Onko järkeä jatkaa?

[Mietin vaan]

Miehellä on takanaan epäonnistunut avioliitto ja vaikka hän sanoo rakastavansa minua älyttömästi, hän on myös vannonut ettei mene ikinä enää naimisiin. Mies ei myöskään vieläkään ole sisäistänyt mitä parisuhteessa eläminen tarkoittaa. Se kun tarkoittaa toisen kunnioittamista ja huomioonottamista ja yhdessäoloa. Silloin ei enää pitäisi mennä kuin teini-ikäinen omissa menoissaan silloin kun tykkää toisen tunteista välittämättä.

Itse en ole koskaan ollut naimisissa mutta kun löydän sen oikean kumppanin, voisin hyvinkin kuvitella meneväni naimisiin osoittaakseni rakkauteni kumppaniini ja sitoutumiseni suhteeseemme. Mielestäni se on kaunein asia mitä kahden rakastavaisen välillä voi tapahtua, sitoudutaan elämään yhdessä niin myötä-kuin vastamäessäkin.

Mietin vaan, kuinka suurta rakkautta voi tuntea toista kohtaan jos ei ole valmis sitoutumaan toiseen avioliiton muodossa? Ymmärrän sen että epäonnistunut liitto voi kaihertaa mielessä, mutta pitääkö siitä katkeroitua ikuisesti? Eikö voisi mennä eteenpäin kaikin tavoin? Sitä paitsi avioehto on keksitty, jos pelkää omaisuutensa puolesta.

Lisäksi, kuinka suurta rakkautta voi tuntea jos ei tee parisuhteen eteen mitään vaan menee omia menojaan kuin ennenkin? Mielestäni silloin rakkauden tunnustukset ovat pelkkää sanahelinää kun ne eivät näy teoissa mitenkään.

Onko siis järkeä jatkaa? Voiko sitoutumiskammoinen muuttua vai onko turha odottaa?

 

[sehän]

ei muutu. Menojaan ei jätä. Vaihda kypsempään mieheen.

 

[Elli 50+ vee]

"Mielestäni se on kaunein asia mitä kahden rakastavaisen välillä voi tapahtua, sitoudutaan elämään yhdessä niin myötä-kuin vastamäessäkin."

Tässä iässä kauneinta maailmassa on elää yksin omaa elämää. Vaihdevuodet ovat jo takanapäin ja mukava elämässä edessä. Miksi enää sitoa palloa jalkaan ja kärsiä uusista kuumista aalloista, joita mies nostattaa kuin Tsunamia.

 

[syynä olikin]

huono vaimo? Nyt sinun kanssasi hän muuttuu varmaan pian tasapainoiseksi kunnon mieheksi.

 

[.,,.]

Miehellä on takanaan epäonnistunut avioliitto ja vaikka hän sanoo rakastavansa minua älyttömästi, hän on myös vannonut ettei mene ikinä enää naimisiin. Mies ei myöskään vieläkään ole sisäistänyt mitä parisuhteessa eläminen tarkoittaa. Se kun tarkoittaa toisen kunnioittamista ja huomioonottamista ja yhdessäoloa. Silloin ei enää pitäisi mennä kuin teini-ikäinen omissa menoissaan silloin kun tykkää toisen tunteista välittämättä.

Itse en ole koskaan ollut naimisissa mutta kun löydän sen oikean kumppanin, voisin hyvinkin kuvitella meneväni naimisiin osoittaakseni rakkauteni kumppaniini ja sitoutumiseni suhteeseemme. Mielestäni se on kaunein asia mitä kahden rakastavaisen välillä voi tapahtua, sitoudutaan elämään yhdessä niin myötä-kuin vastamäessäkin.

Mietin vaan, kuinka suurta rakkautta voi tuntea toista kohtaan jos ei ole valmis sitoutumaan toiseen avioliiton muodossa? Ymmärrän sen että epäonnistunut liitto voi kaihertaa mielessä, mutta pitääkö siitä katkeroitua ikuisesti? Eikö voisi mennä eteenpäin kaikin tavoin? Sitä paitsi avioehto on keksitty, jos pelkää omaisuutensa puolesta.

