OLIN EILEN SÄNGYSSÄ VARATUN MIEHEN KANSSA

eve
Ja olen itsekin varattu. Hänellä tosin on lapsi.

Meillä on ollut suhde 3 vuoden ajan. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun menimme sänkyyn. Hetki oli oikea, ehkä aiemmin emme olisi olleet kumpikaan siihen valmiita. Ja mikä kauheinta, minua ei edes kaduta yhtään. Aiomme muuttaa vuoden päästä toiselle puolelle Suomea minun töiden vuoksi.

Olen sanonut miehelle, että lain mukaan myös isällä on oikeus lapseensa, pelkää nimittäin, että lapsen äiti riistää häneltä isyyden, jos lähtee suhteesta. Mies on vain lapsen vuoksi itselleen huonossa suhteessa. Ihailtava isä kuitenkin on :heart:
 
Kyllä mä ymmärrän että toiseen voi rakastua, mutta miksi toista pitää pettää?? Sinäkin petät molempia, sekä omaa miestäsi että tätä uutta.
Itse vastaavassa tilanteessa tekisin asian selväksi kaikille osapuolille, eipähän myöhemmin jäisi p.askan maku suuhun ja voisin aloittaa uuden elämän ihan puhtaalta pöydältä.
Mutta niinkun on jo monesti todettu, meitä on moneen junaan...
 
vuieras
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:38 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:34 Eve kirjoitti:
Mies on vain lapsen vuoksi itselleen huonossa suhteessa.
No ei kai kukaan enää usko tuota skeidaa? :LOL: Jos OIKEASTI on noin, niin aika nössykkä äijä. No, joihinki vissiin vielä uppoaa nuokin lässyn lässyn jutut :D
:LOL: Noinhan ne selittää kaikille panoilleen :LOL: oot vaan niin helppo
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:41 vuieras kirjoitti:

Mitäs muita niitä oli..? "Oon vaimoni kanssa vaan, koska se romahtaisi jos jättäisin" ja "ero on jo vireillä, olen etsimässä jo uutta asuntoa" mutta toi "lapsen takia vain" on kyllä ihan klassikko :D
 
nooooo
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:42 vieras kirjoitti:
provolta haiskahtaa koko aloitus...
miksihän eve itse muuten elää suhteessa vielä vaikka ei ole edes lapsia "joiden takia olla yhdessä"..
Ei pysty olla yksinkään vaan joku vaan oltava
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:34 Eve kirjoitti:
Ja olen itsekin varattu. Hänellä tosin on lapsi.

Meillä on ollut suhde 3 vuoden ajan. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun menimme sänkyyn. Hetki oli oikea, ehkä aiemmin emme olisi olleet kumpikaan siihen valmiita. Ja mikä kauheinta, minua ei edes kaduta yhtään. Aiomme muuttaa vuoden päästä toiselle puolelle Suomea minun töiden vuoksi.

Olen sanonut miehelle, että lain mukaan myös isällä on oikeus lapseensa, pelkää nimittäin, että lapsen äiti riistää häneltä isyyden, jos lähtee suhteesta. Mies on vain lapsen vuoksi itselleen huonossa suhteessa. Ihailtava isä kuitenkin on :heart:
voi eve parka etkö tiedä että miehet sepittää mitä vain päästäkseen sänkyyn :LOL: :LOL: että se siitä huonosta liitosta
 
buahahahah
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:43 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:41 vuieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:38 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:34 Eve kirjoitti:
Mies on vain lapsen vuoksi itselleen huonossa suhteessa.
No ei kai kukaan enää usko tuota skeidaa? :LOL: Jos OIKEASTI on noin, niin aika nössykkä äijä. No, joihinki vissiin vielä uppoaa nuokin lässyn lässyn jutut :D
:LOL: Noinhan ne selittää kaikille panoilleen :LOL: oot vaan niin helppo
Mitäs muita niitä oli..? "Oon vaimoni kanssa vaan, koska se romahtaisi jos jättäisin" ja "ero on jo vireillä, olen etsimässä jo uutta asuntoa" mutta toi "lapsen takia vain" on kyllä ihan klassikko :D
Ja sit on taloudelliset syyt :LOL:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:34 Eve kirjoitti:
Ja olen itsekin varattu. Hänellä tosin on lapsi.

Meillä on ollut suhde 3 vuoden ajan. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun menimme sänkyyn. Hetki oli oikea, ehkä aiemmin emme olisi olleet kumpikaan siihen valmiita. Ja mikä kauheinta, minua ei edes kaduta yhtään. Aiomme muuttaa vuoden päästä toiselle puolelle Suomea minun töiden vuoksi.

