Vanha ketju mutta avaudun silti: mun mies ei koskaan käy missään yksin. No, ehkä kerran vuodessa työpaikan pikkujouluissa käy. Ei harrasta mitään kodin ulkopuolella. Haluaa AINA mennä joka paikkaan vain mun kanssa kaksin (ollaan lapsettomia, emmekä lapsia pysty saamaan). Käydään baarissa kaksin, ulkona syömässä kaksin, kuuntelemassa bändejä kaksin, ulkomailla kaksin, juhlitaan synttäreitä kaksin jne. Mä haluaisin edes joskus jonkun tuttavapariskunnan meidän mukaan baariin tai syömään mutta miehelle se ei missään nimessä käy. Tuttavat on kuulemma tylsiä, ärsyttäviä, liian eri luonteisia tms. Ei pidä yhteyttä myöskään sukuunsa, kerran vuodessa saan hänet pakolla raahattua jouluvierailulle vanhemmilleen.
Ei mies mun menoja kontrolloi mitenkään, ja mä käynkin usein kavereiden kanssa ulkona, teatterissa ym., eikä hän mitenkään syyllistä tai moiti mua mun omista menoista. Mutta normaaleilla aikuisilla pareilla pitäis mun mielestä olla myös yhteisiä ystäviä! Eikä niin että mulla on omat kaverit, ja miehellä on vain minä.
Meillä on kyllä kivaa kaksinkin, mutta kyllä mua usein myös todella paljon ahdistaa se että mun miehen koko sosiaalinen elämä on vain mun varassa. Lisäksi on tosi noloa vuodesta toiseen selitellä mun ystäville ja sukulaisille, miksi me ei koskaan tulla mukaan kaveriporukan illanviettoon, eikä mun mies edes halua tutustua mun kavereiden ja sukulaisten miehiin. Yleensä se ei suostu lähtemään edes kavereiden häihin tai muihin juhliin muuta kuin ison riidan jälkeen.
Mä en tajua miten mies on tuommoinen nyhjäävä kotihiiri, vaikka se on aika puhelias eikä yhtään ujo, ja sen vanhemmat on normaaleja ja melko seurallisia ihmisiä. Mutta se haluaa olla vain aina mun kanssa. Välillä olis kiva olla kotonakin ihan yksin koko ilta, huudattaa omaa lempimusiikkia, katsoa omia lempileffoja ihan rauhassa tms. Mutta kun toinen on AINA kotona! Se kyllä lähtee ulos, lenkille, museoon, melkein mihin vaan, mutta mun pitää aina olla mukana. Yksin ei mene mihinkään, hyvä jos joskus ruokakaupassa käy ilman mua. Välillä on sellainen olo että mä tukehdun tähän jatkuvaan läheisyyteen.
Onneksi mies on nyt just vaihtanut työpaikkaa ja on noin kerran kuussa työmatkalla 2-3 yötä, ja se on ollut aivan ihanaa. Mä saan edes joskus hengittää vapaasti enkä joudu koko ajan pitämään sille seuraa.
Mies on muuten aivan ihana tyyppi, välittävä ja lämmin ja huomaavainen ihminen mutta tämä loputon läheisyys, suorastaan riippuvuus, on välillä tosi raskasta.
