Olisitteko minuna tyytyväisiä tilanteeseeni?

[maisterisnainen]

Opiskelin 7 vuotta maisteriksi, siinä välissä sain kaksi lasta ja hankin työkokemusta. Nyt sitten valmistuin, pääsin koulutustani hieman "huonompiin" tehtäviin juuri laman alettua, kk-palkka on n. 3.000 euroa.

Työ sinänsä on kohtuullisen haastavaa (mutta ei tarpeeksi), työnantaja on erittäin joustava ja reilu - saan mm. tehdä kotona töitä yhden päivän viikossa. Lasten ollessa pieniä tilanteeseeni erittäin sopiva työ.

Pitääkö minun olla harmissani siitä, että työ ei täysin vastaa koulutustani ja siitä, että työ on hieman alipalkattua? Vai iloitsisinko siitä, että minulla ylipäätään on töitä, ja tulen palkallani ihan hyvin toimeen? Plussaa tosiaankin työn joustavuus.

 

[Non compos mentis]

Voihan sitä samalla tiirailla muualle. Sama tilanne se muillakin on, en ole koulutustani vastaavassa työssä, enkä saa koulutukseni mukaista keskipalkkaa. Mutta en ole naimisissa tämän työpaikan kanssa, voin vilkuilla muitakin.

 

[vieras]

Mä olisin enemmän kuin onnellinen, jos mun kuukausipalkka olisi noin paljon! Että kai se riippuu ihan katsojan näkökulmasta. Sinuna olisin onnellinen. Jos sä et ole, kannattaisi varmaan tehdä tilanteelle jotain.

 

[sissi]

no riippuu tietysti ihan sinusta. Kysy itseltäsi oletko tyytyväinen. Itse olisin ainakin tuohon palkkaan tyytyväinen, muusta vaikea sanoa kun en ole sinä.

 

[olkkis74]

Tässä tilanteessa olisin tyytyväinen siihen mitä on, mutta eihän sitä mikään estä katselemasta ja hakemasta parempiin (?) hommiin. Itse en kyllä irtisanoutuis ennen kuin olis varmuus uudesta duunista.

 

[vieras]

No hei, mä olen samantasoisella koulutuksella töissä, joka ei vastaa koulutustani yhtään millään tavalla ja johon ei edes vaadita minkäänlaista koulutusta (täällä on täysin koulutuksettomia ja jopa puolityökykyisiä kuntoutujia samoissa hommissa, mitä teen). Palkkaa saan piirunverran perustoimeentulotukea + asumislisää enemmän.

Ja mua mietityttää lähinnä se, olisko työhakemuksia laittaessa parempi esittää olevansa työtön kuin tunnustaa, mitä työtä tekee tällä hetkellä.

 

[koko]

Hei,
Sinähän olet minä! Siis ihan täsmälleen sama tarina. Minä pitkällisten kimpoilujen pääteeksi tulin siihe tulokseen että alan luoda kunnolla uraa vasta muutaman vuoden päästä- nautin ensin tästästabiiliudesta ja aloitan osittaisen hoitovapaankin. Kumman selväksi on tullut se, että lapset kasvavat huomaamatta.

Nyt olen luonut verkostoja ja tehnyt nykyiset työni hyvin ja kehittävällä otteella.

Minulla on monta entistä opiskelukaveria uraputkessa samalla tutkinnolla. Vaihtavat paikkakuntaa ja roudaavat lapsiaan ympäriinsä ja aina uuden unelmaduunin perässä. Paljon on myös niitä jotka eivät kertakaikkisesti ole saaneet töitä.

Tulin siihen tulokseen että lopulta kyse on arvoista- uraani minä ehdin tehdä myöhemminkin. Nyt on perheen aika. Hukkaan tämä aika ei kuitenkaan ole heitettyä- muutama vuosi ja sitten alan tosissani..

 

[ap]

Tässä tilanteessa olisin tyytyväinen siihen mitä on, mutta eihän sitä mikään estä katselemasta ja hakemasta parempiin (?) hommiin. Itse en kyllä irtisanoutuis ennen kuin olis varmuus uudesta duunista.

Kyllä mä vähän katselenkin samalla muualle, mutta toisaalta iloitsen nykyisen työni joustavuudesta ja suhteellisesta stressittömyydestä. Useimpien ns. "vaativampien" töiden kääntöpuolena on käytännössä ylityöpakko, mikä ei tässä tilanteessa, kun lapset ovat pieniä, houkuttele tippaakaan.

Toisaalta korpeaa, kun vertailee joidenkin saman koulutuksen omaavien ihmisten tuloja, jään siinä vertailussa auttamatta jälkeen.

 

[ap]

Hei,
Sinähän olet minä! Siis ihan täsmälleen sama tarina. Minä pitkällisten kimpoilujen pääteeksi tulin siihe tulokseen että alan luoda kunnolla uraa vasta muutaman vuoden päästä- nautin ensin tästästabiiliudesta ja aloitan osittaisen hoitovapaankin. Kumman selväksi on tullut se, että lapset kasvavat huomaamatta.

Nyt olen luonut verkostoja ja tehnyt nykyiset työni hyvin ja kehittävällä otteella.

Minulla on monta entistä opiskelukaveria uraputkessa samalla tutkinnolla. Vaihtavat paikkakuntaa ja roudaavat lapsiaan ympäriinsä ja aina uuden unelmaduunin perässä. Paljon on myös niitä jotka eivät kertakaikkisesti ole saaneet töitä.

Tulin siihen tulokseen että lopulta kyse on arvoista- uraani minä ehdin tehdä myöhemminkin. Nyt on perheen aika. Hukkaan tämä aika ei kuitenkaan ole heitettyä- muutama vuosi ja sitten alan tosissani..

Olen puntaroinut juuri tämän asian kanssa: painottaako enemmän uralla etenemistä vai tyytyä vähempään, mutta saada olla enemmän lasten kanssa. Toistaiseksi olen valinnut lapset. Mutta ehkä sitten, kun molemmat ovat kouluikäisiä, pikkuhiljaa alan kallistua uraputken puolelle...

 

[vierass]

Tässä tilanteessa olisin tyytyväinen siihen mitä on, mutta eihän sitä mikään estä katselemasta ja hakemasta parempiin (?) hommiin. Itse en kyllä irtisanoutuis ennen kuin olis varmuus uudesta duunista.

Kyllä mä vähän katselenkin samalla muualle, mutta toisaalta iloitsen nykyisen työni joustavuudesta ja suhteellisesta stressittömyydestä. Useimpien ns. "vaativampien" töiden kääntöpuolena on käytännössä ylityöpakko, mikä ei tässä tilanteessa, kun lapset ovat pieniä, houkuttele tippaakaan.

Toisaalta korpeaa, kun vertailee joidenkin saman koulutuksen omaavien ihmisten tuloja, jään siinä vertailussa auttamatta jälkeen.

No mut ajattele sitä ylityöpakkoa. Minä oon töissä ainoalla mun alan mahdollisella työpaikalla meidän pikkupitäjässä. Seuraavat mahdolliset paikat olisivat olleet liki tunnin työmatkan päässä. Lapsilla on nyt reilut 8 tunnin hoitopäivät, kun olen hoitopaikalta alle 5 minuutissa töissä ja toisinpäin. Sit taas kauempana hoitopäivien pituus olisi ollut liki 10 tuntia. Kuulostaa liian kauhealta. Palkka on paska. Todella paska, mutta tulen tälläkin toimeen. Ja ajattelen asiaa myös niin, että oikeastaan minulla on 2 tuntia lyhyempi työpäivä, mitä se olisi jos olisin lähtenyt kauemmas töihin. Eli oletko sinä laskenut tällaisille asioille oikeaa "arvoa"?


Tulipas tosi järkevässä järjestyksessä koko teksti, mutta toivottavasti jotain tosta ymmärtää

 

[Non compos mentis]

Mä jatkan opiskeluja työn ohella. Uskon, että jumiutuminen tulee kostautumaan työmarkkinoilla. Äitiyttä on erilaista; joku äiti paistaa pullaa kotona 6 tunnin työpäivän jälkeen lasten kanssa, minä lähden töiden jälkeen lasteni kanssa mielenosoitukseen/kokoukseen tai väännän tenttejä viikonloppuaamuisin.

