Itse seurailen tilannetta, jossa äiti ja isä ovat eronneet. Kouluikäiset lapset äidillään. Ja isä pelaa jotain peliä lasten "avulla". Eilen oli ilmoittanut lapsilleen, että tänään saa tulla kakkukahville, kellonajasta ei ollut ollut puhetta. Toinen oli nukkunut pitkään ja lapset sitten yrittivät iltapäivällä soittaa isälleen, koska saa tulla. Ei ollu vastannu, olivat käyneet oven takana ei ollu ollu kotona. Vihdoin olivat löytäneet isän, mutta tämä ei ollu suostunu ottamaan lapsia vastaan silloin kun oli odottanut lapsia käymään jo aamusta (kuitenkaan tästä toiveestaan mitään ei ollu lapsille sanonut). Myöhemmin oli toinen lapsista taas soittanut isälleen, että saako tulla? Isä oli kysynyt, että olivatko syöneet jo kakkua mummilassa (ei voi sietää lasten mummia). Lapsi oli vastannut myöntävästi ja isä oli kieltäny tulemasta, kun ei ole enää kakuntarvettakaan. No, myöhemmin kuitenkin oli luvannut lasten tulla, mutta kakkua ei kuitenkaan enää tipu! Tämä oli siis vain yksi esimerkki, isä on mm. sanonut että hällä ei tee tiukkaakaan olla tapaamatta lapsia, ei välitä toisen lapsen lääkityksestä (ei ole hänestä tärkeä) yms. yms.
mutta toisaalta... Silloin kun ottaa lapset luokseen, touhuaa näiden kanssa kaikkea kivaa: luistelee, pelaa jalista yms. Ja lapset tykkäävät.
Mutta sitten tämä peli, mitä isä pelaa lasten kustannuksella. Se ei ole hyvän isän merkki. Koskahan lapset alkavat ymmärtämään enemmän näistä asioista ja vaikuttaakohan se lapsiin, esim. miehen mallista?
