Onko huudattaminen tosiaan ainoa tapa saada lapsi nukkumaan???!!

  • Viestiketjun aloittaja litter
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Se, että lastenlääkäri kertoi mun kamulle, että lapsella on oikeus uneen. Uni kehittää lapsen aivoja. JA kaveri oli aivan kuitti, kun lapsi 2v. heräsi 10-15 kertaa yössä. Tunnettu lastenlääkäri sanoi, että opittu huono tapa, yleistä.
:D Eli kuulopuhetta. Joku lastenlääkäri on sanonut jotain, ei edes sinulle, vaan kaverillesi. Ja toitotat sitä absoluuttisena totuutena, vain koska "kaveri sanoi, että lääkäri sanoi, että....". :D Lääkäreilläkin on mielipiteensä siinä missä muillakin, yhtälailla eriaviä.

Lapsen uni ei vastaa aikuisen unta. 2v:n toki enemmän kuin vauvan, mutta ei vielä ole kehittynyt samanlaiseksi. Lapsi havahtuu omien unisykliensä mukaan, ei hän siitä kärsi, mutta koska syklit ovat lyhyemmät kuin aikuisella, saattaa aikuinen joutua heräämään kesken syvimmän unen. Jos lapsi vauvasta asti nukkuu äitinsä vierellä, tahdisuvat heidän unisyklinsä eikä herääminen ole äidille niin rankkaa. Nopesti lapsi myös oppii itsepalvelun, käy rinnalla äidin huomaamatta.
 
jestas
Puuttumatta nyt perhepetifanaatikkojen neuvoihin, lataan omani:

Yösyöttöjen lopettaminen ei lopeta heräilyjä, mutta vähentää niitä merkittävästi. Meillä tehtiin juuri niin, että lopetettiin ensinnäkin maidolla nukuttaminen ja sitten yöllä maidon antaminen. Ekana iltana kesti 1,5 tuntia rauhoitella lapsi nukkumaan, ja lähinnä häntä piti kantaa sylissä tuo aika että rauhoittui. Osa ajasta oli aivan raivohuutoa, kun ei saanut maitoa (oli siis saanut tätä ennen ja reippaasti, sekä syönyt puuron). Yöllä heräsi kai kerran, mutta tällöin riitti huoneessa käyminen. Jos ei olisi riittänyt, olisi taas tassuteltu/kanniskeltu ja rauhoituttuaan takaisin sänkyyn. Toisena iltana itkua ja levottomuutta kesti tunnin, eikä enää yhtäkään yöheräämistä. Kolmantena iltana kitisi hieman, n. 20 minuuttia, eikä tarvinnut enää kanniskella vaan läsnäolo lapsen vieressä riitti. Siihen loppuivat, ja siitä asti lapsi on jäänyt omaan huoneeseensa nukahtamaan (ovi auki jotta näkee vanhemmat tarvittaessa) ja nukkunut yönsä pääsääntöisesti heräilemättä. Lapsi nyt 2-vuotias.

Totta kai tulee levottomia öitä edelleen, sekä kipeänä että vauhdikkaiden päivien jälkeen, jolloin kaipaa yöllä rauhoittelua. Suurin osa hoituu sillä, että käydään paikalla tassuttamassa ja tarpeen tullen juttelemassa. Joskus harvoin täytyy jomman kumman vanhemman nukkua lapsen huoneessa yöllä, kun on näitä tarkistusvaiheita, että havahtuu tunnin välein tarkistamaan äidin tai isän olevan paikalla. Näitä on ollut nyt yli vuoden aikana 3 yötä. Ollaan pärjätty tosi hyvin näin, mutta vauva-aika oli tuskaa, kun lapsi heräili vähintään sen 5 kertaa yössä.

Ja sanottakoon, että lapsi on todella äänekäs nukkuja (jokelteli ja huuteli unissaan jo vauvana, nyt juttelee unissaan sekä kääntyilee jatkuvasti), ja itse en pysty hänen kanssaan nukkumaan edes samassa huoneessa. Jos joudun nukkumaan hänen kanssaan samassa tilassa, nukun yleensä maksimissaan muutaman tunnin yössä, mutta onneksi en enää joudu. Mulla ei ole tarvetta kiillottaa sädekehääni tässä asiassa, pääasia on, että meidän perheessä kaikki nukkuvat hyvin ja lapsi tuntee olonsa turvalliseksi. :) AP tietää kyllä, mitä hänen tulee tehdä. Tsemppiä!
 
