Onko aikuisille koirille kysyntää?

Suomessa on suuret määrät koirarakkaita ihmisiä, joilla ei ole itsellään aikaa, taitoa tai resursseja koiranpennun hankintaan. Esimerkiksi monet vanhukset, tuki- ja liikuntaelinsairaat, sekä pienten lasten perheet tahtoisivat kovasti koiran - mutteivät ole valmiita sitoutumaan pienen pennun kasvattamiseen. Aikusia koria on kuitenkin hyvin vähän tarjolla, ainakaan täysin yhteiskuntakelpoisia yksilöitä.

Olen jäämässä kotiin työskentelemään, ja alkanut pyörittelemään mielessäni eräänlaista liikeideaa. Minulla on laaja kokemus palveluskoirista ja koiraharrastuksesta, ja tahtoisin että kaikilla olisi mahdollisuus omaan koirakaveriin. Unelmani olisi aloittaa pienimuotoinen kasvatusprojekti, jossa valikoisin kasvatettavaksi muutaman helpohkon "jokapaikan höylä" rodun (tiibetinspanieli, kingcharlesinspanieli, yms.). Jokaisesta pentueesta valikoitaisiin muutama hyväluonteisin pentu joka jätetään kotiin kasvamaan.

Koirat opetettaisiin sisäsiisteiksi, kävelemään hihnassa, sosialistettaisiin ja opetettaisiin olemaan yksin. Käytäisiin kaupungilla ja autoiltaisiin, totuteltaisiin uusiin tilanteisiin. Koirat myytäisiin uusiin koteihin kun elämän perusasiat alkavat olla hanskassa, eli kutakuinkin noin vuoden iässä. Koira sijoitettaisiin aina perheeseen/henkilölle joka sille yksilönä parhaiten sopii. Koiran voi mahdollisesti ottaa esimerkiksi kuukauden koeajalle, jottei tule ostettua "sikaa säkissä".

Jalostukseen käytettävät yksilöt valikoitaisiin terveyden ja luonteen perusteella. Pennut luovutettaisiin madotettuina, rokotettuina, rekisteröityinä ja mukaan saisi luonnollisesti kasvattajan täyden tuen 24/7.

Mutta kysymys kuuluu: onko aikuisille koirille kysyntää? Ovatko ihmiset valmiita maksamaan pennun hinnan aikuisesta koirasta? Olisi kuitenkin loppukädessä melko huonoa bisnestä käyttää kaikki vapaa-aikansa koiraan, jonka lopuksi puoli-ilmaiseksi pois.
 
Jo ihan niiden koirien takia toivon että kysyntää ei ole! Yleensä ihmiset onneks haluaa pennun..

Ensin siis koira elää vuoden perheessä jonka jälkeen se annetaan koeajalle johonkin perheeseen, sitten ehkä toiseen ja kolmanteen. Ei helvetissä! Ihanko tsekeistä tai muista luvatuista maista aiot koirat hakea? Mun mielestä tuo on ihan yhtä pöyristyttävä ajatus kun pentutehdas.

Vanhukset ja tuki- ja liikuntaelinsairaat,lapsiperheet..hallelujaa, jos ei ihminen pysty sitoutuun pentuun niin ei se pysty aikuisesta koirastakaan huolta pitämään. Miten ne resurssit, aika ja taidot siitä ykskaks lisääntyy?? Koiran kasvatus tapahtuu ihan sen koiran koko eliniän ajan, ei pelkästään ensimmäisen vuoden.
 
Viimeksi muokattu:
Aikuisia koiria tuodaan paljon ulkomailta. Nykyään yhdistykset on niin fiksuja, että pitävät koiraa ensin kotihoidossa, jotta nähdään, millaiseen perheeseen kyseinen koira sopii. Kotihoidossa saadaan paljon kattavampi kuvaus kun tarhalla, mm. koiran aktiivisuudesta, terveydentilasta, sisäsiisteydestä, kuinka tulee toimeen lasten kanssa tai toisten koirien ja kissojen kanssa. Tollaselle varta vasten pennusta aikuiseksi kasvattamiselle en usko olevan tarvetta, kuulostaa aika hullulta mun mielestä, koira kärsii siitä.
 

Yhteistyössä