on se vaan aika kovaa ekalaisenkin elämä

koulu alkaa kello 9 ja aamulla raastoin lapsen sängystä kello 7 että ehtii syömään kaikki mitä sairaudensa takia joutuu aamulla syömään, viittä vaille puoli kahdeksan vilkaisin ulkos, niin taksi oli pihalla. koulu matka seitsemän kilsaa. no siinä sit suunniteltiin taksarin kans asiaa, ku sanoin, ettei tuu kyllä millään onnistumaan, jos niin aikaisin tulee, että jos niin on, niin itse joudun nousemaan neljältä ja pojan raahaamaan ylös kuudelta. no saatiin sit sovittua reittiä uudestaan. ja nyt se tulee sitten melkein tunnin myöhemmin meille. ja sittenki jää vielä reilusti koulullakin odotus aikaa
 
äitykkä
Onpa teillä sattunut mukava taksikuski! Yleensä ovat tiukkoja reiteissään ja aikatauluissaan, mutta hieno juttu kun pystyi muuttamaan reittiään niin ei turhaan tarvi niin aikasin alkaa touhuaan. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Aika pitkä aika (1,5 tuntia) istuksia ekaluokkalaisen taksissa + koulunpihassa ku matkaakaan ei oo ton enempää
laskin, että jos tuolla aikataululla alkaa kulkemaan, niin lapsi istuu taksissa päivässä liki kaksi ja puoli tuntia, koska iltapäivällä eilen taksi koululta kotiin matka kesti yli tunnin

vieras
Hienoa että järjestyi.

Mun mielestä on rankkaa toi eskarilaisen elämäkin. Klo 8:30 alkaa ja päättyy 12:30. Kaikenlisäksi meillä ei olla totuttu heräämään noin aikaisin niin nyt on kova opettelu edessä - äidillä ja lapsilla. Kurjaa vain että kaksi pienempääkin pitää riistää hereille.
 
hm
Alkuperäinen kirjoittaja Hölöhölö:
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Vaihtoehtona on muuttaa lähemmäksi koulua
Ja sepäs onnistuu ihan tosta noin vaan jokaiselta... jösses sentään...
Eiköhän silloin kun lapsia alkaa tulla voi jo miettiä sitä asuinpaikkaa. Ei ole varmaan yllätys kellekään, että lapset menevät ajallaan kouluun.
 
Hölöhölö

Voi tuota 'viisauden' määrää! Noo, jossain vaiheessa se nokkeluutesi kalahtaa omaan nilkkaasi, ennemmin tai myöhemmin,heh.

että näin
Alkuperäinen kirjoittaja en raaskisi:
Alkuperäinen kirjoittaja että näin:
1½-vuotias herätetään päiväkotiin 6:15. Päiväkodilla ovat 06:70 ja kotiin pääsee 16:00.
Järkyttävä päivä ja noin pieni vielä!
Ei ole vaihtoehtoja. Viimiseen asti on kitkuteltu, että toinen vanhempi on kotona, nyt molemmat töissä siis. Surku se on toinen kesken makeiden unien herättää, mutta elämä on tällä hetkellä tätä. Lapsi tulee onneksi joka päivä kotiin hyvillä mielin ja nukkuu hoidossa hyvät päikkärit. No elämä on tätä joskus :/

Alkuperäinen kirjoittaja en raaskisi:
Alkuperäinen kirjoittaja että näin:
1½-vuotias herätetään päiväkotiin 6:15. Päiväkodilla ovat 06:70 ja kotiin pääsee 16:00.
Järkyttävä päivä ja noin pieni vielä!
Niin on :( mutta ymmärrän kyllä, että kaikilla ei ole vaihtoehtoja, jos päiväkoti ei ole ihan vieressä ja vanhemmilla on pitkät työmatkat.
Olen tosi tyytyväinen siihen, että omilla lapsilla ollaan pystytty pitämään arkivapaita joka viikko (viikonloppuvapaiden lisäksi tietty) ja hoitopäivät suht lyhkäisinä (4-7 h). Meillä on pk alle sadan metrin päässä, mun kouluun on 20 minsan kävelymatka ja miehen työpaikka on reilun kilometrin päässä.
 
hm
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Vaihtoehtona on muuttaa lähemmäksi koulua
Mitenkäs ne lehmät saa mahtumaan koulun naapurissa siihen rivarin varastohäkkiin?
Kyllä niitä maatilojakin on eri puolilla maata. Valintakysymys. Jos on valinnut tuon ammatin ja tuon asuinpaikan, ei pitäisi valittaa ilmaisesta koulukyydistä.
 
sama
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:

Matkaa onneksi päiväkodille on se pari kilsaa ja hoitopäiviä ei onneksi ole 5 päivänä viikossa. Alussahan se kauhustutti, mutta hyvin se lapsi siellä pärjää!

ärsyttää
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Vaihtoehtona on muuttaa lähemmäksi koulua
Mitenkäs ne lehmät saa mahtumaan koulun naapurissa siihen rivarin varastohäkkiin?
Kyllä niitä maatilojakin on eri puolilla maata. Valintakysymys. Jos on valinnut tuon ammatin ja tuon asuinpaikan, ei pitäisi valittaa ilmaisesta koulukyydistä.
No oh hoh.. Oletko ihan tosissasi asian kanssa??

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Vaihtoehtona on muuttaa lähemmäksi koulua
Mitenkäs ne lehmät saa mahtumaan koulun naapurissa siihen rivarin varastohäkkiin?
Kyllä niitä maatilojakin on eri puolilla maata. Valintakysymys. Jos on valinnut tuon ammatin ja tuon asuinpaikan, ei pitäisi valittaa ilmaisesta koulukyydistä.
Mä haluaisin nähdä, mien kolmen kymmenen lehmön kanssa muutetaan.
Maatilan vaihto ei ole niin yksinkertainen asia. Jos on tehty spv, siinä on sitoutunut siihen tilaan, eikä siitä niin vain muuteta.
Ja satojen vuosien sukutila, ei siitä niin vain muuteta.
Ja maat. Joka paikassa ei ole maanlaatukaan identtinen, peltolohkot erilaisia.
Kymmeniä maatalouskoneita jen. Mä haluaisin nähdä sellaisen fakiirin, joka muuttaa maatilalta toiselle vain koulun takia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hm:
Vaihtoehtona on muuttaa lähemmäksi koulua
Mitenkäs ne lehmät saa mahtumaan koulun naapurissa siihen rivarin varastohäkkiin?
Kyllä niitä maatilojakin on eri puolilla maata. Valintakysymys. Jos on valinnut tuon ammatin ja tuon asuinpaikan, ei pitäisi valittaa ilmaisesta koulukyydistä.
No jonkun se on sinunkin ruokasi pöytään tuotettava eikä missäänpäin Suomea lehmiä kasvateta koulun pihalla. On vaan vissiin kiva harmaana vittuilla ihmisille, meneekö itsellä niin huonosti että pitää yrittää toistenkin päivä pilata?
 
??
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hienoa että järjestyi.

Mun mielestä on rankkaa toi eskarilaisen elämäkin. Klo 8:30 alkaa ja päättyy 12:30. Kaikenlisäksi meillä ei olla totuttu heräämään noin aikaisin niin nyt on kova opettelu edessä - äidillä ja lapsilla. Kurjaa vain että kaksi pienempääkin pitää riistää hereille.
Tota mitä rankkaa tuossa on???
 
Yhteistyössä