Toggle sidebar

Onko haitallista jos osa elämästä on kuviteltua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vierailija

Vieras
Minulla on tapana kuvitella elämäni vaiheiksi, joihin kehittelen huipennuksia tosipohjaisuuden lisäksi asioilla jotka eivät liity elämääni, kuten jonkun tv-ohjelman hahmon poistuminen. Kehitän siitä itselleni oikeankaltaisen surun. Kyyneleitä voi tulla. Sen jälkeen päätän että alkaa uusi vaihe. Tämä kuvitteellinen puoli ei siis ainoastaan ole tekemässä näitä vaiheita, vaan aina vaiheiden saumakohtien tukena on myös tosielämän tapahtumia, vaikka joskus aika löyhästi. Kuvitteellinen puoli vaikuttaa kuitenkin myös muuhun elämääni, tietynlainen syy-seuraus-suhde hälvenee.

Arvelisin että noin 60% elämäni aikajanalla olevasta tavarasta on tätä fiktiotavaraa. Onko se paljon? Kuvittelen myös rakennettuun ympäristöön asioita joita ei ole, kuten että työmatkalla kävelen aurinkoisen Esplanadin halki vaikka kyseessä on kotikaupunkini loskainen puistonreuna.

Huomatkaa, että kuvitelmilla ja fiktiolla en tässä kohtaa tarkoita mitään sepitettyä tarinaa, en siis keksi mitään. Ne 60% tapahtuu oikeasti jossakin tai on muuten olemassa, mutta ei minulle. Otan ne elämääni kuitenkin vahvasti mukaan.

Onko tämä ihan mt-touhua?
 
Sehän riippuu siitä, että että kuinka hyvin selviät arkipäivän elämässäsi, ja kuinka selkeästi kykenet erottamaan kuvitelmat ja realiteetit toisistaan. Jos nämä asiat ovat kunnossa, niin sinähän vaan olet uppotunut intensiivisesti aikuisen leikkihetkiin, ja ne ovat sinulle voimavara elämässä ja auttavat käsittelemään stressiä. Aivosi kaipaavat enemmän ja erilaista stimulaatiota kuin mitä arkesi sinulle antaa, ja ne luovat sen itse. Se, että eläydyt omaan mielikuvitusmaailmaasi, ei minusta eroa mitenkään siitä että eläytyisit jonkun toisen mielikuvitusmaailmaan esimerkiksi lukemalla intohimoisesti kirjoja ja katsomalla elokuvia, ja sitten muistelemalla näitä.

Mutta sitten. Jos tämä mielikuvitusmaailmasi saa sinut joko eristäytymään muista ihmisistä, tai sitten vaikeuttaa ihmissuhteitasi, niin se on silloin pakoa tästä reaalimaailmasta, ja se on haitallista. Aikuisen pitää opetella hyväksymään muut ihmiset ja ihmissuhteensa sellaisina kuin ne ovat ja opetella vuorovaikutustaitoja, vaikka ne tuntuisivat tylsiltä ja vaikka itsellä olisi pieni ajatus siitä että ehkä on tarkoitettu suurempiin ympyröihn sellaisten ihmisten pariin, jotka ymmärtävät ainutlaatuisuutesi. Ne on kaikuja sieltä lapsuuden leikkimaailmasta, eikä niitä pidä vetää överiksi vaan antaa niiden jäädä sinne mieleen sille paikalle, jossa ne tuovat iloa ja auttavat rentoutumaan.

Jos ei näistä kuvitelmista ole haittaa, nauti niistä kaikessa rauhassa.
 
3 jatkaa että itse näen töissä joskus niin kauheita tilanteita, että niitä on vaikea käsitellä. Kiire on niin kova, että yhdestä järkyttävästä tilanteesta on juostava seuraavaan, ja sitä edellistä tapahtumaa ei vaan saa jäädä ajattelemaan liikaa. Kuitenkin ne jää sinne mieleen ja ne alkavat kuormittaa tunne-elämän puolella. Suru varsinkin on vaikea tunne, se hiipii jotenkin niin pikkuhiljaa mieleen ettei sitä ymmärrä, että on vaan oikeasti surullinen ihmiselämän hauraudesta ja toisten ihmisten elämänkohtaloista, eikä suinkaan vaan väsynyt ja ärtynyt.

Nollaan pään katsomalla paljon elokuvia. Aivan sama mikä elokuva. Se eläytyminen niihin auttaa. Voimakas, luvallinen tunteminen mielikuvitustarinoiden ääressä tyhjentää ja tasapainottaa tunnepankin ja sitä on taas valmis keskittymään tähän hetkeen ja näihin tilanteisiin. En näe että tässä nyt on hirveitä eroja siihen mitä sinä teet, sun pään sisäiset tarinat vaan on todennäköisemmin paljon hauskempia ja viihdyttävämpiä kuin minun katsomani elokuvat. :)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa