on se kumma, että apua itselle ei ymmärrä, vaikka toisile sen suo ilomielin.

On se kumma, miten itsellä on juurtunut takaraivoon ajatus siitä, että juuri minun, on selvittävä yksin.
Ymmärrystä riittää kyllä muille kotiäideille joilla on pienet lapset ja tarvitsevat apua, tavalla tai toisella.

Itseäni kohtaan en ole lainkaan niin armillinen. On äärettömän vaikeaa hyväksyä, että tällähetkellä on tilanne, jossa apu on tarpeen.
Lapsia on kotona kolme alle kouluikäistä, nuorin on vauva. Muuten menee oikein hyvin, saan omaa aikaa tarpeen mukaan, mies auttaa minkä töiden päälle jaksaa, ne..

Päiväs aikaan en vain saa tehtyä oikeastaan mitään, vauvaa joutuu kantamaan lähes koko ajan. Ulkona nukkuu kyllä, mutta yleensä olen toisten kanssa silloin itse ulkona. Tästä siis kärsii kotityöt, ja se näkyy mun mielialassani. Ahdistaa kun ei kaiken joutuu tekemään vähän sinne päin, miten sattuu ehtimään.

Nyt sitten suostuin ottamaan neuvolasta perhetyöntekijän, joka käy pari kertaa viikossa, ja ihan vain sen takia, että seurustelee vauvan kanssa, että saan siivota. Jotenkin itse vaan en ymmärrä itseäni. Jonkun toisen kohdalla kyllä ymmärtäisin, tai siinä tapauksessa itsenikin kohdalla, jos olisin ostanut joltain palvelun. Mutta kun se tulee perhetyöstä, tulee olo, että olen luuseri.

Ymmärtääköhän kukaan mitä ajan takaa.

 

Jep, on se vaikeaa ennen kuin siihen tottuu.

 

Ja en siis pottuillut, vaan oikeasti apuun tottuu ja se alkaa tuntua luontevalta ja sitä ihmettelee miksi oli aiemmin niin typerä

 

mä jatkoin vuoden tollasta kunnes paloin loppuun niin fyysisesti ja henkisestikkin .Ihanaa että pyysit apua ja muista kodin ei tarvi olla tip top töitä kerkee tekemään enemmän kunhan lapset kasvaa

 

Ihan taas pakko vinkata tohon vauvan kantamisen ja siivoamisen vaikeuteen. Tai ainakin mullle vinkiksi, jotka eivät saa mistään apua Hanki manduca-reppu. Meillä on myös kannettava vauva, joka on tuntikaupalla repussa joka ikinen päivä, jo kuukausia...Teen käytännössä kaikki kotityöt vauvan kanssa, eipähän jää tekemättä. Ja nyt silittämään...

 

Hei, ihan kuin minun kynästäni (siis näppäimistöstäni! Juuri samanlainen tilanne on meillä, ja samanlainen vauva myös. Ja minäkin otin kotiapua, meillä käy kerran viikossa tai kahdessa. Eikä meidän tarvitse mitään hävetä, juuri tätä vartenhan tuota palvelua on.

Entisaikaan muuten oli kaikilla kotiapulaiset, maalla piiat, isovanhemmat, naimattomat tädit ym. samassa taloudessa. Onkohan koskaan ennen ollut tällaista tilannetta, että äidin pitäisi koko ajan yksin selvitä lasten kanssa? Nykyään on tietysti koneet apuna, mutta on vastaavasti joitakin töitä enemmän: pyykkiäkin joka päiväksi, ennen pestiin usean viikon välein.

 

meillä toi tyyppi ei viihdy manducassa, eikä liinassa, vissiin rajoittaa liikaa liikkumista, käsivarrella on helpompi heilua joka suuntaan
Alkuun vielä viihtyikin, ja on vauva liinassa leivottu sämpylät sun muuta, mutta iän karttuessa protestoi voimallisesti kaikkia kantovälineitä.