Olisi kiva kuulla...

...olemme mieheni kanssa muuttamassa erilleen lähitulevassa...ja haluaisinkin tietoa/apua minkälaista tukea on saatavilla yksinhuoltajalla, minulla on hieman yli 2v poika. ja minun täytyisi jatkaa opintoja ensi vuonna...siihen asti saatan olla työttömänä pienen lapsen kanssa kotona... olisi hienoa kuulla samassa tilanteessa olevia, miten selviytyä, millaista tukia on mahdollisuus saada jne... :heart:
 
Liisa-L
Jos olet työttömänä, saat työttömyystukeen lapsikorotuksen. Lapsilisään tulee yksinhuoltajakorotus. Tietenkin elatustuki, joka pitää sopia lastenvalvojan luona, miehesi kanssa. Luonnollisesti asumisen tuet saat niin kuin muutkin. Sinulla on vain yksi pieni lapsi, joten kyllä sinä työttömänäkin pärjäät, kunhan pidät kulutuksen aisoissa. Opiskelu onkin sitten eri juttu, toisaalta, muistaakseni opintorahaa ei lasketa tuloksi, kun hoitomaksuja peritään (kunnallinen hoitopaikka). Älä huoli. Kunhan ymmärrät laskea tulot ja menot, etkä havittele luxusta, pärjäät kyllä. Minä olen kahden pienen lapsen yh ja ensi syksyyn asti työttömänä. Elatustukea en vielä saa kuin yhdestä lapsesta ja sekin Kelan maksamana, kun isä ei kykene maksamaan, yh-korotuksia en (vielä) ollenkaan, en kuulu liittoon, joten saan vain Kelan työttömyystukea. Maksan kallista vuokraa (suhteellinen käsite), autolainaa edellisestä JA nykyisestä autosta, ja diesel -auton kalliita pitokustannuksia, sekä muut pakolliset laskut jne. Silti olen pärjännyt. Olen saanut muut arjen menot supistettua niin minimiin, että kykenen kyllä sinnittelemään syyskuuhun. Eikä tarvitse ahdistua tai masentua. Oikea asenne elämään on parempi kuin kymppitonni rahaa!

Kaikkein eniten tarvitset rahaa muuton yhdeydessä, etenkin jos muutat vuokra-asuntoon, eikä sinulla ole valmiiksi huonekaluja ym. Siihen kannattaa säästää etukäteen tai lainata. Se on valtava rahareikä. Itse jouduin myymään vanhan autoni maksaakseni kaikki kertahankinnat: tietokoneen, imurin, kahvinkeittimen, astiat, tv:n, huonekalut sun muut. Muuton yhteydessä minulla oli noista kertaostoista ja vuokratakuusta+1.kuun vuokrasta noin 9 000 euron edestä menoja. Sen jälkeen menot per kuukausi ovat kutistuneet noin 1300euroon, eli elän kädestä suuhun -periaatteella, mutta pääasia on, että elän ja lapset ovat onnellisia.

MUISTA TÄMÄ: VÄLTÄ KAIKIN TAVOIN OSAMAKSUJA!

Jos ostat huonekalut ja välttämättömät tarvikkeet osamaksulla ja jokaisesta tulee esim. 30-100e erä maksettavaksi joka kuukausi, siihen päälle mm. televisiolupamaksu, joka pläjähtää luukusta sopimuksen mukaan ja yllättävät menot, joilta ei voi välttyä, olet suoraan sanottuna KUSESSA. Pienistäkin eristä kehkeytyy hirveä velkataakka. Myy jotain arvokasta, että saisit ostettua kertaostona kaikki pakolliset.
 

Yhteistyössä