G
Gitta
Vieras
Olen nyt tässä nauttinut sinkkuudesta ihan tarpeeksi, ja mielelläni jo löytäisin jotain pysyvämpää.
Olen kahden miehen vaiheilla, molemmat ovat osoittaneet kiinnostusta muuhunkin kuin satunnaiseen tuttavuuteen.
Miehet ovat pitkälti kuin yö ja päivä joka suhteessa. Mutta toisessa minua häiritsee tämän vehkeen koko. Se on aivan älyttömän pieni. Seksi ei oikein onnistu kuin yhdessä asennossa, että minulla on jalat hänen olkapäillään. En ole koskaan oikein pitänyt tuosta asennosta, siinä on vaikea saada kosketusta oikeaan paikkaan ja se on jotenkin kylmää kun toinen on kaukana ja itse on kierossa kuin korkkiruuvi. Pidän siitä että toinen on lähellä seksin aikana. Alkaa siis todella turhauttaa vaikka mies on muuten kuin unelma.
Toisen kanssa seksi sujuu, hänen vehkeensä taas on melkein liiankin iso. Se on mahtavaa. Mutta luonteeltaan hän taas ei ole minulle niin sopiva kuin toinen, vaikka hyvä mies onkin.
Onko tämä siis aivan järjetöntä? En voi kuvitella eläväni elämääni tikkumunan kanssa ja harrastaa seksiä aina samassa asennossa.
Ahdistavaa.