Ompa nyt keskustelua petäämisestä...tässä mielipiteeni.:)

[lucifer]

Sori, mutta kuulostaa just sellaiselta että ollaan vielä kovin nuoria ja ehdottomia, ja kaiken lisäksi kuvitellaan että tiedetään mitä se puolisokin asiasta oikeasti ajattelee.

Rakkaus ei suinkaan ole ainoa pätevä syy olla yhdessä, eikä rakkauskaan ole niin yksioikoista mitä elokuvissa.

Mutta jokaisella saa olla tietysti oma mielipide

no me ollaan "ei nuoria" ja silti miehen kanssa ajatellaan ap:n logiikalla ja kyllä tiedän mitä mieheni asiasta (pettämisestä) ajattelee koska me olemme aikuismaisesti keskustelleet asiasta.

ja meillä rakkaus on aikalailla voimakas syy olla yhdessä.

 

[annette79]

En todellakaan voisi missään tilanteessa ikinä pettää miestäni. Rakastan häntä ja en koe mitään tarvetta sille että pettäisin, enkä voisi missään tilanteessa sellaista tehdä. Pelkkä ajatuskin siitä että pettäisin...ei ikinä! En ymmärrä sellaisia pariskuntia joissa petetään..miksi sitten olla yhdessä ollenkaan?! Eikö ole parempi että elää sitten erillään niin saa tehdä vapaasti mitä huvittaa?! Ja turha sanoa että on kuitenkin hyvä olla yhdessä kun rakastaa..PYH! Rakastamalleen ihmiselle ei sellaista tehdä, ei sellaiseen ole tarvetta!

Tämä oli minun mielipiteeni ja myös mieheni.

Mä olen varmaan sitten tosi omituinen, mutta jos minun mieheni pettäisi minua, niin en haluaisi tietää koko asiasta. Ainakaan mistään yksittäisestä asiasta ei tarvitsisi informoida minua. Jos on niin fiksu että mokaa, niin parempi hoitaa jälkipuinti ihan itse eikä hakea multa kevennystä omalletunnolle. Jaettu paska on kaksinkertainen paska. Jos hänellä olisi pitkä suhde, niin se olisi ehkä asia erikseen. Mutta luulen, että hän lähtisi lätkimään ennen pitkää avioliitostamme itsekin, jos tosissaan toiseen rakastuisi. Eli kyllä todellakin antaisin anteeksi. Kolmen pikkulapsen ja enemmän ja vähemmän rankkojen vaiheiden jälkeen tajuan, että elämä ja avioliitto ei suju aina ihanteiden mukaisesti. Tietysti toivon, ettei meidän tarvitsisi ikinä käsitellä tuollaisia asioita enkä ole itse ikinä pettänyt. Niin vakuuttunut kuin olenkin siitä, että meillä on mahdollisuus selvitä myös uskottomuudesta.

 

[ok]

No joo..
Mä ihastun helposti, olen ihastunut toiseen myös tän kymmenen vuoden aikana, jonka olen mieheni kanssa ollut. Se on aika pelottavaa, kun se käy ensimmäisen kerran, kun on ollut ajatuksissaan yhtä ehdoton kuin ap.
En ole todellakaan pettänyt, mutta tavallaan ymmärrän kyllä, rakastuminenhan on aivan ihanaa! Ja kun on kymmenen vuotta ollut hyvä suhde omaan kumppaniin, haluaako suoraan se lopettaa? Ei.

Miehenikin ihastuu helposti, hänellä ollut myös ihastuminen meidän suhteen aikana. Ei ole pettänyt, tietääkseni - puhutaan kyllä tosi suoraan ja avoimesti mielestäni, mutta ihan kaikkea en tietenkään miehestäni tiedä.

En mäkään sellaista ymmärrä, että baareista etsitään seksiseuraa vaikka ollaan suhteessa, sehän on ihan älytöntä. Mutta ihastuminen työkaveriin, ystävään, kurssitoveriin - niin.

 

[Anatolia]

[QUOTE="kekkonen";26902620]Musta kuulostaa siltä että Anatolia on ihminen jota petetään. Siis tämä vaikutelma minulle tulee näiden pettämis keskustelujen myötä joihin kyseinen nimimerkki hyvin usein osallistuu.
En siis tietenkään asiasta mitään oikeasti tiedä mutta mielikuva on tälläinen.[/QUOTE]
Molempien mielikuva on todennäköisesti väärä.

