Onko kukaan kärsinyt synnytyksen jälkeen tällaisista mystitistä jalkavaivoista?!

  • Viestiketjun aloittaja TURHAUTUNUT!
  • Ensimmäinen viesti
TURHAUTUNUT!
Olen tänään käynyt verikokeissa jossa katsottii kaikki mahdollinen, eikä mitään viitteitä reumaan tms löytynyt. Mulla on jalat ihan helkutin kipeet kokoajan, niin lihakset jalkapohjia myöden kuin polvet ja nilkatkin. Etenkin aamulla nilkkoihin ja polviin sattuu niin paljon, että on vaikea kävellä. Pohjelihakset ja reidet särkee. Lisäksi tulee "tuntoharhoja" oikean jalan polveen ja jalkaterään. Tämä on siis sellainen hetkellinen paikallinen lämmöntunne, ei satu tai mitään.. Kokonaisuudessaan tosi rasittava vaiva kun pitäisi vauvaa kannella vähän väliä. Vauva on siis 6kk.

Lääkäri totesi, että on omituinen vaiva eikä osaa yhtään arvata mistä voi olla kyse. Nyt mut ohjattiin naprapaatille, jos raskaudesta on jäänyt joku nivellukko jonnekin tai jotain. Katsotaan auttaako se. Nämä vaivat ilmaantuivat ehkä 4kk synnytyksen jälkeen. Minulle tehtiin hätäsektio, mutta ehdin saada epiduraalin.

Loppuraskaudessa jotkut lantion/lonkkien liitokset menivät ketuiksi, lonksui joka askeleella ja muljahteli ja sattui hitosti. Raskauden aikaan tosin näitä muita jalkavaivoja ei ollut.

Onko kenelläkään ollut vastaavaa vaivaa? Menee järki näihin kipuihin! :( Ei huvita napsia joka päivä kipulääkettä, joka auttaa vain vähän ja pienen hetken.. Olen niin turhautunut!
 
"vieras"
[QUOTE="aapee";24216444]En ole varma, mutta ajattelin mainita, että sellainenkin on tässä välissä tapahtunut. Voihan se olla jotai muutakin. Onko sulla tällaista vaivaa vai?[/QUOTE]

Ei ole jaloissa, mutta alaselässä oli raskauden aikana vaivaa ja se paheni synnytyksen yhteydessä. Selässä oli joku "lukko", koska kerran vähän kuin vahingossa, alaselkä "naksahti" kunnolla ja sen jälkeen vaiva loppui. Kipu säteili myös lonkkiin ja polveen.

Otsikosta sai käsityksen, että vaivasi nimenomaan liittyy raskauteen/synnytykseen.
 
"pöö"
Hei. En halua pelotella, mutta minulla todettiin ms-tauti n.5-6kk synnytyksestä. Jalat on aina olleet jäykät, mutta tuntohäiriöitä tuli jalkoihin ja toisesta silmästä hämärtyi näkö.

Toivottavasti sinun vaivasi johtuu esim. SI-nivelen virheasennosta, se on ihan mahdollista ja voi aiheuttaa kuvaamiesi vaivojen kaltaisia oireita.
 
"vieras"
Mulla oli jalkavaivoja jonkun kuukauden synnytyksen jälkeen. Ortopedillä kävin, kun lapsi oli noin 6kk, mutta koska imetin vielä, hän sanoi, ettei asialle oikein mitään lääkkeellistä voi. Neuvoi kuitenkin laittamaan kohotuen (instrusta) keskimmäisten varpeiden väliin päkiään. Hän oletti vaivojen lähteneen liikkeelle raskaudesta (paino jaloilla) ja raskaushormooneista (jotka löysyttää niveliä) . Tuen käyttö sattui alkuun ihan älyttömästi, mutta pidin sitä puolisen vuotta. Jalkavaivat hävisivät.
 
"aapee"
[QUOTE="pöö";24216459]Hei. En halua pelotella, mutta minulla todettiin ms-tauti n.5-6kk synnytyksestä. Jalat on aina olleet jäykät, mutta tuntohäiriöitä tuli jalkoihin ja toisesta silmästä hämärtyi näkö.

Toivottavasti sinun vaivasi johtuu esim. SI-nivelen virheasennosta, se on ihan mahdollista ja voi aiheuttaa kuvaamiesi vaivojen kaltaisia oireita.[/QUOTE]

No eikö ms-taudin alkaessa pitäis tulla muutakin kuin pelkkiä jalkaoireita ja eikö verikokeissa näy miitään jos sellainen on?
 
