Onko keskenmeno helpompi kestää, jos on jo lapsia ennestään?

[Arkana kyselen]

Tällaista ei kait saisi ääneen kysellä, mutta olen miettinyt. Itse en ole onnekseni koskaan joutunut keskenmenoa kestämään, mutta minulla on nyt kaksi ystävää, jotka ovat saaneet vasta keskenmenon. Toisella on ennestään lapsia, toisella ei.

Varmasti molemmille ihan hirveää aikaa tämä nyt. Mutta jotenkin mun sydän itkee vielä enemmän sen lapsettoman puolesta. Olen tietysti yrittänyt ihan samalla tavalla olla molempien tukena, tuo lapseton tuntuu vain olemaan enemmän rikki. Tokikin ihmiset surevat eri tavoilla.

Ei se kyllä varmasti koskaan ole millään tavalla helppoa.

(Nyt tulee varmaan kakkelia niskaan, kun edes ääneen tällaista pohdiskelen...)

 

[määki]

Itse useamman keskenmenon kokeneena ja kuitenkin yhden lapsen niitä ennen saaneena voisin sanoa, että saan käsittämättömän paljon voimaa tästä yhdestä lapsestani. Jos häntä ei olisi, en tiedä miten syvällä surussa olisin. Joten omalla kohdallani voin sanoa, että keskenmenoa ei ikinä ole helppo kestää, mutta lapsi on suunnaton ilonlähde ja apu suruun.

 

["xyz"]

On se varmaan surullista kummallekin, mutta toisaalta häntä jolla on jo lapsi voi lohduttaa tieto että kun kerta kerran on onnistuttu niin voi onnistua toistenkin. Lapsettomalla varmasti pelottaa saako lasta ikinä.

 

[Cappuccino]

uskoisin näin. Omalta kohdaltani en oo niin paniikissa keskenmenoista kun meillä on ennestään yksi lapsi. Jos keskenmenot olisi tapahtuneet ennen esikoisen syntymää oisin varmaan pelännyt kamalasti ettei me saada koskaan lapsia. Nyt vaan pelkään ettei saada enempää

 

[Cosmo]

Kyllä on.

 

[Meritähti]

En tiedä onko keskenmeno sen helpompi ihmiselle, joilla on lapsia ennestään.

Se nyt vaan on niin, että jos kotona on lapsi tai lapsia niin ei siihen suruun voi jäädä vellomaan. Arkea on pyöritetettävä niin kuin ennenkin. Ja toki niistä lapsista saa voimaa, suree sitten keskenmenoa tai jotain aivan muuta. Mutta pysähtyä ei oikein voi.

Ei se kuitenkaan tarkoita, että asia olisi jotenkin vähemmän surullinen.

 

[Tapiontytär]

En tiedä onko keskenmeno sen helpompi ihmiselle, joilla on lapsia ennestään.

Se nyt vaan on niin, että jos kotona on lapsi tai lapsia niin ei siihen suruun voi jäädä vellomaan. Arkea on pyöritetettävä niin kuin ennenkin. Ja toki niistä lapsista saa voimaa, suree sitten keskenmenoa tai jotain aivan muuta. Mutta pysähtyä ei oikein voi.

Ei se kuitenkaan tarkoita, että asia olisi jotenkin vähemmän surullinen.

Näin mäkin sen näkisin, ei voinut jäädä sänkyyn makaamaan, kun lapset tarvitsivat mua.
Sekään ei ollut mikään lohtu, että olen aiemmin voinut saanut lapsia kun puoliso oli uusi ja molemmissa havaittu "vikaa", kun raskautuminen ei vain onnistunut.

 

[Ego]

En tiedä onko keskenmeno sen helpompi ihmiselle, joilla on lapsia ennestään.

Se nyt vaan on niin, että jos kotona on lapsi tai lapsia niin ei siihen suruun voi jäädä vellomaan. Arkea on pyöritetettävä niin kuin ennenkin. Ja toki niistä lapsista saa voimaa, suree sitten keskenmenoa tai jotain aivan muuta. Mutta pysähtyä ei oikein voi.

Ei se kuitenkaan tarkoita, että asia olisi jotenkin vähemmän surullinen.

Peesi. Mulla oli aivan totaalinen ihmeiden ihme kun sain yhdenkin. Sitten seurasi 2 keskenmenoa. Mutta tää eka oli vajaa vuosi lapsen syntymän jälkeen ja oli jotenkin helpompi kestää kuin tää toka pari vuotta sitten. Päätin sitten etten jaksa enää samaa helv* läpi kun oli tää toka niin pitkällä, joten lapsiluku jäi yhteen.

