Taitaa pitää paikkaansa missä tahansa, että pikkupaikoissa maksetaan vähemmän vuokraa kuin isoissa, eli ei sitä vertailua voi tehdä vain Suomen ja Brittilän välillä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että maaseudulla ei niitä töitä tuosta vaan saa ja Englannissa on ihan tavallista, että työmatkat ovat pitkiä ja ne kuljetaan (kalliilla) julkisella liikenteellä, koska ruuhkat saattavat olla ihan järkyttäviä. EI tietenkään AINA.
Eli ei se nyt ihan mahdotonta ole, mutta kannattaa tosiaan hankkia se työpaikka edes toiselle ensin. Ja ottaa huomioon se, että sosiaaliturva ei todellakaan ole samaa luokkaa kuin Suomessa. Itse haaveilen myös vielä yhdestä pitemmästä reissusta Englantiin, mutta vasta sitten kun meillä on siihen oikeasti varaa tai saadaan expat-reissu.