"aapee"
[QUOTE="aapee";24216467]No eikö ms-taudin alkaessa pitäis tulla muutakin kuin pelkkiä jalkaoireita ja eikö verikokeissa näy miitään jos sellainen on?[/QUOTE]

Niin ja lisäksi ihmettelen miksei lääkärin mielestä ms-tautia pidä pitää vaihtoehtona kun hän ei sitä halunnut tutkia..
 
"aapee"
[QUOTE="pöö";24216459]Hei. En halua pelotella, mutta minulla todettiin ms-tauti n.5-6kk synnytyksestä. Jalat on aina olleet jäykät, mutta tuntohäiriöitä tuli jalkoihin ja toisesta silmästä hämärtyi näkö.

Toivottavasti sinun vaivasi johtuu esim. SI-nivelen virheasennosta, se on ihan mahdollista ja voi aiheuttaa kuvaamiesi vaivojen kaltaisia oireita.[/QUOTE]

Niin ja millasia tuntoharhoja sulle tuli?
 
"vieras"
Lääkäreiden on vaikea sitä ms-tautia tunnistaa ja usein diagnoosin saaminen kestää koska lääkärit eivät osaa sitä epäillä. Ei ole verikoetta millä ms-tauti voidaan todeta vaan se on selkäydinpunktion ja magneettikuvan sekä oireiden summa. Se aiheuttaa mitä ihmeellisimpiä oireita joista yleisimpiä ovat nimenomaan tuntohäiriöt. Ja on todella yleistä että se puhkeaa synnytyksen jälkeen.. Kannattaa sekin vaihtoehto pitää mielessä.
 
"pöö"
[QUOTE="aapee";24216517]Niin ja millasia tuntoharhoja sulle tuli?[/QUOTE]

En ollut edes kiinnittänyt niihin huomiota. Se näön hämärtyminen vei mut silmälääkäriin ja siitä kaikki siten eteni. Silmälääkäri ei nähnyt silmässä vikaa. Yleislääkäri laittoi magneettikuviin, yksityisen kautta menin ja yksityisellä myös kuvattiin.

Tuntoharhoja mulla kuitenkin oli. Toisen jalkapöydän lievää "puutumista" tai sellaista, että tunto ei ollut ihan normaali. Joskus sitä oli myös nilkassa ja ylempänä sääressä.

Yhden kerran muistan, kun tulin suihkusta ja kuivasin itseäni, niin tuli täysin todellinen tunne, että jalkojen välissä valuu vettä. Ei kuitenkaan valunut. Myöhemmin olen lukenut, että se on yksi yleinen tuntohäiriö.

Syksyllä kun alkoi flunssakausi ja olin lievästi flunssainen, lämpöä 37,2 niin tunsin kihelmöivän tai sellaisen muurahaistunteen selässä, aina samassa kohdassa.

Luulen, että eivät noin pienillä "oireilla" mitä sulla on laita ketään mageettikuviin julkisella puolella. Minut lääkäri laittoi ihan siksi, että suljetaan pois kasvaimet ja ms-tauti ym. ja kun mulla oli vakuutus. En usko, että muuten tänä päivänäkään tietäisin, että mulla on ms.
 
"pöö"
[QUOTE="aapee";24216554]Jos kyseessä olisi ms, voiko oireet pahentua/helpottua liikunnalla? Eikös kyseessä ole hermostosairaus?[/QUOTE]

ms-tauti on krooninen, etenevä ja siitä ei parane. Se voi kuitenkin pysyä lähes oireettomana vaikka vuosikymmeniä. Liikunta on hyväksi, pysyy kunnossa ja lihakset varsinkin kannattaa pitää kunnossa.
 
"aapee"
[QUOTE="pöö";24216596]En ollut edes kiinnittänyt niihin huomiota. Se näön hämärtyminen vei mut silmälääkäriin ja siitä kaikki siten eteni. Silmälääkäri ei nähnyt silmässä vikaa. Yleislääkäri laittoi magneettikuviin, yksityisen kautta menin ja yksityisellä myös kuvattiin.

Tuntoharhoja mulla kuitenkin oli. Toisen jalkapöydän lievää "puutumista" tai sellaista, että tunto ei ollut ihan normaali. Joskus sitä oli myös nilkassa ja ylempänä sääressä.

