onko itsensä vähättely tärkeää ?

[ylimielinenkö ?]

Eli olen vain miettinyt, että tekeekö se ihmisestä muiden silmissä ylimielisen ja leuhkan, jos ei koko ajan ole vähättelemässä itseään ja omia taitojaan, meinaan kun niin moni niin tekee.

Siis jos minua esimerkiksi kehutaan jostain, esimerkiksi vaikka että puseroni on kaunis, niin kiitän ilahtuneena kehujaa, enkä mene latelemaan mitään "täähän on pelkkä vanha rääsy ja katso kuinka kulunutkin tää jo on"-tyylin juttua.

Ja toinen on sitten se, että jos olen vaikka auttanut jotakuta, ja hän haluaa antaa minulle siitä kiitokseksi rahaa tai jotain muuta. Siis minä otan tarjotun suurten kiitosten kera vastaan, enkä ala vetämään mitään "en mä nyt mitenkään voi, enhän minä tehnyt yhtään mitään"-juttua. Meinaan jos se, henkilö jota autoin pitää apuani rahan tai muun palkan arvoisena, niin miksi lähtisin hänen arviotaan epäilemään.

 

[Entä kolmas?]

Ei vielä riitä alkuunkaan nuo pari esmerkkiä.

 

["vieras"]

Oletko pohjanmaalta? Jos olet, sinusta puuttuu se vähättelygeeni.

 

[Phoebsi]

Ei se ole tärkeää, se on tylsää. Joskus tekisi mieli tällaiselle vähättelijälle sanoa sama kuin mitä hän vähättelee. "No ei oikeastaan olekaan hieno paita, kunhan sanoin". "Juu annetaan tämän kiitoskukkasen olla, annan sen jollekin toiselle". "Ei, ei tämä ruoka kyllä ollut yhtään niin hyvää".

 

["joo"]

Joo, muiden mielestä on hirvee ihminen, jos ei muista tasaisin väliajoin valitella olemassaoloaan.
Mut sit kuitenkin kokoajan kehutaan niitä toisia, ja joistain julkimoista sanotaan "tuo on niin terveen itsetuntoinen, voih!".

Miksei itseään saa arvostaa?!

 

[:))))))]

No se kuuluu tähän suomalaiseen kulttuuriin.. Jos joku kehuu jotain uutta paitaa, niin "vanha ja kauhtunuthan tämä, äläs nyt.." ja "enhän minä nyt niin suurta hommaa tehnyt, eihän tässä mitään.." ja "enhän minä ole mitenkään kummoisen näköinen..". Ei siinä välttämättä ole kyse siitä että pelkäisi muuten antavansa itsestään ylimielisen kuvan, mutta suomalaiset nyt ovat sellaisia etteivät useimmat tunnu osaavan ottaa kehuja vastaan. Itsekin saatan välillä vaivautuneena selitellä jotain, mutta viime vuonna otin asenteen, että en jatka tuolla linjalla, vaan tosiaan nautin kehusta ja kiitän!

 

["minä"]

En vähättele itseäni koskaan.

En pyytele ikinä anteeksi jos meillä ei ole sattumoisin kakkuja tarjota yllätysvieraita - tai mitään tarjota. en pahoittele jos tarjoamani ateria ei ole täydellinen (harvoin se on) tai jos astiat ovat eri paria. Kiitän kehuista yksinkertaisesti.

Itse asiassa koen kaiken tuollaisen "vähättelyn" ja anteeksipyytelyn huomionkeruuna, ja ikäänkuin sillä väitetään että olenhan itse asiassa todella täydellinen, nyt juuri vain ei luonannut joku...tietty.

Minä kelpaan itselleni ja saan luvan kelvata muillekin, tällaisena kuin olen.

Sen sijaan sillä lailla olen varmaan vähättelijä, että en sitten millään halua olla juhlien keskipiste, enkä esim. juhli synttäreitäni enkä mielelläni valmistujaisiakaan kuin ihan pikku porukalla.