Siis, olen nuorena ollut todella introvertti:ujo ja puhumaton, väsyin ihmisistä, melankolinen/taiteellinen jne.joten tiedän mistä puhun. Se oli täyttä tuskaa. Olen alkanut tykkäämään ihmisten kanssa olemisesta vasta 25-vuotiaana ja siitä edespäin.
Mut rupes ärsyttämään yks nettikeskustelu: taas, jälleen kerran introvertit syyttivät ekstroverttejä tyhjänpäiväisyyksien puhumisesta ja pinnallisuudesta.
Onko se tyhjänpäiväistä, jos vitsaillaan, nauretaan vaikka -öö- omille kokkaustaidoille, puhutaan vaikka työmatkaliikenteestä, mietitään vaikka sitä kun keskustelukumppanin äiti joutui palveluasuntoon?
Osaavat ekstrovertitkin syvällisiä olla, mutta he eivät ensi kättelyssä sitä tuo esille "Moi olen Matti, viime kesänä mulla oli psykoosi".
Introvertit on pahimmillaan v-ttumaisia vapaamatkustajia. On se helppoa antaa ekstroverttien "tehdä puhetyöt" yleisessä keskustelussa, ja kun tuikkaa vaan itse kerran tunnissa "niin juu" johonkin sopivaan väliin niin saa kauhean fiksun maineen.
"Antaa ekstroverttien mokata keskustelussa, mokomien pinnallisten kaakattajien, mut kun mä murahdan kerran tunnissa jotain niin sit on päivän puheet pidetty, huomenna kun murahdan seuraavan kerran niin riittää!"
Elämässä pitää olla vähintään alkeelliset sosiaaliset taidot.
Ääripäitä tietysti ekstroverteissä on: en voi sietää radion aamuohjelmia koska selkeästi on toimittajien pakko keksiä joka aamulle kevyttä höpöttämistä - ja siltä se kuulostaakin. Sama on kolumnisteilla, huomaa usein että heille tulee paniikki "apua mitä kirjoitan ensi sunnuntaiksi taas" - ja tuloksena väkisinväännettyä diibadabaa. Tekisi mieli sanoa heille että puhukaa vasta sitten kun on oikeesti asiaa.
Ja toisinpäin, tunnen monta sosiaalisesti erittäin lahjakasta introverttiä, eräs tuttuni on ihan huikea ihmisten parissa, vaikkei ole koko ajan äänessä.
Mutta nyt alkoi ärsyttää introvertit...
Mut rupes ärsyttämään yks nettikeskustelu: taas, jälleen kerran introvertit syyttivät ekstroverttejä tyhjänpäiväisyyksien puhumisesta ja pinnallisuudesta.
Onko se tyhjänpäiväistä, jos vitsaillaan, nauretaan vaikka -öö- omille kokkaustaidoille, puhutaan vaikka työmatkaliikenteestä, mietitään vaikka sitä kun keskustelukumppanin äiti joutui palveluasuntoon?
Osaavat ekstrovertitkin syvällisiä olla, mutta he eivät ensi kättelyssä sitä tuo esille "Moi olen Matti, viime kesänä mulla oli psykoosi".
Introvertit on pahimmillaan v-ttumaisia vapaamatkustajia. On se helppoa antaa ekstroverttien "tehdä puhetyöt" yleisessä keskustelussa, ja kun tuikkaa vaan itse kerran tunnissa "niin juu" johonkin sopivaan väliin niin saa kauhean fiksun maineen.
"Antaa ekstroverttien mokata keskustelussa, mokomien pinnallisten kaakattajien, mut kun mä murahdan kerran tunnissa jotain niin sit on päivän puheet pidetty, huomenna kun murahdan seuraavan kerran niin riittää!"
Elämässä pitää olla vähintään alkeelliset sosiaaliset taidot.
Ääripäitä tietysti ekstroverteissä on: en voi sietää radion aamuohjelmia koska selkeästi on toimittajien pakko keksiä joka aamulle kevyttä höpöttämistä - ja siltä se kuulostaakin. Sama on kolumnisteilla, huomaa usein että heille tulee paniikki "apua mitä kirjoitan ensi sunnuntaiksi taas" - ja tuloksena väkisinväännettyä diibadabaa. Tekisi mieli sanoa heille että puhukaa vasta sitten kun on oikeesti asiaa.
Ja toisinpäin, tunnen monta sosiaalisesti erittäin lahjakasta introverttiä, eräs tuttuni on ihan huikea ihmisten parissa, vaikkei ole koko ajan äänessä.
Mutta nyt alkoi ärsyttää introvertit...
Viimeksi muokattu: