omaa syytä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kiitos!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kiitos!

Vieras
Kyllä olen sitäkin paljon miettinyt että miksi aina päädyn yhteen empatiakyvyttömien miesten kanssa? Vastaus on mun mielstä siinä että ei ne miehet silloin suhteen alussa näyttäneet siltä. Totuus tulee ilmi vasta yhteisessä arjessa eikä sitä voi millään viettää ennen kuin sen aika on.

Olisinko mennyt yksiin miehen kanssa jos olisin tiennyt että hänellä on ehkä vain pari prosenttia siitä seksuaalisesta virrasta mitä minulla on? Tai että hän ei pysty käsittelemään negatiivisia tunteitaan? Tai että koko hänen elämänsä menee raiteiltaan jos yksi asia ei toimi. Tai että minä joudun hänen vihansa ja mököttämisensä uhriksi jos maailma häntä vähänkin murjoo? Tai että hän vittuilee minulle vihamielisesti ilman minkäänlaista syytä? Tai että yhteisessä elämässämme hänen tarpeensa ja mieltymyksensä menevät aina minun tarpeitteni ja mieltymysteni edelle? Tai että ....


 
Nuo KAIKKI mainitsemasi asiat pystyy lukemaan ihmisen käytöksestä, olemuksesta ja katseista.

- ohimennen syvenevästä katseesta, kun tarjoilija loiskauttaa tipan viiniä pöydälle
- auttamatta jättämisestä, kun raahaat raskasta kantamusta
- selittelystä, miksi hänen elämänsä ei ole niin sellaista, kuin pitäisi olla
- odottamatta jättämisestä; hän harppoo edelläsi, eikä käänny varmistamaan, ehdit mukaan
- herkkyyden ja tunteellisuuden korostamisesta; hän on sairaalloista lähentevän äkkipikainen ja mustasukkainen ja haluaa kontrolloida sinun käyttäytymistäsi, tekosyynään etteivät hänen ""herkät tunteensa"" haavoitu (sinun tunteillasi ei ole muuten väliä... )
- kiihkeistä rakkauden tunnustuksista jo ensimmäisillä treffeillä (jos kuulet tämän; JUOKSE)

...ja niin edelleen.

Kyllä, kaiken tarpeellisen näkee miehestä jo ihan ensimmäisillä treffeillä. Kyse on vain siitä, haluaako näkemäänsä uskoa ja osaako tulkita näkemäänsä oikein.

Ole tarpeeksi fiksu, niin ei tarvitse hakata päätä seinään joka kerta.
 
Tuleeko miehistä sellaisia mun kanssani? En tiedä, en ole sitä niin ajatellut. Mutta miksi niistä tulis sellaisia mun käytökseni takia, jos en sitä missään nimessä halua? Olenko tietämättäni masokisti?

Pointterille. Oletko ihan oikeesti sitä mieltä, että kaikki näkyy jo eka treffeillä? Et voi olla tosissasi? Kun luin ton sun luettelon niin ei siinä ollut mitään sellaista mitä mun miehessä olis näkynyt jo heti alussa.

Ehkä se sittenkin on totta, että mä tietämättäni muutan nämä hienot mihet sioiksi vaikka en sitä edes halua???
 
Kyllä useimmat tollommatkin miehet osaavat olla huomaavaisia ja kohteliaita ym. tuttavuuden alussa.
Ovat kenties huomanneet, että muuten eivät pääse siihen alkuunkaan asti, mutta vaikeaahan se on pidemmän päälle esittää muuta kuin on ja totuus valkenee silloin.
 
Ihmiset nimenomaan hakevat elämäänsä (tiedostamattaan) tietynlaisia ihmisiä käsitelläkseen esim. lapsuuden traumojaan ja toteuttaakseen lapsuudenkodistaan saamaansa mallia.

Sinun kannattaisi lukea aiheesta, koska vain tiedostamalla asian voit kasvaa siitä ulos. (Ihan hyvä kirja on esim ""Kaikki se rakkaus, joka sinulle kuuluu"".)

On myös täysin mahdollista ""tehdä"" miehistä tietyllä lailla käyttäytyviä. Siitäkin on paljon kirjallisuutta.

