Onko kohtalotovereita?

[Mietintämyssy päässä]

Meillä on 20 v. yhteistä taivalta miehen kanssa takana. Kauan koitettiin saada lapsia ja lopulta kaksoset saatiin monien hoitojen tuloksena. Nämäkin lapsettomuusvuodet lähensivät meitä. Lapsien tultua arki muuttui tietysti kiireiseksi ja parisuhdekin siinä mukana, mutta ei mitään ihmeellisiä ongelmia tullut siitäkään.

Puoliso on ihan normaali työssäkäyvä ja kotitöihin osallistuva. Hänellä on omia harrastuksia ja niin saa ollakin. Minulla myös. Lisäksi meillä on yleensä ollut aina yhteisiä suunnitelmia ja olemme keskustelleet paljon.

MUTTA nyt vuosien myötä tilanne on muuttunut. Puolisoni juo joka viikonloppu kahdet kännit eli perjantai- ja lauantai -iltaisin. Välillä ottaa viikolla parina päivänä 3 - 4 olutta. Puoliso ei ole inhottava tissutellessaan tai ryypätessään eli hän ei häivy pubiin, ei ole kateissa, ei hakkaa, ei harrasta henkistä väkivaltaa, ei örvellä mitään, yleensä juo vain parit juomat lasten ollessa hereillä jne. Kun ajattelen taaksepäin niin huomaan, että onhan hän juonut aina jonkin verran, mutta ei mitenkään ongelmaksi. Olen toki itsekin niin tehnyt. Kaksosten syntyminen muutti tilanteen minun osaltani, mutta en absolutisti ole nytkään. Olisi ihan kiva juoda esim. viiniä hyvän ruuan kanssa tai olut saunan päälle. Puolisolle tämä ei onnistu. Hän juo itsensä känniin ja sammahtaa tv:n ääreen, ihan sama juonko minä vai en.

Olemme puhuneet tästä ja josssain välissä puoliso olikin juomatta 2 kk, mutta sen jälkeen taas tuo sama rutiini tuli mukaan. Minua tilanne ottaa tosiaan päähän! Kaikki yhteinen aika menee siihen, että puoliso korkkaa pullon. Lomalla tissuttelu on jokapäiväistä. Jos juttelemme jotain juomapäivinä, hän ei muista seuraavana päivänä enää mitään.

Pikkuhiljaa yhteinen elämämme on surkastunut. Ei minua huvita känniläisen kanssa olla/jutella/suunnitella ja puoliso taas ei ymmärrä mitä pahaa on rentoutua viikonloppuisin. Toiveemme eivät siis kohtaa. Eivätkä ne ole kohdanneet keskusteluista huolimatta enää pariin vuoteen.

Olen ihan toivoton tilanteesta. En haluaisi elää elämääni juovan, vaikka muuten hyvä miehen kanssa, mutta toisaalta on niin vaikea erotakin, koska hän tosiaan on hyvä ja minulle sopiva mies loppuelämäksi aina kun ei juo. Olen niin kyllästynyt, mutta en tiedä mitä tehdä. Olen jo huomannut, että minun sanomiseni tai sanomatta jättämiseni ei puolisoon vaikuta. Tuntuu niin kamalalta, ettei hän tajua, että kaikki on menossa pieleen tämän jatkuvan juomisen takia.

Olen käynyt jollain alkoholistipalstoilla katsomassa, mutta sieltä tulee vain syyllinen olo. Siellä ihmisillä on niin rankkoja elämänkohtaloita, kun juova puoliso tuhoaa koko kodin irtaimiston, tuhlaa kaikki rahat, hakka vaimon ja lapset, saa jotain juoppohulluuskohtauksia tmv. Sellaisesta meillä ei ole kyse, mutta olen silti niin onneton, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä.

Pelottaa sekin, että tästä 20 v. eteenpäin ja puolisoni voikin jo olla ihan oikea alkoholisti. Olenko silloin katkera, kun en nyt tässä vaiheessa pistänyt välejä poikki. Toisaalta eroa en haluaisi turhaan, koska on lapset ja tykkään puolisosta edelleen ilman tätä juomista.

Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän sekavan viestini. Onko ketään, joka tunnistaisi tilanteen ja kertoisi mitä itse on tehnyt ja mitä on tapahtunut. En tietysti toista kenenkään muun elämää, mutta ehkä se auttaisi näkemään uusia näkökulmia tähän jumittuneeseen tilanteeseeni, jossa häilyn jatkuvasti "nyt eroamme" - "valitan ihan turhasta" -tunteiden välillä. Saa tietysti muutkin kuin asian kokeneet esittää rakentavia kommentteja...

 

[Sivupersoona.]

Pystyisikö miehenne sanomaan mitä hän haluaisi juomisen tilalle. Jos se juominen siitä unohtuisi, kun olisi jotain muuta mielekästä ajateltavaa.
Näin sivusta katsottuna tuli mieleen, kun ei ole kokemusta miten lujassa se juomisesta luopuminen voi olla.

 

[hakee pakoa arjesta- tottaq]

Kaikki miehet vastustavat jollakin ruumiinosallaan perhe elämää ja kokevat arjen kahlitsevaksi.
Joku vetäytyy autotalliin mököttämään, joku menee baariin.

Ja tottakai sellainen mies joka ei päällisinpuolin näytä kärsivän mistään, alkaa tissutella.
Koska joku keino miehillä täytyy olla aina, että pääsee naisista etäälle, saa "omaa tilaa".

Pienessä pierussa on niin leppoisaa, ja päivät menee mukavasti kun tietää että illalla pääsee pakosalle, pullot odottaa kaapissa.

Miehet eivät yleensä välitä siitäkään, mitä mikäkin aine tekee terveydelle, tai välitä lihomisesta, siksi olut tuntuu heistä joistakin olevan parantava juoma.

Valitettavasti, vaikka mies lakkaisikin juomasta en usko että keskustelut tulevat yhtään sen hedelmällisemmäksi.

Katso miten tilanne etenee. Jos juominen pysyy tuossa samassa, niin voit harkita haittaako se arkea kuinka paljon.

Seuraa alkaako alkoholismi edetä seuraavaan vaiheeseen.

Noissahan on aina keinona se interventio, eli kaikki miehen sukulaiset ja tuttavat kokoontuvat yllätysvierailulle ja jokainen pitä miehelle puheen siitä missä määrin he ovat huolissaan miehen juomisesta. Mies alkaa raivota ja hänet kahlitan suurinpiirtein tuoliin kunnes myöntää, että "olen jorma, alkoholisti" ja lupaa mennä aa kerhoon.

Mutta harva sitä kehtaa järjestää, tai laittaa oikeasti kovaa kovaa vastaan.
Yleensä pahojenkin juoppojen kanssa tyydytään vain seuraamaan sivusta.

Jotkut ihmiset ovat sellaisia, ettei heistä tule alkkiksia vaikka joisivat joka päivä.
Jotkut ihmiset elävät niin lyhyen elämän ja kuolevat johonkin muuhun ennen viinaan kuolemista, ja silloin on pelkästään mukava ajatus että se ihminen oli monesti kivasti päissään, ja nautti elämästään omalla tavallaan.


AA kerhokaan ei kaikille sovi, koska siellä on sitä uskontoa niin runsaasti. Se toimii niille jotka haluavat että se toimii.

 

[Sivupersoona.]

En minä ainakaan mene autotalliin mököttämään. Ihan on muut syyt miksi vietän siellä aikaani. Onhan siellä niin rauhallista ja voi olla omissa ajatuksissa.

 

[tottaq]

En minä ainakaan mene autotalliin mököttämään. Ihan on muut syyt miksi vietän siellä aikaani. Onhan siellä niin rauhallista ja voi olla omissa ajatuksissa.

No sitähän voi aina sanoa syyksi mitä haluaa, jotkut mököttää, jotkut etsii "omaa tilaa"
Monissa perheissä kuitenkin nainen saattaa käsittää sen mököttämisenä.

 

[tottaq]

Nainenhan monesti käsittää miestä paremmin sen, ja osaa varautua siihen että "oma tila" vähenee kun perustaa perheen.
Miehet taas ovat aivan äimänä, että miten sitä aikaa menee niin paljon muille yhtäkkiä.

