Omituinen isoäiti?

[surullinen_äiti]

En tiedä kuuluuko tämä viesti tänne vai mihinkään, mutta täältäkin voisi saada näkökantoja.
Olen tosi masentunut syystä joka liittyy lastemme isoäitiin, lasten isän äitiin. Hän ei nimittäin ole erityisen kiinnostunut lapsistamme. Tämä asia vaivaa minua niin paljon.
Ei ehkä vaivaisi niin syvästi, jos hän ei pitäisi kenestäkään lapsenlapsestaan, mutta kun kaksi on hänen erityissuosiossaan, sitä tavaran määrää ei pysty edes ajattelemaan mitä se niille syytää, nämä lapset käytännössä lähes puoliksi asuu siellä mummolassaan, mutta meidän lapset näkevät tätä isoäitiä n. kerran/kahdessa kuussa. Asuu n. 20min ajomatkan päässä, eli matka ei ole syy ettei viitsi ajaa katsomaan.
Meidän lapset saa joskus jotain mummolta, jos hän on sattunut muille ostaessaan hoksaamaan että ai niin onhan mulla ne kaks muutakin. Enkä ole materialisti, mutta jos toiset lapset aina puhuu että mummo osti sitä ja tätä, niin kyllä meidän lapset ihmettelee miksei mummo meille anna mitään? Minä en ole hänen kanssaan edes puheväleissä, koska aika vaikeaa olla kun tämä ihminen ei vastaa puhelimeen jos soitan tai laitan viestin. Hän kysyy mieheltäni, voisiko näitä lapsia joskus nähdä, eli siis näkee ehkä muutaman kerran vuodessa. Olen sanonut, että olisi asiallista kysyä myös minulta, miksei lasten äidiltä voi kysyä? Minä haluaisin ja kaipaisin välillä paikkaa johon lapset voisi viedä, jos pitäisi päästä lääkäriin tai jonnekkin, mutta koska välimme tämän ihmisen kanssa ovat todella tulehtuneet, en periaatteesta kysy häneltä mitään enkä halua enää että hän edes näkee lapsia. Ei sellainen ihminen ole mummo, joka kohtelee epätasapuolisesti kaikkia olemassa olevia lapsenlapsiaan, ja toiset ovat selvästi tärkeämpiä kuin toiset.
Ok, ponttini on se, että koska tilanne on mennyt tähän, että vuosien "mökötysten" jälkeen en pidä mitään yhteyttä ko. ihmiseen, jätän niin häät kuin hautajaisetkin väliin ja kaikki juhlapyhät väliin siksi että tämä ihminen on myös siellä, niin en usko että tilanne enää paranee. Kun hän ei halua asiasta keskustella, en voi tehdä itse asian eteen mitään. Olen yrittänyt monesti.
Haluaisinkin päästä asiasta yli. Ystäväni ovat sanoneet että älä välitä, isoäiti se on joka menettää, ja toisaalta myös lapset menettää. kun ei ihminen ole heistä kiinnostunut vaikka luonnollisesti pitäisi olla. Mitä sanon lapsille kun he kysyy miksei mummo käy.. tai muuten kyselevät mummostaan. ..??
Olen miettinyt, olenko tosiaan itse vain lapsellinen tai kummallinen tai jotain, mutta tekstissäni en valehtele mistään, sellainen se ihminen vain on, että muutkin huomaa ettei nämä lapset kiinnosta.
Miten voisin antaa asian olla? Olen luonteeltani sellainen että haluaisin selvittää asiat ja keskutella niistä, jotta voisin päästää ne mielestäni ja jatkaa eteenpäin, mutta kun tässä tilanteessa toinen osapuoli käyttäytyy kuin teini-ikäinen kakara!
Kaikenlaisia mielipiteitä otetaan vastaan, en tiedä enää itse mitä tekisin, haluaisin vain tulla kaikkien kanssa toimeen ja että asiat sujuisi, mutta kun ei niin ei...
Jos sinulla on sama tilanne, miten itse elät asian kanssa, vaivaako se sinua?

 

[Comprende!]

Et ole puheväleissä etkä halua että isoäiti näkee lapsiasi.

Ihmettelet miksei hän osta lahjoja lapsillesi. Oletko tosissasi?

Nämä toiset lapsenlapset puoliksi asuvat hänen luonaan, lasten vanhemmat ovat hyvissä väleissä isoäidin kanssa ja heillä hän ostaa lahjoja. Hmmm... Ellet tajua, niin lue tekstisi pari kertaa ihan hitaasti. Vastaus on omassa kirjoituksessasi.

 

[****]

Mitä miehesi on tästä/äidistään mieltä? Onko hän kysynyt äidiltään, haluaisiko hän hoitaa lapsianne enemmän? Tuli mieleen, että jos anoppisi on siinä luulossa, ettet anna lapsia hänelle, niin ei kai hän tule sitä pyytämäänkään.

Itse en myöskään ole väleissä kärkkäästi omia mielipiteitään laukovan, asioihin puuttuvan anoppini kanssa, joten hänkin käy meillä harvoin ja silloin kun en ole paikalla. Eipä ole hänkään ollut innokas lapsia hoitoon ottamaan, olisivatko viimeksi vuosi sitten olleet yhden yön. Itse olemme lapsemme periaatteessa siis hoitaneet.

 

[meitsivaan]

Hei

Minusta sinun pitäisi tosiaankin ajatella lastesi parasta, ei niinkään itseäsi. Kuten itse totesit, ovat lapsesi ns. häviäjiä tässä "taistelussa" vaikka niin on isoäitikin.

Minä seuraan vierestä, kuinka yhden sisareni perhe pikkuhiljaa sulkee ihmisiä perhepiiristään pois (ml. minut ja perheeni, yhden lapsensa isovanhemmista ehkä toisenkin). Osittain kuulemma kun ei olla pidetty yhteyttä. No, tässä ei kyllä voi olla koko totuus. Yhteydenpitoon voi ryhtyä molemmat osapuolet, aina ei pidä odottaa että toinen tekee aloitteen. Siinä sitten meneekin vuosi toisensa perään ja kohta yhteyden otto on vaikeampaa kuin mikään muu.

Jos isoäiti koittaa pitää yhteyttä lasten isän kautta, niin eikö sekin vähä ole hyvä. Selvästi sinun kanssa hän ei nyt halua olla tekemisissä, niin miksi on pakko kysyä myös sinulta. Voihan äiti ja isä keskustella keskenään asiasta. Meillä ainakin äiti ja isä ovat tasavertaiset ja tietävät hyvin mikä on mahdollista ja mikä ei. Minulta ei ole aina pakko kysyä, mutta minulle on pakko kertoa

En tiedä onko tästä kirjoituksestani mitään apua. Mutta yritä sinä tehdä itsesi kanssa ryhtiliike. Mene sukujuhliin, häihin yms. Onhan siellä muitakin kuin tämä isoäiti. Jos tuntuu niin vaikealta, niin älä ole hänen kanssaan tekemisissä. Kyllä kahden aikuisen pitäisi pystyä käyttäytymään normaalisti ja sanomaan päivää, jollei muuta.

Tsemppiä! Lapsesi saavat rikkaamman elämän, kun heidän lähipiirissään on paljon rakastavia aikuisia.

 

[Mary]

Hei ap!

Minä myös peesaan edellisiä, vaikka ensimmäinen vastaaja unohti hienotunteisuuden, sitä ei varmaan ollut kiva lukea. Olen myö sitä mieltä, että ehkä et nyt näe omaa käytöstäsi hirveän selkeästi, jos tosiaan jätät juhlat yms väliin anoppisi takia. Jotenkin tuntuu siltä, että kyseessa on pitkään jatkunut molemminpuolinen väärinkäsitys.. siis, että anoppisi ihmettelee ihan yhtä lailla sinun käytöstäsi. Tottakai sinun lapsesi voivat välillä unohtua häneltä, kun ette ole tekemisissä, se on inhimillistä. Toiset lapsenlapset ovat läheisempiä, siis enemmän mielessä. Voi olla, että tilanne on anopillesi yhtä hankala, eikä hänkään osaa lähestyä sinua, koska ajattelee, ettet halua kuullakkaan hänestä.. Mutta siis, jos asia on niin, että alunperin olet yrittänyt olla hänen kanssaan hyvissä väleissä, ja hoitanut omalta puoleltasi yhteudenpidon, eikä hän ole tullut yhtään vastaan, niin silloin hänen puoleltaan on jotain pielessä. Toiseksi tuli mieleen ajatus kun luin tekstiäsi, että ovatko omat lapsesi esim tosi villejä ja nuo toiset rauhallisia? Jos näin olisi, ei ole tietenkään oikeen kohdella haastavampia lapsenlapsia eriarvoisesti, mutta joskus se käytännössä näin menee. On helpompi lelliä niitä helppoja ja yhteistyökykyisiä lapsenlapsia kuin niitä rasavillejä, varsinkin, jos appivanhempasi ovat jo iäkkäitä. (Ja tämä kaikki siis vain oletusta, en tiedä lapsistasi mitään, mutta tällainen ajatus tuli vain mieleen.) Tällaisissa tapauksissa ei varmaan auta muu kuin yrittää keskustella asia selväksi..
Tilanteenne on kyllä sen verran jumissa, että on varmaan tosi vaikea jo lähestyä anoppiasi suoraan.. voisiko ratkaisu olla, että menet sinne seuraaviin sukujuhliin, ja otat ensimmäisen askeleen ja menet juttelemaan hänelle? Vaikka säästä, jos ei muuta keksi. Näin osoittaisit hänelle, että haluat tilnateeseen jonkun muutoksen ja haluat ylipäätään olla hänen kanssaan jossain väleissä. Jos se tuntuu vaikealta, kannattaa miettiä, haluatko edes muutosta.. kyseessä on kuitenkin vain yksi ihminen, lapsillasi on varmasti riittävästi turvallisia aikuisia ympärillään. Mutta jos asia on niin kuin sanoit, että tilanne masentaa sinua kovasti, luulen, ettei auta muu kuin ottaa se ensimmäinen askel anoppiasi kohti. Ehkä joskus saatte asiat selvitettyä kokonaan. Tai sitten jätät koko homman taaksesi ja elätte ilman anoppiasi. Tsemppiä sulle ja älä loukkaannu tästä mitenkään! en tiedä oliko tästä mitään apua, mutta koska toivoit kaikenlaisia mielipiteitä, niin kerroin ajatuksiani joita tekstisi herätti. jaksamista!

 

[ahtaaja]

Hakonen itse on vanhempi kuin ns karkoteteut isoäidit.
Halonen ei siis pärjää itsenäisesti.

 

[-----neito------]

Kun ei tarkemmin tiedä mitkä asiat teidän välejä painaa, niin neuvoa on paha. Onko teidän välit olleet jo huonot ennen lapsia vai ovatko tulleet huonoksi heidän synnyttyään? Monesti asiat ovat toisin kun ei puhuta vaan vain luullaan. Sinä luulet anopista jotain ja anoppi sinusta jotain. Mutta totuus on jotain muuta. Aristeleeko anoppi mahdollisesti sinua? Sinä häntä jostain syystä?

Aikuiset ovat kyllä vastuussa lasten suhteista isovanhempiinsa, aikuiset joko mahdollistavat tai estävät läheisen suhteen synnyn. Jos haluat lapsille läheisen välin mummiinsa, sinun on rohkeasti otettava askel häntä kohti, "heittää pallo hänelle", jos hän ei ota "palloa" vastaan, niin olet ainakin yrittänyt. Mitä mieltä miehesi on äidistään ja jos sinun ja anopin kemiat eivät toimi, niin voisiko hän toimia yhteydessä äitiinsä ja sitä kautta rakentaa lasten ja mummon suhdetta?

 

[tiuku]

*Hän kysyy mieheltäni, voisiko näitä lapsia joskus nähdä.*
Eli hän on osoittanut kiinnostusta poikansa lapsia kohtaan ja kysyy omalta pojaltaan jos voisi tavata lapsensa lapsia. Mutta sinä olet niin pikkumainen, että loukkaannut kun hän ei kysy sinulta. Okei.

*Kun hän ei halua asiasta keskustella, en voi tehdä itse asian eteen mitään. Olen yrittänyt monesti*. Keskustella pikkumaisuudestasi vai?

*kun ei ihminen ole heistä kiinnostunut vaikka luonnollisesti pitäisi olla. Mitä sanon lapsille kun he kysyy miksei mummo käy.. tai muuten kyselevät mummostaan. ..?? *
Vastaus on se, että mummo haluaisi käydä mutta ei käy koska SINÄ pikkumaisuudessasi kiukuttelet kun hän ei kysy sinulta vaan lasten isältä.

*Olen miettinyt, olenko tosiaan itse vain lapsellinen tai kummallinen tai jotain, mutta tekstissäni en valehtele mistään, sellainen se ihminen vain on, että muutkin huomaa ettei nämä lapset kiinnosta*
Kyllä, olet lapsellinen. Ja onhan mummo osoittanut kiinnostusta, jonka sinä siis torppaat.

*Miten voisin antaa asian olla? Olen luonteeltani sellainen että haluaisin selvittää asiat ja keskutella niistä, jotta voisin päästää ne mielestäni ja jatkaa eteenpäin, mutta kun tässä tilanteessa toinen osapuoli käyttäytyy kuin teini-ikäinen kakara! *
Sinä käyttäydyt kuin teini-ikäinen kakara. Kun mummo seuraavan kerran soittaa miehellesi, niin anna hänen tulla kylään siitä huolimatta että hän ei soittanut sinulle.

Mummo on aina mummo vaikka voissa paistaisi. Aina ei mummoa/anoppia ole helppo ymmärtää, mutta omasi ei vaikuta pahalta tai väliinpitämättömältä. Sinä olet tainnut nyt tehdä tikusta asian.

 

[sympaatti]

Meillä on niin päin, että oma äitini ei ole kiinnostunut minun lapsistani. Sen sijaan sisareni lapset (nuorempia kuin omat lapseni) ovat äitini suosiossa. Minun lapsiani äitini ei koskaan hoida vapaaehtoisesti, mutta olen kuitenkin pyytänyt, että äitini hoitaisi lapsiamme edes kesälomalla muutaman päivän. Tätä äiti ei ole kieltänyt. Sisareni lapsia hän hoitaa joka viikko useamman kerran. Myös lahjoja sisareni lapset saavat, vaikka sisareni ja hänen miehensä ovat erittäin hyvin palkattuja meihin kahteen duunariin (minä ja mieheni) verrattuna. Taloudellisestikin tuntuu siis kurjalta, että sisareni kodissa uudet lelut menevät vain satojen lelujen kasaan, kun taas meille olisi iso ilo esim. legoista, uusista värikynistä ja muovailuvahasta jne. Samoin äiti on ostanut joskus siskoni lapsille esim. upouudet ReimaTec-puvut, kun minä olen vain voinut haaveilla sellaisista vaatteista omille lapsilleni.

Totta kai tiedän, että lapset pitää itse hoitaa, kun ne on itse tehnytkin. Koska suku on pieni, on tosi ikävää, että tällaista eripuraa on. En jaksa alkaa vaatimaan mitään oikeutta, koska tietenkin äidilläni on täysi oikeus olla mitä mieltä hän haluaa. Sisareni on rakas minulle, mutta huomaan, että tämä asia hiertää minua enkä pysty olemaan enää niin läheinen kuin aiemmin. Enhän minä voi vaatia äitiäni hoitamaan tai ostamaan lapsilleni leluja yms.

Sympatiani ovat siis täysin AP:n puolella. Sellaisiakin isovanhempia on, jotka eivät edes halua noudattaa kohtuullisuuden tai tasapuolisuuden periaatteita.

 

[10.linkki]

Sympatiani ovat siis täysin AP:n puolella. Sellaisiakin isovanhempia on, jotka eivät edes halua noudattaa kohtuullisuuden tai tasapuolisuuden periaatteita.

Näin on todellakin! Oma anoppini ja oma äitini ovat molemmat hyviä esimerkkejä moisesta epätasapuolisuudesta. Anopilleni lapsemme ovat ainoat lapsenlapset ja sellaisiksi tulevat jäämäänkin. Vajaan vuoden ikäinen kuopuspoikamme on hänelle kuin ilmaa. Esikoistytär on saanut sen sijaan jo vauvasta alkaen kassitolkulla vaatetta ja roinaa ja ennen kaikkea huomiota. Käydessään anoppi saattaa jättää koskematta koko pieneen poikaan, mutta kohta nelivuotiaan tytön kanssa leikitään tuntikausia ja lässytetään vauvankielellä. Ihan tulee paha olo vieläkin, kun muistelen joulua, jolloin tyttö sai mummoltaan lahjoja ison roskasäkillisen verran ja poika sai yhden ainoan paketin. Tytölle olisi riittänyt varsin mainiosti myös se yksi ainoa. Aina kun mummo käy meillä, tytär saa jotain (täysin turhaa) tuliaista, mutta poika jää aina ilman. Tasapuolista? Kohtuullista? Tämä lasteni epätasa-arvoistaminen ja toisen silmitön suosiminen ovat saaneet minut tuntemaan suurta vastenmielisyyttä koko ihmistä kohtaan. Ja ei, en todellakaan halua mitään tavaraa, vain tasapuolisuutta!

Omat vanhempani taas suosivat yksinhuoltajasiskoni ainoaa lasta. He paapovat materialla lasta, jolla isä ja toiset isovanhemmat ovat kuvioissa kyllä olemassa, mutta jonka he kuvittelevat jäävän jostain paitsi. Tavarallahan se tietysti korvataan, huhhuh.

Alkuperäisen ketjun otsikon mukaan voin kyllä kokemuksella vastata, että omituisia isovanhempia todellakin on!

 

[Todella]

Kuulostaa tosi raskaalta. Oli oikein pakko tulla sanomaan, että omat vanhempani eli lapseni isovanhemmat taas ovat tasapuolisuudessaan todella fanaattisia. Nyt arvostan sitä todella, kun lukaisin näitä juttuja!

Lapseni on nyt 7 kk ja sisareni odottaa vauvaa viimeisillään. Viime viikolla äitini varmisti minulta listan kanssa, mitä kaikkea he ovat auttaneet meitä vauvalle hankkimaan, jotta sisareni vauva saa varmasti samaa. Muistutin sitten etenkin siitä, että vaikka olikin hyvä saada taloudellista apua esim. yhdistelmävaunujen hankinnassa, niin paljon parempaa oli se, että äitini teki meille ruokaa pakkaseen muutaman kerran ja kävi meillä siivoamassa ennen joulua. Sanoi laittavansa korvan taakse.

Miehen vanhemmat taas eivät välitä yhtään, mitä ostavat tai koska käyvät - asuvat n. 3 km päässä mutta ovat käyneet meillä kahdesti vauvan syntymän jälkeen. Vauvalle he hankkivat pääasiassa vaatteita (joita en välttämättä edes tarvitsisi), jotka ovat yleensä väärää kokoa. Ei vaivauduta kysymään, mikä olisi tarpeen vauvalle, eikä muutenkaan olla vauvasta kovin kiinnostuneita, ei kysytä kehityksestä, terveydestä tms. Mutta kukin on isovanhempi tavallaan, ja yritän silti pitää yllä hyviä välejä myös appivanhempiin. Mitäpä nyt vääränkokoisista vaatteista tai siitä, ettei pieni vauva jaksa kovin kiinnostaa - toivottavasti he kuitenkin säilyisivät lapseni elämässä tämän kasvaessa isoksi!

Tämä vain lisänä siihen, että tosissaan isovanhemmat ovat hyvinkin erilaisia. Edellisen kirjoittajan tekstiin viitaten, ehkä kaikki eivät osaa olla/huomioida vauvaa, vaan vasta isompaa lasta. Tai ehkä lapsen sukupuolella on heille alitajuista merkitystä? Vaikea sanoa, eikä näihin ongelmiin taida mitään ratkaisua olla. Omalle äidille voisinkin sanoa suoraan, jos jotain skismaa olisi, mutta appivanhemmille en kyllä kehtaisi. Olkoon jos ei kiinnosta, sanon minä.

 

[lapsenlapsen äiti...]

samanlaista meillä on.

Mutta on se mun mielestä jotenkin outoa, että jotkut eivät ole kiinnostuneita oman lapsensa lapsesta. Meillä isovanhemmilla on vain 1 lapsenlapsi, ettei ole kyse siitäkään, että liikaa olisi. Aikaa ei vain ole, kun on aina muuta. Eläkkeellä, terveenä, lähellä yms. En minä väitä, että välttämättä tarvitsisi auttaa, hoitaa lasta ja olla mitenkään käytettävissä, mutta en minä oikein osaa arvostaa sukulaisia, jotka eivät ole sen vertaa kiinnostuneita ainoasta lapsenlapsestaan, että "ehtisivät" tavata tai siis eivät ole valmiita käyttämään edes aikaansa häneen juuri ollenkaan. Mutta jos ei kiinnosta, turha teeskennellä, kun siis kaikki muu on tärkeämpää. Ei minuakaan kiinnosta hengata moisten tyyppien kanssa, varsinkin, kun puhuvat muuta: että kuinka paljon ovat lapsen kanssa, että se käy heillä yhtenään ( harvoin pääsee) ja miten auttavat. Valhetta tai kuvittelua, ihan sama. Mutta hienon kuvan antavat ainakin tutuilleen eikä kukaan ole halunnut huomata, että apuakin olisi ainakin alussa kaivattu. Kun oli aina kiire.

Ihanaa lukea, että jollakulla on huolehtivaisia, välittäviä isovanhempia, joilla on asiat tärkeysjärjestyksessä, jota voi itsekin arvostaa. Voi kun meilläkin joku olisi edes kerran tehnyt ruokaa tai vaikkapa kastellut kukat, kun vauva oli pieni, äiti väsynyt ja mies töissä... Kaikilla ei tosiaan ole asiat niin hyvin.

 

[liila]

Näin on todellakin! Oma anoppini ja oma äitini ovat molemmat hyviä esimerkkejä moisesta epätasapuolisuudesta. Anopilleni lapsemme ovat ainoat lapsenlapset ja sellaisiksi tulevat jäämäänkin. Vajaan vuoden ikäinen kuopuspoikamme on hänelle kuin ilmaa. Esikoistytär on saanut sen sijaan jo vauvasta alkaen kassitolkulla vaatetta ja roinaa ja ennen kaikkea huomiota. Käydessään anoppi saattaa jättää koskematta koko pieneen poikaan, mutta kohta nelivuotiaan tytön kanssa leikitään tuntikausia ja lässytetään vauvankielellä. Ihan tulee paha olo vieläkin, kun muistelen joulua, jolloin tyttö sai mummoltaan lahjoja ison roskasäkillisen verran ja poika sai yhden ainoan paketin. Tytölle olisi riittänyt varsin mainiosti myös se yksi ainoa. Aina kun mummo käy meillä, tytär saa jotain (täysin turhaa) tuliaista, mutta poika jää aina ilman. Tasapuolista? Kohtuullista? Tämä lasteni epätasa-arvoistaminen ja toisen silmitön suosiminen ovat saaneet minut tuntemaan suurta vastenmielisyyttä koko ihmistä kohtaan. Ja ei, en todellakaan halua mitään tavaraa, vain tasapuolisuutta!

Omat vanhempani taas suosivat yksinhuoltajasiskoni ainoaa lasta. He paapovat materialla lasta, jolla isä ja toiset isovanhemmat ovat kuvioissa kyllä olemassa, mutta jonka he kuvittelevat jäävän jostain paitsi. Tavarallahan se tietysti korvataan, huhhuh.

Alkuperäisen ketjun otsikon mukaan voin kyllä kokemuksella vastata, että omituisia isovanhempia todellakin on!

Hei älkää purnatko turhasta,Meillä ei ole koskaan ollut mummoja, ja toinen isoisitäkin on ollut uuden vaimon tossun alla, tai ei muuten ole ollut kiinnostunut meidän lapsista. Yksi ainoa pappa on asunut satojen kilometrien päässä, oli kyllä kultainen, pääsi taivaan lepoon juuri viime kuussa, toinen pappa maaliskuussa.Tyhjältä tuntuu. Mistä löytäisin läheisiä ihmisiä omille lapsille, murrosikäisiä ovat. Isän uuden vaimon kommentit ovat sellaisia, että "voi kun naapurin papalle on tärkeitä hänen lapsenlapsensa" ja siis hänen omat oikeat lapsenlapset ovat kaikki kaikessa.Meille tulee vaan arvostelemaan minun sukulaisiani syntymäpäiville, jotka eivät siis ole hänen sukulaisia ja onneksi emme ole sukua. Muutenkin jos järjestän lapsille syntymäpäivät, muut vaivoin sanovat onnea sankareille ja sitten aletaankin juoruamaan muiden kanssa eikä huomata lapsia, välillä ei emäntääkään. Koskaan minun veljeni eivät ole ottaneet esim poikaani mukaan kalalle yms, 'poikani on ainoa poika sisarusten lapsissa.Täytyy myöntää että olemme ns luopioita eli emme uskovaisi kuten melkein kaikki muut sukulaiset. Olemme omilla aivoilla ajattelevia. Samoin olemme kiinnostuneita tieteistä, muilla sukulaisilla on vain average-ammatit.En aliarvio niitä, mutta kyllä se tekee jonkinlaisen juovan ihmisten välille.

 

[liila]

Hei älkää purnatko turhasta,Meillä ei ole koskaan ollut mummoja, ja toinen isoisitäkin on ollut uuden vaimon tossun alla, tai ei muuten ole ollut kiinnostunut meidän lapsista. Yksi ainoa pappa on asunut satojen kilometrien päässä, oli kyllä kultainen, pääsi taivaan lepoon juuri viime kuussa, toinen pappa maaliskuussa.Tyhjältä tuntuu. Mistä löytäisin läheisiä ihmisiä omille lapsille, murrosikäisiä ovat. Isän uuden vaimon kommentit ovat sellaisia, että "voi kun naapurin papalle on tärkeitä hänen lapsenlapsensa" ja siis hänen omat oikeat lapsenlapset ovat kaikki kaikessa.Meille tulee vaan arvostelemaan minun sukulaisiani syntymäpäiville, jotka eivät siis ole hänen sukulaisia ja onneksi emme ole sukua. Muutenkin jos järjestän lapsille syntymäpäivät, muut vaivoin sanovat onnea sankareille ja sitten aletaankin juoruamaan muiden kanssa eikä huomata lapsia, välillä ei emäntääkään. Koskaan minun veljeni eivät ole ottaneet esim poikaani mukaan kalalle yms, 'poikani on ainoa poika sisarusten lapsissa.Täytyy myöntää että olemme ns luopioita eli emme uskovaisi kuten melkein kaikki muut sukulaiset. Olemme omilla aivoilla ajattelevia. Samoin olemme kiinnostuneita tieteistä, muilla sukulaisilla on vain average-ammatit.En aliarvio niitä, mutta kyllä se tekee jonkinlaisen juovan ihmisten välille.

Ja lisäyksenä vielä että ottaisin kyllä sen omituisenkin isoäidin, joka kuitenkin olisi olemassa eikä harrastaisi kuitenkaan minkäänlaista mielenosoitusta jatkuvasti. Parempi olisi että asiat puhuttaisiin suoraan.

 

[mama x 2]

Hmmmm tuli mieleen tätä ketjua sieltä-täältä lukiessani oma äitini. Meitä on kolme nykyään jo hyvinkin aikuista sisarusta, joille kellekään äitimme ei ole ollut erityisen läheinen, lämmin tai huolehtiva = "äidillinen". Me olemme sen hyväksyneet kukin tavallamme, mutta hyväksyneet kuitenkin. Aikuisiksi kasvettuamme äidistä tuli enemmänkin kaveri, jonka kanssa voi keskutella aikuisten kesken, tosin ei kovin läheisesti silloinkaan. Nyt kun meillä sisaruksilla on lapsia, äidistä on tietysti tullut isoäiti... Vanhemman sisareni lasten syntyessä äitini kielsi sanomasta itseään mummoksi, eikä koskaan tarjoutunut hoitamaan lastenlapsia, ovat nyt jo teini-ikäisiä. Nyttemmin kun itsellänikin on lapsia, hän ei enää terveytensä vuoksi kykenisikään hoitamaan lapsiamme, mutta en sitä häneltä odottaisikaan vaikka terveys olisi ok. Ja jotenkin hyväksyn tämän omalta äidiltäni, olen ajat sitten hyväksynyt sen, että häneltä puuttuu ns. äiti-geeni, tai hoivageeni tai mikä se onkaan. Isäni, lasteni pappa sen sijaan on hyvin empaattinen isä ja isoisä, jonka läsnäolo lapsillemme varmaankin täyttää rakastavan ja lämminhenkisen "mummolan" merkitykseni.

Itselläni tuli vaan mieleen, että mitä jos mieheni äiti, anoppi, olisi oman äitini kaltainen, ja itselläni olisi ns. tavallinen äiti (jos sellaisia onkaan -kaikki me kun olemme yksilöitä). Todennäköisesti olisin todella ahdistunut tällaisen isoäidin käytöksestä, enkä voisi ymmärtää sitä lainkaan. Kuitenkin on niin, että osa meistä naisista ketkä lapsia saavat, eivät omaa äitigeeniä, hoivageeniä tms. siinä määrin kuin jotkut toiset. Tämän olen nähnyt ystäväpiirissänkin -yksi ystäväni, kahden hienon pikkumiehen äiti, myöntää rakastavansa lapsiaan, mutta olevansa siinä mielessä kummallinen nainen, että hän ei ole perheessä se, joka ensisijaisesti huolehtii lapsista. Hän on ennemminkin etäisemmän vanhemman roolissa, ja lasten isä huolehtii tärkeimmät päivittäiset rutiinit. ---Luulen, että meistä kaikista äideistä tulee yhtä yksilöllisiä isoäitejä kuin mitä olemme yksilöinäkin, yhtä ärsyttäviä, rakastettavia, yhteistyökykykyisä tai -kyvyttömitä jne.

ps. Itselläni on ollut omalla etäisellä äitihistoriallani vaikeuksia suhtautua anoppiini, joka haluaa olla voimakkaasti läsnä perheemme elämässä yksityiskohtia myöten -minun mielestäni liikaa, hänen mielestään oletettavasti ei.