V
vieras
Vieras
Itse en vienyt mitään. Päätin, että se on turhaa ja hölmöä. Poika teki molemmille kerhotädeille itse kortit, minä en edes puolella sanalla vihjannut. Samoin teki pikkusiskonsa, vaikka ei kerhoa vielä käykään. Muutama muu näytti toimineen samoin, mutta suurin osa seisoi siellä lahjanyssäkät kädessään.
Katselin ihan ihmeissäni sitä lahjapussiviidakkoa. Suurimalla osalla oli paikallisen marimekko-liikkeen kassi kädessään. Eli ihan edullisestikaan ei tästä lahjuksesta selvitty siis.
Tosi monet veivät myös kukkasia mikä on minusta arveluttavaa - kuka kenenkin allergioista tietää.
Ja mikä minua ihmetytti oli se, että toisilla näkyi olevan neljä kukkaa/lahjaa eli veivät KAIKILLE kerhotädeille eivätkä vain sille lapsen omalle.
Illalla olin sitten eräässä paikassa missä oli pari opettajaa ja kysyin suoraan, että eikö tuo ole saajalle noloa, kun niitä kannetaan. Molemmat opettajat olivat sitä mieltä, että ei se niin kivaakaan ole, kun niitä "lahjuksia" kannetaan. Käyttivät siis itse tuota sanaa, en minä. Molemmat sanoivat, että se on mukavampaa kun oppilaat itse omasta halustaan muistavat vaikka sitten, kun yläaste loppuu tai jos sama opettaja on ollut monta vuotta ja vaihtuu niin muistetaan. Eli tyyliin oppilaat omasta aloitteestaan keräävät 2 euroa jokaiselta ja ostavat jotain. Mutta tuota lahjojen kantamista pitivät ehdottoman liiallisena.
Itse olin tyytyväinen tänään, kun päädyin siihen, että en vie mitään. Oli jotenkin suorastaan säälittävää, että pitää kantaa niitä paketteja sinne vieraille ihmisille.