Käytiin "uniklinikalla" lapsen yöheräilyn takia. On 11kk vanha, herää edelleen n. 5 krt yössä, yleensä ei rauhoitu ilman rintaa minulle, miehelle kyllä(tosin ei aina). Vanhemmat, etenkin minä, ollaan aivan väsyneitä, siis tilanteen ennallaan pitäminen ei ole vaihtoehto.

Ainoana ratkaisuna pitivät klinikalla lapsen huudattamista esim sylissä, kun herää yöllä ja haluaa maitoa. Aiemmin on kokeiltu unikoulua, mutta se ei onnistunut kun lapsi jaksaa huutaa hysteerisesti ainakin yli tunnin. Tuntuu kohtuuttomalta lasta kohtaan.

Lapsi nukahtaa rinnalle tai viereen, tästäkin pitäisi kuulemma päästä eroon. En vain saanut mitään käytännön ohjeita, miten lapsi omaan sänkyyn nukahtaa. Lapsi on hyvin määrätietoinen ja herkästi reagoiva (mm säikky) luonteeltaan.

Olisiko muita tapoja? Tai oletteko huudattamalla saaneet kohtuullisen nopeita tuloksia?
no mun mielestä ei oo pakko vierestä omaan sänkyyn siirtää mutta yötissin lopetus voi ehkä olla aiheen. riippuu tietysti vauvasta.
 
Söikö usein öisin? Ja lopetitko siis imettämisen kokonaan? Tuolla klinikalla sanoivat, että meidän pitäisi päästä yösyötöistä eroon, että sen jälkeen lapsi nukkuisi. Ja itse en tätä määrää yösyöttöjä jaksa, mutta imettämistä en haluaisi lopettaa päiväsaikaan.

No se lapsi ei todellakaan välttämättä ala nukkua vaikka imetys loppuu. tiedän monta tapausta että imetys lopetettu ja heräily jatkuu. Lapsen nukuttaminen yöllä on sitte vaan vaikeampaa ilman sitä tissiä.

Meillä kuopus 1v3kk heräilee vieläkin 1-10 kertaa yössä mutta silläkään se heräily ei liity ns uniassosiaatioon. se nukahtaa illalla itsekseen ilman tissiä mutta yöllä sitte herää x kertaa kuitenkin. jotkut vaan heräilee eikä sille kaikkien kohdalla voi mitään muuta kuin kestää.
 
[QUOTE="shihtzu";24895228]Se on jännä miten toiset tarvii pitkiä yöunia, itse olen nukkunut useamman vuoden jo pätkissä ja viimeiset 11kk 3-4 tunnin pätkiä ja ei mua edes yhtään väsytä, pitää kiittää äitiä näistä mun hyvistä unenlahjoista, että yöllä herään syöttämään vauvaa ja nukahdan heti uudestaan, enkä jää sänkyyn pyörimään ja odottamaan unta.
Ja mulle riittää se 6-7 tuntia kun saa vuorokaudessa nukuttua niin hyvin jaksaa.[/QUOTE]

Mun esikoisen kanssa jouduin monta vuotta nukkumaan pätkissä. Ensin vauva-ajan takia, sitten muuten vain ja sen jälkeen epilepsian. Sitten epilepsian ja sairastelun. Sille valvomiselle tuli sitten vain stoppi - ei jaksa enää.

Jälkikäteen ajateltuna elämä muuttui harmaaksi ja oli sitä monta vuotta. Useimmiten univelkaa ei huomannut, mutta kun tilanne korjaantui, muutuin toiseksi ihmiseksi. Ensinnäkin aloin muistaa asioita, toiseksi hoksata niitä. Kolmanneksi tuli huumorintaju takaisin ja alakulo väistyi.

En suosittele kenellekään nukkumattomuutta. Sen vaikutuksia ei huomaa välttämättä itse, mutta muut kyllä, arkisena kireytenä. Toki sitä välillä voi olla relakin, mutta pitkän päälle monesta naisesta tulee pirttihirmuja ja kireitä ämmiä, kun ei saa nukuttua.