Pettämiskeskusteluissa oon aina sanonut, etten ala kyttäämään ja kyräilemään miestäni, vaan luotan, ja jos olen väärässä eikä hän olekaan luottamuksen arvoinen niin se on sitten voi voi. Että mielummin luotan ja olen väärässä, kuin epäilen ja kyräilen ja olen lopulta oikeassa.

 

[nuusa]

Tarkoitinkin lähinnä tuota, ettei ymmärretä sellaisia pariskuntia, joissa petetään ja ollaan silti yhdessä. Mä ymmärrän - ymmärrän, koska tiedostan ettei pelkkä rakkaus ole ainoa syy olla parisuhteessa, itse asiassa se on vain yksi osa parisuhdetta. Ja uskon, että vaikka pettäisi, niin voi silti rakastaa.

Se, mitä mä omassa suhteessani haluan ja sallin, ei liity asiaan mitenkään. Kun ikää on tullut lisää, niin olen alkanut ymmärtämään myös niitä pariskuntia, jotka ei eroa kun toinen jää pettämisestä kiinni. Nuorempana en tajunnut asiaa ollenkaan, suhtautumiseni pettämiseen oli paljon tunnepitoisempi ja ehdottomampi (siis toisten parisuhteista edelleen kyse, ei mun omasta).

Hienosti kirjoitettu!! Minusta se että pysytään yhdessä ja yritetään päästä tapahtuneesta yli on yksi suurimmista rakkaudenosoituksista. Tietysti toistuva pettäminen on sitten eri asia. Ehdottomuus ja kerrasta poikki kertoo mielestäni epävarmuudesta ja siitä että on rakastunut "rakastumisen ja yhdessäolon tunteeseen" ei toiseen ihmiseen.

 

[annette79]

Minusta teidänkin kannataisi suhtautua itseenne kuitenkin realistisesti. Mielestäni on täysin normaalin ellei jopa terveen ihmisen merkki, että rekisteröi viehättävät vastakkaisen sukupuolen edustajat ja joskus jopa hieman ihastuu. Ihastuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lähtisi väistämättä etenemään tunteen perusteella.

Jos näkee itsensä yli-ihmisenä luonnollisten viettien suhteen, ja sitten vastaan tulee joku upea alfauros tai -naaras (joka sattuu ehkä vielä antamaan imartelevaa huomiota) niin se on kerrasta menoa. Ajatellaan, että kun minä ole mikään ihastelija ja pettäjä, niin tämä on sitten todellista rakkautta, jonka vuoksi jätän taakseni kaiken. Luulen, että juuri tähän ilmiöön perustuvat niiden hurskaiden pariskuntien shokkierot, joista kukaan ei olisi ikinä uskonut...

 

[Cerine]

Kirjoittelin jo tohon toiseen pettämisketjuun, mutta laitetaan tännekin. Mun mielestä myös ap kuulostaa hieman yksinkertaiselta. Ei sen takia mitä hän on mieltä pettämisestä, mä jaan hyvinkin vahvasti saman ajatusmaailman siitä. Vaan siksi millaisia ehdottomuuksia hän on ladellut muiden vastauksiin. Se, että itse ei hyväksy jotain omassa parisuhteessaan on ihan eriasia kuin että ei koskaanmilloinkaan ymmärrä miksi joku muu hyväksyy.

Tässä vielä ajatuksia, joita kirjoitin tohon toiseen ketjuun:

---

Olen aina suhtautunut tosi jyrkästi pettämiseen. Kaikille kumppaneilleni olen jo heti suhteen alussa avoimesti sanonut, että en voisi antaa anteeksi pettämistä ja se olisi kerrasta poikki. Nykyisen kumppanini kanssa olemme olleet yhdessä reilut kuusi vuotta ja vauvan syntymän jälkeen olen alkanut miettiä uudelleen suhtautumistani pettämiseen. En pysty enää sanomaan, että voisin välittömästi lähteä, jos saisin tietää puolisoni pettäneen minua. Rakastan miestäni ja lastani niin paljon, että en haluaisi rikkoa perhettä ja koko yhteistä elämää yhden virheen takia. Kuitenkin tunnen itseni niin hyvin, että en pystyisi unohtamaan tapahtunutta. Joka kerta kun katsoisin miestäni näkisin hänet jonkun muun kanssa, joka kerta kun hän koskettaisi minua voisin pahoin ajatuksesta, että hän on koskettanut samoin jotain toista. Tiedän, että pettäminen johtaisi väistämättä eroon, vaikka en todellakaan sitä haluaisi. Joten tavallaan olen kateellinen niille, jotka pystyvät pettämisen antamaan anteeksi.

Koska tunnen itseni niin hyvin, on ainoa keino yrittää ennalta ehkäistä sellaisen tilanteen syntymistä, jota en voisi antaa anteeksi. Olemme mieheni kanssa alusta asti hyvin avoimesti keskustelleet asiasta ja hän ymmärtää ja tietää, miten anteeksiantamattomana pidän pettämistä. Emme kumpikaan juurikaan käytä alkoholia tai harrasta ryyppäysiltoja kavereiden kanssa, joten pettäminen olisi tietoinen ratkaisu. Mitä alkoholiin tulee, en sitä muutenkaan pidä lieventävänä asianhaarana, jokainen tietää miten alkoholi itseen vaikuttaa, ja jos humalassa tulee tehtyä tyhmyyksiä, silloin itsensä humalaan juominen on se tietoinen osa tekoa, vaikka sen jälkeisiä hölmöilyjä yrittäisikin alkoholilla selittää.

Pidän epätodennäköisenä, että kumpikaan meistä hairahtuisi pettämään 'yksittäisenä virheenä', sen verran paljon olemme asiasta keskutelleet, että jos tilanne ajatuisi siihen suuntaan, kirkkaasti mielessä olisi kyllä kaikki mitä vaakakupin toisella puolella on. Jos sitten kävisi niin, että jompikumpi johonkin toiseen rakastuisi, niin sille ei sitten mitään voisi ja kyse ei enää olisi pettämisestä vaan jostain ihan muusta. Tosin en sitäkään pidä todennäköisenä, koska kumpikin tiedostamme että pitkässä suhteessa ihastumisia tulee ja menee ja jos niin käy, ihastumisen kohteeseen pidetään etäisyyttä ja keskitytään oman parisuhteen parantamiseen, niin kauan, että tilanne menee ohi eikä kehity miksikään suuremmaksi.

 

["kekkonen"]

Molempien mielikuva on todennäköisesti väärä.

Pettämiskeskusteluissa oon aina sanonut, etten ala kyttäämään ja kyräilemään miestäni, vaan luotan, ja jos olen väärässä eikä hän olekaan luottamuksen arvoinen niin se on sitten voi voi. Että mielummin luotan ja olen väärässä, kuin epäilen ja kyräilen ja olen lopulta oikeassa.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Mulla vain on valitettavasti aivan omakohtaista kokemusta asiasta. Tosin mä olen ollut se pettävä osapuoli ja mieheni ikäänkuin sulki silmänsä asialta. Siis juuri niin että ei kytännyt eikä epäillyt (mukamas) ja perusteli sitä juuri pitkällä liitolla ja muilla asioilla jotka meitä piti yhdessä.
Ja tottahan se olikin, edelleen olemme yhdessä. Meillä oli paljon enemmän yhteistä kuin minulla ja tällä salarakkaallani. Mutta niihin aikoihin kun tätä pettämistä tapahtui oli avioliitossamme kyllä se tunnepuoli hyvin ohutta ja rakkaus ns. katkolla.
Avioliitto on oman kokemukseni mukaan "täysi" vasta kun siinä on sitä niin vaikeasti määriteltävää rakkautta mukana. Mutta liitto voi olla olemassa ja silti ihan tyydyttävä vaikka rakkautta ei olisikaan.
Mutta siis sain mielikuvan petetystä ihmisestä juuri näiden seikkojen perusteella. Ja oikeastaanhan ollaan ihan samoilla linjoilla asian kanssa.
Mutta sen voin kertoa että mun pettäminen loppui siihen kun mies sitten lopulta uskalsi avata silmänsä ja vaatia multa läsnäoloa ja uskollisuutta. Siis mä petin koska mä pystyin niin sanotusti. Tuo tietysti kertoo vain mun heikkouksistani ihmisenä eikä mistään muusta.
Mutta ehkä sekin on sitä avioliittoa

