onko kukaan miehensä kanssa vain lasten takia?

[epävarma]

mun on pakko myöntää että tää suhde ei nappaa enää yhtään :/ en saa tyydytystä millään tasolla ja vilkuilen jo muita miehiä. Olen kyllä kiintynyt mieheeni, koska on oltu niin kauan yhdessä. En pysty kuitenkaan jättämään häntä koska pilaisin lapsemme ja hänen elämänsä. Syyllisyys on valtava. Mitä tehdä??

 

[Aawa]

...toi oli kun mun kirjotus,tällä hetkellä samoja fiiliksiä.Mies tietää ajatukseni ja olemme niistä keskustelleetkin,mutta aika näyttää...Tiedän kyllä sen,että jokainen on oman onnensa seppä,mutta meilläkin on pieni lapsi jolle soisin koko sydämestäni toisiaan rakastavat vanhemmat eli me,mutta minne ne tunteet ovat kadonneet?

 

[Minä vaan]

Nyt äkkiä äiti ja isä kahdestaan vähintään vuorokaudeksi johonkin lomalle. Itse olen sanonu miehelle, että sillon ei avata telkkariakaan, vaan jutellaan rauhassa.

 

[hi-5]

Jokainenhan itse tietää, miltä tuntuu ja mitä tuntee, mutta rakastaminen ei ole vain tunne, se on tahtoa rakastaa toista. Ei mikään parisuhde ole autuutta ja sängylle levitettyjä ruusun terälehtiä, jos siitä ei itse tee sellaista (ja vaikka olisi tahtoakin tehdä niin, niin ei se siltikään aina ole pilvissä lentämistä). En nyt tarkoita, että jos on onneton, että pitäisi jatkaa suhteessa, vaan sitä, että monet nakkaavat hyvän suhteen pois, koska eivät ole valmiita näkemään vaivaa sen eteen.

 

[Aawa]

\

Jokainenhan itse tietää, miltä tuntuu ja mitä tuntee, mutta rakastaminen ei ole vain tunne, se on tahtoa rakastaa toista. Ei mikään parisuhde ole autuutta ja sängylle levitettyjä ruusun terälehtiä, jos siitä ei itse tee sellaista (ja vaikka olisi tahtoakin tehdä niin, niin ei se siltikään aina ole pilvissä lentämistä). En nyt tarkoita, että jos on onneton, että pitäisi jatkaa suhteessa, vaan sitä, että monet nakkaavat hyvän suhteen pois, koska eivät ole valmiita näkemään vaivaa sen eteen.

...näin on,mutta meitä ei voi ainakaan syyttää siitä on tässä monta alamäkeä/kriisiä yhdessä ja erikseen koettu.Eikä tässä enää ole noin ruusuisia kuvitelmia 10vuoden seurustelun jälkeen ollutkaan,kyllä se arki oli meillä jo kuvioissa jo heti alkumetreillä..

 

[masentunut]

hi-5:lle

Mulla henkilökohtasesti ärsyttää toi ihmisten kuvitelma siitä että sitä ollaan eroomassa heti pienen vastoinkäymisen jälkeen? Ei todellakaan. Ero on yleensä pitkään kypsynyt ajatus, ei sitä aleta toteuttamaan hetken mielijohteesta. Uskosin että ap:llä on pitkällinen pohdinta asiasta takana, eikä todellakaan 10 vuoden jälkeen ole mitään ruusun punasia kuvitelmia parisuhteesta.

 

[hi-5]

Masentuneelle.

Itse olen saanut seurata vierestä muutaman pikaisen eropäätöksen ja osapuolia on jälkeenpäin hieman harmittanut, kun tajusivat, ettei ruoho aidan toisella puolen ollutkaan niin vihreää, kuin tuli kuvitelleeksi. Toisaalta on muutama pari eronnut ja löytänyt todellisen "oikean puoliskonsa", jonka kanssa ovat hyvin onnellisia.

Jos partnerinsa kanssa ei ole onnellinen eikä ole tyytyväinen omaan elämäänsä, on syytä tehdä muutoksia. Se, mitä muutoksia on valmis tekemään, on sitten ihmisestä kiinni. Tyytymättömyys partneriinsa ei välttämättä johdu miehestä/vaimosta, vaan tyytymättömyydestä omaan itseensä tai tilanteeseensa. Vaikka yhteisiä vuosi olisi roppakaupalla, mutta partnerin kanssa ei ole puhuttu asioista, on mielestäni tuhlausta heittää suhde roskakoppaan. Omien ajatusten pyörittäminen omassa päässään ei tuota mitään muuta tulosta kuin yhä kasvavan pahan olon ja turtumisen. Mikäli asiat on nostettu rohkeasti pöydälle, niin kyllä aikuiset ihmiset osaavat tehdä päätöksensä, olivat ne suuntaan tai toiseen. Niin ja edelleen olen sitä mieltä, ettei rakkaus vain pysy, pitää olla tahtoa rakastaa ja uudistaa suhdettaan. Eikös tuo ole sitä tärkeämpää, mitä kauemmin on ollut yhdessä?! Jos tahto puuttuu, niin ei mikään haltijatonttu käy taikomassa suhdetta paremmaksi.