Mä valitsen itse mieluummin loivasti traumatisoidun lapsen unikoulun takia kuin loivasti traumatisoidun lapsen veemäisen äidin huonon pinnan takia. Itse saan nykyään kohtuuttomia megaraivareita väsyneenä. Onneksi meillä ei valvota taapero eikä vauva, vaikka ihan mieskin nukkuu samassa sängyssä, eikä jossain sohvalla/lattialla, äitiä ja lapsia "paossa". Kyllä se antaa voimaa arkeen, kun voi edes yöllä halia, eikä vain lapsia.
 
mä en uko että ap:n lapsi traumatisoituu jos se itkee pari yötä isän tai äidin tai jonkun muun aikuisen ollessa länä. yksin huudattaminen sen sijaan on musta kohtuutonta.

meillä keskimmäinen alkoi noin 9kk iässä heräillä puolen tunnin välein tissille. otti vaan tissin suuhun ja nukahti samantien. mä väsyin siitä niin että pidin unikoulua kotona. kun heräs niin en enää antanutkaan tissiä vaan silittelin vauvaa. parina ekana yönä tietenkin tuli itkua mutta sen jälkeen alkoi nukkua täysiä öitä. en usko hänen saaneen traumoja kun sai kuitenkin nukkua mun vieressä eikä ollut hetkeäkään yksin. vauva siis nukkui perhepedissä, myös en jälkeen kun tämä unikoulu toteutettiin.
 
Esikoinen oli tuollainen, 'huono nukkuja'. En huudattanut lasta, ei se mitään auttanut. Aikansa se otti, mutta nukkuuhan tuo nykyään...11-vuotiaana.:whistle:

Kolme ekaa vuotta taisivat olla pahimmat, sitten tuli pahoja unia ja niihin heräämisiä ja sen sellaista. Nyt kun ne ajat ovat takanapäin ei enää tunnu pahalta. Ehkä tyttö olisi saanut paremman rytmin jos olisimme huudattaneet pari yötä, mutta siihen rinkiin en koskaan tullut lähteneeksi koska en vain kestänyt huutoa.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24896350]:D Eli kuulopuhetta. Joku lastenlääkäri on sanonut jotain, ei edes sinulle, vaan kaverillesi. Ja toitotat sitä absoluuttisena totuutena, vain koska "kaveri sanoi, että lääkäri sanoi, että....". :D Lääkäreilläkin on mielipiteensä siinä missä muillakin, yhtälailla eriaviä.

Lapsen uni ei vastaa aikuisen unta. 2v:n toki enemmän kuin vauvan, mutta ei vielä ole kehittynyt samanlaiseksi. Lapsi havahtuu omien unisykliensä mukaan, ei hän siitä kärsi, mutta koska syklit ovat lyhyemmät kuin aikuisella, saattaa aikuinen joutua heräämään kesken syvimmän unen. Jos lapsi vauvasta asti nukkuu äitinsä vierellä, tahdisuvat heidän unisyklinsä eikä herääminen ole äidille niin rankkaa. Nopesti lapsi myös oppii itsepalvelun, käy rinnalla äidin huomaamatta.[/QUOTE]

Sun mielestäsi siis normaalia, että 2v. herää öisin syömään 10-15 kertaa? Taidat olla perhepetifanaatikko pahinta laatua.
 
"vieras"
Tässä lastenlääkärin neuvot. Kyseessä siis lääkäri, artikkeli terveyskirjaston sivulta. Ja artikkelin kirjoittaja lääkäri, ei sekopää perhepetifanaatikko. Ps. Itse en kannata huudattamista, vaan tassutusta, mutta allaolevassa artikkelissa siis hyviä vinkkejä.



Uni
100 kysymystä lastenlääkärille
22.1.2009
Hannu Jalanko

Mikä on lapsen normaali unen määrä?
Minkälaisia unihäiriöitä lapsilla esiintyy?
Miten unihäiriöitä voi ehkäistä ja hoitaa?
Milloin lääkäriin?

Erityisesti esikoisen tultua kotiin suuri muutos vanhempien elämässä on unirytmin muuttuminen katkonaiseksi ja valvomisen lisääntyminen. Uusi perheenjäsen säätelee vuorokausirytmiä ja päivät saattavat kulua "silmät ristissä". Tärkeää on, että etenkin viikonloppuisin vanhemmat vaihtavat vetovastuuta ja organisoivat toisilleen kunnon unet.
Mikä on lapsen normaali unen määrä?

