Onko kunnallisella puolella olemassa VARHAISULTRAA tms ja millä kriteerillä sellaiseen voi päästä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tietoa kellään?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tietoa kellään?

Vieras
Minulle tehtiin sektio alle vuosi sitten ja nyt olen raskaana viikolla 6. Toisen munasarajan kohdalla tuntuu inhottavaa painetta ja välillä TODELLA pistävää kipua.

Mietin, että onkohan mitään muuta paikkaa päästä tarkistamaan, ettei ole kohdunulkoinenraskaus tms kuin yksityinen lääkäriasema?

Tosin, kyseessähän voi olla myös ihan vain liitoskivut tai sektioarven kiukuttelu. Ajattelin vain valmiiksi selvitellä, niin jos kipu jossain vaiheessa yltyy sietämättömäksi, tiedän mitä tehdä.
 
Vois kuvitella että jos kerrot (vaikka vähän liioitellen) että vihloo ja koskee niin pääsis tarkastukseen ettei tosiaan ole kohdun ulkopuolinen raskaus kyseessä.

Helppo ei ole sinne varhais ultraan päästä mutta eihän tuommoiset kivut noilla viikoilla kovin tavallista ole...
 
Minä kävin juurikin noilla viikoilla istumassa päivystyksessä samanlaisten oireiden takia 4 tuntia (koko reissu yhteensä 7 tuntia), jonka jälkeen pääsin lääkärille, joka kirjoitti lähetteen (viereiseen rakennukseen) ä-polille ultraan. Myös kirurgilla kävin heti perään, mutta mitään syytä ei löydetty (umpisuolikin on leikattu). Minulla myös sektio takana, mutta itse ihmettelin, että voisko se arpi jo noilla viikoilla kiristää, kun eihän se kohtu vielä ole siinä vaiheessa paljoa kasvanut..
 
Minä pääsin tästä kakkosesta, kun piti nähdä minkä ikäinen sikiö oli. Osoittautui olevan rv 7+2. Menkat oli silloin ihan puuta heinää, joten en oikein tiennyt koska olin tullut raskaaksi.

Miracles, varhaisraskauden ultra on eri kuin alkuraskauden.
 
Kiitos vastauksista!

Neuvolasta juuri soitettiin, kun piti siirtää varattua aikaa, niin kysäisin samalla. Terkka oli sitä mieltä, että on kasvukipuja. Tosin, samainen terkka kyselee vieläkin minulta episiotomian parantumisesta, mikä siihen nähden on aika huvittavaa, että itse poisti sektiohaavastani hakaset... Luota siihen nyt sitte...

Saatanpa soitella terveyskeskukseen, jos kipulu jatkuu...
 
Minä kävin ekassa ultrassa jo rv5+ ja sitten seuraavan kerran jo 6+ koska piti saada pienokaisten sykkeet näkyviin. Eli paljastui tuossa 5+ ultrassa etta kaksoset.
Kunnallisella puolella kävin, ja ihan vain soitin neuvolaan ja sanoin että plussasin testin, mitäs nyt.
Sanoi että tule ultraan niin varmistetaan jne...siitä se sitten lähti
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cassy:
Minä pääsin tästä kakkosesta, kun piti nähdä minkä ikäinen sikiö oli. Osoittautui olevan rv 7+2. Menkat oli silloin ihan puuta heinää, joten en oikein tiennyt koska olin tullut raskaaksi.

Miracles, varhaisraskauden ultra on eri kuin alkuraskauden.

Ahaa!!! :D B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
Julkiselle pääsee, jos se katsotaan tarpeelliseksi. :) Soita ja kysäise.

Niin siis ihan omaan terveyskeskukseen? (tymhä)

Mä soitin neuvolaan alussa ja kerroin tilanteen terkalle. Se meinas, että oisin päässy meidän omaan neuvolaan (meillä on ultra sielläkin, jolla sit lääkäri aina katsoo, jos ei dopplerilla saa sykettä kuulumaan. Huono laite, siis vanha, mutta sen verran toimii, että näkee sykkeen ja vauvan tilan), mutta kun lääkäri oli just silloin kesälomalla (heinäkuun kirous..).
 

Yhteistyössä