Lisäksi, kuinka suurta rakkautta voi tuntea jos ei tee parisuhteen eteen mitään vaan menee omia menojaan kuin ennenkin? Mielestäni silloin rakkauden tunnustukset ovat pelkkää sanahelinää kun ne eivät näy teoissa mitenkään.

Onko siis järkeä jatkaa? Voiko sitoutumiskammoinen muuttua vai onko turha odottaa?

Avioliiton sisälläkin mies voi harrastaa noita omia menojaan, jos niikseen on. Miksi luulet sen muuttavan miestä mitenkään? Muutoksen on lähdettävä omasta halusta muuttua, kaikki eivät siihen kuitenkaan kykene.

Itse avioliitosta eronneena olen kokenut, että elämä on auvoisempaa ilman liiton siteitä ja ahdistusta. Mies petti ja meni miten tykkäsi...monet miehet ovat sellaisia. Kaikki eivät.

Kaikkea hyvää sinulle ja tulevaisuuteesi.

 

[Henniina T.]

On mahdollista että miehesi ei halua kunnioittaa enää naisia, hän on voinut päättää ettei anna enää kenenkään ohjata häntä tai vaikkapa kävellä hänen ylitseen. Jos mies on kokenut antaneensa kaikkensa avioliitossa, joka kuitekin meni rikki, vie varmasti ajatuksen avioliittoon haluamisesta uudestaan kauaksi jopa mahdottomkasi. En tunne historiaa joten en tiedä, heitän ajatuksia vain.

Siltikään jos miehesi menee kuin haluaa välittämättä sinun ajatuksista ja tunteista, hänellä ei ole oikeutta siihen vaikka olisi historia mikä. Hän ei ole kypsä suhteesee, ainakaan vakavaan, hän ei halua selvästikkään sitoutua sinuun, ainakaan vielä. Syy voi olla pelko, ahdistus edellisestä kokemuksesta tai jotain muuta. Teidän täytyy puhua todella vakavasti sillä kummankaan aikaa ei kannata enempää laittaa menemään ellei yhteistä elämää ja tavoitetta löydy.

Jos rakastaa toista, tulisi sen näkyä käytöksessä. Usein suomalaismiehet ovat kieltämättä huonoja näyttämään tunteitaan tai käyttämään mielikuvitusta suhteen edessä. Harmi että niin moni suhde jää tylsäksi ja tavallaan naisen vastuulle, että kuinka kauan loistoa kestää. Jos teillä ei ole kiire, ja voiko rakkauden edessä edes olla??? Niin nyt kannattaa unohtaa ne naimisiinmenohaaveet hetkeksi ja selvittää oikea tilanne missä mennään. Että onko suhteenne edes oikeilla kantimilla??

Rakkautta on vaikea määritellä, että kuinka suurta rakkautta on jos ei mene naimisiin ja sitoudu jne. Onko rakkaus sitten vakuutettu naimisiinmenolla vai? Eihän sen pidä olla se rakkauden suurin osoitus, vai onko se mielestäsi..minusta rakkaus voi olla sitä että yhdessä kulkee elämää toisen rinnalla toista kunnioittaen ja haluten. Ei naimisiinmeno ole enää se asia ja must have. Suhde kestää ilman sormuksiakin jos oikea rakkaus on. Vaikkakin prinsessanpäivästä kai kaikki naiset haaveilevat. Mutta on muitakin mahdollisuuksia.

Miehesi voi muuttua vuosien myötä tai sitten loukata sinua enemmän..vaikea sanoa. Toivotan kuitenkin hyvää jatkoa ja että tilalle tulisi yhteinen sävel!! Katkeruus on kova myrkky.

 

[pit.]

Kuinkas usein sillä miehellä niitä omia menoja on?
Kyllä parisuhteessakin on ihan suotavaa, että molemmilla on myös suhteen ulkopuolista elämää. Ei meilläkään menoista neuvotella puolin tai toisin eikä lupaa tarvitse kysyä. Tosin ei niitä menoja nyt niin kovasti olekaan.