 

[Ken guru]

Mulla taas oli nuorempana löyhempi mielipide pettämiseen kun nyt, 40-vuotiaana. En vaan enää edes jaksaisi lähteä selvittelemään pettämissotkuja, ja itseni tuntien en tässä rakkaudellisessa liitossa pystyisi edes antamaan anteeksi toiselle siinä miten se edellyttäisi normaalin parisuhteen jatkumiselle. Ymmärrän kyllä että jotkut pystyy tuohonkin.

Luulen että olemme tässäkin oman historiamme tuloksia, miten arvostamme itsejämme (enkä sano että vain jättämällä osoittaa arvostavansa itseään), miten olemme oppineet kohtaamaan pettymyksiä, hylkäystä yms. On siis monta eri tapaa nähdä ja käsitellä pettäminenkin, itselleni se on yksi pahimmista asioista joita toinen voi toiselle tehdä, pahimpana mielestäni se, ettei kunnoita petettyä, eikä siitä siis olisi sen vuoksi enää paluuta suhteeseen. Kaikki eivät luonnollisestikaan näin koe.

Tässä vaiheessa omalla kohdallanin suhteeni on ns. vakavampi kuin yksikään aiempi, joten voisi sanoa vähän niinkin, että vakavilla asioilla ei saa leikkiä . Pointtina vähän sellainen, että nuorena en ollut niin jyrkkä, koska en päässyt kenenkään kanssa tunne- ja kunnioitus tasolla koskaan tälle nykyiselle.

Meillä on kyllä puolin ja toisin selvää että pettäessä tulisi ero, joten jo pettäessä olisi siis valmis eroamaan, ja se olisi tietoinen valinta.

 

["tätä"]

[QUOTE="Jenny";26902311]Jos mieheni humalassa pettäisi minua jonkun merkityksettömän panon kanssa, toivoisin ettei kertoisi minulle. Jos jostain saisin tietää, niin kykenisin varmasti antamaan anteeksi. En jotenkin pidä pelkkää seksiä niin pahana asiana, ettenkö siitä yli pääsisi. Minulle ei herää mustasukkaisia ajatuksia kun ajattelen tilannetta. Salasuhde, joka kuluttaisi meidän suhdetta myös henkisesti aiheuttaisi luultavasti eron.[/QUOTE]

mä peesailen osittain.
Petetyksi tuleminen olisi varmasti hirveää, mutta ei maailmanloppu. Keksin paljon pehempiakin asioita, vaikka pidän pekkää seksisäkin pahana asiana. Salasuhde johtaisi toki eroon, mutta kertasutina tuskin. Elämä on opettanut kovasti, vaakakupissa on monia asioita. Rakastan miestäni ja hän minua, mutta koskaan en voi toisen puolesta vannoa. Yhdessä olo perustuu täydelliseen vapaaehtoisuuteen ja tähän asti se on toiminut

 

["Jonna"]

Sori, mutta kuulostaa just sellaiselta että ollaan vielä kovin nuoria ja ehdottomia, ja kaiken lisäksi kuvitellaan että tiedetään mitä se puolisokin asiasta oikeasti ajattelee.

Rakkaus ei suinkaan ole ainoa pätevä syy olla yhdessä, eikä rakkauskaan ole niin yksioikoista mitä elokuvissa.

Mutta jokaisella saa olla tietysti oma mielipide

Peesi! Sen lisäksi elämänkokemus (eikä se aina ole iästä kiinni) on opettanut, että ihminen (myös minä itse) muuttuu ajan myötä ja ajatukset ja tilanteet muuttuu. Naivia kuvitella, ettei mikään inhimillinen voisi koskaan koskettaa omaa elämää ja suhdetta. Elämänkokemus on opettanut myös sen, ettei koskaan kannata sanoa "ei koskaan".

