Onko koskaan tehnyt mieli ravistaa vauvaa?

  • Viestiketjun aloittaja vainmielessä
  • Ensimmäinen viesti
vainmielessä
Näitä vanhemmuuden salattuja tunteita joita kuitenkin moni käy läpi.
Jos on, onko jokaisen lapsen vauva-aikana tehnyt mieli vai vaan esim koliikkilapsen kohdalla?
Mitä muita ajatuksia on käynyt päässä?

Vertaistukenakin on "kiva" kuulla ettei ole ainoa, vaikka useimmat sen tietääkin...
 
.....
On käynyt! Kyllä kun vauva vain huusi ja huusi ja huusi niin totesin miehelle et nyt mä ymmärrän, miksi joku ravistaa vauvaa. Tai siis en ymmärrä, mut ymmärrän miten siihen pisteeseen ajautuu. Onneksi ne ajat ovat nyt takana päin tämän vauvan kanssa ja saa nauttia tästä ihanasta ajasta :) Tsemppiä jos teillä vielä tilanne päällä!
 
Ken guru
Ei koskaan.

Enkä hae tässä mitään hyvän äidin viittaa, mutta ei vaan käy mielessä tuollaiset asiat. Päin vastoin, omien lasten jälkeen kestän entistä huonommin pelkästään kuulla miten joku lapsi joutuu kärsimään, vaikka pienestikin.
 
  • Tykkää
Reactions: Pessimisti
Ei ole tehnyt varsinaisesti mieli, mutta kuten ensimmäinenkin vastaaja sanoo, olen saavuttanut pisteen, jossa ymmärrän ravistanutta. Vauva huusi tunnista toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen. Nukkui hetken sylissä hytkytellessä ja huusi taas. Onneksi kolmas lapsi ei ollut keskimmäisen kaltainen, tämä vauva-aika on ollut helppo. Ymmärrän nyt myös niitä äitejä, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla huutavan lapsen kanssa (kaksi edellistä ovat olleet enemmän tai vähemmän mahanpuruisia).
 
..,..
Ei käynyt edes mielessä. Helpottavaa, että näin, koska hoidin koliikkivauvan omista vaivoistani huolimatta ilman mieheni apua. Mulla on historiassa masennusta, syömishäiriö, itsetuhoisuutta jne. ja masennuin vauva-aikanakin, kun voimat loppuivat. Mutta kaikista vastoinkäymisistä huolimatta mulla on ollut onnea tuossa; ikinä en oo menettänyt malttiani lapsen suhteen edes ajatuksen tasolla. Nimen omaan pidän itseäni onnekkaana, en erityisen onnistuneena.
 
"harmaa"
On tehnyt. Yön pitkinä tunteina teki mieli heittää vauva pihalle huutamaan tai vaikka seinään, ihan sama. Kunhan olisi ollut hiljaa.
En sitä koskaan tehnyt, tietenkään. Ajatuksesta on valtavan pitkä matka tekoon. Annoin itselleni luvan haluta tehdä vaikka mitä, se ei lasta vahingoita.
Hengissä on molemmat lapset vieläkin ja hyvinvoiviakin, onnellisia pieniä ihmisiä. Enkä suostu häpeämään tolkuttoman valvomisen aiheuttamia vuosien takaisia ajatuksiani.
 
vierass
On käynyt mielessä, mutta vain ajatuksen tasolla. Samallatavoin, kuin raivoavan teininkin kanssa se, että voi kun tekisi mieli vetää sitä turpiin. Tai että, helvetti miksi ikinä tein yhtäkään lasta!

