vierailija
Näiden kahden mökkiketjun aloittaja toivoi uusimmassa viestissään minulle jonkun vielä löytyvän. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Sen olen oppinut jo elämässäni. Asioita tupsahtaa eteeni, ja niiden kanssa on opittava elämään ja lutviutumaan. Voiko elämäni enää olla ihanampaa? Rötkötän reporankana rähjäisellä ja saumastaan jo hieman ratkenneella nahkasohvallani, ja elämässäni on nyt vain yksi dilemma. Lähdenkö ulos kävelylle ja sorrun Prisman houkutuksiin herkkuhyllyillä vai jatkanko kirjan lukemista. Eilen maailmalla vietettiin kanelipullapäivää. Säästyin houkutukselta, mutta pullat pyörivät silti koko ajan mielessäni. Millainen miesoletettu saisi minut innostumaan mistä ja milloin?
Onko hänen välttämättä oltava mies? Eikö nykyisin oleva sukupuolten kirjo olisi parempi vaihtoehto?
Selasin ikivanhaa tietokonettani, ja ruudulla vilisi MSN.COM uutiset. Elton John uutinen kiinnosti eniten, ja sain klikattua uutisen auki vaikka koneeni pisti hanttiin. Otsikossa luki ettei Eltonista ole enää paljon mitään jäljellä. Pelkäsin pahinta, mutta jutun luettuani hymyilin leveästi. Hitsi miten britit veistelevät fiksusti leikkauksillaan. Kyseessä on hänen polvi, nielurisat ja ties mikä sisuskaluista. Johnilla on takanaan useita elimistönsä poistoja.
Elämä on luopumista. Minusta on ihana kiikuttaa roskiin ja kierrätykseen tavaroita, joita en enää tarvitse. Haaveilen pikkuriikkisestä asunnosta, jossa on vain vähän omaisuutta. Vain sellaista tavaraa, joka ei tuo mitään muistoja mieleen.
Ikääntymisessä on yksi kurja puoli. Liikaa muistoja ja kuolleita ihmisiä, jotka ehkä kikattelevat jutuilleni rajan takaa.
Etsin yhtä t-paitaa ja käsiini osui pusero, jota käytin sukulaiseni siunaustilaisuudessa. Pöydän vastapäätä istui jo edesmennyt sisareni puolisonsa kanssa. Kysyin häneltä jostain syystä kysymyksen talosta, jossa he asuivat nuorena parina. Talo oli autio Syynitalo. Sisareni kertoi jonkun kiinteistöstä vastaavan soittaneen heidän ovikelloa, ja sitten päivitelleen vieläkö te täällä asutte? Vierailin siellä hiihtolomalla teini-ikäisenä nuoremman sisareni kanssa katsomassa kummipoikaani. Vieläkö minä asun täällä maan päällä? kaikuu korvissani. Miksi minä jäin tänne maailmaan kupeksimaan? Hyvin moni nuorempi lähtee ennen aikojaan, ja syitä on monia.
Miten parhaiten käytän jäljellä olevan aikani? En halua, että kukaan enää rakastuu minuun tulenpalavasti.
Viihdyn yksineläjänä. Nuoruuteni haave toteutui. Minulla on kaapissa matkalaukkuja. Seuraavalla matkallani on yksi ongelma. Miten selviän ulkona kovassa helteessä?
Korvapuusteja siellä kuulema myydään skandikaupassa.