 

["jaa-a"]

Minusta parisuhteen pitäisi olla paljon arvokkaampi, mitä sekstaaminen jonkun random ihmisen kanssa, joka todennäköisesti vain "piipahtaa" elämässä.

Seksi on muutenkin tosi intiimi asia ja miehenikin on sanonut, ettei pystyisi tekemään sitä, ellei tuntisi jotain vastapuolta kohtaan.

Eli vähintäänkin ihastumista vaatisi, jotta pystyisi menemään sänkyyn toisen kanssa. Se on jo aika lailla vakavampi asia.

Toki itse tunnen joskus jotain toista miestä kohtaan, mutta se on vain sen hetken ajan. Typerä pieni moka, mistä pääsee yli, eikä sitä tarvitse ruokkia, eikä kannata ruokkia, koska silloin mennään pahasti metsään.

 

[Jonna jatkaa]

Sen lisäksi olen sitä mieltä, että jos sitoutuu toiseen loppuelämän ajaksi, olisi aika naivia ajatella, ettei toinen LOPPUELÄMÄNSÄ aikana koskaan mokaisi. Eli olen itse ajatellut niin, että olen niin sitoutunut mieheeni, ettei meidän liittomme kaatuisi yhteen hänen mokaansa. Ja tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin sen tai toinen olisi pettämässä. Toistaiseksi kumpikaan meistä ei halua rikkoa toistemme luottamusta, koska molemmat ymmärtää, ettei se koskaan enää palautuisi kokonaan, vaan jotain perustavaa laatua olevaa rikkoutuisi. Niin ja mies ei varmaan ajattelisi yhtä suopeasti omasta pettämisestäni..

 

[Millenia]

Minusta ihmisillä saa olla niin tiukka tai löysä suhtautuminen pettämiseen kuin ikinä haluavat. Kannattaa vain tehdä selväksi se oma kanta sille omalle puolisolle, ja uskoisin, että näkemykset tähän asiaan saisi mielellään olla pariskunnalla aika samansuuntaiset.

Täydellinen ehdottomuus on kuitenkin yleensä naiivia. Sellainen, "ei meille ikinä voisi sattua näin". Elämä heittelee välillä yllättävästikin, kyllä ne vaan on joskus hairahtuneet ne ihan kunnon ihmiset, jotka eivät uskoneet ikinä voivansa pettää. Muutenkin on aika outoa, että joku voi mennä vannomaan omia tai puolisonsa ajatuksia ja tekoja vaikkapa 30 vuotta tulevaisuuteen. Tämän takia se "ikinä" sana kannattaa jättää pois.

Niin kuin jotkut muutkin tässä ketjussa, minä en ajattele itse seksiä kovin merkittävänä asiana tässä. Kokisin salailun ja valehtelun pahempana pettämisenä. Jos ajattelen kauheimpia asioita, mitä mieheni voisi minulle tehdä, niin joku kännipano on aika hemmetin kaukana sieltä listan kärjestä. Joku pitkäaikainen rakkaussuhde on suhteellisen korkealla, mutta sillä ei ole hirveästi tekemistä sen kanssa, mihin se ukon elin on uponnut tai ollut uppoamatta.

 

[nöppönen]

Niin no, itse en halua pettää enkä tulla enää petetyksi. Kuitenkin jokainen rakentaa omanlaisensa parisuhteen, joissa on omat pelisääntönsä. Jos jollakulla on vapaasuhde, niin ei se minun elämästäni ole pois. Sitä miten reagoi, jos omassa parisuhteessa tulee pettämistä vastaan on myös vaikea etukäteen sanoa, omat tunteet voi yllättää.

 

[uba]

Täydellinen ehdottomuus on kuitenkin yleensä naiivia. Sellainen, "ei meille ikinä voisi sattua näin". Elämä heittelee välillä yllättävästikin, kyllä ne vaan on joskus hairahtuneet ne ihan kunnon ihmiset, jotka eivät uskoneet ikinä voivansa pettää. Muutenkin on aika outoa, että joku voi mennä vannomaan omia tai puolisonsa ajatuksia ja tekoja vaikkapa 30 vuotta tulevaisuuteen. Tämän takia se "ikinä" sana kannattaa jättää pois.

No jaa. Mä olen 35-vuotias ja voin sanoa, että mä en ikinä tule pettämään ketään. En ole koskaan pettänyt tähänastisessa elämässä, enkä tule jatkossakaan sitä tekemään. Muiden tekemisistä en voi sanoa mitään. Mä tunnen itseni sen verran hyvin, että olen täysin varma asiasta. Mun luonteellani ei petetä. Mulle on ihan sama, uskooko joku sitä vai ei, tai pitääkö minua naiivina tuon asian takia. Jos multa 30 vuoden päästä tullaan kysymään, oletko koskaan pettänyt, vastaus on edelleen en.

Kuten sanottu, puolisoni (jonka kanssa olen ollut yhdessä tähän mennessä yli 16 vuotta) pään sisään en pääse ja hänen tekemisistään en voi 100 % varmuudella tietää. Lähtökohtaisesti meille kummallekin uskollisuus on yksi parisuhteen kulmakivistä, mutta niin kai ne kaikki sanovat. Ei se haittaa. Olen onnellinen tässä ja nyt. Jos eteen joskus tulee ikäviä asioita miehen pettämisen merkeissä, niin murehdin niitä sitten siinä vaiheessa. Mä en ala elämääni käyttämään epäilyihin ja kyttäämiseen. Mieluummin rakastan täysillä ja keskityn positiivisiin asioihin.

Jos mun puolisoni pettäisi, niin mä voisin yhden kännipanon antaa anteeksi. Kyllä se paljon puimista asian tiimoilta vaatisi, mutta en mä olisi valmis heittämään suhdettamme hukkaan yhden virheen takia. Jos taas mies toistelisi noita virheitään tai pitäisi yllä salasuhdetta, niin tuolloin minusta kyse ei enää ole muusta kuin miehen tietoisesta valinnasta. Hän ilmeisestikin hakisi jotain sellaista, mitä minä en pysty antamaan. Siinä kohtaa ero olisi paras ratkaisu, en halua elää sellaisen ihmisen kanssa, jolle minä en jollain tasolla riitä. Eli en minäkään kaikkea anteeksi antaisi.

 

[Anatolia]

[QUOTE="kekkonen";26902758]Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Mulla vain on valitettavasti aivan omakohtaista kokemusta asiasta. Tosin mä olen ollut se pettävä osapuoli ja mieheni ikäänkuin sulki silmänsä asialta. Siis juuri niin että ei kytännyt eikä epäillyt (mukamas) ja perusteli sitä juuri pitkällä liitolla ja muilla asioilla jotka meitä piti yhdessä.
Ja tottahan se olikin, edelleen olemme yhdessä. Meillä oli paljon enemmän yhteistä kuin minulla ja tällä salarakkaallani. Mutta niihin aikoihin kun tätä pettämistä tapahtui oli avioliitossamme kyllä se tunnepuoli hyvin ohutta ja rakkaus ns. katkolla.
Avioliitto on oman kokemukseni mukaan "täysi" vasta kun siinä on sitä niin vaikeasti määriteltävää rakkautta mukana. Mutta liitto voi olla olemassa ja silti ihan tyydyttävä vaikka rakkautta ei olisikaan.
Mutta siis sain mielikuvan petetystä ihmisestä juuri näiden seikkojen perusteella. Ja oikeastaanhan ollaan ihan samoilla linjoilla asian kanssa.
Mutta sen voin kertoa että mun pettäminen loppui siihen kun mies sitten lopulta uskalsi avata silmänsä ja vaatia multa läsnäoloa ja uskollisuutta. Siis mä petin koska mä pystyin niin sanotusti. Tuo tietysti kertoo vain mun heikkouksistani ihmisenä eikä mistään muusta.
Mutta ehkä sekin on sitä avioliittoa[/QUOTE]
No, meillä on molemmilla vapaus mennä. Ei kumpikaan kyttää eikä epäile, mutta kumpikin osaisi tarvittaessa olla terveellä tavalla mustasukkainen. Kumpikaan ei ole tyhmä eikä sokeakaan, jos tulisi tilanne että jommankumman toiminnassa on jotain mätää. Eikä kumpikaan ole vielä toistaiseksi ainakaan (11 v ollaan nyt oltu yhdessä) käyttänyt väärin tätä vapauttaan, ja juossut ylenpalttisesti pitkin kyliä, unohtaen olla läsnä myös kotona, joten en näe juurikaan yhteneväisyyksiä tuohon mistä kerroit.