Tällaiset hetkittäiset ajatukset eivät kuitenkaan tarkoita, että niitä edes aikoisi toteuttaa millään lailla tai oikeasti katuisi alpsiaan. Ajatukset tulevat ja menevät, ja musta olisi kamalaa jos normaalin, tervejärkisen ihmisen pitäisi yrittää kontrolloida jopa omia ajatuksiaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Pin ja misStar
"mimmi"
Joo teki mieli ajatuksissa.
Olin yksin pitkät päivät ilman minkäänlaisia aikuiskontakteja pienessä kodissa, lapsi huusi 4 kk putkeen koko ajan en jaksanut häntä kantaakaan, oli vaikeaa syödä/käydä vessassa/tms., ei minuuttiakaan yhteistä aikaa miehen kanssa... saati omaa aikaa, kaiken päällä ihan kauheat vaivat synnytyksestä eli pariin kuukauteen pystynyt mm. seisomaan kunnolla... joo, kyllä teki mieli tehdä vaikka mitä ja ajatukseni lapsestani eivät olleeet mitenkään positiivisia.
(sitten syy huutoon selvisi ja nyt kaikki ok)
 
Tjeu
Minäkin saavutin pisteen jossa ymmärsin miten jotkut saattavat ravistella tai muuten satuttaa sitä tunnista toiseen karjuvaa vauvaa. Mutta ei ollut lähelläkään että olisin "käynyt tuumasta toimeen", joskus piti laskea vauva sänkyyn jatkamaan huutoaan ja poistua hetkeksi puhaltelemaan toiseen huoneeseen.
 
niiiiiiin
Alkuperäinen kirjoittaja Rva Ilkeä Harmaa;29464294:
Ei ole, koska olen tajunnut vaikka kuinka vituttaisi, että satuttamisen jälkeen se vauva vaan huutaisi viisi kertaa kovempaa eli ei siitä olisi edes mitään hyötyä.
Minäkin olen tajunnut tuon, silti se on käynyt mielessä. Ja Ken gurulle: Minäkään en kestä jos lapsille tehdään pahaa, silti on käynyt mielessä, mutta en sitä koskaan toteuttaisi. Tuota ristiriitaa taisi Pinkin ihmetellä. Millä tavoin poissulkee?

Ihmiset vastailevat tähän kuin nämä äidit olisivat ravistelleet vauvojaan, vaikka puhuttiin ohimenevistä ajatuksista.

Se on todella rankkaa jos ensimmäinen vuosi menee melkein kokonaan valvoessa, pätkäunilla ja huudolla. Kyllä siinä lehmänhermoinenkin saattaa mielessään miettiä pahojakin asioita koskaan toteuttamatta lähellekään mitään sellaista. En voisi ikinä satuttaa lapsiani, vaikka sen vaikean kanssa mielessä kävi joskus roskiin heittäminenkin.


Se ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa, onko ajatuksissa välähtänyt jotain tuollaista. Aivan yhdentekevää miten mielessään käsittelee tuollaiset asiat, kunhan ei käy käsiksi. :)
 
vierass
Ymmärrän kyllä jos joku ajautuu siihen väsymykseen.. keskimmäinen aloitti sen huutamisen joka ilta tasan viisi ja lopetti tasan viisi aamuyöllä, esikoinen heräsi puoli seitsämän ja ukko (ollaan jo erottu), ei millään tavalla auttanut tilanteessa, käänsi vain kylkeä. Kyllä tuli muutama yönä lähdettyä itse ulos ja ja huutaa niin paljon kun vaan lähtee että voin rauhoittuu itse ja mennä rauhoittamaan taas vauvaa. Aika pimennossa on koko kolme kuukautta vauva-ajasta sen väsymyksen takia.
 
mielenkiintoista
Tässä kyselyssä olisi mukava kuulla, onko vastaajan lapsi ollut ns. helppo, onko ollut "vain" jotain tavallista yövalvomista ja siksi pinna kireällä, vai onko lapsi huutanut esim. 3 kk putkeen, tai 6 kk putkeen, millaista on ollut vauva-arki.
Ei kai sitä kauhean usein tee mieli lasta ravistella, jos vauva vaan syö ja nukkuu ja on ns. helppo tapaus!
 

Yhteistyössä