Vastasyntynyt nukkuu normaalisti 20 tuntia vuorokaudessa, mikä jakautuu useaan rupeamaan niin, että pisin yhtäjaksoinen uni kestää 2–4 tuntia. Joillain lapsilla yksittäinen unirupeama on vielä lyhyempi, 1–2 tuntia. Vastasyntyneellä unijaksot jakautuvat tasaisesti ympäri vuorokauden, mutta vähitellen nukkuminen alkaa painottua yöaikaan. Kahden kuukauden iässä puolet lapsista nukkuu 5–6 tunnin yöunen ja 4 kuukauden iässä näin tekee jo valtaosa. Samalla vuorokaudessa nukutun unen määrä vähenee niin, että kolmen kuukauden iässä se on 14–15 tuntia ja vähenee edelleen vuosien kuluessa murrosikäisen normaaliin yhdeksään tuntiin.

Nukkuminen liittyy olennaisesti syömiseen ja tilastojen mukaan ensimmäisen 2 kuukauden aikana lapset syövät kahdesti yössä, seuraavan parin kuukauden aikana kerran yössä ja 4 kuukauden jälkeen valtaosa lapsista pärjää ilman yösyöttöä. Kehittyäkseen ja kasvaakseen normaalisti lapsi ei siis ensimmäisten kuukausien jälkeen tarvitse yösyömistä.
Minkälaisia unihäiriöitä lapsilla esiintyy?

Imeväis- ja leikki-ikäisten yleisimmät unihäiriöt ovat nukahtamisvaikeudet, yöheräily ja liian varhainen herääminen. Näistä yöheräily on useimmiten perheen kannalta rasittavin ja sitä esiintyy 10–15 %:lla pienistä lapsista. Merkittävän yöheräilyn rajana pidetään neljää heräämistä yötä kohden.

Lapsilla saattaa olla myös tilapäisiä ja itsestään häviäviä uni-valvetilan rajamaille ja unen eri vaiheisiin liittyviä ongelmia:

Vartalon heijaaminen ja pään hakkaaminen alkaa yleensä puolen vuoden iässä ja on tapa, joka ei vaadi hoitoa.
Hampaiden narskuttelulla tarkoitetaan äänekästä hampaiden vastakkain puremista tai hankaamista, ongelma on yleensä tilapäinen.
Unessa puhumista esiintyy useissa univaiheissa ja se on harmitonta.
Unissakävely kestää yleensä muutaman minuutin ja tärkein hoito on, että kävelijä ohjataan takaisin sänkyynsä. Onnettomuusvaaran vuoksi unissakävelijän ympäristö on tehtävä turvalliseksi.
Painajaisunet liittyvät unien näkemiseen. Painajaisunta näkevä lapsi kannattaa herättää ja häntä on syytä rauhoitella.
Yöllinen kauhukohtaus alkaa 1–2 tuntia nukahtamisen jälkeen ja kestää yleensä muutaman minuutin. Lapsi saattaa nousta istumaan vuoteessaan kauhun ilme kasvoillaan ja hän voi hikoilla, äännellä tai huutaa. Kohtauksen aikana lasta ei kannata herättää. Hän ei muista kohtausta aamulla, toisin kuin painajaisunen kohdalla on asianlaita. Huutokohtauksia esiintyy 2 %:lla 1–8 vuotiaista ja ne ovat vaarattomia.
 
"vieras"
Tässä lastenlääkärin vinkki hernekepille!

Nukkuminen liittyy olennaisesti syömiseen ja tilastojen mukaan ensimmäisen 2 kuukauden aikana lapset syövät kahdesti yössä, seuraavan parin kuukauden aikana kerran yössä ja 4 kuukauden jälkeen valtaosa lapsista pärjää ilman yösyöttöä. Kehittyäkseen ja kasvaakseen normaalisti lapsi ei siis ensimmäisten kuukausien jälkeen tarvitse yösyömistä.
Minkälaisia unihäiriöitä lapsilla esiintyy?

Imeväis- ja leikki-ikäisten yleisimmät unihäiriöt ovat nukahtamisvaikeudet, yöheräily ja liian varhainen herääminen. Näistä yöheräily on useimmiten perheen kannalta rasittavin ja sitä esiintyy 10–15 %:lla pienistä lapsista. Merkittävän yöheräilyn rajana pidetään neljää heräämistä yötä kohden.
 
"mama"
Meillä heräiltiin myös pitkin yötä ja meillä ongelma ratkaistiin sillä että lapsi nostettiin meidän viereen nukkumaan. Mitä sitä suotta stressaamaan tai tassuttamaan keskellä yötä, kun lapsi nukkui loppuyön hyvin.
 