 

[Meritähti]

Lisään vielä, että uskon asian olevan enemmän kiinni ihmisestä itsestään ja hänen tavastaan käsitellä asiaa ja tavastaan surra, kuin siitä onko henkilöllä ennestään lapsia.

Itse olen kokenut keskenmenoja ennen tyttäreni syntymää ja toivon kovasti että olisimme onnekkaampia kun alamme toivoa toista lasta.

 

["vieras"]

Jokainen kokee surun eritavalla, itselläni ei ole vielä lapsia, vajaa vuosi sitten tuli keskenmeno viikolla 22, edelleenkään en ole täysin toipunut menetyksestä. Kannattaa olla varovainen mitä sanoo keskenmenon kokeneelle.

 

[ok]

On.

 

[Meritähti]

[QUOTE="vieras";22069584]Kannattaa olla varovainen mitä sanoo keskenmenon kokeneelle.[/QUOTE]

Täysi peesi. Kyllä tuli monesti niin typerältä tuntuvia kommentteja, vaikkei niillä pahaa tarkoitettukaan.

 

[Aloittaja]

[QUOTE="vieras";22069584]Jokainen kokee surun eritavalla, itselläni ei ole vielä lapsia, vajaa vuosi sitten tuli keskenmeno viikolla 22, edelleenkään en ole täysin toipunut menetyksestä. Kannattaa olla varovainen mitä sanoo keskenmenon kokeneelle.[/QUOTE]

Tää on muuten kans totta. Mitä sanoa, että ilmaisee olevansa pahoillaan ja valmis auttamaan vaikka arkihommien pyörittämisessä, kuitenkaan tunkeutumatta liikaa... Jo pelkästään voinnin kyseleminen saattaa tuntua varmasti ahdistavalta, jos ei asiaa halua kaivella ja avautua siitä.

Se on vaan niin surullista. Eikä sitten uskalla oikein omistakaan lapsista iloita etenkään tämän lapsettoman kuullen...

 

[Aloittaja]

Täysi peesi. Kyllä tuli monesti niin typerältä tuntuvia kommentteja, vaikkei niillä pahaa tarkoitettukaan.

Mitä muuten on ne typerät kommentit? Mitä EI kannata sanoa?

 

[pohtii myös]

ja onko se yhtään helpompaa kestää/hyväksyä jos km on ennen rv 12 kuin 20+ viikoilla? Voisi kuvitella, että konkreettisemman kamalampaa menettää jo vauvan näköinen lapsi

 

[ekekek]

Kyllä se oli ainakin mulle. Oli joku jonka vuoksi oli pakko jaksaa ja jonka hymy sai maailman näyttämään valoisammalta.

 

[Meritähti]

Mitä muuten on ne typerät kommentit? Mitä EI kannata sanoa?

Ehkä ei vaan ollut teidän aika saada lasta vielä, muista että kaikella on tarkoitus...

Sehän oli niin alussa vasta...

Luonto korjaa vialliset pois, hyvä näin kun olisi sitten syntynyt vammaisena varmaan...

Te ootte niin nuoria vielä...

 

[ekekek]

Mitä muuten on ne typerät kommentit? Mitä EI kannata sanoa?

Ei kannata sanoa:
- Olette vielä nuoria, ehditte tehdä lisää.
Ei menetystä korvaa se että "lisää voi tehdä".
- Onneksi se meni nyt eikä myöhemmin.
Niin varmaan, mutta tämäkin sattuu silti ihan hitosti.

Eikä kannata käyttäytyä kuin km-n kohdanneessa olisi rutto ja vältellä, ei hän rikki mene, jos otat yhteyttä.
Eikä kannata toisaalta olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, hänellä se asia on mielessä koko ajan ainakin aluksi.

Ehkä kannattaisi vaan kertoa olevansa pahoillaan ja valmis kuuntelemaan jos km-n kohdannut haluaisi jutella tai tavata.

 

["vieras"]

ja onko se yhtään helpompaa kestää/hyväksyä jos km on ennen rv 12 kuin 20+ viikoilla? Voisi kuvitella, että konkreettisemman kamalampaa menettää jo vauvan näköinen lapsi

En koskaan väheksyisi menetystä aikaisemmilla viikoilla, koska pelkästään lasta ei menetetä vaan myös sen mukana haaveet, toiveet, unelmat ja lapsen mukana tuoma tulevaisuus. Sen menettää joka kerta kun ehtii/uskaltaa haaveilla tulevasta.
Tietenkin koulleen lapsen sylissä pitäminen on kokemus, mitä ei edes pahimmalle vihamiehelleenkään halua, oman kokemuksen jälkeen.

