Onko jo eronneella matalampi kynnys

erota uudelleen, mitä sellaisella joka ei ole eronnut kertaakaan?

Tuli tämmöinen mieleen kun ystäviäni ja heidän suhteitaan mietin. Ne jotka ovat eronneet kerran tuntuvat herkemmin eroavan sitten seuraavistakin suhteistaan. Sitten on näitä jotka eivät ole eronneet vaikka ovat olleet eronpartaalla ovat kasanneet suhteen taas kasaan.

Juu, tiedän etten osaa selittää niin että te ymmärrätte. Antaa tulla vain vittuiluja asianvierestä, sehän palstan tyyli on.

 

Mun mielestä näin on. Sano kuka mitä sano. En tiiä, johtuuko se kyvyttömyydestä selvittää asioita vai tosiaan mennä sitä jo kertaalleen käytyä tietä uudelleen. Mutta siis samaa olen huomannut omassa tuttavapiirissäni. Tosiin parissa tapauksessa eron jälkeen tullut uusi siippa on ollut sitä luokkaa, ettei ole tarvinnut olla ennustaja nähdäkseen, miten homma menee.

 

Voihan se olla, että moni ei sitten tavallaan viitsi tai osaa kasvaa niistä omista virheistään eikä siksi onnistu uudessakaan suhteessa.

Toisekseen on jo kertaalleen koettu yksin jääminen, ja huomattu ettei sekään niin huono vaihtoehto välttämättä ole.

 

Onhan siitä tutkimuskin ollut, että avioeron kerran ottanut ihminen eroaa todennäköisesti myös uudesta avioliitostaan.

 

Mä en ajattelisi välttämättä, että sse kynnys eroon on matalampi, mutta kaava parisuhteenmuodostamisessa toistuu. Eli jostakin syystä naiset, joita vaikkapa pahoinpidellään liitossa, valitsevat seuraavaksi puolisokseen ihan samanlaisen mulkvistin. Toisena käsittämättömänä ryhmänä ovat ne naiset, joiden elämäntehtävä on pelastaa renttuja: Suhde päättyy eroon, kun ukko dokaa liikaa, vie naisen luottotiedot, käy vieraissa ja elää naisen siivellä. Ja kas, ei mene kuin puoli vuotta niin uusi siipeilijärenttu makaa sohvalla.

Tämän asian kun ihmiset tajuaisivat ja koettaisivat murtaa kaavan ja miettiä sitä omaa käytöstään ennen uuden korvikkeen hankkimista.

Toisena asiana se, että eron jälkeen moni ei osaa olla yksin, vaan uusi kumppani muuttaa sisään kun ex vielä pakkaa kamojaan. Tilanne on epäreilu kaikkia kohtaan, ja tällaiset laastarisuhteet eivät voikaan kestää, koska ne eivät perustu luottamukseen, rakkauteen ja toisen tuntemisen opetteluun vaan ahdistuksen torjuntaan ja tosiasioiden kieltämiseen.

 

Mitä ilmeisimmin on.
Ainakin mitä katsoo tuttavapiirin tulemisia ja menemisiä. Parisuhteessa ollaan ja ehkä jopa avioon asti, mutta ei välttämättä olla edes kahta vuotta pitempään aviossa, kun jo on uusi tuleva exä kiikarissa. Yksi kavereistani puhuu kaikista säädöistään tulevina exinä.
En oikein ymmärrä, paraneeko se muka vaihtamalla? Ei nähtävästi, kun pitää vaihtaa kun sukkia.

 

Omalla kohdallani en allekirjoita. Olen mennyt kohtuu nuorena naimisiin ensimmäisen kerran ja eronnut varsin lyhyen avioliiton jälkeen ilman mitään (ainakaan jos palstaa on uskominen) oikeaa syytä. Eli ei ollut pettämistä, väkivaltaa tai mitään sellaista. Mieheni vain ilmoitti, että ei rakasta minua enää ja kun asiaa selviteltiin kävi kyllä selväksi, että emme loppujen lopuksi sopineet lainkaan yhteen ja toiveemme tulevaisuudesta erosivat ihan liikaa, joten alunperinkään ei olisi naimisiin kannattanut mennä. Siinä vaiheessa oli turha yrittää korjata suhdetta, josta ei saisi sellaista johon voisimme olla tyytyväisiä.

