Onko kukaan miehensä kanssa vain lapsen/lasten takia?

["aapee"]

Hankimme lapsen kun olimme olleet vajaat 2 v. yhdessä, itse olin alusta asti oma itseni, mutta mies esitti siinä alkuhuumavaiheessa mukavempaa ihmistä kuin onkaan.

Sittemmin olen huomannut että mies on ihmistyyppinä sellainen joista en yleensä pahemmin pidä- usein huonotuulinen ja negatiivinen, huomauttelee sarkastiseen sävyyn asioista, hyvin suvaitsematon, mustavalkoinen yms., niin että saa minulle usein pahan mielen. Itse olen peruspositiivinen ja ystävällinen sekä empaattinen, mieheltä ei tuota empatiakykyäkään hirveästi löydy, ja sen saan huomata ihan joka päivä.

Minulla ei ole kuitenkaan voimia eikä varaakaan alkaa yksinhuoltajaksi tässä vaiheessa kun opiskelen, pelottaa miten pärjäisin rahallisesti ja ajallisesti, kun ei suurta tukiverkostoakaan ole. Tiedän kuitenkin etten ole onnellinen, ja jossain vaiheessa on pakko tehdä joku ratkaisu, ei tämä olotila voi kauaa jatkua, että olen usein pahalla mielellä miehen takia.

Mies on myös loistava isä lapselleen, ja ajattelen että olen julmuri jos riistän lapselta oikeuden isäänsä. Niinpä vain yritän tukahduttaa omat ajatukseni ja olla tässä suhteessa, onnettomana, ja haaveilla suhteesta positiivisen, sympaattisen ja mukavan miehen kanssa, joka kunnioittaisi ja arvostaisi minua sellaisena kuin olen.

Säälittävää. :-(

 

[jassåå]

välillä tuntuu siltä joo, kun mies ei kauheasti taida arvostaa mua...

 

["vieras"]

Minä olen. Meillä on hyvin monimutkaiset siteet toisiimme, ja olemme kaiken lisäksi kahdesta eri maasta, joten erotilanteessa tulisi liian iso sotku lasten huoltajuudesta. Siksi emme ole pystyneet sopimaan muuta kuin, että yhdessä on pakko olla kunnes lapset ovat isompia.

 

["vieras"]

[QUOTE="aapee";23247545]Hankimme lapsen kun olimme olleet vajaat 2 v. yhdessä, itse olin alusta asti oma itseni, mutta mies esitti siinä alkuhuumavaiheessa mukavempaa ihmistä kuin onkaan.

Sittemmin olen huomannut että mies on ihmistyyppinä sellainen joista en yleensä pahemmin pidä- usein huonotuulinen ja negatiivinen, huomauttelee sarkastiseen sävyyn asioista, hyvin suvaitsematon, mustavalkoinen yms., niin että saa minulle usein pahan mielen. Itse olen peruspositiivinen ja ystävällinen sekä empaattinen, mieheltä ei tuota empatiakykyäkään hirveästi löydy, ja sen saan huomata ihan joka päivä.

Minulla ei ole kuitenkaan voimia eikä varaakaan alkaa yksinhuoltajaksi tässä vaiheessa kun opiskelen, pelottaa miten pärjäisin rahallisesti ja ajallisesti, kun ei suurta tukiverkostoakaan ole. Tiedän kuitenkin etten ole onnellinen, ja jossain vaiheessa on pakko tehdä joku ratkaisu, ei tämä olotila voi kauaa jatkua, että olen usein pahalla mielellä miehen takia.

Mies on myös loistava isä lapselleen, ja ajattelen että olen julmuri jos riistän lapselta oikeuden isäänsä. Niinpä vain yritän tukahduttaa omat ajatukseni ja olla tässä suhteessa, onnettomana, ja haaveilla suhteesta positiivisen, sympaattisen ja mukavan miehen kanssa, joka kunnioittaisi ja arvostaisi minua sellaisena kuin olen.

Säälittävää. :-([/QUOTE]

Tämä teksti voisi suoraan olla mun näppiksistä. Vielä kun lisätään se, että mies on aika ajoin suoraan sanottuna törkeä puheissaan ja teoissaan, voisi kyse olla mun elämästä.

 

["aapee"]

nosto

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";23247678]Tämä teksti voisi suoraan olla mun näppiksistä. Vielä kun lisätään se, että mies on aika ajoin suoraan sanottuna törkeä puheissaan ja teoissaan, voisi kyse olla mun elämästä. [/QUOTE]

Täytyy vaan yrittää ajatella niin, että koitetaan pitää itsemme omina itseinämme, pitää puolemme, nauttia lapsistamme ja olla onnellisia heistä, vaikkei heidän isänsä kanssa onnellisia ollakaan. Ja että tulee vielä aika jolloin olemme valmiita aloittamaan oman elämämme. Ja että kohdallemme tulee vielä arvoisemme mies, sitten joskus kun sen aika on.

Voimahali sinulle!

 

[äipsyli]

[QUOTE="vieras";23247678]Tämä teksti voisi suoraan olla mun näppiksistä. Vielä kun lisätään se, että mies on aika ajoin suoraan sanottuna törkeä puheissaan ja teoissaan, voisi kyse olla mun elämästä. [/QUOTE]

peesi kumpaankin!!

 

[...]

osaksi kyllä

 

["joo"]

Minä en vaan ymmärrä. Itku, se tulee äidiltä sitten siinä vaiheessa kun se lapsi elää itse parisuhdettaan, kotoa saadun mallin mukaan. JOko alistuen jonkun tyrannin kynsissä, tai alistaa puolisonsa nurkkaan.

 

["vieras"]

Tavallaan. meillä toimii perhe hyvin: puhutaan , ollaan paljon yhdessä, harrastetaan lasten kanssa. Kotityöt menee tasan, Siis kaikinpuolin uskomattoman hyvä tiimi ja olemme hyviä ystäviä.
Mä en vaan rakasta mun miestä enää yhtään.
perhettä rakastan. kotia, tätä elämää ja yhteisoloa muuten.

 

[Itsetunto]

Lapseni isä muuttui - anteeksi sananvalintani - hirviöksi raskausaikana. Ennen raskauatta olin hänelle jotakin arvokasta, ihannoinnin ja intihimon kohde. Raskausaikana hän kääntyi pois minusta, keskittyen työhönsä, kavereihinsa ja juhlimiseen - no joo ja muihin naisiin. Jonkin aikaa mietin myös samaa, että kannattaaisiko silti vaain jatkaa hyvim toimeentulevan ja varakkaan miehen rinnalla kärsien.

Onneksi jätin hänet ja rakensin oman elämäni. Voin olla nyt ylpeä kaikesta mitä olen saavuttanut sen jälkeen: opinnot, oma ura, ihana lapsi ja kiva koti. Lisäksi olen seurustellut kivojen miesten kanssa. Ehkä nykyinen suhde johtaa uusperheeseen.Ja jos ei johda, olen silti onnellinen ja tasapainoinen. Ex-miehessäni on edelleen niin paljon pahaa oloa ja epätasapainoisuutta, että en usko kenenkään olevan hänen kanssaan onnellinen. Toivottavasti hän löytää itsetuntionsa ja oppii elämään positiivisella otteella - jos ei muutoin, niin lapsemme takia. Uskon myös, että jos asuisiimme yhdessä, hänen paha olonsa ja tarve purkaa se muihin. vaikuttaisi lapseen paljon enemmmän kuin nyt.