ollako vai eikö olla

Minua painaa huoli näin odotuksen loppumetreillä lapsemme isoisän tuleva suhde poikaamme. Kyseessä on mieheni isä, joka on mielestäni täysin päästään vialla.

Mieheni äiti, joka on ihana ihminen, kiltti ja varmasti upea mummo, otti miehestään avioeron n. kymmenen vuotta takaperin saatuaan kärsiä miehen pettämisestä ja jatkuvasta hakkaamisesta useita vuosia. Mies hakkasi häntä lasten nähden ja pyytämättä koskaan anteeksi. Kaikkea oli anoppi kuulemma itse kerjännyt.

Nyt appiukkoni on ollut naimisissa seuraavan vaimonsa kanssa kuusi vuotta, josta viiden vuoden ajan on hakannut sairaalakuntoon ja pettänyt myös tätä naista. Nyt hänellä on taas uusi nainen aivan julkisesti, vaikka avioliitto nykyisen kanssa ei ole edes päättynyt. Eli sama kaava toistuu ja toistuu.

En ole koskaan kuullut tämän miehen pyytävän keneltäkään anteeksi, tai myöntänyt tehneensä koskaan itse virheitä. Aina kaikkeen löytyy syyllinen muualta. Hän haukkuu kaikki ympärillään olevat ihmiset, lukuunottamatta miestäni ja toista poikaansa. Minua hän inhoaa syvästi, koska olen kuulemma saattanut hänen poikansa kamalaan tilanteeseen tuhlaamalla aina kaikki perheemme rahat, niin ettei miehelläni ole edes rahaa ruokaan... Kaikki ikävä mitä lähipiirissä tapahtuu, on minun aiheuttamaani, vaikken edes tietäisi koko asiasta. Mieheni on isänsä mielestä nainut kamalan akan, jonka kanssa hänellä ei voi olla onnellista elämää.

En ota näitä hänen mielipiteitään henkilökohtaisesti, koska uskon tämän johtuvan hänen olemattomasta itsetunnostaan. Perheellämme on asiat erittäin hyvin. Meillä on oma talo, isot tulot ja korkeakoulututkinnot. Molemmilla on vakituinen työpaikka, eikä rahasta ole erityisemmin ollut tiukkaa. Voin olla ilkeä, mutta mielestäni elämämme olisi täydellistä, jos appiukkoa ei olisi. Hän juo todella paljon joka päivä ja välillä toivonkin, että viina tekisi jo tehtävänsä (otan sen riskin, että menetin tuosta hyvästä taivaspaikkani.)


Nyt huolenani on se, miten tällaisen ihmisen malli vaikuttaa syntyvään poikaamme. Olen miettinyt monta päivää ja yötä olisiko syntyvälle lapsellemme parempi viettää aikaa tulevaisuudessa myös tämän ukkinsa kanssa, vai olisiko paras, "ettei hänellä olisi" edes ukkia? Toisaalta hän on mieheni isä, enkä voi loputtomiin häntä miehelleni tästä syystä haukkua. Toisaalta kyseessä on selvästi mieleltään sairas ihminen, joka ei muutu, koska ei sairauttaan myönnä...Pelkään myös, että hänen väkivaltaisuutensa ilmenee myös lastamme kohtaan.

Toivottavasti ei tullut liian sekavaa tekstiä...Kertokaa mielipiteitänne. Miten meidän olisi paras toimia?

 

Meillä mieheni isä oli vuosi sitten kesällä kanssamme mökillä. Hänkin oli hyvin viinaanmenevää sorttia ja jaksoi yhden päivän olla täysin juomatta, toisena otti pari kaljaa ja kolmantena päivänä persiit olalle. Tyttöämme (silloin 2v.) yritti ottaa väkisin vaarin syliin ja tyttö jo itki ettei halua vaarin syliin. Silloin päätimme ettei yhteisestä mökkeilystä tule mitään ja otimme etäisemmän suhteen, käytiin kylässä silloin tällöin ja pyydettiin kylään ja synttäreille jne.

