Ongelmia äidin/mummon kanssa

[Kumma]

Puranpa nyt tänne tätä asiaa... onko muilla kokemuksia vastaavasta? Kun en tule toimeen oman äitini kanssa eli siis lapsen mummon kanssa. Aina on ollu ongelmia, ollaan jotenkin niin erilaisia ja haukut tulee joka asiasta, meiän elämäntapakin oian ihan väärä jne. jne. En tosin ole itsekään turhaan asioita kaunistellut. Olen ajatellut tän kaiken johtuvan siitä, että jäin n. 14-v yksin kotiin, kun äiti muutti muualle, kun halusi päästä vanhasta elämästä eroon. Olisi kyllä ottanut minut mukaan, mutta en lähtenyt ja sitä en ole katunut. Isä (alkoholisti sellainen) oli lähistöllä ja asusteli toisinaan meilläkin. Olivat siis eronneet pari vuotta aiemmin. Ihan sekava juttu tää on... Ja nyt kun sain tätä kirjotettua, niin alkaa ihmetyttää, miten oon selvinny kaikesta... välillä olen ollu menossa jutteleen jollekin ammattiauttajalle, mut on tässä jotenkin pärjätty. Oma parisuhde kukoistaa, toinen lapsi tulossa ja muutenkin asiat hyvin, paitsi nää mummo & pappa sotkut ja ne kyllä painaa ajoittain melkoisesti. Kuinka paljon te hyväksyisitte sitä, että mummo haukkuu lapsen kuullen tämän vanhempia tai/ja esittää niin vieraskoreata muiden läsnäollessa, esim. lapsen isän, siis mieheni kuullen. Mua ihan kuvottaa tää homma!!!!

 

[4-VUOTIAAN ÄITI]

En hyväksyisi ollenkaan, laittaisin ennemmin vaikka välit kokonaan poikki, parempi niin.

 

[Kumma]

Kiitos kommentista, samaa olen ajatellut itsekin. Se vaan tuntuu toisaalta niin pahalta, meidän lapset kun on mummolle ainoita lapsenlapsia ja minä ainut oma lapsi. Mummo onneksi asuu reilun 200 km päässä ja tavatessamme aluksi menee hyvin, mut jos tarppeeksi kauan ollaan lähistöllä alkaa kuori säröillä ja sama pa...a jatkuu taas. Tässä tuntee olevansa niin yksin, kun suku on muutenkin pieni. Onneksi miehellä sukua riittää ja ystäviäkin löytyy. Mutta nää lähiasiat satuttaa eniten.

 

[Pilli]

Joo, on kokemusta. Voi kun sitä toivoo selkeitä ja avoimia ihmissuhteita. Kun toisaalta ymmärtää oman äidin huonot lähtökohdat ja tietää hänen raskaan elämän ja monet kärsimykset, eikä tosiaan niitä haluaisi hänelle.

Mutta ei sitten jaksa enää sitä, että hän pitää yhtä lastaan huonompana kuin muita. Sitten se siirtyy että hän pitää myös tämän lapsen lapsia (=minun lapsia) huonompana kuin muita lapsenlapsia. Se on tosi raskasta kantaa tämä asia. Kun ihminen hakee hyväksyntää ja rakkautta omilta vanhemmilta, ja kun niitä ei saa, niin kyllä siinä itsetuntokin kärsii.

Sitten kun aikaa kuluu ja asioita selvittää niin ajattelee, että ei ole koskaan äidilleen mitään pahaa halunnut eikä tehnyt. Ja että vanhemmissa on vika jos eivät pysty lastaan /lapsiaan rakastamaan.

Mutta välien kokonaan katkaiseminen on vaikeata. siitäkin kärsii. Ehkä helpottaa ajan myötä? Toisaalta voihan sitä olla niin harvoin tekemisissä kuin mahdollista.varsinkin kun tämä näyttää äidinkin toive olevan. Mummo ei ole käynyt kylässä 15 vuoteen, jos en olisi lapsia sinne kuljettanut, olisi nähnyt niitä ehkä kerran sukujuhlissa.

Mutta onneksi tärkeintä olisi tarjota lapsille koti, jossa voi olla varma vanhempiensa rakkaudesta, olla oma itsensä. Isovanhempia ei voi muuttaa. Olisi ihanaa bonusta ja ekstraa kun lapsilla olisi edes joku yksi henkilö vanhempien lisäksi joka välittäisi heistä. Mutta tää on kait nykyaikaa. kannattaa yrittää suunnata energia iloon lapsista ja touhuun heidän kanssaan. Niin olen ajatellut. En tiedä.

 

[äiti]

jaksamista!

otapa äiti kunnon puhutteluun. sano selvästi että teidän lapsi on teidän lapsi, ja jos teidän lastenhoito ei häntä miellytä niin yhteyttä ei ole pako pitää.
monella meistä on huono tapa muuttua lapsiksi kun ollaan omien vanhempien lähellä. yritä siitä ajatuksesta irtaantua. olet jo aikuinen, itsekin äiti ja hoe itsellesi että olet parempi äiti kuin omasi, jolloin todella tiedät hoitavasi lastasi niin hyvin kuin voi. aika huono minusta sinun äitisi on arvostella teidän elämäntapaa kun ei itsekään ole ihanneäiti ollut! sano vaikka skin hänelle.

aina kannattaa keskustella, ja jos se ei todella tehoa niin sano että ottaa yhteyttä kun on kasvanut aikuiseksi ja osaa olla arvostelematta.

ja jos siltä tuntuu niin ainahan voi tosiaan mennä ammattiauttajan puheille. ei mitenk'ään helppo lapsuus sinulla ja voisi olla ihan hyvä purkaa tuntojaan ihan puolueettomalle ihmiselle.
tsemppiä.