 

[alkup.]

Kiitos kaikille kommenteistanne! Niin, vaikeaa sanoa muuttuuko mikään jos mies on aina tottunut toimimaan oman mielensä mukaan. Ja ainakin edellinen avioliitto kaatui siihen että mies ei ollut koskaan paikalla vaan joko töissä tai sitten baarissa. Olemme keskustelleet asiasta ja mies sanoi ymmärtävänsä eronsa syyt ja sen että oli mm. liian vähän kotona. En silti tiedä oppiko hän tästä jotain koska tuntuu että hän käyttää samaa kaavaa minun kanssani. Haluaako/osaako/pystyykö muuttumaan, en tiedä.

Jotenkin näin pessimistinä pelkään että ei tästä tule mitään. Sitten pitää tosiaan käydä vakava keskustelu onko järkeä tuhlata enää toistemme aikaa tyhjään. Miehelle kaikki kävisi näin ihan hyvin, mutta valitettavasti minä kyllä toivon suhteelta enemmän. Tottakai pitää olla suhteen ulkopuolistakin elämää, mutta kun se elämä on tällähetkellä kokonaan suhteen ulkopuolella.

Ja se sitoutumisjuttu... ei se naimisiinmeno ole itseisarvo eikä must have, mutta se todistaisi ainakin sen että molemmat ovat tässä jutussa tosissaan. Ehkä eniten tässä häiritsee juuri tuo jyrkkyys että ei varmasti mene enää koskaan naimisiin. Siinä tavallaan tulee jotenkin aliarvioitu olo, että en kelpaa hänen viralliseksi puolisokseen. Mutta jos osoittaisi sitoutumisensa muuten, sekin olisi jo erittäin hyvä. Huom: olisi.

 

[tuli.]

Suhteenne lie aika tuore? Kuinka kauan miehen erosta on?

Miksi heittäisit suhteen menemään, jos molemmat koette rakastavanne toisianne?

Mielestäni on ihan järkevää, ettei heti ala suunnittelemaan häitä kun rakastuu toiseen. Naimisiin meno kärsii tavallaan inflaation, kun sitä harrasttaan jokaisen rakkauden tai ihastuksen kanssa. Mitä se enää todistaa kenenkään rakkaudesta, jos ollaan menossa jo ties monennettako kertaa naimisiin? Anna miehelle aikaa, mieli voi vielä hyvinkin muuttua. Mielestäni osoittaa selväpäisyyttä, ettei heti suhteen alussa lupaile, varsinkaan vastentahtoisesti, sormuksia.

 

[-Witchie]

Minä vannon kemian nimiin. En minkään "selväpäisyyden" tai järjen.

Jos mies ei tunnu haluavan kanssasi tulevaisuutta ja naimisiin, jätä väliin.

Kokemuksesta kerron:
Minä olen mennyt ekan kerran naimisiin 33-vuotiaana, kun kovasti kaipaamani lapsi oli tulossa. Halusin lapsen ja löysin lapselle sopivan isän. Surkea syy mennä naimisiin. Erosimme halustani viiden vuoden kuluttua.

Toisen kerran menin naimisiin, kun mies kovasti halusi ja ajattelin, että olkoot. Myöhästyimme maistraatista puoli tuntia minun epäröintini takia. EI olisi kannattanut mennä - erosimme halustani vuoden kuluttua.

Kolmannen kerran menin naimisiin, kun kipinöi ja säkenöi heti niin, etten olisi koskaan voinut kuvitella eläväni ja olevani missään muualla kuin tässä meidän jutussamme. Siinä ei missään vaiheessa tullut mieleen, että ei haluaisi naimisiin ja sitoutua toiseen loppuelämäksi.

Mieheni kaikki kolme tarinaa ovat vastaavanlaisia.

Koskaan kumpikaan meistä ei ole ennen halunnut tehdä niin paljon töitä ja halunnut mitään niin paljon kuin tätä meidän pientä perhettämme.

Jos odotat, että mies suostuu/menee naimisiin kanssasi joskus tuleaisuudessa, jompi kumpi teistä ei tule olemaan onnellinen. Sen pitää kolista heti.