Loppuun sitaatti Hellsteniltä:
""Jos et pidä kengänkuvista naamallasi, lakkaa makaamasta lattialla.""
 
Minä tunsin aikoinaan naisen joka erosi miehestään ja alkoi heti uuden suhteen mielestäni aivan erilaisen miehen kanssa. Suorastaan vaihtoi parempaan.
Ei mennyt kuin vuosi, pari kun tapasin heitä ja puoliso oli muuttunut mies.
Hän oli aivan kuin se edellinen.
 
Tosielämän tarinoita

Tapasin 2,5v sitten ihanan miehen, olin onneni kukkuloilla. Kerrankin löysin miehen, joka osaa puhua tunteistaan ja näyttää ne myös. Unelmien mies oli taiteellinen ja sai minut tuntemaan itseni maailman onnekkaimmaksi naiseksi, olinhan löytänyt helmen miesten joukosta. Tämä unelmien mies sai minut tuntemaan itseni ainutlaatuiseksi ja osoitti kaikilla tavoilla rakkautensa minuun.

Tätä onnen aikaa kesti 1,5v sen jälkeen minulla oli tunnevammainen paska, joka kärsii vakavasta mielenterveysongelmasta (psykiatrin lausunto). Nyt on jatkuva lääkitys ja pahimmat ongelmat takana päin. Pahinta tässä on se, että sitä miestä mihin rakastuin ei ole olemassakaan. Se on rankkaa kun kaikki mihin rakastuit ja uskoit lentää romukoppaan ja tiedät ettei se ollut todellista vaan sairaanmielen tuotosta.

Nykyjään me molemmat opettelemme asiota uudelleen, minä yritän sopeutua siihen että minulla on empatiakyvytön mies, joka ei enää osaa näyttää tunteitansa. Pienistä asioista lähdetään. Yritän opettaa miehelle, että se on toisen huomioon ottamista kun viittsii kysyä: miten sinun päiväsi on mennyt tai mitä olet tänään tehnyt. Vällilä on tunne ettei mun elämäni kiinosta miestä lainkaa ja on ihan sama mitä teen tai olen tekemättä.

Luovuttaa en meinaa ja tarvittaessa lähdemme hakemaan apua ulkopuolelta.

Jos jälkiviisaasti pitäisi jotain sanoa, niin se mikä on liian hyvää ollakseen totta ei myöskään ole todellista.

ps. vestalla on mielenkiintoinen keittiöpsykologia, kaikkea viisautta ei saa kirjoista osa viisaudesta pitää hankkia kantapään kautta
 
Vesta kyllä mä olen asiasta lukenut. Sinäkin olet lukenut ja uskot joka sanaan niinkuin joku tiukka uskovainen. Nekin teoriat on vaan teorioita eikä niitä ole kukaan oikeaksi todistanut.

Mulla oli ihan tavallinen isä, joka hoiti hommansa ja joka ei mököttänyt eikä kärsinyt mielenterveysongelmista. Isä oli aktiivinen ja iloinen eikä käyttänyt alkoholia humalaan asti.

Nyt mulla on oma mies joka hoitaa useimmiten hommansa, mutta heti jos joku ei suju niin voin odottaa kiukuttelua ja mökötystä, vaikka mä en olisi millään lailla ollut asiaan osallinen. Miehellä menee mieliala ylös ja alas, useimmiten alas. Lääkityksenä miehellä on viikonloppuina kännin vetäminen. Joku menee vikaan - mökötystä - kiukuttelua - känni - krapula - mökötystä. Miehellä ei ole omia harrastuksia, ei ystäviä, jokunen harva tuttava. Päävireenä miehellä on passiivisuus ja alakuloisuus. Sukupuolivietti puuttuu nykyään lähes täysin. Ei halaile eikä pussaile.
 
Kuka nyt ei tässä elämässä kiukuttelisi ja kenelle muulle sitä kiukutellaan kuin sille , joka on lähellä. Minulla on sellainen olo, että sinä haet hakemalla toisesta virheitä, että voisit muuttaa omaa elämääsi. Perustelet meille täällä tulevaa eroasi. Pyrit siihen, että me olemme samaa mieltä kanssasi, että miehesi on huono mies. Ei niin taidakaan olla miehesi on ahkera, joka pakenee sinua työmaalleen ja viikonloppuna kestääkseen vetää pään täyteen. Hellitkö sinä miestä, puhut kauniita sanoja, etkä nalkuta?
 
