S
surullinen_äiti
Vieras
En tiedä kuuluuko tämä viesti tänne vai mihinkään, mutta täältäkin voisi saada näkökantoja.
Olen tosi masentunut syystä joka liittyy lastemme isoäitiin, lasten isän äitiin. Hän ei nimittäin ole erityisen kiinnostunut lapsistamme. Tämä asia vaivaa minua niin paljon.
Ei ehkä vaivaisi niin syvästi, jos hän ei pitäisi kenestäkään lapsenlapsestaan, mutta kun kaksi on hänen erityissuosiossaan, sitä tavaran määrää ei pysty edes ajattelemaan mitä se niille syytää, nämä lapset käytännössä lähes puoliksi asuu siellä mummolassaan, mutta meidän lapset näkevät tätä isoäitiä n. kerran/kahdessa kuussa. Asuu n. 20min ajomatkan päässä, eli matka ei ole syy ettei viitsi ajaa katsomaan.
Meidän lapset saa joskus jotain mummolta, jos hän on sattunut muille ostaessaan hoksaamaan että ai niin onhan mulla ne kaks muutakin. Enkä ole materialisti, mutta jos toiset lapset aina puhuu että mummo osti sitä ja tätä, niin kyllä meidän lapset ihmettelee miksei mummo meille anna mitään? Minä en ole hänen kanssaan edes puheväleissä, koska aika vaikeaa olla kun tämä ihminen ei vastaa puhelimeen jos soitan tai laitan viestin. Hän kysyy mieheltäni, voisiko näitä lapsia joskus nähdä, eli siis näkee ehkä muutaman kerran vuodessa. Olen sanonut, että olisi asiallista kysyä myös minulta, miksei lasten äidiltä voi kysyä? Minä haluaisin ja kaipaisin välillä paikkaa johon lapset voisi viedä, jos pitäisi päästä lääkäriin tai jonnekkin, mutta koska välimme tämän ihmisen kanssa ovat todella tulehtuneet, en periaatteesta kysy häneltä mitään enkä halua enää että hän edes näkee lapsia. Ei sellainen ihminen ole mummo, joka kohtelee epätasapuolisesti kaikkia olemassa olevia lapsenlapsiaan, ja toiset ovat selvästi tärkeämpiä kuin toiset.
Ok, ponttini on se, että koska tilanne on mennyt tähän, että vuosien "mökötysten" jälkeen en pidä mitään yhteyttä ko. ihmiseen, jätän niin häät kuin hautajaisetkin väliin ja kaikki juhlapyhät väliin siksi että tämä ihminen on myös siellä, niin en usko että tilanne enää paranee. Kun hän ei halua asiasta keskustella, en voi tehdä itse asian eteen mitään. Olen yrittänyt monesti.
Haluaisinkin päästä asiasta yli. Ystäväni ovat sanoneet että älä välitä, isoäiti se on joka menettää, ja toisaalta myös lapset menettää. kun ei ihminen ole heistä kiinnostunut vaikka luonnollisesti pitäisi olla. Mitä sanon lapsille kun he kysyy miksei mummo käy.. tai muuten kyselevät mummostaan. ..??
Olen miettinyt, olenko tosiaan itse vain lapsellinen tai kummallinen tai jotain, mutta tekstissäni en valehtele mistään, sellainen se ihminen vain on, että muutkin huomaa ettei nämä lapset kiinnosta.
Miten voisin antaa asian olla? Olen luonteeltani sellainen että haluaisin selvittää asiat ja keskutella niistä, jotta voisin päästää ne mielestäni ja jatkaa eteenpäin, mutta kun tässä tilanteessa toinen osapuoli käyttäytyy kuin teini-ikäinen kakara!
Kaikenlaisia mielipiteitä otetaan vastaan, en tiedä enää itse mitä tekisin, haluaisin vain tulla kaikkien kanssa toimeen ja että asiat sujuisi, mutta kun ei niin ei...
Jos sinulla on sama tilanne, miten itse elät asian kanssa, vaivaako se sinua?
Olen tosi masentunut syystä joka liittyy lastemme isoäitiin, lasten isän äitiin. Hän ei nimittäin ole erityisen kiinnostunut lapsistamme. Tämä asia vaivaa minua niin paljon.
Ei ehkä vaivaisi niin syvästi, jos hän ei pitäisi kenestäkään lapsenlapsestaan, mutta kun kaksi on hänen erityissuosiossaan, sitä tavaran määrää ei pysty edes ajattelemaan mitä se niille syytää, nämä lapset käytännössä lähes puoliksi asuu siellä mummolassaan, mutta meidän lapset näkevät tätä isoäitiä n. kerran/kahdessa kuussa. Asuu n. 20min ajomatkan päässä, eli matka ei ole syy ettei viitsi ajaa katsomaan.
Meidän lapset saa joskus jotain mummolta, jos hän on sattunut muille ostaessaan hoksaamaan että ai niin onhan mulla ne kaks muutakin. Enkä ole materialisti, mutta jos toiset lapset aina puhuu että mummo osti sitä ja tätä, niin kyllä meidän lapset ihmettelee miksei mummo meille anna mitään? Minä en ole hänen kanssaan edes puheväleissä, koska aika vaikeaa olla kun tämä ihminen ei vastaa puhelimeen jos soitan tai laitan viestin. Hän kysyy mieheltäni, voisiko näitä lapsia joskus nähdä, eli siis näkee ehkä muutaman kerran vuodessa. Olen sanonut, että olisi asiallista kysyä myös minulta, miksei lasten äidiltä voi kysyä? Minä haluaisin ja kaipaisin välillä paikkaa johon lapset voisi viedä, jos pitäisi päästä lääkäriin tai jonnekkin, mutta koska välimme tämän ihmisen kanssa ovat todella tulehtuneet, en periaatteesta kysy häneltä mitään enkä halua enää että hän edes näkee lapsia. Ei sellainen ihminen ole mummo, joka kohtelee epätasapuolisesti kaikkia olemassa olevia lapsenlapsiaan, ja toiset ovat selvästi tärkeämpiä kuin toiset.
Ok, ponttini on se, että koska tilanne on mennyt tähän, että vuosien "mökötysten" jälkeen en pidä mitään yhteyttä ko. ihmiseen, jätän niin häät kuin hautajaisetkin väliin ja kaikki juhlapyhät väliin siksi että tämä ihminen on myös siellä, niin en usko että tilanne enää paranee. Kun hän ei halua asiasta keskustella, en voi tehdä itse asian eteen mitään. Olen yrittänyt monesti.
Haluaisinkin päästä asiasta yli. Ystäväni ovat sanoneet että älä välitä, isoäiti se on joka menettää, ja toisaalta myös lapset menettää. kun ei ihminen ole heistä kiinnostunut vaikka luonnollisesti pitäisi olla. Mitä sanon lapsille kun he kysyy miksei mummo käy.. tai muuten kyselevät mummostaan. ..??
Olen miettinyt, olenko tosiaan itse vain lapsellinen tai kummallinen tai jotain, mutta tekstissäni en valehtele mistään, sellainen se ihminen vain on, että muutkin huomaa ettei nämä lapset kiinnosta.
Miten voisin antaa asian olla? Olen luonteeltani sellainen että haluaisin selvittää asiat ja keskutella niistä, jotta voisin päästää ne mielestäni ja jatkaa eteenpäin, mutta kun tässä tilanteessa toinen osapuoli käyttäytyy kuin teini-ikäinen kakara!
Kaikenlaisia mielipiteitä otetaan vastaan, en tiedä enää itse mitä tekisin, haluaisin vain tulla kaikkien kanssa toimeen ja että asiat sujuisi, mutta kun ei niin ei...
Jos sinulla on sama tilanne, miten itse elät asian kanssa, vaivaako se sinua?