"äitykkä"
Meillä taitaa myös alkaa unikoulu vol. 2 :( ensimmäinen pidettiin, kun vauveli oli 7kk ja saatiin yösyötöt ja heräilyt kuriin. Nyt sitten ilmeisesti eroahdistusta ja muuta, mutta pieni ei suostu nukkumaan heräilemättä ja pyörimättä ollenkaan omassa sängyssään. Ahdistaa taas aloittaa se huudatus, mutta ei siinä muukaan auta. Yksin ei jätetä lasta huutamaan, vaan tassutellen tehdään taas. Niin ja lapsi nyt 11,5kk.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24898500]Sun mielestäsi siis normaalia, että 2v. herää öisin syömään 10-15 kertaa? Taidat olla perhepetifanaatikko pahinta laatua.[/QUOTE]

Laske huvikseks: Lapsi nukkuun noin 12h yöunet. Pienen lapsen unisykli on n.45min. Lapsi havahtuu unisyklien välissä ja jotkut tarvitsevat apua uudelleen nukahtamiseen. Kuinka monta 45min pätkää mahtuu 12 tuntiin ja kuinka monta havahtumista?
 
"vieras"
[QUOTE="äitykkä";24898614]Meillä taitaa myös alkaa unikoulu vol. 2 :( ensimmäinen pidettiin, kun vauveli oli 7kk ja saatiin yösyötöt ja heräilyt kuriin. Nyt sitten ilmeisesti eroahdistusta ja muuta, mutta pieni ei suostu nukkumaan heräilemättä ja pyörimättä ollenkaan omassa sängyssään. Ahdistaa taas aloittaa se huudatus, mutta ei siinä muukaan auta. Yksin ei jätetä lasta huutamaan, vaan tassutellen tehdään taas. Niin ja lapsi nyt 11,5kk.[/QUOTE]

Eroahdistus on luonnollista ja siihen ei auta tassuttelu, vaan läheisyys.
 
"nappi"
Meillä on yritetty kokeilla huudattamista, mutta ei meijän hermot kestä kuunnella lapsen itkua. Lopputuloksena 3v2kk ikäinen lapsi heräilee edelleen öisin, yleensä pari kertaa, mutta viiskin kertaa yössä on melko normaalia.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24899729]Laske huvikseks: Lapsi nukkuun noin 12h yöunet. Pienen lapsen unisykli on n.45min. Lapsi havahtuu unisyklien välissä ja jotkut tarvitsevat apua uudelleen nukahtamiseen. Kuinka monta 45min pätkää mahtuu 12 tuntiin ja kuinka monta havahtumista?[/QUOTE]

Moni toki heräilee öisin, mutta että herää huutamaan 10-15 kertaa yössä ja ei rauhoitu ennen kuin saa maitoa, niin kyllä siinä väsyy äiti sekä lapsi! Kyseessä tällöin paha tapa ja uniongelma.

Eri asia, jos herää, avaa silmänsä ja nukahtaa uudelleen, esim. käännettyään kylkeään. Se on normaalia tietenkin.
 
"..."
Tämä on tällaisen lutusen kirjoitus, joka yrittää niin kovin yksinkertaiset lauseet asetella jotenkin niin, että tulisi älykäs vaikutelma. "Yleisellä tasolla" et koe? mitä ihmettä sekin tarkoittaa? :D
No joo; "lapsi on ihminen siinä missä me muutkin". :LOL:
Koko sun teksti kertoo siitä, ettet tajunnut kolumnia laisinkaan. Siinähän nimen omaan puhuttiin vanhemmista, jotka eivät ota lasta luontevaksi osaksi arkea.


[QUOTE="-p-";24894485]

Ajattelitko tuon loukkauksena vai kehuna?

Yleisellä tasolla en koe tuon kirjoittajan vaikuttavan kovinkaan fiksulta tahi mielenkiintoiselta tyypiltä, mutta onhan tuossa joitain ihan hauskojakin pointteja. Vähän väärin hän kuitenkin on käsittänyt: vaikka "koko sirkus" ei (kuten hänkin lopulta tajusi) pyöri lapsen ympärillä, ei se kyllä ole vanhemman sädekehän kiillotinkaan. Lapsi otetaan mukaan siihen elämään, mitä vanhemmat ja muu yhteiskunta elää. Lapsi on ihminen siinä missä me muutkin.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24900024]Moni toki heräilee öisin, mutta että herää huutamaan 10-15 kertaa yössä ja ei rauhoitu ennen kuin saa maitoa, niin kyllä siinä väsyy äiti sekä lapsi! Kyseessä tällöin paha tapa ja uniongelma.