Mies, oletko lukenut mitä olen kirjoittanut aikaisemmin?

Olen kehunut miestä, kehunut ja taas kehunut, kahden kesken ja toisten edessä. En nalkuta ikinä. Meillä on yhteinen yritys ja vedämme molemmat pitkää työpäivää yhdessä yhtä paljon! Sen lisäksi mulla on kotihommat, miehellä ei, kun se ""ei jaksa"". En siitäkään nalkuta enkä tee kotihommia mököttäen. Olen ennen hellinyt, halannut, hieronut, pussannut, silitellyt sekä ohimennen että seksin aloitteena. Olen alkanut 99% viimeisen vuoden puheenaiheistamme. Mutta kun mieheltä ei lopultakaan saa mitään takaisin, niin alkaa jo kyllästyttää.

Ja olet oikeessa, minä valitan ja valmistelen tulevaa eroani tällä palstalla. Enkö saisi. Eikös tämä ole sitä varten? Jos parisuhde toimii 100% niin ihmiset ei tänne paljon kirjottele vai mitä? Joka sana on totta mitä tänne kirjoitan, en peittele enkä salaile enkä vääristele. IKÄVÄ KYLLÄ kaikki on totta. En haluaisi että olisi totta.
 
Sinä sanot, että mies ei jaksa, kun tekee niin paljon töitä. Olisiko se syy siinä, että hän ei osallistu?

Vai oletko sinä ottanut paikkasi miehen äitinä ja nyt olet tyytymätön osasi valintaan. On se varmasti ollut mieltä nostattavaa aiemmin hoitaa niin koti, kuin mieskin. Ja lopputuloksena mies on passivoitunut ao. töiden suhteen, kun ne tulee muutenkin hoidettua. Mutta sinulle se ei olekaan enää niin hauskaa. Mutta kyllä osa miehesi käyttäytymisestä on sinunkin vastuulla, kun kerran olet siihen alkanut. Mutta miten teet muutoksen, en minä ainakaan osaa sinua neuvoa, katkaise molemmat jalkasi, tai hae toinen passattava ja toivo, että hän ei ala sinun passattavaksi ja säilyttää oman osuutensa kodinhoidosta.
 
En ymmärrä miksi vääntelet sanomisiani? Jos teemme yhtä paljon töitä, niin miksi mun pitäisi tyytyväisenä tehdä sen päälle vielä kotityötkin? En ole koskaan halunnut mieheni äidiksi enkä ole sitä vieläkään. Olen halunnut tasavertaisen kumppanin ja niin sanoi miehenikin enne haluavansa. Alussa teimme yhtä paljon töitä, nyt mä teen ennemmän. En sen takia että haluaisin vaan sen takia että jos mä en tee niin ei tee mieskään.
Meillä on mm. eläimiä jotka on meistä riippuvaisia ja jotka mä hoidan käytännössä yksin vaikka ne on miehen kanssa yhdessä hankittu yhteisesti hoidettaviksi. Tässä eläin-asiassa näkee mihen itsekkyyden hyvin. Kun hän sattuu olemaan huonolla tuulella, melkein aina siis, niin hänen ei mielestään tarvi tehdä mitään eläinten eteen. Mun täytyy. Omatuntoni ei salli antaa avuttomien kärsiä mun laiskuuteni tms. takia.
Alussa mies oli mukana kaikessa, ideatkin oli yhteisiä mutta nyt on toisin. Joistakin asioista mies oli enne tosi innoissaan, nyt saattaa olla suorastaan vihamielinen eläimelle joka sattuu huonoon aikaan eteen. olisko mun pitänyt nähdä tääkin etukäteen?
 
Asian ydin näyttää menevän ohitse.

Totta kai ihmiset ovat kohteliaita suhteen alussa ja ensimmäisillä treffeillä eritoten. Tavoite on nähdä sen pintakiillotetun käytöksen lävitse.

Etkö todellakaan huomaa luontaisen hyväkäytöksisyyden ja teennäisen hyväkäytöksisyyden eroa? Etkö näe miehen katseesta kylmyyttä ja/tai välinpitämättömyyttä? Etko erota edes rakastunutta katsetta vihaavasta?