Arvomaailmassani materia ja raha eivät ole korkealla, enkä niitä urakehitykseltäni toivo. En kuitenkaan usko, että alisuoriutuminen on parasta mitä voin lapsilleni antaa.

 

[ap]

Mä jatkan opiskeluja työn ohella. Uskon, että jumiutuminen tulee kostautumaan työmarkkinoilla. Äitiyttä on erilaista; joku äiti paistaa pullaa kotona 6 tunnin työpäivän jälkeen lasten kanssa, minä lähden töiden jälkeen lasteni kanssa mielenosoitukseen/kokoukseen tai väännän tenttejä viikonloppuaamuisin.

Arvomaailmassani materia ja raha eivät ole korkealla, enkä niitä urakehitykseltäni toivo. En kuitenkaan usko, että alisuoriutuminen on parasta mitä voin lapsilleni antaa.

Samoilla linjoilla mennään. Mutta kuinka pitkä työsuhde on liian pitkään ns. "alle tason" olevassa työssä? Takana nyt 1,5 vuotta. Ajattelin, että jos vielä vuoden jatkais? Vai olenko sitten jumiutunut?

 

[Non compos mentis]

Mä jatkan opiskeluja työn ohella. Uskon, että jumiutuminen tulee kostautumaan työmarkkinoilla. Äitiyttä on erilaista; joku äiti paistaa pullaa kotona 6 tunnin työpäivän jälkeen lasten kanssa, minä lähden töiden jälkeen lasteni kanssa mielenosoitukseen/kokoukseen tai väännän tenttejä viikonloppuaamuisin.

Arvomaailmassani materia ja raha eivät ole korkealla, enkä niitä urakehitykseltäni toivo. En kuitenkaan usko, että alisuoriutuminen on parasta mitä voin lapsilleni antaa.

Samoilla linjoilla mennään. Mutta kuinka pitkä työsuhde on liian pitkään ns. "alle tason" olevassa työssä? Takana nyt 1,5 vuotta. Ajattelin, että jos vielä vuoden jatkais? Vai olenko sitten jumiutunut?

Mä en ole vielä ikinä sitoutunut noin pitkäksi ajaksi. Riippunee alasta, omaltani löytyy jatkuvasti näitä alemman tason paikkoja, yritän hidasta nousua ylöspäin vaihtamalla niissä parempiin 6-12 kk välein.

 

[ap]

Jatkokysymys: nyt olisi mol.fi:ssä avoinna palvelupäällikön paikka julkisella puolella, mutta palkka olisi 200 euroa huonompi kuin nykyisessä työssäni. Hakisitteko minuna? Arvoasteikolla askel ylöspäin, palkka-asteikolla askel alaspäin.

 

[Non compos mentis]

Jatkokysymys: nyt olisi mol.fi:ssä avoinna palvelupäällikön paikka julkisella puolella, mutta palkka olisi 200 euroa huonompi kuin nykyisessä työssäni. Hakisitteko minuna? Arvoasteikolla askel ylöspäin, palkka-asteikolla askel alaspäin.

Hakisin. Onko mitään etuja? Nekin kannattaa huomioida.

 

[vieras]

Jatkokysymys: nyt olisi mol.fi:ssä avoinna palvelupäällikön paikka julkisella puolella, mutta palkka olisi 200 euroa huonompi kuin nykyisessä työssäni. Hakisitteko minuna? Arvoasteikolla askel ylöspäin, palkka-asteikolla askel alaspäin.

Hakisin, jos muuten hyvä työpaikka, siis arjen sujumisen kannalta.

200e ei oo paljon mitään jos saat noin paljon palkkaa joka tapauksessa. Hyvällä tuurilla veroprosentti putoaa just senverran, että käteen jäävässä palkassa ei ole käytännössä eroa.

