Onko kenelläkään kokemusta kun käärme puree koiraa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja unelmoiden
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

unelmoiden

Jäsen
07.05.2012
518
0
16
Kertokaa kokemuksianne, esimerkiksi kuinka kauan koira on yleensä kipeänä? Tuntuu niin kurjalta kun ei voi tehdä muuta kuin antaa kipulääkettä ja lohduttaa. Vai olisiko jotain mitä voisin tehdä, koiran olon helpottamiseksi?
 
Me annettiin kyytabletteja (liuotettiin veteen, suppilo poskeen ja siitä väkisin, koira oli kipeä ja yritti näykkiä, ei oikeen ollut vaihtoehtoja). Nukkui mökin saunan alla viileässä iltaan asti, juomakuppi viereen, aamulla oli jo hyvässä kunnossa.
 
Meidän koira sai kyytabletin, nestettä ja antibioottikuurin niin oli muutamassa tunnissa ok. Kissaani vaan juotin ja sai a-biootit myöhemmin. Lääkäriin ei päästy mutta kissa ei tullut hirvittävän kipeeksi. Tassu oli turvoksissa viitisen tuntia, sitten oli niinkuin ennenkin. Noi on kai jotenkin immuuneja. Toisethan menee tosi huonoon kuntoon, joiltain menee munuaiset ja henkikin.
 
Nykyisin ei koirille suositella enää kortisonia, mikäli ei ole vaaraa hengitystieden turpoamisesta. Yhteys ehdottomasti eläinlääkäriin! Kyyn purema aiheuttaa koiralle usein keuhkoturvotusta, munuaiskudoksen tuhoutumista tai munuaisten vajaatoimintaa. Näihin hoitona on suonensisäinen nesteytys.
 
Meillä oli tiputuksessa nelisen tuntia, jonka jälkeen kotiin. En muista, varmaan antoi jotain piikkiäkin. Pian siitä tokeni, tosin jalka oli aika muhkea jonkin aikaa.
 
Eilen puri ja olimme illalla pari tuntia eläinlääkärissä tiputuksessa, ja saimme tuota kipulääkettä. Kauemmin ei eläinlääkäri voinut meitä pitää, kun hänen oli lähdettävä toiseen tehtävään (Ei ollut siis arkiaika, eli olimme päivystävällä lääkärillä). Eläinlääkäri kielsi antamasta kyytablettia tai kortisonia, sillä se on liian vaarallista munuaisille ja purema on jalassa, eli hengitystiet eivät ole vaarassa. Meidän alueella ei siis ole eläinsairaalaa, eli emme saaneet vastamyrkkyä, emmekä voineet olla pidempään tiputuksessa, nyt olen miettinyt, että olisiko pitänyt kuitenkin matkustaa Helsinkiin, jossa olisi saanut enemmän hoitoa.
 
Siskon koiraa puri aikoinaan. Ei huomattu mitään lenkillä jossa se tapahtui. Lenkin jälkeen mentiin uimaan ja koira oli ihan normaali siihen asti kun piti nousta laiturille. Koira ei päässytkään ja oli ihan veltto ja sitten kun autettin se meni vaan maate siihen laiturille. Houkuteltiin se sitten rannasta mökille ja edelleen se oli väsynyt ja veltto. Yksi tassu turposi ja siitä etsittiin puremaa, mutta mitään ei löytynyt. Koira ei enää pitänyt edes silmiä auki ja sisko soitteli eläinlääkäreitä läpi, missä olis lähin(oli sunnuntai) sillä välin kun mä tarkkailin koiraa ettei se kuole ja herättelin sitä välillä. En muista enää annettiinko kuitenkin kyypaukkaus, vaikka puremaa ei löytynyt. Eläinlääkäriin koira sit lopulta saatiin ja se sai hoitoa ja selvisi, vaikka aluksi lääkärikin oli sitä mieltä puhelimessa ettei niin isossa koirassa pitäis olla niin pahat ne vaikutukset. Purema löytyi myöhemmin, kun se tulehtui. Se oli koiran selässä hyvin lähellä selkärankaa, lantion päällä. Koira oli boxerin ja kultsun sekoitus. Iso ja roteva uroskoira.

Meillä itsellä tipsu ja pelkään kyllä puremaa varsinkin tuon kokemuksen jälkeen.
 