Valittevan totta on tietysti sekin, että jos kykyä edellisiin ei ole, on sitä lähes mahdotonta opettaa. Kannattaa toki yrittää käyttäytymistieteen kautta.
 
Pointer, sinä kirjoitat oikein ilkeästi. Antaako se sinulle tyydytystä?

Lisäksi väität ihan tosissasi, että pystyt ihmisestä kuin ihmisestä jo ensitapaamisella sanomaan, mikä hän on miehiään/naisiaan. Se on mahdotonta. En ymmärrä, miksi jankkaat sitä.

Kun ihminen tuo itseänsä tykö ei sitä totuutta niin vain saa selville. Ensimmäisen mieheni kanssa puhuin pitkään ja hartaasti lapsen hankkimisesta, miten se vaikuttaisi meihin, miten se veisi sekä fyysisiä että henkisiä voimia, miten lapsen tarpeiden pitää saada mennä meidän aikuisten tarpeiden edelle jne. Kun lapsi sitten syntyi, se olikin mun hoidettavana koko ajan. Miehellä oli muuta puuhaa ja hänen tarpeensa menivät ohi kaikessa.

Miten olisin voinut tämän etukäteen tietää? Kristallipallostako? Olisiko mun pitänyt ymmärtää miehen katseesta, että hän ei tarkoittanut mitään sellaista mitä sanoi?

 
Kirjoitan jyrkästi, mutta en ilkeästi.

Tuossa on ongelmasi: te PUHUITTE miehen kanssa asiasta. Ihan kiva juttu, mutta pelkät sanat eivät ratkaise. Minäkin voin väittää olevan Suomen presidentti, mutta se ei tee minusta sellaista.

Miten miehesi käyttäytyi ENNEN lapsia? Olitko sinä etusijalla, vai oliko miehesi itse? Jos miehesi piti itseään etusijalla, miksi oletit, että hän asettaisi lapsensa (tai sinun hyvinvointisi) edellensä? Itsekäs ihminen on itsekäs, ilman lapsia tai niiden kanssa.
 
kuule ""kiitos!"",

ei asiat nyt ihan noin suoraviivaisia sentään ole, että olisit välttämättä hakenut isäsi kaltaista miestä.

Voit myös toteuttaa saamaasi vaimon mallia. Onko äitisi muita syyllistävä marttyyri esimerkiksi?
 
Pointerille. Lukisit nyt tämän kirjoitukseni vaikka se ei sun käsitystä tuekkaan.

Joo, me puhuttiin asiasta. Mun mielestä järkevät ihmiset puhuu asioista.Lapsi oli harkittu ja odotettu, mutta ei vaan silti toiminut miehen puolelta koko homma. Miten olisin voinut testata lapsen saamista miehen kanssa käytännössä ennen varsinaista lapsen hankintaa?

Miehen käytös enne lasta mua kohtaan oli ihan normaalia näin jälkikäteenkin muistellen. Oltiin menevä pari ja meillä oli
yhdessä hauskaa. En vaatinut tai odottanut että miehen olisi pitänyt ottaa erityisesti mut huomioon, pitää mua etusijalla. Tasavertaisuus ja vastavuoroisuus riittivät. Mies muuttui lapsen saamisen jälkeen. Enää edes tasa-arvoisuus ei pätenyt.
 
Vestalle. otin vaan esimerkin siitä, että en ainakaan ole saanut isäni kaltaista miestä. En luule asioiden yksinkertaisuudesta mitään.

Äitini oli ihan tavallinen ihminen. Ei ollut marttyyri, ei mököttänyt, ei nalkuttanut. Isäni ja äitini vaikutti onnellisilta yhdessä, nyt on molemmat jo kuolleet joten en voi sitä heiltä kysyä.

Ehkä isäni oli kuitenkin salaa alkkis ja mökötti heti kun muut hävisivät näkyvistä ja äitini teki miesparan elämän yhdeksi helvetiksi....................

 
Minä nyt sitten lakkaan kommentoimasta kirjoituksiasi. On selvää, että et näe mahdollisuutta siihen, että omalla käytökselläsi olisi jotain tekemistä vaikeuksiesi kanssa.