 

[Emppuu]

Tietyiltä osilta kertomasi muistuttaa kokemaani. Minun parisuhteeni kesti vain 4 vuotta ja meillä ei ole yhteisiä lapsia. Minun ex-puolisoni kävi töissä, osallistui kotitöihin, mutta kodin ulkopuolisia menoja hänellä ei juuri ollut. Vähitellen tilanne eteni siihen, että hänkin joi ensin vain perjantaisin ja lauantaisin ns. saunakaljat. Saunakaljat tarkoitti pari oluttölkkiä ja oli siis ihan ok. Vähitellen minulle kuitenkin selvisi, että autotallissa tai puuliiterissä odotti minulta piilotetut kaljat, joita hän kävi juomassa samalla, kun tupakoi ulkona. Aluksi vain ihmettelin, miten mies voi tulla sellaiseen känniin parista kaljasta, mutta piilotölkit selittivät asian. Jossakin vaiheessa huomasin, että makuuhuoneessamme haisee kalja, vaikkei kukaan ole juonut...syy paljastui, kun siivosin vaatekaappeja. Ex-mieheni oli piilotellut hyllyillä olevien vaatteidensa alle oluttölkkejä, viinipulloja ja tuliaispulloja matkoilta kuten ouzoa (oli kertonut antaneensa ne esim. vanhemmillensa, mutta olikin itse ne juonut). Myöskään yksikään viinipullo ei säilynyt juomatta meillä kotona. Aluksi en huomannut viinien suhteen mitään outoa; siellähän ne olivat yläkaapissa, kunnes kipusin sieltä ottamaan yhtä pulloa ja tajusin niiden kaikkien olevan tyhjiä! Viinipulloihin oli vain laitettu korkit takaisin paikalleen, joten en lattiatasolta katsoessani huomannut tapahtunutta. Juominen lisääntyi ja sitä oli yhä enemmän myös arkisin. Tyhjiä tölkkejä ym. löytyi pihapensaiden alta jne. Ex-puolisoni sanoi, ettei tiedä niistä mitään... Autotallissa oli siellä säilytyksessä olevien mattojen alla olutjemmoja...Myös lääkkeet maistuivat esim. lapselle leikkauksen jälkeiseen toipumiseen tarkoitetut kolmiolääkkeet katosivat.

Oma suhtautumiseni alkoholiin muuttui täysin, kun huomasin, että exäni juo minulta salaa ja paljon. En kyennyt juomaan edes yhtä viinilasia, koska tiesin, että hän juo vauhdilla loput pullosta + jotain muutakin enkä sitten jaksa kuunnella sitä örinää. Lomalla tissuttelu oli jokapäiväistä ja minun oli kontrolloitava, onko hän ajokunnossa vai ei.

Yritin puhua aiheessa exäni kanssa, muttei siitä tullut mitään. Hänellä ei ollut omasta mielestänsä ongelmaa ja hän vain joi,koska oli kertomansa mukaan stressaantunut. Ongelma oli minussa, minä en ymmärtänyt hänen "normaalia" juomistansa. Aluksi uskottelin itselleni, että se olen todella minä, jolla on ongelma, mutta jossakin vaiheessa heräsin ja totesin, etten enää siedä exäni käyttäytymistä. Hän alkoi käyttämään yhä enemmän rahaa myös pelaamiseen (veikkaus, pokeri) ja käytännössä minä vastasin asumiskuluista ym. Ruokakaan ei maistunut enää ja hän laihtui, vaikka tietynlainen "olutpöhötys" olikin kasvoissa nähtävissä.

Minä sitten tein oman päätökseni. Halusin erota ja olen nyt eronnut. Exäni oli selvin päin hyvä mies, mutta niitä selviä päiviä oli aivan liian vähän. Kun kerroin, että haluan erota juomisen vuoksi, hän myönsi, että juominen on lähtenyt hänen hallinnastaan. Kehotin häntä hakemaan apua, mutta ei hän niin ole tehnyt. Luulen, että hän myönsi juomisensa ongelmoitumisen vain sen vuoksi, että oli eron edessä ja ongelman myöntäminen oli viimeinen keino estää ero.