 

[hi-5]

Niin, jäi nyt vastaamatta tuohon ap:n kysymykseen. Mikäli et tunne itseäsi onnelliseksi suhteessanne eikä mielestäsi ole enää mitään tehtävissä (tai kaikki on jo tehty), niin miksi pysyä yhdessä vain lapsien vuoksi? Lapset saavat vääristyneen käsityksen toimivasta parisuhteesta ja tämä saattaa vaikuttaa heidän tuleviin parisuhteisiinsa. Jos sitä tahtoa olla yhdessä löytyy, niin pitää vain ruveta muuttamaan saioita niin, että olette kaikki tyytyväisiä.

 

[HeMa05]

\

...toi oli kun mun kirjotus,tällä hetkellä samoja fiiliksiä.Mies tietää ajatukseni ja olemme niistä keskustelleetkin,mutta aika näyttää...Tiedän kyllä sen,että jokainen on oman onnensa seppä,mutta meilläkin on pieni lapsi jolle soisin koko sydämestäni toisiaan rakastavat vanhemmat eli me,mutta minne ne tunteet ovat kadonneet?

ihan samoin kun meillä.mä en halua erota tytön takia.kumpaakin ahdistaa kun ei ole aikaa olla kahdestaan.osittain se on saamattomuutta kun pitäis vaan viedä tyttö hoitoon.tuntuu ettei kumpikaan jaksa järkätä mitään.
joku mättää mutta kun tietäis mikä...tuntuu että toinen on niin muuttunut...

 

[ex-masentunut]

\

Masentuneelle.

Itse olen saanut seurata vierestä muutaman pikaisen eropäätöksen ja osapuolia on jälkeenpäin hieman harmittanut, kun tajusivat, ettei ruoho aidan toisella puolen ollutkaan niin vihreää, kuin tuli kuvitelleeksi.

Juu. Kivahdin lähinnä tohon sun toteamukseen siitä että heitetään suhde liian helposti pois.. mää en sitä itte usko että kukaan ny jonku pikku kinan takia eroaa.. kyllä ne todelliset syyt on jotain ihan muuta.. Meinaan kun tuota toteamusta hoetaan melkein samaan tyyliin ku että hauki on kala.. Ja voihan sitä siltikki tulla katuma päälle vaikka olis ihan aiheesta eronnu.. Että en niinku sen takia lähtis yleistämään..

Ja painottasin sitä että kenenkään ei kannata jäädä suhteeseen vaan niitten lasten takia, tietty ne lapsetkin vaikuttaa siihen eroon ja pistääkin miettimään asioita hieman syvämmellisesti entäpä ehkä muuten.

Mutta siis pointtini oli tohon kivahdukseeni siis se että toi karskahti niin pahasti korvaan toi suhteen heittäminen liian helposti pois..

tulipas jaariteltua.. heh

 

[taustalla]

Minä olin, oltiin oltu mieheni kanssa yhdessä siitä saakka kun täytin 15v. 1 lapsi syntyi kun olin 19v. ja toinen 1.5v. sen jälkeen, olimme onnellisia.. aika kului, ja se perinteinen "kasvoimme erilleen" tapahtui meillekin, jatkettiin silti, lasten takia ja kun mies sitä halusi.

Tapasin toisen ollessani 27v. sitä seurasi pikaero, suhde tähän uuteen kariutui, palasimme yhteen, kun mies sitä kovin toivoi, ei siitä mitään tullut, hän ei saanut mielestään sitä, että minulla oli ollut toinen lähes vuoden ajan, jossain vaiheessa se vähän unohtui ja syntyi 3s yhteinen lapsi, mutta mikään ei ollut ennallaan sen eron jälkeen, ja olimme vaan yhdessä lasten takia, kunnes viime kesänä -04 rupesin miettimään, että onko tämä oikein meille kummallekaan, elämä menee eteenpäin, eikä olla onnellisia, en rakastanut miestäni enää yhtään, hän sanoi rakastavansa minua, mutta luulen sen olleen että hän tarvitsi minua ja kaikki oli tuttua ja turvallista, joulukuussa -04 ilmoitin haluni erota, lopullisesti, koska molemmilla on elettävänä vain 1 elämä, ja en halunnut elää sitä niin, muutimme asumuseroon keväällä -05 ja avioero astuu voimaan pian. Olen onnelinen, vapaa. Mies kaipaa minua vieläkin, uskon, että joskus pääsee irti. Lapset voivat hyvin! (Ikää minulla nyt 34v.)

