Onko ihan oikeasti olemassa ihmisiä, jotka ovat pettyneitä vauvan sukupuoleen?

[QUOTE="-m-";30564677]
Sitä olen miettinyt, että suhteeni oman äitini kanssa ei koskaan ole ollut erityisen läheinen tai lämmin - ehkä siksi toivoin alitajuisesti poikia?[/QUOTE]

Tässä varmaan syy monen äidin tyttövastaisuuteen.

Minulla on ollut ihana äiti ja ihana sisko ja välimme ovat aina olleet hyvin läheiset ja lämpimät. Kaikki tuttavapiirin pojat taas ovat olleet kamalia kauhukakaroita ja pilalle lellittyjä pikkuterroristeja. Tätä taustaa vasten olin ikionnellinen, että sain hartaasti toivomani tytön.

Käyn äitini kanssa vielä aikuisenakin kahdenkeskisillä shoppailureissuilla, tanssimassa ja kylpylämatkoilla ja aina meillä on yhtä mukavaa. Samanlaisia hetkiä toivon saavani viettää myös oman tyttäreni kanssa. Pojat harvemmin innostuvat tällaisista naisten jutuista. Huomaan tämän eron jo nyt selvästi, vaikka poikani on vasta 7 v. Häntä kiinnostaa enemmän lähteä isänsä kanssa metsälle tai kalastamaan.

 

Varmaan nämä on just niitä joille perinteiset sukupuoliroolit on elintärkeitä. Eli olettavat että lapsi on automaattisesti tietynlainen sen mukaan mitä jalkovälissä on.

 

Odotan tyttöä ja olen tyytyväinen siitä. Tämä johtuu siitä, että esikoisella (poika) on sairaus, josta on ollut paljon huolta, ja tämä taipumuksena periytyvä sairaus esiintyy selvästi useammin pojilla kuin tytöillä. Muuten ihan se ja sama, en mitään mini-me-hahmoa ole toivomassa itselleni.

 

Ei kai siinä lapseen olla pettyneitä vaikka sukupuoli ei olisikaan se toivottu? Kyllä mun mielestä saa olla sukupuolitoiveita, kunhan ne ei vaikuta siihen miten suhtautuu lapseen.

Jos on oikein sanoa toivovansa tervettä lasta niin eihän sekään tarkoita ettei se mahdollinen sairas lapsi ole ihan yhtä rakas? Sama juttu sukupuolen kanssa.

 

Toivoin ensin poikia, sain kolme. Sitten teimme tyttöä ja saimme hänet. Myöhemmin vielä yksi poika oli tervetullut.

 

Kyllä se nyt vaan on niin, että jos lapsesta toivoo tietynlaista, ja on siitä vieläpä pettyny, jos lapsi ei vastaa omia odotuksia, niin lapsi ei ole selvästikään suorilta hyväksytty omanlaisenaan, vaikka pettyneet vanhemmat siitä vielä tokenisivatkin. Lapsen sijasta ajatellaan omia toiveita ja odotuksia. Se tuossa ajattelussa tökkii niin paljon. Terveen lapsen toivominen on sentään lapsen selviämisen toivomista ja hänen itsensä suojelua, mutta sukupuolitoiveilla ei taas oo mitään tekemistä lapsen terveyden, elämässä ja hengissä selviytymisen sekä terveyteen liittyvien ikävien asioiden suojelemisen kanssa.

 

Kyllä se nyt vaan on niin, että jos lapsesta toivoo tietynlaista, ja on siitä vieläpä pettyny, jos lapsi ei vastaa omia odotuksia, niin lapsi ei ole selvästikään suorilta hyväksytty omanlaisenaan, vaikka pettyneet vanhemmat siitä vielä tokenisivatkin. Lapsen sijasta ajatellaan omia toiveita ja odotuksia. Se tuossa ajattelussa tökkii niin paljon. Terveen lapsen toivominen on sentään lapsen selviämisen toivomista ja hänen itsensä suojelua, mutta sukupuolitoiveilla ei taas oo mitään tekemistä lapsen terveyden, elämässä ja hengissä selviytymisen sekä terveyteen liittyvien ikävien asioiden suojelemisen kanssa.

Ehkä kärjistät nyt liikaa? Se on aika vaikeaa olla ihan tyhjä taulu odottaessaan pientä ihmistä syntyväksi. Väkisinkin sitä tulee mieleen toiveita ja mielikuvia siitä, millainen lapsi mahdollisesti on. Sukupuolitoiveetkin liittyvät siihen. Sitten vähitellen kun siihen vauvaansa tutustuu ne mielikuvat korvautuvat sen lapsen todellisilla ominaisuuksilla ja siitä se todellinen rakkaus alkaa.