Tietenkin joku nyt taas kommentoi tyyliin: "Mut entäs "mun mummo ja pappa?"". Mutta ennen ei erottu, jos oltiin vaan vähän onnettomia. Onneksi nykyään niin voidaan tehdä ja tehdään.

 

[tuli.]

Tulevaisuus yhdessä ja naimisiinmeno ovat kaksi eri asiaa! Ei minuun ainakaan tekisi mitään vaikutusta jos toinen haluaa samantien naimisiin, koska tietää, että tässä on se elämäni rakkaus -taas.

Ei pahemmin vakuuta vuoden pikaliitot, päinvastoin, se luo kumppanista "tuuliviiri" vaikutelman ja panee miettimään, jaksaako kumppani sitä arkea ollenkaan.

Etkös muuten, Witchie, sinä ole jo neljättä kertaa naimisissa? Jossain olet maininnut että sinulla on myös täysi-ikäisiä lapsia ja että olit avioliitossa myös heidän isänsä kanssa.

 

[vanhanaikaista hömppää]

Mietin vaan, kuinka suurta rakkautta voi tuntea toista kohtaan jos ei ole valmis sitoutumaan toiseen avioliiton muodossa?

kuka haluaa nykyaikana vielä naimisiin? melkein jokainen eroaa ennemmin tai myöhemmin.noin se menee.

Kuulostat aivan kuin olisit lukenut liikaa rinsessa satuja..

 

[sitoutua????]

ja tuo sana "sitoutua' on ihan kamala,pitäisi kieltää kokonaan.
aivan kuin joku haluaa laittaa sut köydellä kiinni lopullisesti . s i t o u t u a.

tuosta sanasta voipi alkaa nähdä painajaisia.

 

[-Witchie]

Minun avioliittoni on juuri niin kuin tässä kerroin.

Miksi sinua, tuli., kiinnostaa niin valtavasti minun elämäni, että jaksat miettiä ja muistella sitä jatkuvasti?

Osallistuin keskusteluun ja halusin kertoa alkuperäiselle miettijälle oman tarinani. Sinun elämäsi vaiheet, tuli., ei kiinnosta minua yhtään. Ja olen jo aiemminkin kirjoittanut, ettei minua huvita vaihtaa sinun kanssasi mielipiteitä.

 

[-Witchie]

ja tuo sana "sitoutua' on ihan kamala,pitäisi kieltää kokonaan.
aivan kuin joku haluaa laittaa sut köydellä kiinni lopullisesti . s i t o u t u a.

tuosta sanasta voipi alkaa nähdä painajaisia.

Jos sitoutuminen on noin kamalaa, ei siihen kannata ryhtyä. Sitoutumiseen. Ainoa oikea sana kuvaamaan parisuhdetta minun mielestäni on halu sitoutua. Maailma on niin täynnä houkutuksia ja "parempaa elämää", että sitoutumiskykyä ja -halua tarvitaan, jotta suhteen saa kestämään ja toimimaan.

Minun haluni sitoutua on ollut aiemmin tosi surkea. Ekan avioliiton aikana halusin viettää pintaliitoelämää ja kutsutilaisuudet olivat sitä jotain. Lapin-, Tallinnan ja kaikki ne muut matkat asiakkaana.... Toiseenkaan mieheeni en missään vaiheessa halunnut sitoutua. Syitä näihin liittohin voisi miettiä syvemmälti, jos jaksaisi. En jaksa katsoa taakseni - katson tulevaisuuteen ja siellä olen jatkuvasti valmis sitoutumaan tähän perheeseen. Se on tärkeintä elämässäni. Kaiken edellä. Koko ajan. Ja tämän kyvyn löytymisestä tämän miehen johdosta olen onnellinen.

Ehken koskaan olisi ollut kypsä löytämään elämäni miestä, ellei kaikkia kokemuksia olisi takanani. Joku toinen taas voi odotella ihan rauhassa "vanhapiikana" yhtä kauan ja löytää elämänsä mies sitten. Enkä voi kyllä kompromissejakaan tuomita, sillä minulle ei ilman niitä olisi neljää maailman ihaninta lasta!

