Ä
äiti
Vieras
Kavereiden käytöksestä kyse... ei mitään tapoja. Harmittaa kun ovat lasteni ainoat leikkikaverit naapurissa, mutta ei tunnu hyvältä ajatukselta sekään että leikkisivät yhdessä. Naapurin lapset kiroilevat, kylään tullessaan juoksevat ympäriinsä, pyytävät ruokaa kuin kotonaan eivätkä lähde pois ennen kuin pyydetään. Nämä alle kouluikäiset menevät tuolla pitkin pihoja vielä iltakahdeksalta keskenään, koskaan en ole nähnyt aikuista mukana tai että kukaan olisi kaivannut kotiin. Jos yllätät heidät pahanteossa (aika yleistä) niin takaisin tulee kiroilua ja nimittelyä. Viimeksi kun sattuivat yhtä aikaa pihalle, olivat kertoneet neljävuotiaalleni alapääjuttuja.
Nyt olen sanonut, että nämä kaverit eivät ole tervetulleita enää meille sisälle ja harkitsen myös että sanoisin suoraan lapsilleni ettei tarvisi näiden kanssa kaveerata. Surullista sinänsä, kun eihän se oiden lastenkaan vika ole, etteivät vanhemmat pidä mitään kuria kotona.