Oma jaksaminen VS. toisten jaksaminen - kuka saa väsyä?

[Saima.]

Miten teillä ratkaistaan tai sinä ratkaiset sen, kuka saa tai voi olla väsynyt?

Esim. töissä, jos töitä on hetkellisesti "vaikka muille jakaa" ja jonkun tiedetään olevan jo voimiensa rajoilla, niin paljonko muille voi sysätä työtä?

Entä kotona, jos toinen aikuinen on uupunut, niin kuinka paljon ja kauan sen toisen voi olettaa jaksavan?

Mistä saa sellaista voimaa arkeen, että jaksaa kantaa paitsi itsensä, myös läheisensä? :|

Kaikki tapahtuu nyt just yhtäaikaa...

 

["Vieras"]

Pakko jaksaa yksin kun ei ole ketään muuta.

 

[Karju]

Kevennä ihmeessä taakkaa. Ei ole perheen etu, että vanhemmat taistelevat jaksamisen rajamailla. Eikö teillä ole "ulkopuolista" apua saatavilla? (vanhemmat, sisarukset)

 

["heh"]

Ainakin töissä ensisijaisesti pitäisin huolta vain omasta jaksamisestani ja ottaisin töitä vastaan sen verran mitä pystyn hoitamaan, toki välillä täytyy venyä. Esimiehen tehtävä on sitten huolehtia että on riittävästi resursseja hoitamaan kaikki hommat.

 

[Saima.]

Kevennä ihmeessä taakkaa. Ei ole perheen etu, että vanhemmat taistelevat jaksamisen rajamailla. Eikö teillä ole "ulkopuolista" apua saatavilla? (vanhemmat, sisarukset)

On sukua lähellä, muttei oikeastaan ole mitään mitä "ulkoistaa" heille. Hankalaa. Tai en ehkä vaan osaa jättää mitään tekemättä.

 

[Saima.]

[QUOTE="heh";23114753]Ainakin töissä ensisijaisesti pitäisin huolta vain omasta jaksamisestani ja ottaisin töitä vastaan sen verran mitä pystyn hoitamaan, toki välillä täytyy venyä. Esimiehen tehtävä on sitten huolehtia että on riittävästi resursseja hoitamaan kaikki hommat.[/QUOTE]

Tiedän että olen liian kiltti näissä jutuissa. Yhdestä jutusta sentään jos sain itseni hiukan etäämmälle, mutta jotkut tyypit on niin vahvoja - saavat mut silti jotenkin vedettyä projekteihin mukaan.

Ehkä vähän naiivisti ajattelen, että kevät tulee ja sitten taas jaksaa.

 

["Pomm"]

Entisessä työpaikassani oli sellainen "hiljainen sopimus" työntekijöiden kesken että tehdään omat hommat ainaskin ja jos aikaa jää niin vähän kaverinkin hommia.

Siis tästä sopimuksesta ei koskaan kait oltu sen kummemmin keskusteltu, mutta jokainen teki kuitenkin niin. Sitten niinä päivinä kun itse oli väsynyt/töitä kasaantunut oli se joku toinen siinä kaverina tekemässä. Joka päivälle kun oli kuitenkin ne "pakolliset" hommat tehtävä.

Minusta se oli yhteistyötä parhaimmillaan. työyhteisö oli paras missä olen ikinä ollut.

Kotioloissa jos toisen uupumus jatkuu ja jatkuu, pitäisi siihen hakea apua jostain. Kyllä ne kotityöt odottaa vaikka viikon mutta sitten se alkaa jo rasittaa suhdetta ja sitä joka joutuu tekemään kaiken yksin.... Pitäisi saada se toinen huomaamaan että apua olisi haettava. Ainahan se uupunut ei "huomaa" omaa uupumustaan.

 

[Saima.]

Eikö muilla ole ollut koskaan ongelmaa, että kotona molemmat väsyy yhtä aikaa?

 

[Kerpele]

Töissä: Pidän huolta vain siitä omasta panoksestani, sanon suoraan jos olen väsynyt ja toivon taakkaani kevennettävän.

Kotona: No me ollaan molemmat ukon kanssa tällä hetkellä aika rikkipoikki, nyt enää hetki ja sitten lapset menee hoitoon ja mä pääsen vihdoin töihin. Uskon että jaksan sitten paremmin... Ukkoa tuen niin etten lähde omille menoilleni kun hän tulee töistä kotiin, vaan jaetaan tuo iltapäiväarki ja tehdään koko perhe yhdessä asioita... Niin että meistä molemmat pääsee oikeasti nauttimaan lasten kanssa olemisesta.

Kuulostaa varmaan kamalalta, mutta joo, nyt mä uskallan myöntää että en olis jaksanut enää kauempaa kotona, odotan vaan että saan lapset hoitoon ja pääsen itse töihin.

 

[Saima.]

Kuulostaa varmaan kamalalta, mutta joo, nyt mä uskallan myöntää että en olis jaksanut enää kauempaa kotona, odotan vaan että saan lapset hoitoon ja pääsen itse töihin.

Koin itse ihan samoin aikanaan. Ei kuulosta kamalalta =) Nyt meillä molemmat aikuiset työssä, eikä se lapsiarki oikeastaan ole niin kamalan raskasta. Tai kyllä siten, ettei voi nukkua uupumustaan pois tai maata koko viikonloppua sängyssä tms.

Lähinnä tuo, että kun toinen on poikki, niin itse joustaa pysymällä kaikki illat kotona ja tekemällä enemmän kotitöitä jne. Ja olemalla hiljaa omasta väsymyksestään, kun toista ei viitsi yhtään kuormittaa lisää. Onko sekään hyvä?

 

[Kerpele]

Koin itse ihan samoin aikanaan. Ei kuulosta kamalalta =) Nyt meillä molemmat aikuiset työssä, eikä se lapsiarki oikeastaan ole niin kamalan raskasta. Tai kyllä siten, ettei voi nukkua uupumustaan pois tai maata koko viikonloppua sängyssä tms.

Lähinnä tuo, että kun toinen on poikki, niin itse joustaa pysymällä kaikki illat kotona ja tekemällä enemmän kotitöitä jne. Ja olemalla hiljaa omasta väsymyksestään, kun toista ei viitsi yhtään kuormittaa lisää. Onko sekään hyvä?

Jaa juu... En mä hiljaa oo, kyllä mä kerron miten väsynyt olen. Ja kyllä mä kuormitan ukkoa ihan siinä missä se mua, tosin se ei puhu väsymyksestään niin paljon kuin minä, mutta se huokuu kyllä sen kehonkielestä ja katseesta. Eikä tää nyt varmaan mikään maailman paras vaihtoehto ole että jaksaa vaan, kuhan selvitän päivästä, mutta kun on edessä tuo helpotus hoidon alkamisen muodossa niin se auttaa jaksamaan vielä vähän