Oletteko keskustelleet lapsiluvusta suhteenne alkuvaiheessa?

Puhuttiinhan me siitäkin. Ja todettiin, että yksikin olisi huippu hienoa mutta maailma ei siihen kaadu, jos vaikka sitä yhtäkään emme saa.

Saimme sitten kolme :heart:. Ja tää kokoonpano on meille juuri sopiva .

 

nuorena ajattelin että kuusi olis kiva. No voishan se olla, muttei meille. Mä kuulun siihen väestönosaan, josta voisi hyvinkin olla äidiksi jos huushollissa olis kotiapulainen. Yksi on ja siihen jäi, ja silti tuntuu että aivot jää vajaakäytölle.

 

En muista kuinka tarkkaan puhuttiin, mutta sen että perhe olis kiva.
Lapsia on 2 ja hyvä näin

 

Me tehtiin ensimmäinen lapsi jo ennen kuin oikeastaan oli mitään suhdettakaan. Ei siinä vaiheessa tosiaan paljon puhuttu, montako niitä lopulta kukakin haluaa ja kenen kanssa.

Neljä niitä nyt on.

 

Kyllä puhuimme ja samaa halusimme.

 

On niistä varmasti puhuttu jo hyvissä ajoin.

Mun mies halusi jossain vaiheessa kahdeksan. Oman futisjoukkueen kuulemma. Mutta sitten, kun esikoinen syntyi, toiveet vähän realistui. Riitti kuulemma kolme.

Mä oon sanonut koko ajan kaksi. Kaksi meillä nyt on. ...kolmatta en sulje kokonaan pois, mutta ei ole suunnitteilla tai edes harkinnassa just nyt. =)

 

Kyllä keskustelimme. Kerroin, että leikattu sydämeni ei kuulemma kestä raskautta. Se sopi, mutta tulinkin sitten
raskaaksi. Päätin saada lapsemme. Voin mitä mainioimmin koko raskauden ajan. Raskauden lopulla ottivat
varoiksi kuukaudeksi sairaalaan ja lapsi päätettiin ottaa ulos keskosena, liki nelikiloisena. Mieheni pelkäsi
menettävänsä minut. Vauva asui tehohoidossa keskolassa, koska hörppäsi lapsivettä, verikin piti vaihtaa ja valo-
kaaressa olla. Kaikki sujui, molemmilta upeesti!

 

EI ole puhuttu määrästä koskaan mutta lapsista kylläkin ja paljon. ja nyt on puolitusinaa tenavia tässä kämpässä. Ja sitä ei tiedä tuleeko lisää...aika näyttää.

 

Ei puhuttu lapsimäärärästä alussa mitään. Mutta eipä siitä varmaan olis ollut mitään hyötyä vaikka olis puhuttukin, koska nytkään en osaa sanoa montako oikeasti haluaisin. Kaksi ollaan saatu. Toisina päivinä kaipaan palavasti kolmatta, toisina taas olen sitä mieltä että ei koskaan enää enempää..

 

Joo, kyllä meillä oli puhetta melkein heti seurustelun alkuvaiheessa. Tämä suoraan asiaan meneminen johtui oikeastaan enimmäkseen siitä, että mies oli ennen seurustelun alkua ollut jo kolmisen vuotta yksi parhaista ystävistäni. Viidestä lapsesta oli alunperin puhe, mutta kolmeen tulee jäämään ja se sopii kummallekin.

 

Kyllä ollaan keskusteltu Kaksi lasta haluais molemmat mutta kolmaskaan ei maata kaatais.

 

Keskusteltu on. Molemmat haluttiin kaksi tai kolme. Tällä hetkellä edes yksi saisi maailmamme kääntymään päälaelleen. Nauttikaa ajasta omien pikkuisten kanssa, kun se on vielä mahdollista! :heart:

 

Puhuttiin, nolla ja nollassa se pysyykin

 

Joo, meidän piti olla vapaaehtoisesti lapsettomia mutta jostain syystä tässä kuitenki hengaa 3 itse tehtyä lasta

 

Me emme puhuneet. Tuon miehen piti olla sellanen huvittelujuttu. Nyt on melkein kakskytvuotta takana ja kaksi ihanaa naperoa.

 

Puhuttiin siitäkin. Kaksi tai kolme tuntui sillon hyvälle. Nyt on kaksi, eikä vielä tiedä mitä elämä eteen tuo.

 

Kyllä oli puhetta ja muistakin tulevaisuuden toiveista/tavoitteista. Siinä yksi syy onnellisuuteemme, ei tule ikäviä yllätyksiä kun kaikki on selvillä

 

Exän kanssa taidettiin silloin joskus puhua kahdesta tai kolmesta lapsesta, ja kolme tuli. Nykyisen miesystäväni kanssa puhuttiin heti alussa, että minä en voi saada enää kuin yhden tai ehkä kaksi lasta, koska nuo kolme ovat syntyneet sektiolla.

 

Joo juteltiin. Molemmilla toiveena muutama lapsi. No..Eka odotutti itteään vuosia ja oli jo vauvana niin työteliäs että lisää ei haluta. Mittään me ei sovittu vaan molemmilla asenne että katellaan ja oma laps ois kiva. Poitsu täyttää 5v ja mitään vauvahinkua ei oo.

 

Juteltiin erittäin vakavasti. Seurustelun yksi ehto oli ettei kumpikaan halua lasta. Ennenkuin mentiin naimisiin juteltiin uudestaan ja muistuteltiin että lapsia ei tehdä, ilmoiutettiin kaikille että turha odotella mitään perheenlisäystä vaikka olemmekin naimisissa. Meni reilu 7 vuotta häistä kun huomasin ihan paniikissa että olen raskaana. Hirveän noloa mennä aborttiin isona ihmisenä Sitten kai nuo raskaushormonit teki jotakin pääkopalle, myös miehen, ja lapsi sai syntyä. Hienoahan se oli ja on, enimmäkseen. Silti on aikoja kun mietin miten paljon helpompaa elämä olisi ilman lasta. Joskus jopa kaduttaa mutta eihän tuota tietenkään poiskaan antaisi.