Yhden kerran muistan, kun tulin suihkusta ja kuivasin itseäni, niin tuli täysin todellinen tunne, että jalkojen välissä valuu vettä. Ei kuitenkaan valunut. Myöhemmin olen lukenut, että se on yksi yleinen tuntohäiriö.

Syksyllä kun alkoi flunssakausi ja olin lievästi flunssainen, lämpöä 37,2 niin tunsin kihelmöivän tai sellaisen muurahaistunteen selässä, aina samassa kohdassa.

Luulen, että eivät noin pienillä "oireilla" mitä sulla on laita ketään mageettikuviin julkisella puolella. Minut lääkäri laittoi ihan siksi, että suljetaan pois kasvaimet ja ms-tauti ym. ja kun mulla oli vakuutus. En usko, että muuten tänä päivänäkään tietäisin, että mulla on ms.[/QUOTE]

Käyn kyllä yksityisellä ja siellä yleensä on kaikki mun vaivat tutkittu perin juurin. Ja nytkin lääkäri sanoi, että niin kauan tutkitaan, että jotakin löytyy. Mutta voiko muka ms tehdä vain tän jalkavaivan eikä mitään muuta?
 
"pöö"
[QUOTE="aapee";24216624]Käyn kyllä yksityisellä ja siellä yleensä on kaikki mun vaivat tutkittu perin juurin. Ja nytkin lääkäri sanoi, että niin kauan tutkitaan, että jotakin löytyy. Mutta voiko muka ms tehdä vain tän jalkavaivan eikä mitään muuta?[/QUOTE]

Varmasti voi, mutta ei se todellakaan ole varmaa, että sinulla ms olisi. Se ei ole kuitenkaan niin yleinen, että sitä noin rutiininomaisesti alettaisi tutkia. Multakin tosiaan ajateltiin sulkea se vaihtoehto pois, koska sitä ei pidetty todennäköisesnä. Borrelioosi ja reumakin tsekattiin.
 
mulla
[QUOTE="pöö";24216459]Hei. En halua pelotella, mutta minulla todettiin ms-tauti n.5-6kk synnytyksestä. Jalat on aina olleet jäykät, mutta tuntohäiriöitä tuli jalkoihin ja toisesta silmästä hämärtyi näkö.

Toivottavasti sinun vaivasi johtuu esim. SI-nivelen virheasennosta, se on ihan mahdollista ja voi aiheuttaa kuvaamiesi vaivojen kaltaisia oireita.[/QUOTE]

Mulla on juurikin Si-nivelen virheasento jota korhataan paraikaa fysioterapialla ja oireet oli todellakin samanlaisia kuin ap-llä. mulla oireet alkoi pahentua vasta vuosi synnytyksen jälkeen, mutta kuulemma todennäköisesti on alkanut jo raskausaikana.
mun neurologi laittoi kyllä lähettet myös magneetti kuviin, likvor näytteeseen ja borrelia verikokeisiin, koska oireet on todella vahvoja.
 
"vieras"
Minulla tuli jonkinlaista kipua synnytyksen jälkeen. Molemmat nilkat ja jalkapohjat oli tosi kipeät ja en siihen löytynyt mitään syytä tai lääkäritkään. Kun tulin uudestaan raskaaksi niin vaiva loppui. Nyt kun taas synnytin keväällä niin joku aika tuon jälkeen samat vaivat alkoivat ja nyt mukana joku häntäluun kohdalla tuntuva voimakas muljunta ja naksunta kun kävelee rappusia alas. Samoin viimeisimmän raskauden jälkeen alkoi migreenikohtaukset kerran viikossa ja ennen näitä oli vaan ehkä kerran tai pari vuodessa, mutta nyt paljon voimakkaampia ja pahenee yöllä eikä lopu millään. En ole kipuherkkä, mutta tämä kipu on yli kaiken supistuskivunkin.
 
[QUOTE="aapee";24216554]Jos kyseessä olisi ms, voiko oireet pahentua/helpottua liikunnalla? Eikös kyseessä ole hermostosairaus?[/QUOTE]

Kyseessä on keskusherhoston sairaus. Liikunta on hyväksi ms-tautia sairastavalle, mutta joskus oireet voivat liikkuessa tilapäisesti paheta, tämän takia ei saisi kuitenkaan jättää liikkumatta.
 

Yhteistyössä