 

[maisterinainen täälläkin]

Kyllä sun tilanne ihan hyvältä kuulostaa. Mä olisin aika tyytyväinen, jos mun kk-palkkani olisi tuon verran... Mun alani on ERITTÄIN alipalkattu, brutto n. 2500, vaikka maisteritutkinnon lisäksi multa löytyy monenlaista lisäkoulutusta. Tykkään työstäni, mutta aina kun ajattelen palkkaani, mua alkaa ottaa pannuun

 

[ymp]

Ap:n tilanne kuulostaa ainakin minun näkökulmastani hyvinkin hienolta. Varsinkin jos työ on itsellesi mieluista. Mitä väliä on sillä jos teet koulutustasi "huonompaa" työtä jos kuitenkin itse nautit tekemästäsi työstä? No urakehitys ehkä, mutta kuinka tärkeää se sinulle sitten loppujen lopuksi on.. Ainahan voit selailla vapaita paikkoja, jos se unelmatyö/uraputki löytyisi jostain.

Itse olen maisteritutkinno jälkeen saanut lapsen, mutta työ on edelleen hakusessa. Suhteet ei riitä, tuli lama eikä työkokemusta ole tarpeeksi. Oravanpyörä. Ahdistaa ja pelottaa vaikka tiedänkin että vauvalleni kotonaoloni on tärkeää.

 

[Non compos mentis]

Ap:n tilanne kuulostaa ainakin minun näkökulmastani hyvinkin hienolta. Varsinkin jos työ on itsellesi mieluista. Mitä väliä on sillä jos teet koulutustasi "huonompaa" työtä jos kuitenkin itse nautit tekemästäsi työstä? No urakehitys ehkä, mutta kuinka tärkeää se sinulle sitten loppujen lopuksi on.. Ainahan voit selailla vapaita paikkoja, jos se unelmatyö/uraputki löytyisi jostain.

Itse olen maisteritutkinno jälkeen saanut lapsen, mutta työ on edelleen hakusessa. Suhteet ei riitä, tuli lama eikä työkokemusta ole tarpeeksi. Oravanpyörä. Ahdistaa ja pelottaa vaikka tiedänkin että vauvalleni kotonaoloni on tärkeää.

Etkö solminut suhteita koulussa? Ilmeisesti harvempi yliopisto-opiskelija hankkii työkokemusta opintojensa ohessa ainakaan omalta alaltaan? Kotonakin voisi tehdä perusopinnot jostain aineesta vaikka verkko-opintoina. Joissain opintoaikaa jopa vuodenkin päivät, 25 op vuodessa ja kotoa käsin, hinta n. 250 euroa. Ei paha. Jää aikaa muuhunkin siellä kotona. Ois jotain mitä näyttää, jotain uutta lisättävää.

 

[vieras]

Ap:n tilanne kuulostaa ainakin minun näkökulmastani hyvinkin hienolta. Varsinkin jos työ on itsellesi mieluista. Mitä väliä on sillä jos teet koulutustasi "huonompaa" työtä jos kuitenkin itse nautit tekemästäsi työstä? No urakehitys ehkä, mutta kuinka tärkeää se sinulle sitten loppujen lopuksi on.. Ainahan voit selailla vapaita paikkoja, jos se unelmatyö/uraputki löytyisi jostain.

Itse olen maisteritutkinno jälkeen saanut lapsen, mutta työ on edelleen hakusessa. Suhteet ei riitä, tuli lama eikä työkokemusta ole tarpeeksi. Oravanpyörä. Ahdistaa ja pelottaa vaikka tiedänkin että vauvalleni kotonaoloni on tärkeää.

Etkö solminut suhteita koulussa? Ilmeisesti harvempi yliopisto-opiskelija hankkii työkokemusta opintojensa ohessa ainakaan omalta alaltaan? Kotonakin voisi tehdä perusopinnot jostain aineesta vaikka verkko-opintoina. Joissain opintoaikaa jopa vuodenkin päivät, 25 op vuodessa ja kotoa käsin, hinta n. 250 euroa. Ei paha. Jää aikaa muuhunkin siellä kotona. Ois jotain mitä näyttää, jotain uutta lisättävää.