Taidat haluta lukea vain kirjoituksia, jotka tukevat omia käsityksiäsi, ja koska minä en siihen kykene, jätän keskustelun.

Have a nice life.
 
Lakkaa vaan jos haluat, enhän mä ketään pakota. Mutta aika ihmeellinen reaktio sulta. Kun väität jotakin, että mun tilanne johtuu vaikka jostakin ja kun sitten vastaan, että se ei voi johtua ainakaan siitä koska .. ja sitten selitän, että miksi ei, niin sulle ei kelpaa. Mun elämästä poimittu esimerkki ei sulle kelpaa, koska sinä tiedät elämäni paremmin kuin mä. Kiitos, sun aivoituksia en taida kaivatakkaan.
 
Älä välitä. Vesta tajusi olleensa väärässä, ja päätti kaikeksi onneksi luopua paskanjauhamisestaan.
Vestalla soi joku slogan päässä, ja se ei osaa mitään muuta ajatella.
Sillä on joku valaistumisen aalto käyny tuulitunnelin läpi, ja se on menettänyt kaiken muun tolkun paisi kyvyn käyttää näppäimistöä nupissaan soivien äänien toisintamiseen.
 
... Kuuleppa ""Kiitos!"" Mitäpä se kertoo sinusta että kun joku kommentoi sun juttuja (ja sitähän varmaan halusit, kun tänne alunalkaen kirjoitit) ja esittää mielipiteitä... niin heti tyrmäät kaikki ideat ja näkökannat ja puolustat omaasi kuin naarastiikeri lapsiaan. Näinkö toimit myös parisuhteessa... ei ihme että sun miehet muuttuu itsekeskeisiksi sioiksi, eihän sun kanssa voi muuten selviytyä hengissä...

... Oikeesti... kannattaa katsoa peiliin.

Terkut Pointerille ja Vestalle... samoilla linjoilla täälläkin!

 
kyllä mä lähdin tänne ihan avoimin mielin ja oon yrittäny vastata kaikille rehellisesti. Jos joku sanoo et meen/mun ongelmat vaikka johtuu siitä, et mä en nähny jo alussa miehen sikamaisuutta niin tietty vastaan siihen yhtä rehellisesti. Enhän mä siinä mitään menetä, anonyymistihän tässä keskustellaan.

Vesta oli sitä mm. mieltä, että olisin itse alitajuisesti etsinyt itselleni sian, koska vtoistaisin siten omia (lapsuuden) kokemuksiani. kerroin isästäni ja äidistäni, kumpaankaan ei sopinut. Tuliko siitä kommentteja ja uusia ehdotuksia vestalta? Ei tullut.
 
Tuota noin, Vestalla on kyllä ihan hyvä pointti tuo lapsuuden kokemusten siirtäminen aikuisuuteen. Tuskin sinun, ap, parin kappaleen kuittaus lapsuutesi onnellisista olosuhteista osoittaa tätä mahdollisuutta vääräksi. Alitajuisiahan nämä jutut on ja niiden analysointi voi tapahtua vain sinun päässäsi, ap, joten typerää tyrmätä asioita noin vain jollei ehdotus toisen kirjoittamana satu miellyttämään.

Mielestäni toisen ""sikamaisuutta"" tai puutteita voi olla vaikea nähdä ihmisestä alussa, mutta toisaalta liian usein unohdetaan, että ihminen elää täällä koko ajan vuorovaikutuksessa muiden kanssa, joten jotkut käyttäytymistavat vahvistuu sen myötä miten maailmansa kokee. Alkuperäisen mies on siis voinut olla piilosovinisti tai vain laiska, tai sitten ihan tosissaan siinä tasavertaisuudessa, mutta vain kyllästynyt naisensa tapaan käsitellä yhteisiä asioita, tai ehkei hän ole vain kokenut saavansa arvostusta ja tästä katkerana lopettanut ""yrittämisen"".

Vaikea ulkopuolisen sanoa mistä johtuu. Peilin edestä lienee kuitenkin helpoin aloittaa, koska toisen tarkoitusperiä kuitenkin tulkitsisi aina niiden omien (mm. lapsuuden kokemuksien perusteella syntyneiden) odotustensa ja näkemyksiensä läpi.
 

Similar threads

Yhteistyössä