Tällaisia kokemuksia minulla siis on. Ei mitään tarinoita syrjäytyneiden, puistojen miesten kokemuksista, vaan tällaisia "lieviä" arjenmakuisia kokemuksia, jotka olivat minulle ja minun elämänarvoilleni liikaa. En halunnut jäädä odottamaan, mitä tulevaisuus olisi tuonut exän kanssa tullessaan, koska vaadin itselleni kunnon elämää ilman, että joudun huolehtimaan jatkuvasti toisen aikuisen kännitoikkaroinnista. Omassa ja lasteni elämässä on ihan riittävästi huolehdittavaa. Voimia sinulle omaan tilanteeseesi!

 

[vieras61]

hei, luin kirjoituksesi ja päätin puuttua asiaan sen verran, että miehesi on jo alkoholisti. Alkoholisti on henkilö, joka ei osaa olla ilman alkoholia. Sen ei tarvitse olla rapakuntoinen örveltäjä vaan voi myös olla ahkera työntekijä, joka tissuttelee kaiken aikaa. Paraneminen lähtee siitä, että henkilö itse myöntää olevansa alkoholisti ja haluaa tehdä asialle jotakin. Olkoon se sitten AA-kerho tai antabuskapselit lääkäriltä tai TODELLA luja itsekuri. Ja alkoholisti löytää aina hyvän syyn juomiselleen, oli rankka työviikko, auto oikutteli, mieli on ollut maassa jne..... Toivon sinulle voimia jaksaa ja hellästi patistaa miestäsi hoitoon! Hyvää kevättä

 

[Viina on viisasten juoma]

Kyllä asia on niin, että miehelläsi on vakava alkoholiongelma. Mutta ei varmaan myönnä itse itsellään sellaista olevan. Eikä edes tiedosta omaa ongelmaansa. Sinä et voi häntä parantaa eikä itsekuri auta alkoholistia paranemaan. Pitää kohdata alkoholiongelmansa ja siitä voi ruveta nousemaan. Sinä vaimona voit kertoa hänelle, että alkoholista on tullut ongelma. Jospa se auttaisi eteenpäin. Toipuminen on pitkä prosessi.

 

[LÄheinen..........]

Itse kun olen seurannut alkoholisteja koko ikäni, en tunne yhtään miestä joka ei olisi alkoholisti. Aloittaja, miehesi todella on alkoholisti jo nyt, ja sinä olet läheisriippuvainen. Olette koko perhe sairastuneet. Miehellesi et voi mitään, mutta sinun kannattaa ehdottomasti mennä al-anoniin.

Itse katselin alkoholistia 18 vuotta. Hän joi itsensä känniin 1-3 kertaa viikossa. Oli öitä poissa, juominen jatkui aina aamulla tai suoraan nukkumatta edellisesta illasta. Yritin erota kymmeniä kertoja. Nyt käyn erilaisissa luontaishoidoissa, mm. homeopatiassa sekä al-anonissa. Ne ovat vahvistaneet minua. Vihdoin ja viimein minun onnistui erota. Ero oli hirveä, mutta kannatti. Olen nyt tosi onnellinen, noiden vuosien aikana en ollut.

Lue kirjallisuutta: Virtahepo olo huoneessa, Läheinen, Antti Heikkilää jne. Myös al anonista saa kirjoja lainaan tai ostaa.

 

[raitistunut alkkis]

Miehesi juominen on riistäytynyt hänen hallinnastaan. Itselläni oli samantyyppinen tilanne. Join, koska se oli tavallaan kivaa ja myöskin tapa, josta ei osannut päästä irti. Huomasin, että olen alkoholisti. Juominen aiheutti ongelmia itselleni ja muille. Hakeuduin minnesotahoitoon Lapualle. Se oli elämäni paras ratkaisu. Siellä sain purkaa patoutumani terveellä tavalla, puhumalla. Pääsin viinasta eroon ja kaikki elämässä on selkeämpää ja parempaa. Perhe-elämä on uudistunut. Läheiset ovat onnellisia, kun en juo. Olen saanut uuden elämän! Viina vei parikymmentä vuotta huuruissa, nyt on selkeää ja kaunista. Suosittelen Lapuan hoitoa. Yksin ei ainakaan irti pääse kuin ehkä vähäksi aikaa.

 

[Mietintämyssy päässä]

Kiitos vastanneille!