Ex-vaimoni petti, oli alkoholisti, koukussa lääkeaineisiin (ja huumeisiin), valehteli sen minkä kerkesi, teki pahaa lapsille ja minulle. Perhe ei enää muutenkaan kiinnostanut kun muut asiat täyttivät elämän. Oikeastaan nuo lääkkeet ja huumeet tulivat kuvioon vasta eron jälkeen. Sellaista tasaista jaksoa oli harvoin avioliiton aikana.
Erostamme on aikaa kolme vuotta. Lapsia hän tapasi kerran eron jälkeen, kävi siis käymässä kerran. Noin puolitoista vuotta sitten hän teki lopulta itsemurhan.
On ehkä todella hullua ja älytöntä, mutta jostain syystä rakastan häntä yhä. Välillä ikävöinkin. En pystynyt "pelastamaan" tai auttamaan häntä. Yritin, mutta minusta ei ollut siihen. Ei hän aina sellainen ollut, mutta lopulta ei pystynyt "esittämään äiti ja vaimo -roolia" kuten hän selitti. Kaikki tuli tietenkin yllätyksenä minulle.
Uutta parisuhdetta en pysty miettimäänkään. Mietin vain, että oliko hän sitten kuitenkin se elämäni rakkaus kaikesta huolimatta. En ottaisi takaisin vaikka eläisikin yhä, silti ne tunteet on ainakin osin jäljellä.