 

[Ei.]

Minä olen taas sitä mieltä, että LAPSETTOMAN ON HELPOMPI KESTÄÄ KESKENMENO, näin ainakin ajattelisin omalla kohdallani. Ennen kuin on lapsia, niin sitä rakkautta lasta kohtaan ei ihan siinä kaikessa syvyydessään voi käsittää, mutta jos on jo lapsia, niin tietää mitä menetti. :'( Tällainen kokemushan on henkilökohtainen, eikä toinen ihminen voi täysin käsittää, kuinka raskaasta toinen asian ottaa. Joillain asia voi olla raskaampi, jos ei ole aiempia lapsia. Minusta ei ikinä kuitenkaan pitäisi vähätellä asiaa, jos jo lapseton saa keskenmenon, sillä minulle itselleni se olisi ainakin raskaampi nyt kun on jo lapsia, kuin se olisi ollut ennen lapsia.

 

["vieras"]

Mitä muuten on ne typerät kommentit? Mitä EI kannata sanoa?

Koskaan ei kannata sanoa, että voi kuvitella miltä se tuntuu, kun sellaista vain ei voi kukaan kuvitella.

 

[Ei.]

Vitsi, mitä mokia mulla...

"Minusta ei ikinä kuitenkaan pitäisi vähätellä asiaa, jos jo lapseton saa keskenmenon, sillä minulle itselleni se olisi ainakin raskaampi nyt kun on jo lapsia, kuin se olisi ollut ennen lapsia. "

Ei noin, vaan...

"...vähätellä asiaa, jos jo lapsia omaava saa keskenmenon, sillä minulle..."

 

[muhvi]

En usko että keskenmeno on helpompi kestää jos on ennestään lapsia. Kun on jo olemassa oleva lapsi/lapsia niin silloin tietää konkreettisesti mitä keskenmenossa menetti. Jos lapsia ei ole ennestään niin voi vain kuvitella mitä on menettänyt, se ei silti tee asiasta helpompaa.

Keskenmenosta voi selvitä paremmin ja nopeammin jos on jo lapsia koska ne pienet ihmiset pitää vanhemmat kiinni arjessa kaikesta huolimatta. Lapset on uskomattoman kantava voima :heart:

 

[Meritähti]

[QUOTE="vieras";22069708]Koskaan ei kannata sanoa, että voi kuvitella miltä se tuntuu, kun sellaista vain ei voi kukaan kuvitella.[/QUOTE]

Joo tää unohtui.

Ja kaikki vertaukset voi unohtaa. Keskenmeno ei ole sama asia kuin se, ettei saanutkaan sitä koiranpentua minkä halusi. ( Juu, tällaistakin kommenttia mulle tuli )

 

[Meritähti]

ja onko se yhtään helpompaa kestää/hyväksyä jos km on ennen rv 12 kuin 20+ viikoilla? Voisi kuvitella, että konkreettisemman kamalampaa menettää jo vauvan näköinen lapsi

Itselleni kaikkein vaikeinta olisi kuolleen lapsen synnyttäminen, onneksi en sitä ole kokenut. Ihan varmasti vaikeampaa kuin aikaisemmilla viikoilla keskenmeno. Mutta jollekin toiselle ihmiselle se aikaisempi km voisi olla ihan yhtä vaikea juttu. Ihmiset suree niin eri tavalla. Siksi ei ikinä kannata vähätellä toisen tunteita.

Itselleni kaikkein vaikein oli pisimmälle edenneen raskauden kesken meneminen rv14, mutta ei se johtunut viikoista, vaikkakin sitä oli jo alkanut luottaa kun riskiviikot piti olla takana ja onnistumisen mahdollisuudet suuret.

Se johtui siitä, että se oli se ensimmäinen keskenmeno enkä ollut varautunut siihen. Seuraavat meni kesken aikaisemmin, ja tuntui toki pahalta, helvetin pahalta. Mutta niissä raskauksissa olin ollut pessimisti, jotenkin varautunut enkä ollut antanut itseni hekumoida liikaa. Toivoin parasta mutta pelkäsin pahinta, kun taas ekalla kerralla km tuli shokkina kun en ollut osannut pelätä sitä. Ajan kanssa sitä turtui, oli vaan et jaa, nytkö se vuoto alkoi. Johtihan se toki siihen että pelkäsin etten koskaan tule äidiksi.