Onko kohtalotovereita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mielipaha
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mielipaha

Vieras
Olen pikku lapsesta asti ollut yksinäinen. Kavereita ei ollut. Ei ollut koulussa, ei nytkään. En ole missi ulkonäöltäni, mutta rehellinen, en puhu seläntakana ja luotettava olen. En vain kelpaa. Naapuri kutsui kerran tyttärensä rippijuhliin. Menin. Ja yksin olin koko pitkän illan ja katselin kun toisilla oli mukavaa. Menin kahvipöytään ja kas kummaa... Kaikki hävisivät. Jäin yksin. Koulussa minua kiusattiin. Töissä minua kiusataan. Mikä minussa mättää? Olen kysynytkin sitä monta kertaa. Saan naurut päin naamaa. Ikinä en ole sanoin tai teoin loukannut ketään. En pahaa sanaa sanonut kenestäkään. Nykyisin vain "ne hyvännäköiset" kelpaavat. Pitääkö ihmisen olla oikeesti hyvännäköinen jotta saa ystäviä? Rehellisyys ym. Ei nykypäivänä kelpaa. Pitää olla niin helvetin hyvannäköinen jotta saa kavereita.
 
Ei pelkästään hyvännäköisyys, vaan siisteys, viisaus, hyvät käytöstavat omaava. Kaikki vaikuttaa, mutta jos ulkoinen olemus on jo itsessään hyvin luotaantyöntävä niin noilla muilla asioilla on vaikea sitäkään korvata.
 
Täällä sama juttu. Koulussa syrjittiin ja jouduin olla yksin aina. Sama juttu ollut vuosikausia. Yritän etsiä ystäviä netistä, mutta aika laihoin tuloksin. Kukaan ei koskaan kysy miten mulla menee, ei edes äitini. Mä en ole edes työelämässäkään. Yksinäisyys on kuin tauti
 
Kyllä se luonne varmasti enemmän ratkaisee, kuin se ulkonäkö. Mutta jos ihminen on valmiiksi pessimistinen ja ottanut jo asenteen ettei kelpaa ja on tyhmä ja huono, niin kyllä se ulospäin näkyy, ja harva sittn on valmis tutustumaankaan sen kummemmin.
 
En todellakaan usko, että ulkonäöllä on sen kanssa paljon tekemistä.

Itelläkään ei ole paljon kavereita, mutta kyllä mä tiedostan, että se on minusta itestäni kiinni. En vaan ole turhan höpöttäjä, ja minua ärsyttää useimmat ihmiset. Sellainen perseen nuoleminen ottaa päähän, enkä osaa olla joka uudesta kampauksesta ja autosta huomauttamaan, ja lomista kyselemään. En osaa ystävystyä. Ja jos ystävystyn, niin kyllästyn helposti, enkä jaksa keksiä puheenaiheita enää. Sitten lopahtaa yhteydenpito. Mulla on perhettä ja sukua, on lapsia, työtä, opiskelua, harrastuksia. Ei ole aikaa ystäville. Joten se on mun syy, olen vaan sellainen epäsosiaalinen ihminen. Minua ei harmita oikeastaan. Kun haluan jutella jollekin, aina on mies tai joku sukulainen.
 
Höh :( Oletpa törmännyt ihan vääriin ihmisiin elämäsi aikana! Minulle ainakaan ulkonäkö ei merkitse ystävyys-suhteissa yhtikäs mitään. Se mitä on kuoren sisällä, on kaikista tärkeintä!
 
En ole ruma. Käytöstavat ovat kunnossa. Viisautta on sen verran mitä 35 vuotta olen elämää elänyt.Voi kun tapaisin sinut joka kirjoitti että voisin olla ystäväsi.
 
Mulla on vähän sama tilanne ollut aina, tuntuu etten vaan kuulu joukkoon. En usko että mulla se on niinkään siitä kiinni et oonko kaunis vai ruma vaan ennemminkin jokin mun puheessa, eleissä tai olemuksessa yleensä tms. ärsyttää ihmisiä. En koskaan oo ilkeä kenellekään tai mitään mut en vaan osaa olla sellainen ihminen, jonka kanssa ihmiset haluavat olla ystäviä.
 
Ja vaatteeni ovat aina puhtaat. En ole missin pituutta omaava. Olen 167. Cm. Vaaleat puoli pitkät luonnon kiharat hiukset. Ja hiukset ovat aina puhtaat. En meikkaa. Haluan olla luonnollisen näköinen. Silmäni ovat ruskeat. Paino 64kg joten en ole lihava. Olen luonteeltani positiivinen. Harrastan lukemista, ulkoilua, koirani kanssa agilityä, enkä sielläkään ehdi toisten puheille kun jo kaikki kaikkoavat. En ymmärrä. Aina helvetti jään yksin. Olin missä hyvänsä. Ja kuoreni alta löytyy mahtava ihminen. Kukaan ei halua edes tutustua vaikka teen itse aloitteen. Silmieni väri taitaa olla syy. Luulevat minua tietysti......
 
Minäkin olin koulukiusattu, oli huono itsetunto ja tuntui ettei kukaan pidä minusta. Nyt vanhemmiten olen alkanut pitää itsestäni ja olen saanut itseluottamusta, ja tuntuu että muut ihmisetkin suhtautuu minuun ihan eri tavalla. Kyllä se omasta asenteestakin riippuu, nuorena olin sellainen hiljainen hyssykkä, ja moni on varmaan tulkinnut minun olemuksesta että MINUA ei kiinnosta heidän seura, vaikka oikeasti olin yksinäinen ja olisin kaivannut ystäviä.
 
Ehkä tyrkytät itseäsi liikaa, yrität liian kovasti kaveerata?? Osaatko smalltalkia? Jotenkin särähti korvaan tuo, että olet ihan suoraan kysynytkin ihmisiltä mitä vikaa sinussa on... Ei tulisi itselleni mieleenkään alkaa tentata ihmisiltä, haluavatko kaveerata kanssani ja jos eivät, miksi eivät halua. Tarkoitan, että ei kai kukaan aikuinen ihminen ala valittamaan ääneen "miks kukaan ei haluu olla mun kaa?" Keneltä ja miten olet tuota asiaa kysellyt?

 
Mulla mitään kaavaa ole millä karkoitan ihmiset. Työni puolesta olen psykologin testit läpi käynyt ja ja sain parhaat mahdolliset tulokset. Siis jos luulet että päässäni on vikaa niin kiitos vain. Jos en henkisesti kunnossa olisi niin päivääkään en tätä työtäni tekisi
 

Similar threads

V
Viestiä
28
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailijavaimo
V
I
Viestiä
6
Luettu
504
Aihe vapaa
"aloittaja"
A

Yhteistyössä