"Tai useimmiten se ukko pelkää, että eukko löytääkin paremman ja siksi pitää eukkoa latistaa koko ajan., ettei se vaan uskaltaisi luulla itsestään liikoja ja oikeasti lähtisi mukavamman miehen matkaan."
Olin nuori ja nätti vaimo. Mies ilmoitteli kaiken aikaa vikoja minusta, kuinka kävelin rumasti, miksen meikannut enemmän, miksi sitä ja tätä. Itsetuntoni mureni silmissä, minusta tuli mustakukkainen ja epävarma. Siinä meni paras nuoruus kipuillessa.
Meni yli 10 vuotta, ennenkuin älysin ruveta miettimään, miksi hän niin teki. Olin voimistelijatyttö, kävelin ja liikuin siis kauniisti, joustavasti. Minut olisi ilmoitettu kauneuskilpailuunkin, mutta en suostunut. Häävuvassakin olin tosi upea, uljasryhtinen nuori nainen. Miksi mies siis alisti ja alensi? Näitä pohdin tosissani ja itku silmässä.
Tarvittiin toinen ihminen avaamaan silmäni. Mies piti minua sillä tavoin "kurissa", jotta sai itse mennä ja tulla halunsa mukaan, että en vain lähtisi kotoa minnekään. Että tottelisin ja luottaisin häneen kaikessa kyselemättä asioiden todellista tilaa.
Niin, todellisuus. Mies kulki ja kulutti. Tuli kotiin aamuyöstä huulipunaa kauluksessaan, mutta sille oli tietysti luonnollinen ja viaton selitys... Minä maksoin perheen menot, hän tuskin edes ruokaansa.
Olisihan se ollut kamala menetys, jos olisin estänyt häneltä tämän elämän ja mahdollisuuden käyttää tulonsa yksin itseensä, palvelut ja kotihuolto olisi loppunut, kulissit kaatuneet. Kaverit sanoneet, jotta sen kaunis vaimo sitten otti ja lähti. Noloa.
Niin siinä kuitenkin kävi, kun vaimo tajusi, missä mennään. Sai itsetunonsa takaisin ja alkoi pitää puoliaan. Sitten mies sanoi, että vein häneltä kaiken, että hän rakastaa vain yksin minua, olen ihana, olen täydellinen.... Paskan marjat.
Ihan sama, mitä sanoi. Kaikki oli kuollut, edes kunnioitusta ei ollut jäljellä.