 

[eräs äiti]

Me ollaan vielä toistaiseksi miehen kaa yhdessä oikeastaan just tytön kaa vaik tuntuu ettei kummallakaan ole tunteita enää toisiamme kohtaan :\|
Riidellään välillä tosi rankasti silloin mies sanoo että inhoaa mua yms..
Mie hoidan yksin tytön ja mies menee mihin huvittaa..viikonloput juo/käy baarissa ja liikkuu nuorten tyttöjen kaa,välillä viikollakin lähtee baariin!!Mies käyttää myös mua rahallisesti hyväksi..välillä tyhjentää pankkitilin ja huomaan sen vasta kaupassa kun yritän maksaa ostokset eikä tilillä ole rahaa..kaikkein pahinta on henkinen väkivalta kun toinen mollaa,nöyryttää kaikkien nähden ja haukkuu Minä oon salaa hakenut asuntoa ja järjestelly elämääni..tähän en jää!!!
Niin olen minä päättänyt ja siinä pysyn..ei terapiat auttanu eikä mitkään!!
Parempi erota..näin meillä!!!

Voimia kaikille jotka ovat eroamassa tai harkitsevat sitä :hug:

 

[Aawa]

..hui,toi kuulosti jo "eräs äit"tosi pahalta,musta olet oikeata ratkaisua tekemässä.Muistan kun kerran suhteemme alkuaikoina olin päättänyt jättää nyk.avomieheni ja pakannut hänen tavaransa..ja mikä vapauttava/helpottunut tunne siitä tuli,mutta edelleen yhdessä ollaan(ei suostunut silloin antamaan periksi) ja nyt tuntuu että ollan todella siellä kuopan pohjalla.
Olen miettinyt pitkään mistä kiikastaa,on meillä sitä aitoa rakastumisen tunnetta/rakastamista joskus ollutkin,mutta silloin alkuaikoina kun olisi pitänyt rakentaa luja suhde ennen lapsia,niin mieheni oli aina töissä..siitä syntyi riitoja jne.En ole kokenut hänen kanssaan ensihuumaa vaan aloitin "katsotaan päivä kerrallaan pohjalta",tietysti rakastuimme silti ajan kuluessa,mutta nyt todella tuntuu ettei mitään ole jäljellä.Hän on hyvä isä lapsellemme,tuntuu että lapsemme on nykyisin kaiken hellyytemme ja rakkautemme kohde,toisillemme sitä ei osoiteta.
Miehet usein osoittavat välittämisensä toiminnan kautta,vaikka miehellekin olen sanonut että ei se etelän matka ym.meidän suhdetta pelasta/hyvitä asioita,vaan sen eteen on tehtävä muutakin(tark.henkisellä tasolla).Olen ehdottanut ulkopuolisen juttusille menoa joskus,mutta emme ole vielä menneet.Pohjalla ollaan,saas nähdä kuinka sieltä ylös selvitään,yhdessä vai erikseen?!

 

[taustalla]

\

Jokainenhan itse tietää, miltä tuntuu ja mitä tuntee, mutta rakastaminen ei ole vain tunne, se on tahtoa rakastaa toista. Ei mikään parisuhde ole autuutta ja sängylle levitettyjä ruusun terälehtiä, jos siitä ei itse tee sellaista (ja vaikka olisi tahtoakin tehdä niin, niin ei se siltikään aina ole pilvissä lentämistä). En nyt tarkoita, että jos on onneton, että pitäisi jatkaa suhteessa, vaan sitä, että monet nakkaavat hyvän suhteen pois, koska eivät ole valmiita näkemään vaivaa sen eteen.

Näin on. Minulla hyvä mies, mutta joskus tulee takerruttua toisarvoisiin asioihin. Ja taas palauduttua maanpinnalle että hyvin on asiat ja se pitäisi toiselle myös näyttää.

 

[umpikujassa]

Tyytymättömyys partneriinsa ei välttämättä johdu miehestä/vaimosta, vaan tyytymättömyydestä omaan itseensä tai tilanteeseensa.
[/quote]
Tuossa on totta toinen puoli. Mua ainakin on alkanu vaivata kaikki aiemmat ongelmat enemmän nyt, kun eka lapsi syntyi. Vaikka kuinka kuvitteli olevansa "valmis" lapsen tuloon, niin mua ainakin välillä oman ajan ja vapauden puute. Ja sitä pahentaa se, että mies mennä viilettää... :/

 

[mammeli]

olisin oikeesti eronnut jo aikaa sitten ellei olisi lapsia. nyt nuorin pariviikkoinen ja mies ollut alusta asti pois, töissä pitkiä päiviä ja viikonloput auttamassa kavereita yms omilla menoilla.

lapsia kolme ei se mitään helppoa ole olla kaikkien kanssa ja sitten sattunut flunssa just päälle kaikille lapsille. ite oon vielä sairastamatta...