 

[älä mene naimisiin]

Miehellä on takanaan epäonnistunut avioliitto ja vaikka hän sanoo rakastavansa minua älyttömästi, hän on myös vannonut ettei mene ikinä enää naimisiin. Mies ei myöskään vieläkään ole sisäistänyt mitä parisuhteessa eläminen tarkoittaa. Se kun tarkoittaa toisen kunnioittamista ja huomioonottamista ja yhdessäoloa. Silloin ei enää pitäisi mennä kuin teini-ikäinen omissa menoissaan silloin kun tykkää toisen tunteista välittämättä.

Itse en ole koskaan ollut naimisissa mutta kun löydän sen oikean kumppanin, voisin hyvinkin kuvitella meneväni naimisiin osoittaakseni rakkauteni kumppaniini ja sitoutumiseni suhteeseemme. Mielestäni se on kaunein asia mitä kahden rakastavaisen välillä voi tapahtua, sitoudutaan elämään yhdessä niin myötä-kuin vastamäessäkin.

Mietin vaan, kuinka suurta rakkautta voi tuntea toista kohtaan jos ei ole valmis sitoutumaan toiseen avioliiton muodossa? Ymmärrän sen että epäonnistunut liitto voi kaihertaa mielessä, mutta pitääkö siitä katkeroitua ikuisesti? Eikö voisi mennä eteenpäin kaikin tavoin? Sitä paitsi avioehto on keksitty, jos pelkää omaisuutensa puolesta.

Lisäksi, kuinka suurta rakkautta voi tuntea jos ei tee parisuhteen eteen mitään vaan menee omia menojaan kuin ennenkin? Mielestäni silloin rakkauden tunnustukset ovat pelkkää sanahelinää kun ne eivät näy teoissa mitenkään.

Onko siis järkeä jatkaa? Voiko sitoutumiskammoinen muuttua vai onko turha odottaa?

Sinuna en pelkäisi sitoutumiskammoa, ei tuo edes ole mitään sitoutumiskammo vaan ihan pelkkä trauma ja vaan lähinnä sitä, että jos miehellä on vaikea ero takana eikä sitten luota naisiin sitä vertaa että uskaltaisi "sen oikean" kansdsa naimisiin mennä...niin teilläkin varmaan joka riidasta mies on lähdössä huitsin nevadaan matkalaukkuineen...tai räjähtelee sulle ennenkuin olet saanut lausetta loppuun, koska kuvittelee tietävänsä mitä aiot sanoa, koska muistaa mitäå ex-muija aina sanoi,

On vitun vaikeaa elää miehen kanssa, jolla on vaikea ero takanaan. Sinuna miettisin, että jos olet itse vielä hyvin säilynyt sellaisilta raastavilta tappelueroilta, niin et alkaisi tuohon ollenkaan. Mies vetää sinutkin mukanaan alhoon. Kaikesta huiomaa ettei sellainen elä tätä päivää tai suunnittele tulevaisuutta, vaan itseasiassa tappelee vain ex-muijan kanssa ajatuksissaan.

Sun tehtäväksi lopulta jää "osoittaa" miehelle että "hyviäkin naisia ja liittoja on olemassa" , eli joudut olemaan kiltimpi kuin oletkaan, joudut hillitsemään kokoajan hilujasi ettet verestäisi miehen traumaa.

Odotapa vain, kun jonain päivänä alat ystävällisesti puhumaan miehellesi jostain sinua vaivaavasta asiasta, josta teidän suhteessanne ei ole koskaan puhuttu aiemmin, niin saat kuulla kuinka mies sanooo:

"Älä taas jauha. Johan tästä on puhuttu miljoona kertaa. Minä en nyt juuri millään jaksaisi aloittaa tätä taas"

Eli tulet huomaamaan että asunnossanne asuu edelleen kolmas ihminen: EX_VAIMO.

 

[älä mene naimisiin]

Ymmärrän sen että epäonnistunut liitto voi kaihertaa mielessä, mutta pitääkö siitä katkeroitua ikuisesti? Eikö voisi mennä eteenpäin kaikin tavoin? Sitä paitsi avioehto on keksitty, jos pelkää omaisuutensa puolesta.