Minäkin olen ihan paniikissa, että miten uskallamme enää ulkoilla koirien kanssa, minullakin on toinen tuollainen pienempi, jolle purema olisi varmaan vielä pahempi :/
Huomasin onneksi pureman heti, kun olimme lenkillä ja kannoin koiran kotiin, josta ajoimme suoraan lääkäriin. Lääkärissä oli kamalaa, kun hauva-parka tärisi kivusta. Itsekin taisin olla hieman järkyttynyt kun kantelin tuota yli 20kg koiraa pitkät matkat, eikä se tuntunut ollenkaan painavalta, nyt kyllä huomaa lihaksista, että jotain on tullut tehtyä :)
 
Meillä purrut kahta koiraa, molemmat rottiksia. Toisella huomasin kun olin päästämässä sisälle, niin oli ns nenä poskella, pää turposi ihan kivasti.
Leirille kannattaa aina käyttää jotta laittavat koiran tiputukseen saamaan nestettä jotta munuaiset huuhdellaan.

Meillä molemmilla koirilla hävinneet kaikki turvotukset ja muutkin merkit alle kahdessa vuorokaudessa.
 
Meidän koira oli tiputuksessa ja sai kaikenmaailman piikkejä, en ole ihan varma mitä, mutta uskoakseni ainakin kipulääkettä. Vaikka on iso koira, niin meni kyllä todella huonoon kuntoon. Kaksi puremaa löydettiin. Seuraavana päivänä mentiin vielä uudestaan tiputukseen ja lääkäri käski vielä kotihoitona jatkaa nesteytystä syöttämällä vellimäisiä ruokia pari viikkoa.
 
[QUOTE="vii";26436989]Meidän koira oli tiputuksessa ja sai kaikenmaailman piikkejä, en ole ihan varma mitä, mutta uskoakseni ainakin kipulääkettä. Vaikka on iso koira, niin meni kyllä todella huonoon kuntoon. Kaksi puremaa löydettiin. Seuraavana päivänä mentiin vielä uudestaan tiputukseen ja lääkäri käski vielä kotihoitona jatkaa nesteytystä syöttämällä vellimäisiä ruokia pari viikkoa.[/QUOTE]

Kiitos, tuo onkin hyvä idea, että syöttää nestettä ruuan seassa. Eläinlääkäri ei puhunut mitään nesteytyksestä kotona, mutta itse myös päättelin, että se voisi auttaa munuaisia. Olen yrittänyt juottaa mahdollisimman paljon, mutta eihän se juuri halua juoda, jos ei ole jano. Pitää vaan yrittää kokkailla tarpeeksi hyvä velli, jota tuo nirppis suostuu syömään ;)
 
Tuosta kyytabletista vielä sen verran, että poikkeuksenahan on kuitenkin sellaiset tilanteet, jos hengitystiet meinaavat turvota umpeen, niin silloin voi olla pakko saada kortisonilla turvotus laskemaan.
 
Hei, ihan pöhkö ajatus tuli mieleeni.. Olisiko mitään järkeä ostaa koirille kenkiä, joita ne voisivat pitää "riskialueilla"? Näin ei käärme pääsisi ainakaan tassusta puraisemaan, niin kyllähän sekin pureman riskiä vähentäisi, vaikka toki kuonoonkin voi pureman saada.
 
No minä en ainakaan meidän pihalla täällä aio tossuja koiralle laittaa kun niitä käärmeitä eksyy tähän vain kun traktori täristää tuota peltoa. Ja tosiaan jännä tuo kyytabletti-ei missään nimessä kyytablettia -väittely. Kun sillon pari vuotta sitten tota mun koiraa puri, niin kaks eläinlääkäriä sanoi että anna ja apteekkari myöhemmin sanoi että ei pidä antaa. Toisaalta oli helpompi kun annoin. En nimityäin olisi saanut sitä autoon kun hän ei anna nostaa itseään. Peruutin auton ihan oven eteen niin koira pääsi itse sinne pari metriä kävelemään kun tassun turvotus vähän laski. Tai onko tuossa joku ero isojen ja pienten koirien välillä? Ja koirissahan on eroja. Jotkut jotka asuu kyyalueella ja on saanut paljon puremia, voivat olla jo todella hyvin immuuneja sille myrkylle. Samoin monet kissat. Jännää. Olisi mielenkiintoista tietää onko rotujen välilläkin eroja vai onko se ihan vaan yksilötason tuuria kelle käy huonosti ja kelle ei.
 
Ahaa, siis voiko kyynmyrkylle tulla immuuniksi, jos usein puree? Tietääkö kukaan muuten, voiko koira juoda laktoositonta maitoa? Sillä olisi nimittäin helppo nesteyttää, kun maitoa se varmasti tykkäisi juoda. Tosin se ruokavelli-keinokin onnistui :)

Googlettamalla löysinkin, että piimä olisi ihan terveellistäkin, eli pitääpä kokeilla sitä, ei vaan taida olla yhtä "hyvää" kuin maito..
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä