Itse teen kasvis- ja lihasoseet.. Tyttö on muutenkin huono syömään muuta kuin tissua, ja ikää on 8kk, (ollaan harrastettu kiinteitten syömistä kuun lopussa 3kk, eli 5kuisesta asti) että jos nyt alkaisin syöttää kaupan ruokia, niin uusi ongelma kohtaisi sitten karkeitten kanssa. itsetehty ei kuitenkaan ole aivan yhtä hienojakoista kuin kaupan.. Lihat olen soseutanut erikseen jääpalamuottiin ja sitten kasvissoseita olen tehnyt erilaisia ja jos jonkinmoisia sössöjä. siitä voi sitten tehdä jos jonkunmoista variaatiota. Kalasoseet ostan valmiina kaupasta, itse olen allergikko, joten en kalaruokien tekeminen pelkästään tytölle olisi hiukan turhauttavaa. (mies ei syö oikeastaan muuta, kuin kalapuikkoja).. hedelmäsoseet olen ostanut kaupasta, mitä nyt tietysti mm.banaania olen antanut ihan omatekoisena. Omista hedelmistä olen myöskin antanut tytölle maistiaisia.
Päädyin tekemään itse ruokia sen verran isoja satseja kerralla, ettei joka hetki tarvitsisi olla tekemässä lisää. Nöäin pääsen helpommalla, kun vietän yhden illan (n.2h) keittiössä 3-4viikon aikana.. Tämä on taloudellisempi vaihtoehto, sillä olemme nuori perhe, ja mieksin vielä opiskelee, joten penninvenytys on kohdallaan.. Olin kyllä muutenkin aina ajatellut tekeväni lapsen ruoat itse, näin tiedän mitä hän syö, ja oppii helpommin karkeisiin ruokiin ja tietysti kotiruoan makuun.
Kaupan soseita on kuitenkin kaapissa, varmuuden vuoksi,.. Vaikka kotiruokiakin on helppo kuljettaa mukana, niin joskus on kuitenkin varmempi ottaa kaupan ruokia matkaan säilyvyyden takia. Siis jos reissulla olla hiukan pitempään. Olen huomannut myöskin, että silloin kun tyttö on kipeä (kuten nyt, vauvarokossa) niin kaupan soseet menee paremmin alas.Johtunee varmaan juuri siitä hienojakoisuudesta, ja jos vauvan kurkku on kipeä, niin "karkean" ruoan nieleminen on varmasti hankalempaa, joten silloin valmisruoka on oikein tervetullut vaihtoehto..
Mutta näin meillä, kukin tavallaan.. Se mikä valmisruoissa on tietysti hyvä, niin suhteet on AINA oikeat, ja vauvalle tarkoitettuja =)