V
vieras
Vieras
Lehti: Janina Anderssonille eläkettä jopa 4 000 e/kk
Tiistai 27.10.2009 klo 10.47
Janina Andersson aikoo hakea kansanedustajan eläkettä, jos hän ei löydä töitä, kertoo Ilta-Sanomat.
Andersson voi halutessaan saada eläkettä lähes 4 000 euroa kuukaudessa. (JOHN PALMEN)Vihreiden kansanedustaja Janina Andersson voi halutessaan saada eläkettä lähes 4 000 euroa kuukaudessa. Andersson ilmoitti maanantaina, ettei aio asettua ehdokkaaksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Andersson aikoo hakea kansanedustajan sopeutumiseläkettä, jos hän ei löydä töitä. Seuraavat vaalit järjestetään vuonna 2011, jolloin turkulainen kansanedustaja on 40-vuotias.
Kansanedustaja perustelee päätöstään sillä, että hän haluaa enemmän aikaa lapsilleen. Hänellä on 9- ja 14-vuotiaat pojat.
Andersson on oikeutettu eläkkeen enimmäismäärään, jos hän ei työllisty. Se on noin 3 780 euroa kuukaudessa.
IL