Oletko valehdellut neuvolassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ***
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

***

Vieras
Oletko koskaan kertonut neuvolassa valkoista valhetta joko odotusaikana tai lastenneuvolassa? Vai oletko jättänyt kertomatta jotain?

Lapseni yösyötöistä ja nukkumisista puhuessa oli aikanaan "pakko" vähän kaunistella totuutta. Lapsi kun tarvitsi yömaitonsa yhä yli 6kk iässä ja nukkui parhaiten perhepedissä. Kerran menin kertomaan terkalle, mikä oli totuus ja vissinä pidin sen omana tietonani seuraavilla käynneillä, sen verran räpäskää tuli silmille. Samoin soseita aloitellessa lapsen syömä ruokamäärä ei ilmeisesti olisi ollut terkan makuun riittävä, mutta koska lapsi kasvoi pulskeasti yläkäyrällä pienillä ruoka-annoksillaan, mitäpä sitä erikseen toitottamaan, että soseita meni aterioilla vain pari hassua lusikallista. Joka tapauksessa osittaisimetyskin loppui ajallaan (1v) ja noin 1,5v alkaen lapsi on nukkunut siinä paljon kehutussa omassa sängyssä.

Toisaalta mietin, että jos olisin jaksanut ja uskaltanut puolustaa perhepetiä ja lapsentahtista imetystä, ehkä jollakulla olisi minun jälkeeni neuvolassa helpompaa. Tämän kakkosen kanssa olen rohkeampi, mutta vauva ryökäles tykkää nukkua omassa koppasängyssään omassa rauhassaan. Puhu siinä nyt sitten perhepedin puolesta :D
 
Kuopuksen kohdalla montakin kertaa.
Viimeksi perjantaina jätin laittamatta 4v neuvolalomakkeeseen mitään mistään huolenaiheista, koska seuraan mielummin itse ja osaan hakea apua jos sitä lapsen tueksi tarvitaan.
Samoin ruokailut kuittaan hyviksi, vaikka vielä on paljon parannetttavaa. Suhteellinen pituuspaino oli n. -12% mikä on meidän jäppiselle ihan tarpeeksi hyvä. Terveydenhoitajalta pääsi kauhistunut "huii" kun poika riisui paitaansa, mikä oli mielestäni vahvasti liioiteltua vaikka kylkiluut näkyvätkin...
 
No en nyt keksi mitään, mistä olisi pitänyt valehdellakaan. Toisaalta, sain "neuvolaa" useammalta taholta (riskiraskaus), mikä ehkä tasasi sen virallisen neuvolatädin tarpeita ryhtyä ojentamaan, kun omakohtainen eksakti hoito tuli muualta.
 
Mun mielestä tuo nyt ei ole valehtelua, mitä harrastit, vaan tiettyjen asioiden kertomatta jättämistä, koska neuvolantädin ja sinun kasvatusnäkemykset eivät olleet ihan yhtenäiset.
Mun mielestä on erikoista, että edelleen on paljon neuvolantätejä, jotka näkevät asiakseen kertoa absoluuttisa totuuksia lasten syömisistä ja nukkumisista. Yöimetykset yli 6kk ikäiselle tai perhepeti eivät kuitenkaan taida olla mitenkään vahingollisia, eikä mitään hörhöoppiakaan, vaan monessa perheessä se helpoin ja käytännöllisin tapa elää vauvaperhearkea.
Jos äiti on kuolemanväsynyt, saattaapi olla aiheellista kertoa, että yli 6kk voisi jo ohjata pois yösyötöistä, mutta jos ongelmia ei ole, niin miksi ola niin absoluuttinen.

Harmillista on, että monet valehtelevat niistä oikeasti tärkeistä asioista, väsymyksestä, masennuksesta, puolison väkivaltaisuudesta, isompien sisarusten käytöshäiriöistä ym. ym.
 
En mä kyl oo valkosia päästelly saati muita. Johtunee siitä että neukkatädit ei ole olleet nipoja eivätkä tulleet koskaan selittämään että tehtävä on niin ja näin. Olen saanut kyllä paljon neuvoja ja tukea, mutta mun on annettu hoitaa lasta maalaisjärjellä. Lapsi on ollu perhepedissä jne...terkka sanoi vaan että pääasia jotta saatte nukuttua parhaiten. Olen ollut rehellinen kertoessani väsymyksestä jne ja sain apua. Enää ei ole ollut niitä ongelmia.
Äitiysneuvolassa sanoin rehellisesti mitä syön, käytänkö alkoholia jne...
 
Olen huumekokeiluista.

Munki olis pitäny.. Menin kertomaan, että joskus teininä on tullut maria polteltua.. Sen jälkeen kaikilla raskausajan neuvolakäynneillä piti todistella, että en ole tämänkään kuukauden aikana mitään käyttäny.. Juu, jos olen kahdeksan vuotta sitten muutaman sätkän poltellu, niin aika todennäkösesti olen kamala huumeriippuvainen ja sorrun raskausaikana pössyttelemään... (ku siitä muutaman sätkän aiheuttamasta riippuvuudesta ei vissiin niin vain pääse irti..:D)

Olen valehdellut myös lapsen ruuista.. Meidän neuvolantädille tuntuu olevan pyhä totuus se, että lapsen kuuluu ensimmäisenä saada perunaa.. ja lounaalla EHDOTTOMASTI! Nii.. me annettiin porkkanaa päivällisellä (kun muukin perhe istuu saman pöydän ääreen ja syö siihen aikaan, ni miksi vauvan pitäis syödä eri aikaan?!)..:D en viittiny kertoa, kun oli niin tärkee asia terkalle...