Vähän sama juttu esimerkiksi unelmien puolison kanssa. Voi olla mielikuvaa jos minkälaista siitä, millaisen kumppanin sitten itselleen haluaa. Mutta kun sen rakkautensa kohtaa, hän voi olla todella erilainen, kuin mitä on mielessään kuvitellut. Silti häntä rakastaa ja hänen kanssaan on onnellinen.

 

En itse asiassa kärjistä. Kolmatta odotan enkä ikinä ole asettanut toiveita tulokkaalle. Elämää nähneenä ja kokeneena, myös läheisten rankkoja sairauksia myötäeläneenä en uskalla edes toivoa lapselle muuta kuin kaikkea hyvää ja sitä terveyttä.

 

Esikoista odottaessa kuvittelin vauvan olevan poika, mutta mitään toivetta ei ollut. Tyttö tuli.
Toista lasta odottaessa toivoin tyttöä, koska ajattelin että kahdesta tytöstä on EHKÄ enemmän ja pitempään seuraa toisilleen. Tyttö tuli, mutta poikakin olisi tietty ollut rakas.
Kuopuksen synnyttyä olin kyllä jokseenkin hämmästynyt kätilön, lastenhoitajan ja lääkärin kommenteista. Vähän surkuttelivat ja sanoivat että jospa sitten kolmas olisi poika. Lapsiluku oli kuitenkin sillä täys ja mitään kaipuuta poikaan ei jäänyt.

 

Kyllä meikäläinen on muutenkin sitäkin tyyppiä että näin miehen kalsarit ja olen raskaana, siitä on jo kolme todistetta :S

 

On eriasia toivoa toista sukupuolta kun jos se haittaa kumpi tulee. Ei minua haittaa, vaikka se olisikin poika, oma rakas lapsi se silti on. Mutta kyllä edelleen toivon tyttöä, koska olisi ihana tutustua myös pienten tyttöjen maailmaan..

 

On eriasia toivoa toista sukupuolta kun jos se haittaa kumpi tulee. Ei minua haittaa, vaikka se olisikin poika, oma rakas lapsi se silti on. Mutta kyllä edelleen toivon tyttöä, koska olisi ihana tutustua myös pienten tyttöjen maailmaan..

Näin varmaan monella onkin että haluaisi "tutustua" sekä tytön että pojan maailmaan, ajatuksiin ja olemisiin.

 

kyllä olin pettynyt kun rakenneultrassa selvisi, että kolmas lapsi on tyttö....raskauden myötä muutui tietenkin rakkaaksi ja nyt kun tyttö tuossa on, niin en ikinä sitä poikaan vaihatis!! Neljättä kun odotin, niin jo vähän "toivoinkin" tyttöä.
P.S Mulla on myös enkelipoika, esikoiseni....silti uskalsin olla pettynyt tuossa kolmannessa raskaudessa...

 

En itse asiassa kärjistä. Kolmatta odotan enkä ikinä ole asettanut toiveita tulokkaalle. Elämää nähneenä ja kokeneena, myös läheisten rankkoja sairauksia myötäeläneenä en uskalla edes toivoa lapselle muuta kuin kaikkea hyvää ja sitä terveyttä.

Näihin voi suhtautua erilailla. Mä odotan neljättä lasta, ennestään multa löytyy yksi terve lapsi, yksi vammainen ja yksi lievemmin erityislapsi. Tietysti ensisijaisesti toivon tulevan lapsen olevan terve, mutta kyllä mulla yhäkin on toiveita myös sukupuolen suhteen, samoin kuin jopa jonkinlaisia mielikuvia siitä miltä vauva tulisi näyttämään. Kaikissa lapsissani on esimerkiksi joitain perittyjä piirteitä jotka ovat mielestäni kauniita. Kehtaan myöntää jopa toivovani tulevalle vauvalle samoja piirteitä.

Enkä rakasta lasta yhtään sen vähempää vaikka hän olisi eri näköinen tai eri sukupuolta, en edes siinä tapauksessa että lapsi ei olisikaan terve. Muutenkin mulla on yhä elämässä paljon toiveita ja haaveita, asioita mistä tykkään ja mitä haluan kokea. Siitä huolimatta että mun kokemusten perusteella pitäisi kai olla nöyrä ja vaatimaton, kiitollinen vaan siitä jos sattuu jotain saamaan.