Lisäksi, kuinka suurta rakkautta voi tuntea jos ei tee parisuhteen eteen mitään vaan menee omia menojaan kuin ennenkin? Mielestäni silloin rakkauden tunnustukset ovat pelkkää sanahelinää kun ne eivät näy teoissa mitenkään.

Onko siis järkeä jatkaa? Voiko sitoutumiskammoinen muuttua vai onko turha odottaa?

Juuri tuosta lauseesta huomaa, että et oikeastaan pidä miehen traumaa totena, tai kuvittelet että se on turha. NO, tiedät sen kun olet itse ollut naimisissa ja eronnut oikein rytinällä...elä ala arvostella silti miehen oikeutta tunteisiinsa. Mieti vain että kannattaako sinun, kun olet niin eri vaiheessa elämässäsi, alkaa eläytymään tuollaiseen traagiseen kyyniseen näytelmään. Se kestää aikansa, mutta odottavan aika on pitkä.

 

[Tuuliviirin ex]

Kerroit jo aloituksesi ensimmäisessä kappaleessa olennaisen. Kertaapas se. Siinä on jos vastauskin: mies ei oppinut mitään. Elikkä, ei halunnut oppia.

Ihan turhaa tuhlata tunteita ja ruutia tähän tapaukseen, jos haluat elämältä muuta.

 

[tuli.]

Sanana sitoutuminen on positiivinen. Halu sitoutua toiseen ihmiseen ja yhteiseen elämään -mikäpä sen hienompaa.

Kun tämä sitouttaminen tapahtuu monta kertaa ja aina saman kaavan mukaisesti, niin tulee väistämättä mieleen, että ihminen haluaa sitoa toisen omaa epävarmuuttaan, eli ei usko joko toisen tai itsensä pysyvän rinnalla ilman papin aamenta. Ehkä tällainen "sitouttaja" kokee varmistavansa toisen pysymisen rinnallaan, vaikka on jo useasti todentanut, ettei mitkään kahleet pidätä jos ja kun huuma on ohi.

Se on hyvä, jos ihminen on positiivinen ja optimisti uudessa suhteessa ja luottaa siihen, että kaikki onnistuu. Mutta, se arki tulee väistämättä ja säästäisin tuon juridisen sitoutumisen myöhemmäksi, etenkin, jos takana on jo ainakin yksi rakkauden huumassa tehty sitoutuminen.

Ja Witchie, en ole sen enempää kiinnostunut sinun elämästäsi kuin mitä täällä tuot esiin. Hämmästyttäviä polkuja, jotka jäävät mieleen ja joita kommentoin, kun tämä palsta on keskustelupalsta.

Ihan sama, kuka olisi kirjoittanut olleensa kolme kertaa aviossa ja muutaman (?) kerran avoliitossa, niin kyllä ihmettelisin hinkua avioon muutaman kuukauden seurustelun jälkeen -hetimiten, kun ero edellisestä on saanut lainvoiman. Minusta se on typeryyttä ja intuition täytyy olla melkoisen hukassa jos kerta kerran jälkeen luottaa siihen ja tekee aina samat virheet.

 

[ymmärrys]

Minun elämän kokemuksella voin sanoa että et ole onnellinen tuon miehen kanssa. Annat enemmän kuin hän on valmis antamaan.
Kaikilla meillä on pettymyksiä exiä eroja takana. Silti on miehiä jotka näkevät aina uuden suhteen uutena mahdollisuutena..
Jos mies kerran viettää aikansa vain baarissa tai kavereilla tai tullen mennen miten huvittaa.. Miten onnellinen tai muun lainen vaimo tulet olemaan kuin exä. ??
Parasta mitä mies sulle on sanonut on juuri tuo että ei mene kanssasi naimisiin.
Ihan oikeesti...

 

[alkuperäinen]

Kiitos taas kommenteistanne, ne tulivat tarpeeseen ja selkiyttivät ajatuksiani. Tänään pitäisi olla vakava keskustelu jatkosta (olettaen että mies tulee sovitusti paikalle). Nyt ei enää ihmetellä puolin tai toisin vaan katsotaan onko meistä jatkamaan yhdessä. Jos toiveemme ja näkemyksemme parisuhteesta ovat näin erilaiset, ei ole mitään mahdollisuuksia jatkaa samaa rataa. En ole onnellinen, vaan kärsin tässä suhteessa. Olen kärsinyt koko seurustelun ajan. En halua enää tehdä niin.

Jos miehellä ei ole halua panostaa suhteeseemme enempää, annan hänen mennä menojaan. Olen jo aiheuttanut itselleni tarpeeksi hallaa murehtimalla itseni uuvuksiin ja odottamalla häntä turhaan reissuiltaan. En ole hänen tärkeysjärjestyksessään etusijalla, en edes toisella tai kolmannella.... ehkä juuri kymmenen parhaa joukossa. Se ei minulle valitettavasti riitä.

Viimeisin kommentti taisi osua enemmän kuin oikeaan: parasta mitä mies on minulle sanonut on se, että ei mene kanssani naimisiin. Päätyisin onnettomaksi vaimoksi kotiin ja sitten olisinkin jo exä varmasti myös omasta tahdostani.

 

[iitin tilta]

Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Jos viisi vuotta, niin ratkaiusun paikka jos viisi viikkoo niin elä hötkyile!

 

[ymmärrys]

Voimia ap:lle. Usein aika ei ole se joka ratkaisee mutta jos jo alussa ihastuneena lyhyenkin seurustelun jälkeen mies ei ole valmis antamaan kaikkeensal Mitä on jäljellä enää vuosien jälkeen, ei kannata tosiaan jäädä odottelemaan muutosta.
Tämä on elämän kokemuksen mukana tuoma fakta.
Olet ansainnut parempaa kuin olla joku 10 tärkein asia.

 

[kiitos!]

Lämmin kiitos sinulle ymmärrys! Puhut mielestäni asiaa. Mitä tosiaan on jäljellä vuosien jälkeen jos jo nyt on tällaisia ongelmia? Toisaalta sitä haluaisi ajatella että aika muuttaa tilanteen paremmaksi, mutta niin taitaa käydä vain saduissa.

En mielestäni ole tavoitellut kuuta taivaalta vaan olen toivonut arvostavaa ja onnellista suhdetta. Olemme seurustelleet runsaan vuoden ja samat ongelmat ovat edelleen läsnä kuin mitä on ollut alusta saakka. Onnellisuudesta ei ole voinut puhua missään vaiheessa. Pitänee uskaltaa myöntää tosiasiat ja katsoa asiaa siitä valosta.

Sitä vain jotenkin pelkää että mitä sitten on edessä kun vanha suhde on ohi ja jää ikäänkuin tyhjänpäälle ihmettelemään. Onhan se kiva kun on edes joskus joku jonka kainaloon voi käpertyä nukkumaan. Yhdenillanjuttuja en ole koskaan harrastanut enkä halua siihen ryhtyäkään. Tulee mietittyä, löytääkö koskaan sellaista kumppania vierelleen jonka kanssa oli oikeasti onnellinen.. ja taas pitää aloittaa alusta kaikki.

 

[tuli.]

Mistäpä sitä tietää, mitä suhde toisi tullessaan, jos malttia löytyisi hitaalle etenemiselle? Jos heti lyö hanskat tiskiin kun toinen ei ole valmis etenemään samaan tahtiin, niin voipi jäädä hyvä suhde, kenties elinikäinen, kokematta.
Tosin, jos ap on ollut onneton alusta asti niin jotain muutosta pitäisi saada aikaan.

Tuosta naimisiin menosta vielä. Sitä on helppoa vannoa ettei enää koskaan mene naimisiin, kun erosta on kulunut vasta vähän aikaa. Mieli kuitenkin voi muuttua, kuten kävi esim. ex-miehelläni. Seurusteli viisi vuotta ja alkuun oli ehdottoman varma, että avoliitto riittää, vaan toisin kävi.