Muoksis.: Nii, se vielä halusin sanoa, ettei meidän terkka kumminkaan mikään hirviö ole, vaikka joissakin asioissa vähän turhan jyrkkä onki..:D Muuten hänestä kyllä tykkään ja mielellään pojun hänen tarkastettavakseen vien..
 
Viimeksi muokattu:
Neuvola-aikoina on tullut asuttua useilla eri paikkakunnilla ja näin ollen käytyä useissa eri neuvoloissa. Asenteet ovat olleet hyvin erilaisia. Kolmannen lapsen odotuksessa ja vauvan synnyttyä yllätyin saatuani käteeni opuksen, jossa imetyksestä ja perhepedistä puhuttiin tosi myönteisesti! Aiemmin olin perhepedissä nukkumisesta maininneena saanut lääkäriltä motkotusta sen vaarallisuudesta. Nykyisessä neuvolassa siis suhtaudutaan tosi myönteisesti lapsentahtisuuteen, joten siellä uskaltaa siitä puhuakin jos jotain kysyvät, joka vastauksessa tulee ilmi.
 
Siinä kohtaan kun alkavat kysellä yksityis elämästä niin sillloin valehtelen. Mitä ihmettä se neuvolan tädeille kuuluu kenenkä kanssa olen väleissä/tekemisissä.. Ihme kyttäämstä..
 
Multa ei oo taidettu edes kysyä missä lapsi nukkuu... eipä ole tullut valehdeltua eikä edes kaunisteltua, koska niinkuin joku jo edellä sanoi: ei niitä neuvolantätejä nyt niin vakavasti pidä ottaa, ei ne mitään poliiseja ole!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äippä 40 v.;23764333:
Multa ei oo taidettu edes kysyä missä lapsi nukkuu... eipä ole tullut valehdeltua eikä edes kaunisteltua, koska niinkuin joku jo edellä sanoi: ei niitä neuvolantätejä nyt niin vakavasti pidä ottaa, ei ne mitään poliiseja ole!!

Joo mutta ovat velvollisia ilmoittamaan sossuun jos kokevat aiheelliseksi.
 
Olen valehdellut alkoholikyselyssä.En ole alkoholisti, mutta kun lähden juhlimaan niin juon kyllä enemmän kun esim. neljä annosta. Ehkä 14 ois lähempänä totuutta.

Huumekokeilut ois kannattanut jättää kertomatta koska merkkas sen neuvolakorttiin ja sitä en voi kyllä lapselle koskaan näyttää.

Kiinteiden aloituskohdasta olen myös valehdellut.
 
Kaverini meni neuvolan kyselyssä vastaamaan kysymykseen tunnetko itsesi väsyneeksi ja hän vastasi kyllä sen jälkeen hänelle ehdotettiin masennus lääkkeitä, kai sitä nyt jokainen on välillä väsynyt jos on vastasyntynyt talossa.
 
[QUOTE="vieras";23764411]Olen valehdellut alkoholikyselyssä.En ole alkoholisti, mutta kun lähden juhlimaan niin juon kyllä enemmän kun esim. neljä annosta. Ehkä 14 ois lähempänä totuutta.

Huumekokeilut ois kannattanut jättää kertomatta koska merkkas sen neuvolakorttiin ja sitä en voi kyllä lapselle koskaan näyttää.

Kiinteiden aloituskohdasta olen myös valehdellut.[/QUOTE]

Juuri se nuoruuden pössäytys ei tee minusta narkomaania iäksi. En halunnut merkintää, koska en sitä halua jättää mihinkään neuvolakorttiin roikkumaan. Tuttava joutui koko raskausajaksi syyniin, koska päätti kertoa nuoruuden kokeilusta. Ja vielä synnytyksen jälkeenkin. Iso haloo meidän 15-vuotiaana tekemästä kohelluksesta.
 
Joistain jutuista juu. Esimerkiksi nykyinen terkka vastustaa rintakumeja yli kaiken ja sai suurinpiirtein hepulin kun kuuli mun käyttävän sitä kuopuksella alkuviikkoina kun imuote ei ollut vielä ihan kunnossa ja nännit meinasi mennä ihan rikki. Terkka oli sitä mieltä että tuo tuhoaa imetyksen kokonaan, vaikka itse tiesin homman olevan päinvastoin (rintakumin vaihtoehtona oli tuossa tarjota korviketta). Päädyin sitten seuraavalla kerralla sanomaan etten ole enää rintakumia käyttänyt.

Kakkosen ummetusongelmista ollaan erilinjoilla enkä sitten ole viitsinyt enempää puhua niistä ja niiden hoidosta. Muutenkin kerron vähän siihen tyyliin mihin täti haluaa asiat kuulla.
 
[QUOTE="vieras";23764259]En, edes teini-iän huumeidenkäyttöä en salaillut. En osaa valehdella.[/QUOTE]

Minäkään en osaa valehdella! Tosin tästä seurasi se että 16v:nä kerran poltettu kannabis päätyi ennen raskautta, käyttänyt huumeita, kyllä -ruutuun. Niin ekalla kuin tokallakin kerralla! PRKL! Sanoin kyllä todella voimakkaasti mielipiteeni asiasta molemmilla kerroilla!
 
[QUOTE="Juu";23764149]Söi jo lihaa ennen suositusten ja kotiruokaa jo ihan täyttä päätä puolen vuoden iässä. En sitä kertonu neuvolassa[/QUOTE]

Mikset voinut kertoa, että syö kotiruokaa? Sehän on ihan normaalia. Mitäs sit olis pitänyt syödä? Jotain kaupan purkkeja vai?
 

Yhteistyössä