Nyt kun mieheni isä kuoli kesällä äkillisesti niin tyttäremme jäi kaipaamaan vaariaan ihan suunnattomasti. Se että tytöllä ei jäänyt pahaa muistoa vaarista oli yksinomaan sen ansiota ettei näytetty koskaan vaaria pahimmillaan sen kesäloman jälkeen vaan vaari oli aina "kunnossa" kun hänet nähtiin. Rakkain pehmokin on se jonka vaari on antanut.

Kyllä mielestäni siteet isovanhempiin tulee säilyttää, mutta kontrolloikaa niitä tapaamisia niin että ukki tulee teille käymään eikä mitään yllätysvierailuja puolin eikä toisin. Ilmoitatte aina ennakkoon jotta olette tulossa vieraisille ja sopiiko tulla, jos puhelimessa kuullostaa tilanteen olevan alkoholinpuolella sanotte tulevanne joku toinen kerta.

Miehellesi hän on kuitenkin isä vaikkei ns. kunnollinen olekaan. Tiedän jotta sinulle on raskasta olla "syntipukki" yms. mutta koita olla se viisas tässä asiassa ja jättää se asia taka-alalle. Viina pilaa monta ihmistä ilman että itse alkoholistit sitä tajuavat.

 

Olen samoilla linjoilla kuin edellinen vastaaja. Oma äitini on alkoholisti ja nyt päätin että meillä pidetään joululounas. Vanha mummo ja tätini saa tulla meille ja äitini on myös tervetullut. Näin hänen tulee itse päättää missä jouluna haluaa olla. Sukulaiset yöpyy nykyään hotellissa koska hän ei ole silloinkaan selvinpäin.
Raskasta on tuollainen "kunnon kyttääminen" mutta itse olen pettynyt, hävennyt ja loukkaantunut liian monta kertaa. Lapseni yritän pitää tästä erossa. Mummo tekee ohareita tapaamisissa mutta ei se haittaa, parempi niin kuin että toikkaroi kännissä.
Yritetään elää omaa elämää ja antaa muiden pilata omansa!
Rauhallista joulua!

 

Oma isäni on alkoholisti ja tähän asti en ole siitä juuri välittänyt, ollut vain "mielin kielin" sen enempää puuttumatta hänen juomisiinsa. Vaikka kärsinyt olen siitä joumisesta koko ikäni. Viime kesänä tuli mittani täyteen, sillä isäni uusi ns. naisystävä otti minuun yhteyttä ja sain kuulla yhtä ja toista. Huolissaan on hänkin ja sitä ihmetellään, kuinka kauan ihmisen elimistö voi kestää miltei joka päiväistä ryyppäämistä. Isä soittelee minulle ja muillekin useimmiten kännipäissään ja nyt tein selväksi, että minulle ei kännissä soitella. Ilmoitin, myös että jollei elämäntavoissa muutosta tapahdu, pidän kyllä huolen, että poikamme (ja tuleva lapsi, josta tuleva vaari ei vielä tiedä) ei alkoholistivaariaan tapaa. Tuskin tästä mitään hyötyä on, soittamiset ovat kyllä vähentyneet ja sen kerran kun on soittanut, niin selvin päin oli.
Mutta olen sitä kovasti pohtinut, mitä lastemme on hyvä nähdä ja mitä ei. Kyllähän lapsi tajuaa/vaistoaa, kun aikuiset ovat omituisia ja haisevat oudolle. Kun poikamme oli ihan pieni (nyt 1 v 5kk) niin koitin pitää huolen, että humalassa olevan vaarin syliin ei lapsi pääse/joudu. Eräänlaista kiristystähän tämä on, jos haluaa tavata lapsenlastaan, niin on sitten juomatta. Tiedän kyllä, että se ei niin vain 40 vuotta juoneelta onnistu, mutta eipähän voi syyttää kuin itseään. Meidän tehtävä on kuitenkin hoitaa ja kasvattaa omat lapsemme, pakko tehdä päätöksiä, minkä kokee parhaaksi lapsilleen.