T
tajusin tässä
Vieras
Itsekin tässä ihmettelen, että miten edes jotakuinkin onnistuin silloin aikanani valitsemaan itselleni opiskeltavaksi sellaisen työn, jossa viihdyn edes kohtuullisen hyvin (tosin on tässä työssä huonotkin puolensa)
Tarkoitan siis vaikealla sitä, että todellisuudessahan aika harva opiskelemaan lähtevä pystyy saamaan opintoja aloittaessaan (tai edes niiden aikana) oikeastaan minkäänlaista kuvaa siitä, millaista kyseisessä ammatissa työskentely todellisuudessa on. Korkeintaan viimeisenä vuonna työharjoittelussa, ja on se sitten "mukava" huomata heittäneensä aikaa ja rahaa hukkaan, kun tajuaa, että eihän tämä oikeasti olekaan sellaista työtä, mitä haluan tehdä.
Tietysti voi varmaan yrittää päästä ilmaiseksi työharjoittelijaksi ja saada näin kuvaa työn realiteeteista, mutta paljon on myös aloja, joihin ei kouluttamatonta/kokematonta edes oteta harjoittelijaksi