Mulle on ainakin pian valmistuvana edelleen ihan mysteerio, miten niitä suhteita käytännössä olisi pitänyt siellä yliopistolla opiskelijana solmia. Siis ihan rautalankatasolla, että mitä olis pitänyt puhua, kelle, milloin, ja mitä olis pitänyt tehdä että pääsee semmoiseen tilanteeseen, missä tämä luontevasti onnistuu. En mä edes muiden opiskelijoiden kanssa keksinyt ikinä mitään puhuttavaa, paitsi jossain seminaareissa asiasta. Jotenkin opiskelut aloittaessa kuvittelin, että koulutus riittää. No nyt oon tajunnut, ettei riitäkään, mut enpä tajua edelleenkään, mitä olisin voinut tehdä toisin. Tai siis tiedän, mitä olis pitänyt tehdä, mutten edelleenkään tiedä, miten se olis käytännössä ollut mahdollista.

Oman alan hommiin en ole onnistunut pääsemään harjoittelua lukuunottamatta, joka harjoittelupaikkojen vähäisyyden vuoksi maantieteellisesti semmoisessa paikassa, etten harjoittelupaikkaan voi enää töihin hakea valmistuttuani. Jatkuvasti yritin kyllä hakea.

 

[hmm]

Itse en tuossa tilanteessa tekisi mitään. Jos kuitenkin viihdyt työssä, sinulla on hyvät työajat, saat tehdä välillä etätöitä jne. niin tyytyisin varmasti tuohon! Etenkin jos lapset on pieniä niin odottaisin ainakin vielä toisen työpaikan metsästystä. Jos haluat vain lisää haastavuutta työhön niin odota vielä.

3000 euron kuukausipalkka kuulostaa minusta paljolta mutta ei ehkä sinusta ole sitä.. Kannattaa kuitenkin muistaa se että ei se raha oikeasti ole tärkeintä! Itse vaihtaisin työpaikkaa vaikka palkka tippuisi jos vaan saisin sellaista työtä mistä oikeasti tykkäisin: arjen jaksamisen kannalta se on ensiarvoista! Tällä hetkellä teen työtä johon lähden suurinpiirtein itkukurkussa ja stressaan joka ilta että onko minun todella pakko mennä sinne taas

 

[xyz]

Ap:n tilanne kuulostaa ainakin minun näkökulmastani hyvinkin hienolta. Varsinkin jos työ on itsellesi mieluista. Mitä väliä on sillä jos teet koulutustasi "huonompaa" työtä jos kuitenkin itse nautit tekemästäsi työstä? No urakehitys ehkä, mutta kuinka tärkeää se sinulle sitten loppujen lopuksi on.. Ainahan voit selailla vapaita paikkoja, jos se unelmatyö/uraputki löytyisi jostain.

Itse olen maisteritutkinno jälkeen saanut lapsen, mutta työ on edelleen hakusessa. Suhteet ei riitä, tuli lama eikä työkokemusta ole tarpeeksi. Oravanpyörä. Ahdistaa ja pelottaa vaikka tiedänkin että vauvalleni kotonaoloni on tärkeää.

Etkö solminut suhteita koulussa? Ilmeisesti harvempi yliopisto-opiskelija hankkii työkokemusta opintojensa ohessa ainakaan omalta alaltaan? Kotonakin voisi tehdä perusopinnot jostain aineesta vaikka verkko-opintoina. Joissain opintoaikaa jopa vuodenkin päivät, 25 op vuodessa ja kotoa käsin, hinta n. 250 euroa. Ei paha. Jää aikaa muuhunkin siellä kotona. Ois jotain mitä näyttää, jotain uutta lisättävää.

Ei saisi tehdä sitä virhettä että käyttää harjoittelun valtion töissä. :/ Jatko-opintomahdollisuuksia kai tässä pitäisi seuraavaksi miettiä.

 

[Non compos mentis]

Mulle on ainakin pian valmistuvana edelleen ihan mysteerio, miten niitä suhteita käytännössä olisi pitänyt siellä yliopistolla opiskelijana solmia. Siis ihan rautalankatasolla, että mitä olis pitänyt puhua, kelle, milloin, ja mitä olis pitänyt tehdä että pääsee semmoiseen tilanteeseen, missä tämä luontevasti onnistuu. En mä edes muiden opiskelijoiden kanssa keksinyt ikinä mitään puhuttavaa, paitsi jossain seminaareissa asiasta.