Eri asia, jos herää, avaa silmänsä ja nukahtaa uudelleen, esim. käännettyään kylkeään. Se on normaalia tietenkin.[/QUOTE]

Ja jatkoa, meillä lapsi nukkui 2-vuotiaana samassa huoneessa esim. matkoilla. Lapsi nukkui 10 h ja ei sinä aikana herännyt kertaakaan huutamaan. Sama kotona, vaikka nukkui eri huoneessa(aina itkuhälytin huoneessa tietenkin) Lapsi nukkui kuin tukki 10 h. Ymmärrätkö sinä, että jos lapsi herää yöllä kiljumaan esim. maitoa 10-15 kertaa yössä, se ei ole normaalia, vaan lapsi on päivälläkin kärttyinen, puhumattakaan äidistä. Tällaisen lapsen kasvukäyrä kääntyy myös laskuun ,jos yöllä juodaan maitoa 10-15 kertaa yössä, niin päivällä ei ruoka enää kyllä maistu.
 
"vieras"
Kukakohan tässä ei taas tajunnut...? Kolumni oli mukahuvittava pintaraapaisu vähän valtavirrasta eroavasta vanhemmuudesta, mutta vailla todellista tietoa tai tuntemusta. Tavallaan hauska, mutta liian helppo. Ylppäritasoa, jos sitäkään. Vain äärimmäisen harva perhe Suomessa ottaa lapsen osaksi arkea ja elämää, hänet tuupataan kärjistetysti sanottuna ensin häkkiin ja seuraavaksi laitokseen ja jokainen pyristelynsä päästä osaksi perhettään nimetään jollain tekaistulla diagnoosilla.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24900024]Moni toki heräilee öisin, mutta että herää huutamaan 10-15 kertaa yössä ja ei rauhoitu ennen kuin saa maitoa, niin kyllä siinä väsyy äiti sekä lapsi! Kyseessä tällöin paha tapa ja uniongelma.

Eri asia, jos herää, avaa silmänsä ja nukahtaa uudelleen, esim. käännettyään kylkeään. Se on normaalia tietenkin.[/QUOTE]

Äidin kainalossa nukkuva lapsi ei herää _huutamaan_, hän kurottautuu rinnalle. Siinä ei herää kunnolla edes lapsi, saati äiti, eikä väsymäänkään pääse kumpikaan, kun vaan menee itse ajoissa nukkumaan illalla.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24902054]vieras, joka kirjoitit 22:09 niin oletko ninaTT? Tuli mieleen tuosta häkki-sanasta :)[/QUOTE]

Tiedän hänet ja hänen joskus käyttäneen sanaa saaden palstalla aikamoisen reaktion aikaan, mutta meilläpäin puhutaan kyllä ihan yleisesti häkkisängystä tai häkkäristä. Eli ei, en ole.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24902069]Äidin kainalossa nukkuva lapsi ei herää _huutamaan_, hän kurottautuu rinnalle. Siinä ei herää kunnolla edes lapsi, saati äiti, eikä väsymäänkään pääse kumpikaan, kun vaan menee itse ajoissa nukkumaan illalla.[/QUOTE]

Ystävän lapsi nukkui perhepedissä ja lapsi heräsi huutamaan kymmeniä kertoja yössä. Lopulta siirsivät lapsen nukkumaan omaan sänkyyn(lapsi 2 v.) ja kaikkien elämänlaatu parani. Kaikki olivat jo aivan poikki, myös lapsi(joka alkoi olemaan jo kärttyinen päivällä, koska valvoi yöt)
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24900046]Ymmärrätkö sinä, että jos lapsi herää yöllä kiljumaan esim. maitoa 10-15 kertaa yössä, se ei ole normaalia, vaan lapsi on päivälläkin kärttyinen, puhumattakaan äidistä. Tällaisen lapsen kasvukäyrä kääntyy myös laskuun ,jos yöllä juodaan maitoa 10-15 kertaa yössä, niin päivällä ei ruoka enää kyllä maistu.[/QUOTE]

Googleta Äidinmaidon ravintoarvot. Kaikki taaperot nirsoilevat joskus ja/tai tekevät syömälakkoja, mutta riittävällä (=lapsentahtisella) äidinmaidonsaannilla saa kasvun turvattua tuolloinkin. Yksikään äitinsä kainalossa nukuva terve lapsi ei herää 15 kertaa yössä KILJUMAAN. Moni muualla nukkuva kyllä.
 

Yhteistyössä