kamala vaimo?
Ja muutenkin pyytää hoitamaan omaa lastaan?
Meillä on siis yksi alle vuoden ikäinen lapsi, minä olen kotona lapsen kanssa ja mies käy töissä. Mies tekee normaalia pidempää työpäivää (1 normaalipituinen ja 4 pitkää päivää), ja minä sitten hoidan kaikki kotityöt, kaupassakäynnit, koiran lenkitykset jne.
Olen pyytänyt, että mies yhtenä aamuna heräisi lapsen kanssa ja minä saisin nukkua tunnin pidempään (elikä yhtä pitkään kuin hän muina aamuina) mutta mies ei tähän suostu koska hänen mielestään työssäkäyvän ei kuulu herätä aamulla lasta hoitamaan (mies lähtee siis töihin 10ltä).
Muutenkin lapsenhoidosta saa koko ajan olla tappelemassa, mies kyllä hoitaa silloin kun hän haluaa mutta hirveä narina tulee heti jos jotain pyydän (vaikkapa syöttämään lapselle päivällisen kun olen itse menossa ruokakauppaan). Joka aamu myöskin kiukuttelee kun joutuu 8.30 heräämään jotta pääsen koiraa lenkittämään (oon siis lapsen valmiiksi syöttänyt, pessyt ja pukenut...). Valittaa aina, kuinka kotona ei saa olla rauhassa jne (eli kun pitää osallistua lapsen hoitoon...)
Mä alan vaan oleen aivan loppu, ja odotan innolla että pääsen takaisin töihin (siihen on viä kylläkin piiitkä aika). Päivisin on tosi tylsää ja kyttään vaan kelloa että koska lapsi menee päiväunille/yöunille. Lapsi vierastaa tällä hetkellä, joten en voi esim kavereiden kanssa lähteä kahvilaan koska siitä ei tule yhtään mitään (kokeiltu on). Mies ei yhtään kuuntele miltä musta tuntuu, hokee vaan että hällä tässä rankkaa on kun tekee pitkää työpäivää (on siis yrittäjä) ja mähän oon lomalla ja saan vaan löhöillä kaikki päivät (silti aina sanoo kuinka rankkaa on olla pojan kanssa kaksin kotona, jos mä oon esim kaupassa/salilla...). Oon yrittänyt olla ymmärtävä ja tukeva, mutta jossain vaiheessa se oma ymmärrys oikeasti loppuu kun ei saa itse mitään tukea....
Hauskinta tässä on se, että mies oli se joka lapsen halusi. Mä en oo ikinä pitänyt itseäni minään äiti-hahmona (vaikka lapsista ihan tykkäänkin). Aina selitti, kuinka hän sitten auttaa yösyötöissä jne. Jep, kauniita puheita mutta puheiksi ne jäi. Lapsi nukkui ekat kuukaudet kopassa meidän sängyn vieressä, ja usein kävi niin että vaippaa vaihtaessa pissasi meidän sänkyyn. Mies häippäs sohvalle nukkuun ja mä jäin vaihtaan lakanoita jne.
Huoh, oonko mä oikeesti hirveä vaimo kun haluaisin yhtenä aamuna viikossa nukkua vähän pidempään?
Meillä on siis yksi alle vuoden ikäinen lapsi, minä olen kotona lapsen kanssa ja mies käy töissä. Mies tekee normaalia pidempää työpäivää (1 normaalipituinen ja 4 pitkää päivää), ja minä sitten hoidan kaikki kotityöt, kaupassakäynnit, koiran lenkitykset jne.
Olen pyytänyt, että mies yhtenä aamuna heräisi lapsen kanssa ja minä saisin nukkua tunnin pidempään (elikä yhtä pitkään kuin hän muina aamuina) mutta mies ei tähän suostu koska hänen mielestään työssäkäyvän ei kuulu herätä aamulla lasta hoitamaan (mies lähtee siis töihin 10ltä).
Muutenkin lapsenhoidosta saa koko ajan olla tappelemassa, mies kyllä hoitaa silloin kun hän haluaa mutta hirveä narina tulee heti jos jotain pyydän (vaikkapa syöttämään lapselle päivällisen kun olen itse menossa ruokakauppaan). Joka aamu myöskin kiukuttelee kun joutuu 8.30 heräämään jotta pääsen koiraa lenkittämään (oon siis lapsen valmiiksi syöttänyt, pessyt ja pukenut...). Valittaa aina, kuinka kotona ei saa olla rauhassa jne (eli kun pitää osallistua lapsen hoitoon...)
Mä alan vaan oleen aivan loppu, ja odotan innolla että pääsen takaisin töihin (siihen on viä kylläkin piiitkä aika). Päivisin on tosi tylsää ja kyttään vaan kelloa että koska lapsi menee päiväunille/yöunille. Lapsi vierastaa tällä hetkellä, joten en voi esim kavereiden kanssa lähteä kahvilaan koska siitä ei tule yhtään mitään (kokeiltu on). Mies ei yhtään kuuntele miltä musta tuntuu, hokee vaan että hällä tässä rankkaa on kun tekee pitkää työpäivää (on siis yrittäjä) ja mähän oon lomalla ja saan vaan löhöillä kaikki päivät (silti aina sanoo kuinka rankkaa on olla pojan kanssa kaksin kotona, jos mä oon esim kaupassa/salilla...). Oon yrittänyt olla ymmärtävä ja tukeva, mutta jossain vaiheessa se oma ymmärrys oikeasti loppuu kun ei saa itse mitään tukea....
Hauskinta tässä on se, että mies oli se joka lapsen halusi. Mä en oo ikinä pitänyt itseäni minään äiti-hahmona (vaikka lapsista ihan tykkäänkin). Aina selitti, kuinka hän sitten auttaa yösyötöissä jne. Jep, kauniita puheita mutta puheiksi ne jäi. Lapsi nukkui ekat kuukaudet kopassa meidän sängyn vieressä, ja usein kävi niin että vaippaa vaihtaessa pissasi meidän sänkyyn. Mies häippäs sohvalle nukkuun ja mä jäin vaihtaan lakanoita jne.
Huoh, oonko mä oikeesti hirveä vaimo kun haluaisin yhtenä aamuna viikossa nukkua vähän pidempään?