J
jepjep
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja liisa:Alkuperäinen kirjoittaja Rumpnisse:Alkuperäinen kirjoittaja liisa:Alkuperäinen kirjoittaja .:kuka hemmetti tunkee leipäänsä VOITA?
Mä en ymmärrä tätä kommenttiaKuten sanoin, en enää osaa nauttia siitä yhtä paljon kun tiedän liikaa rasvaliukoisista ympäristömyrkyistä, mutta hyvänmakuista se ainakin on
![]()
Hei, haluisitko kertoa minullekin rasvaluikoisista ympäristömyrkyistä? Eikös niitä ole silloin myös margariinissa, koska rypsi ja rapsi kasvavat pellossa.. Vai mitä kautta myrkyt päätyy voihin<---maitoon<---lehmään?
Maidossa niitä on tiivistetysti. Senhän takia myös rasvaisissa kaloissa on paljon ympäristömyrkkyjä nykyään, joka on todella harmi, sillä esimerkiksi lohi on joskus muinoin ollut todella terveellistä ruokaa. Nyt sitä ei myrkyiltään uskalla syödä kovinkaan usein.
Eli siis: Toki margariinissakin (ts öljyissä) on jonkun verran rasvaliukoisia ympäristömyrkkyjä mutta lehmä kerää ympäristömyrkkyjä elimistöönsä ja niitä päätyy maitoon sitten enemmän kuin mitä pelkässä kasvissa olisi.
välttele sä vaan kirnupiimää ja meijerivoita ihan vapaasti, tulet kohta kuitenkin itkemään että on syöpä ja kuolet ennen aikoja johonkin fruktoosiin tai juomaveteen lisättyyn fluoriin