Ja rakkauttahan meillä on. On ollut ihan aina. Sen lisäksi on sitten muitakin tekijöitä, jotka rakkauden ohella pitävät meidät yhdessä - toistaiseksi. Toistaiseksi siksi, etten voi alkaa vannomaan, että me emme koskaan eroa ja sitä rataa. En osaa ennustaa tulevaisuutta, ja olen nähnyt sen verran "varmojen pariskuntien" eroja etten ikinä itse alkaisi maalaamaan piruja seinille ja huutamaan ettei meistä kumpikaan ikinä koskaan missään nimessä pettäisi eikä jättäisi.

 

[Millenia]

No jaa. Mä olen 35-vuotias ja voin sanoa, että mä en ikinä tule pettämään ketään. En ole koskaan pettänyt tähänastisessa elämässä, enkä tule jatkossakaan sitä tekemään. Muiden tekemisistä en voi sanoa mitään. Mä tunnen itseni sen verran hyvin, että olen täysin varma asiasta. Mun luonteellani ei petetä. Mulle on ihan sama, uskooko joku sitä vai ei, tai pitääkö minua naiivina tuon asian takia. Jos multa 30 vuoden päästä tullaan kysymään, oletko koskaan pettänyt, vastaus on edelleen en.

Kuten sanottu, puolisoni (jonka kanssa olen ollut yhdessä tähän mennessä yli 16 vuotta) pään sisään en pääse ja hänen tekemisistään en voi 100 % varmuudella tietää. Lähtökohtaisesti meille kummallekin uskollisuus on yksi parisuhteen kulmakivistä, mutta niin kai ne kaikki sanovat. Ei se haittaa. Olen onnellinen tässä ja nyt. Jos eteen joskus tulee ikäviä asioita miehen pettämisen merkeissä, niin murehdin niitä sitten siinä vaiheessa. Mä en ala elämääni käyttämään epäilyihin ja kyttäämiseen. Mieluummin rakastan täysillä ja keskityn positiivisiin asioihin.

Jos mun puolisoni pettäisi, niin mä voisin yhden kännipanon antaa anteeksi. Kyllä se paljon puimista asian tiimoilta vaatisi, mutta en mä olisi valmis heittämään suhdettamme hukkaan yhden virheen takia. Jos taas mies toistelisi noita virheitään tai pitäisi yllä salasuhdetta, niin tuolloin minusta kyse ei enää ole muusta kuin miehen tietoisesta valinnasta. Hän ilmeisestikin hakisi jotain sellaista, mitä minä en pysty antamaan. Siinä kohtaa ero olisi paras ratkaisu, en halua elää sellaisen ihmisen kanssa, jolle minä en jollain tasolla riitä. Eli en minäkään kaikkea anteeksi antaisi.

En minä siltikään sanoisi ikinä, sanoisin että olen "miltei sataprosenttisen varma". 35 ei ole vielä niin vanha . Toiset vannomat myös puolisonsa puolesta, mikä on vielä naiivimpaa. Kyllähän sitä ihminen voi vaikka sairastua mieleltään.

 

[minä-81]

Jänniä ihmisiä..mutta saa toki olla sellainen kuin on..MUTTA mä näen meidät vanhoina istumassa kiikkutuolissa jne. En mä ajattele että saatetaan ehkä joskus erota. Kyllä me ollaan naimisiin mennessämme näin ajatelleet että olemme yhdessä aina. Tämä on meidän ajatus, ja olen onnellinen siitä että se ajatus on meillä molemmilla.<3 Ja kyllä, olen kokenut myös eron ja kaiken sen, sitä en tahdo enää kokea, varsinkaan ihmisestä jota rakastan näin paljon ja onneksi tunne on molemminpuolinen.

 

[Metsäpeikko]

Voisin melkein luvata että mikään ei saa mua haluamaan eroa. Ei siksi että rakastaisin puolisoani niin paljon vaan siksi että kun on tässä iässä ja hankkinut maallista mammonaa ja muksuja niin en vain yksinkertaisesti halua tästä luopua ja aloittaa alusta.