Tuo liitto kuitenkin opetti minulle todella paljon parisuhteesta. Siitä millaisen ihmisen kanssa haluan olla yhdessä, mitkä asiat elämässä ovat minulle tärkeitä, miten haluan parisuhteessa toimia ja millainen itse haluan toista kohtaan olla. Nykyisen mieheni kanssa olen jo pitkään tiennyt, että tämä on mies, jonka kanssa todella haluan olla. Tämän avioliiton puolesta taistelisin juuri niin paljon kuin olisi tarpeen. Ja vaikka edelleenkin teen aina välillä virheitä, esimerkiksi siinä miten kommunikoin, jos olen ärsyyntynyt jostakin, osaan olla todella paljon rakentavampi ja pyytää anteeksi, kun tiedän toimineeni hölmösti. Osaan arvostaa parisuhdetta ja sitä mitä minulla nyt on todella paljon. Myös sillä, että nykyisen mieheni kanssa meillä on lapsia painaa paljon vaakakupissa ja jo sen takia eroaminen ei enää olisi millään muotoa helppo päätös.

Joten ei. En koe, että koska olen eronnut nuorena, olisin erityisen paljon alttiimpi eroamaan uudestaan. Omalla kohdallani oikeastaan päin vastoin. Sen sijaan uskon, että on olemassa ihmisiä joille eroaminen on helppoa (sekä sen ensimmäisen että viidennen kerran). Sitten on niitä jotka eivät eroa millään (vaikka kannattaisi). Ja sitten on kaikki loput, jotka sijoittuu johonkin siihen väliin.

 

Itse kertaalleen eronneena olen huomannut, että osaisin lähteä parisuhteesta ajoissa, jos se ei vain toimi. Ensimmäistä eroa harkittiin aivan liian pitkään ja siinä kärsivät kaikki osapuolet, lapset ja aikuiset, seuraavasta suhteestani erosin kun näin mihin tilanne oli menossa. Nyt olen ollut pitkään "sinkkuna", todennäköisesti kohdallani tämä pitää siis jollain tavoin paikkaansa - osaan lopettaa suhteen ajoissa, en jää kitumaan, kun tiedän, että pärjään yksinkin, ei ole pakko roikkua

 

En oikein usko että eroaminen lisäisi eroamisherkkyyttä. Toiset ihmiset vain erovat herkemmin jo sen ensimmäisen kerrankin.

 

Kyllä jokainen ero on vähän helpompi. Parin eron jälkeen tietää että pärjää yksin, tietää mitää eroon kuuluu, tietää että löytää uuden.

 

Mä en osaa nähdä asiaa noin mustavalkoisena. EI se välttämättä sitä tarkoita, että ensimmäisen eron sattuessa eroaa siitä toisestakin suhteesta. Riippuu niin paljon siitä ihmisestä. Miten on eronsa käsitellyt? Onko ottanut tilanteesta mitään opikseen? Onko kasvanut ihmisenä?jne

Tietysti voi sanoa, että on sellaisia ihmisiä jotka alitajuisesti hakeutuvat sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa nyt ei vain sitten se pidempiaikainen suhde toimi. Öljy ja vesi- tyyppejä. Toisaalta taas ensimmäinen ero voi antaa isosti avaimia siihen uuteen suhteeseen, miten toimia eri tavalla ja rakentavammin, kypsemminkin ehkä. Ja on oppinut myös tuntemaan itseään paremmin, tietää mitä tahtoo ja haluaa ja kenties tietää, miten toistakin ihmistä huomioida ja käsitellä.

 

Itse tunnen monia, jotka ovat kerran eronneet, mutta en tunne ketään, joka olisi kahdesti eronnut.
Omalla kohdallani ainakin on helppo erota, jos puoliso alkaa yhtäkkiä toimimaan vastoin minkäänlaisia moraalisia periaatteita. Olen muutenkin sellainen luonteeltani, etten murehdi turhia enkä tulevaisuutta. Kovin pienten syiden takia en kuitenkaan eroisi, sillä arvostan pitkiä ja onnellisia liittoja.

 

Ensimmäinen erittäin pitkä suhde päätyi aikoinaan eroon. Olin yksin lasten kanssa jonkin aikaa kunnes kohtasin nykyisen mieheni. Teimme suhteellisen nopeat ratkaisut yhteenmenosta, tunne ja järki kertoi että näin toimittava.
Ja kyllä se niin on, että samoja virheitä ei toisteta tässä liitossa, tiedämme molemmat mitä on kun pitkä parisuhde ei toimi vaikka kuinka yrittäisi. Ja kynnys erota on vielä korkeammalla molemmille kuitenkin vahva tahto saada tämä toimimaan. kummatkin tietää mitä se eroprosessi on ja sellaiseen suhteeseen ei tieten tahtoen uudelleen lähdetty missä pitäisi laittaa kaikki taas hetken yhteistä taivalta eläneenä uudelleen paloiksi.