Siksi kannattaa pitää yhteyttä toisiin, vaikkei varsinaista sielun yhteyttä toisiin tuntisikaan. Ruokatauolla rohkeasti toisten pöytiin istumaan, juttelemaan niitä näitä. Tosin kun pääaineena oli kansainvälinen kauppa, oli se kontaktien luominen yksi tärkeimmistä asioista, ei ehkä kaikkien kohdalla yhtä kriittinen osa opiskelua.

Yksikin nuori nainen, ei erottunut muista opiskelijoista juuri mitenkään. Hänen kanssaan ystävystyttyäni pääsin assariksi hänen avomiehelleen, joka omisti pari ravintolaketjua, oikeaksi kädeksi jo opiskeluaikana. En tiennyt tällaisen työmahdollisuuden olemassaolosta, tein vain ystävyyttä, tutustuimme, kohtelin ihmisenä ja eräänä päivänä hän tuli avomiehensä kanssa kylään ja esittivät tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Siirsivät bisnekset Aasiaan, joten minulla sielläkin "tukikohta", jos kiinnostusta lähteä.

Ei saa koskaan vähätellä ihmisiä. Kuka tahansa voi olla se linkki seuraavaan unelmaduuniin tai once in a lifetime -tilaisuuteen. Ei pidä mielistellä, vaan olla ihan normaalisti. Kalastelijan tunnistaa helposti. Pidä kontakteja yllä, vaikka välimatkaa tulisikin. Älä koskaan, koskaan polta siltoja.

 

[ap]

Mulle on ainakin pian valmistuvana edelleen ihan mysteerio, miten niitä suhteita käytännössä olisi pitänyt siellä yliopistolla opiskelijana solmia. Siis ihan rautalankatasolla, että mitä olis pitänyt puhua, kelle, milloin, ja mitä olis pitänyt tehdä että pääsee semmoiseen tilanteeseen, missä tämä luontevasti onnistuu. En mä edes muiden opiskelijoiden kanssa keksinyt ikinä mitään puhuttavaa, paitsi jossain seminaareissa asiasta.

Siksi kannattaa pitää yhteyttä toisiin, vaikkei varsinaista sielun yhteyttä toisiin tuntisikaan. Ruokatauolla rohkeasti toisten pöytiin istumaan, juttelemaan niitä näitä. Tosin kun pääaineena oli kansainvälinen kauppa, oli se kontaktien luominen yksi tärkeimmistä asioista, ei ehkä kaikkien kohdalla yhtä kriittinen osa opiskelua.

Yksikin nuori nainen, ei erottunut muista opiskelijoista juuri mitenkään. Hänen kanssaan ystävystyttyäni pääsin assariksi hänen avomiehelleen, joka omisti pari ravintolaketjua, oikeaksi kädeksi jo opiskeluaikana. En tiennyt tällaisen työmahdollisuuden olemassaolosta, tein vain ystävyyttä, tutustuimme, kohtelin ihmisenä ja eräänä päivänä hän tuli avomiehensä kanssa kylään ja esittivät tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Siirsivät bisnekset Aasiaan, joten minulla sielläkin "tukikohta", jos kiinnostusta lähteä.

Ei saa koskaan vähätellä ihmisiä. Kuka tahansa voi olla se linkki seuraavaan unelmaduuniin tai once in a lifetime -tilaisuuteen. Ei pidä mielistellä, vaan olla ihan normaalisti. Kalastelijan tunnistaa helposti. Pidä kontakteja yllä, vaikka välimatkaa tulisikin. Älä koskaan, koskaan polta siltoja.

Kontaktit ON tärkeitä. Itsekin sain hommattua ex-kollegani nykyiseen työpaikkaani töihin. Tiesin hänen vastaavan täysin työn edellytyksiä. Helppo oli pomonkin ottaa töihin, kun joku pystyi mennä takuuseen.

 

[v]

Tietysti olisin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen sinun asemassasi. Tuohan on hyvä lähtökohta seuraavaa työpaikkaa varten. Siitä vaan kyselemään ja hakemaan uutta paikkaa. Julkiselle puolelle en menisi, jos haluan jatkossa yksityisen puolen työpaikkoja. Julkisella puolella tuntuu muutenkin olevan tällä hetkellä melko ankeaa, kun joka asiassa säästetään.