Olen sanonut miehelle, että lain mukaan myös isällä on oikeus lapseensa, pelkää nimittäin, että lapsen äiti riistää häneltä isyyden, jos lähtee suhteesta. Mies on vain lapsen vuoksi itselleen huonossa suhteessa. Ihailtava isä kuitenkin on :heart:
ihailtavalla isällä on senverran munaa että eroaa eikä anna lapselle mallia rakkaudettomasta liitosta. koskee myös äitejä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:45 buahahahah kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:43 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:41 vuieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:38 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:34 Eve kirjoitti:
Mies on vain lapsen vuoksi itselleen huonossa suhteessa.
No ei kai kukaan enää usko tuota skeidaa? :LOL: Jos OIKEASTI on noin, niin aika nössykkä äijä. No, joihinki vissiin vielä uppoaa nuokin lässyn lässyn jutut :D
:LOL: Noinhan ne selittää kaikille panoilleen :LOL: oot vaan niin helppo
Mitäs muita niitä oli..? "Oon vaimoni kanssa vaan, koska se romahtaisi jos jättäisin" ja "ero on jo vireillä, olen etsimässä jo uutta asuntoa" mutta toi "lapsen takia vain" on kyllä ihan klassikko :D
Ja sit on taloudelliset syyt :LOL:
Ai niin joo, ne unohtu :LOL: Ja nää ryyditettynä niillä "oot elämäni nainen" ja muilla liirumlaarum-mielistelyillä -siis SUURI SÄÄLI jos nää tosiaan menee vielä jollekin naiselle läpi. Hei kamoon naiset, älkää nyt olko niin kanoja ja täysin miesten vietävissä! Arvostakaa nyt itteenne vähän enemmän, älkääkä levitelkö haarojanne heti, jos joku varattu mies vähän heittelee kliseisiä lirkutuksia, jooko? Tai no, ei kai tuo multa henk.koht. ole pois, jos jotkut naiset menee edelleen tuohon helppoon...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:46 Inker Imatralt kirjoitti:
Niinpä niin. Minäkin olin eilen sängyssä varatun miehen kanssa. Varasin hänet jo liki 27 vuotta sitten. :heart:
meinasin juuri sanoa et niin oli varmaan moni muukin varattu palstalainen eilen varatun miehen kans sängyssä :LOL:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:49 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:45 buahahahah kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:43 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:41 vuieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:38 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 14:34 Eve kirjoitti:
Mies on vain lapsen vuoksi itselleen huonossa suhteessa.
No ei kai kukaan enää usko tuota skeidaa? :LOL: Jos OIKEASTI on noin, niin aika nössykkä äijä. No, joihinki vissiin vielä uppoaa nuokin lässyn lässyn jutut :D
:LOL: Noinhan ne selittää kaikille panoilleen :LOL: oot vaan niin helppo
Mitäs muita niitä oli..? "Oon vaimoni kanssa vaan, koska se romahtaisi jos jättäisin" ja "ero on jo vireillä, olen etsimässä jo uutta asuntoa" mutta toi "lapsen takia vain" on kyllä ihan klassikko :D
Ja sit on taloudelliset syyt :LOL:
Ai niin joo, ne unohtu :LOL: Ja nää ryyditettynä niillä "oot elämäni nainen" ja muilla liirumlaarum-mielistelyillä -siis SUURI SÄÄLI jos nää tosiaan menee vielä jollekin naiselle läpi. Hei kamoon naiset, älkää nyt olko niin kanoja ja täysin miesten vietävissä! Arvostakaa nyt itteenne vähän enemmän, älkääkä levitelkö haarojanne heti, jos joku varattu mies vähän heittelee kliseisiä lirkutuksia, jooko? Tai no, ei kai tuo multa henk.koht. ole pois, jos jotkut naiset menee edelleen tuohon helppoon...

apua.mun mies kyllä liirum laarutteli mulle juuri tuollaisia ja yhdessä ollaan yhä , nyt 8. vuosi menossa. ja mies oli vielä naimisissa kun tavattiin, mutta liitto oli todellakin huono. sellaisiakin ihan oikeasti on. ja niistä monet eroaa. ja kumpi on säälittävämpää; se toinen nainen joka uskoo miehen liiruttelut vai se kotona odottava vaimo joka ei tiedä mistään mitään vaan elää kuplassa?
 
Jos oikeasti rakastuu toiseen, niin kyllä sen eteen on valmis taistelemaan ja hankkiutumaan yhteen, lapsen tapaamiset ja muut ovat järjestelykysymyksiä. Eli jos noita tekosyitä nykyisen kanssa yhdessäoloon tulee, niin se on selvä merkki, ettei ole aikomustakaan erota.
 
eve
Tiedän, ettei hänellä ole muita naisia. Ja tiesin myös sen, minkälainen ryöpytys täältä tulee -harmi vaan kun te ette tiedä totuutta, te luulette mitä luulette. Siitä vaan! =)

Mies siis pelkää, että nainen "vie" häneltä isyyden, jos lähtee suhteesta. Ja meillä on ollut miehen kanssa suhde kolme vuotta, joten eipä tuo taida enää vaan sepitellä päästäkseen sänkyyn -vaikkakin tämä oli ensimmäinen kertamme, mutta muistakaa, että MYÖS MINÄ HALUSIN SITÄ, ei minua ole käytetty hyväksi ;)
 
Yhteistyössä