Kohta 20 vuotta oltu yhdessä siitä suurin osa naimisissa. Se on saanut mut vakiintumaan ja pysymään tässä suhteessa vaikka maailma kaatuisi (kyllä se kerran kaatuikin).

Lisäksi jos sattuisi niin että puolisoni löytäisi uuden miehen en kestäisi ajatusta että olisin erossa muksuistani ja että niillä olisi joku muu isähahmo.

Syy eroon multa totta tosiaan löytyy mutta en nähnyt eroa missään vaiheessa vaihtoehdoksi.

 

["Vieras"]

Nuorena ajattelin ettei pettäminen ole niin paha asia mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä kielteisemmin suhtaudun...Eli ei aina nuorena ole ehdottomin.

 

[Phoebsi]

On sulla ajatukset!!!:O kuulostat ihan siltä että olet ihminen joka pettää...

Järkevältä tuo kuulostaa, mitä Anatolia sanoo.

 

[Kepsis]

Mielikuvani vahvistui juuri jonkin verran.

Ei meilläkään päin persettä mene, arvostetaan toisiamme, ei tietääkseni olla petettykään (kumpikaan ei kyllä ole toisensa vanginvartija, mutta ei ole ollut syytä epäillä pettämistä). Mutta eipä mun ja mieheni suhde mitenkään siihen liity, että ymmärränkö miksi jotkut parit ei eroa vaikka toinen on jäänyt kiinni pettämisestä, vai enkö ymmärrä. Jne. Eli vaikka mä elän tavalla A, voin ymmärtää miksi jotkut elää tavalla B tai C, vaikka itse en haluaisikaan elää tavalla B tai C.

Ai katos, sulla tuli rautalankaa mukaan, mahtaa mennä hukkaan tuon ihmisen kohdalla, ei tunnu olevan vastaanottavainen muulle kuin omalle mielipiteelleen

 

[Kepsis]

Nämä pettämiskeskustelut on muuten kovimpia ad hominem-sävytteisiä keskusteluja yleensä, jos joku päästää suustaan että on pettänyt, sama se milloin, ketä ja missä tilanteessa, niin sen mielipiteet on automaattisesti jotenkin huonoja tai täysin uskottavuuden menettäneitä, tai jos ymmärtää hankaliakin tilanteita niin saletisti se on merkki siitä että sulla on taipumus toimia samoin. Ah miten ihanaa mustavalkoisuutta

Tuollainen "keskustelu" on saletin varma merkki yksinkertaisesta, idealistista tai muuten vaan riidanhaluisesta.

 

["Jonna"]

Voisin melkein luvata että mikään ei saa mua haluamaan eroa. Ei siksi että rakastaisin puolisoani niin paljon vaan siksi että kun on tässä iässä ja hankkinut maallista mammonaa ja muksuja niin en vain yksinkertaisesti halua tästä luopua ja aloittaa alusta.

Kohta 20 vuotta oltu yhdessä siitä suurin osa naimisissa. Se on saanut mut vakiintumaan ja pysymään tässä suhteessa vaikka maailma kaatuisi (kyllä se kerran kaatuikin).

Lisäksi jos sattuisi niin että puolisoni löytäisi uuden miehen en kestäisi ajatusta että olisin erossa muksuistani ja että niillä olisi joku muu isähahmo.

Syy eroon multa totta tosiaan löytyy mutta en nähnyt eroa missään vaiheessa vaihtoehdoksi.

Hyvä asenne avioliittoon mun mielestä. Olen sitä mieltä, että on väärin, että aikuinen ihminen eroaa kerrasta poikki-periaatteella, koska lapset siinä joutuvat kärsimään. Siinä vaiheessa, kun ollaan toiseen sitouduttu niin että lapsiakin on yhdessä saatu, niin silloin siitä ei lähdetä yhden mokan takia. Mun mielestä se vaan on väärin. Vaikka se pettäjähän siinä väärin on tehnyt, mutta silti kriisit on tehty selvitettäviksi. Ja avioliitolle hyvät ennusteet antaa asenne "ero ei ole vaihtoehto". Ja ehdoton deal-breaker tässä tietysti on väkivalta, päihde- tai muu riippuvuus.