Oletko synnyttänyt kotona tai suunnitellu sitä?

["Entinen Ksantippa S."]

En ole synnyttänyt kotona, enkä aio synnyttää kotona. Uskon kotisynnytyksen olevan pääsääntöisesti hyvä ratkaisu matalan riskin synnyttäjien kohdalla, mutta koen sen kulttuurissamme liian monimutkaiseksi. En halua ottaa vastuuta järjestelyistä enkä kantaa sitä (pienen pientä) riskiä, ettei kaikki menekään hyvin. Olen mieluummin lammas, joka menee samasta veräjästä kuin muutkin.

Sinulle, "vauvailija", haluan sanoa, että olet täysin oikealla tiellä. Itseluottamus ja asioihin perehtyminen on tärkeä väline aktiivisen synnytyskokemuksen saamiseksi. On tietyssä mielessä järkevää kyseenalaistaa nykyinen synnytyskulttuuri, josta varmastikin löytyy paljon parantamisen varaa.

Mutta kannattaa muistaa, että vaikka netti pursuaa tarinoita selinmakuulle pakotetuista ja välilihastaan silvotuista synnyttäjistä kirkkaasti valaistuissa saleissa, on totuus 2010-luvulla aika toisen näköinen.

Minä sain juuri toivomani synnytyskokemuksen. Huone oli hämärä, kynttilät lepattelivat ammeen laidalla, kätilö oli lukenut toivelistani, ei tuputtanut kipulääkkeitä eikä ehdottanut yhtäkään "turhaa" toimenpidettä. Synnytykseni ainoa toimenpide oli se yksi ainoa Cytotec-kapseli, joka oli todellakin tarpeellinen.

 

[Vauvailija]

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";26702646]Mutta kannattaa muistaa, että vaikka netti pursuaa tarinoita selinmakuulle pakotetuista ja välilihastaan silvotuista synnyttäjistä kirkkaasti valaistuissa saleissa, on totuus 2010-luvulla aika toisen näköinen.[/QUOTE]

Kiitos tästä sinulle, oli rohkaiseva viesti.

Muuten vielä kommentoin tätä koti-sairaala -väittelyä siten, että edelleen, kuten aiemminkin olen kirjoittanut, luotan sairaaloihin vaikka hieman myös pelkään niitä. Pelkään, etten voikaan hallita tilannetta siellä, jos kohdalleni osuu tietynlainen kätilö tai lääkäri, tai jos en kipujen takia pysty ilmaisemaan mitä haluan ja niin edelleen.

Olen toki kuullut monenlaisia tarinoita sairaalasynnytyksistä, paljon hyviä ja ihania, mutta paljon myös huonojakin kokemuksia sekä selkeästi ihan kauhutarinoitakin.

Olen edelleen sitä mieltä sairaaloista, että niissä ollaan herkkiä tekemään toimenpiteitä ja en pidä kaikkien sairaaloiden tavasta hoitaa asioita. Esimerkiksi en ymmärrä, miksi monissa sairaaloissa annetaan kuulemani mukaan kohtua supistavia lääkkeitä heti synnytyksen jälkeen, jotta saadaan istukka nopeammin ulos.

Myös napanuoran nopeaa katkaisemista en ymmärrä. Onko napanuoran katkaisu lähes heti synnytyksen jälkeen tarpeellista? Voiko joissain sairaaloissa vaikka odottaa puolisen tuntia ennen kuin katkaistaan ja antaa istukan syntyä omia aikojaan? Olen siis tästä asiasta melko tietämätön, en luule, että kaikissa sairaaloissa pakotetaan katkaisemaan nuora heti jne. Kyselen vain miten se muilla on mennyt.

Mutta muistan edelleen sen, etten tosiaankaan ole koskaan synnyttänyt, mutta voin silti fiksuna ihmisenä ymmärtää, että odottamattomia asioita voi tapahtua, istukka voi irrota, napanuora voi kiertyä kaulalle ym ym ym. Mutta mielestäni voin silti jo nyt tavoitella mahdollisimman täydellistä ja luonnollista synnytystä. Enkä sulje sitä kotia pois laskuista, vaikka se todennäköisesti ei onnistu.

En silti pidä kotia mitenkään parempana paikkana, vain kiinnostavana ja täysin mahdollisena vaihtoehtona myös ensisynnyttäjälle. Elämässä on aina riskinsä, toki on vedettävä raja siihen, ettei oteta tietoisia ja selkeitä riskejä!

 

[Kotilohikäärme]

Ei mun tietääkseni mulle ole annettu kohtua supistavaa mitään ennenkuin istukan syntymistä oli odotettu ikuisuus. Se irtosi lopulta akuneuloilla kun lääkäri oli mua justiin lähdössä viemään leikkaussaliin. Sen vuoksi jouduin syömään kohtua supistavia kun istukka tuli ulos niin repaleisena että luultiin että jotakin oli jäänyt sisään. Toisella kerralla en saanut kun ei ollut ongelmia.
Samoin napanuora leikataan heti nykyään kai vaan hätätapauksissa jos vauva pitää heti kiikuttaa lääkärille tai muualle. Liian aikainen leikkaaminen altistaa vauvaa anemialle.

Ainakin pelkopolin kautta pääsee tekemään kätilön kanssa suunnitelmaa ja kertomaan toivomuksia. Kai jotenkin muutenkin

 

["vieras"]

Ne jotka suunnittelevat kotisynnytystä eivät ole koskaan olleet siinä tilanteessa että lapsen terveys/henki on 6-8 minuutin päässä kirurgin veitsen ja lastenlääkärin varassa , eivätkä ilmeisesti myöskään osaa kuvitella kyseistä tilannetta. Ei mulla muuta.

 

["maalaisäiti"]

Voi ei mikä kokemus, Maalaisäiti! Onneksi selvisitte siitä lopulta.

Ja minua kiinnostaisi toki myös, kun olit siis esikoistasi aikeissa synnyttää kotona, että miten kätilö siihen suhtautui ja miten valmistauduitte siihen?

Tämäkin tarina kertoo juuri sen, että odottamattomia ja ikäviä asioita sattuu, oli sitten kotona tai sairaalassa. Moni asia on joskus aivan sattumasta ja onnesta kiinni.

Minullahan oli siis varattuna yksityinen kätilö (tai no kaksi, samassa firmassa kun olivat töissä ja molemmat olimme tavanneet). Olimme yhdessä kätilön kanssa suunnitelleet synnytystilan, miettineet tarvittavat asiat jne.

Sairaalassa olivat todella nihkeitä minua kohtaan, tiedä sitten johtuiko se siitä että olin kotisynnytysaikeinen vaiko siitä etten täyttänyt heidän sisälleotto-kriteerejään.

Jälkeenpäin valittivat sitä että kun eivät yhtään arvanneet että olisin ollut niin kipeä kun ei minusta ulospäin näkynyt että voisi olla istukka irtoamassa.

 

[ei ikinä]

En ole synnyttänyt kotona, enkä tule ikinä synnyttämäänkään. Ajatuksena se on kaunis ja houkutteleva ja itse myös ennen lapsia sitä pohdiskelin. Nyt kaksi synnytystä takanapäin, enkä edes haaveile.

Ensimmäisessä synnytyksessä lapsella oli napanuora kahdesti kaulanympäri ja ilman sektiota olisi kuulemma tod. näk. menehtynyt. Toisessa synnytyksessä sain niin pahat repeämät että leikkaussaliin oli suorastaan kiire, etten olisi vuotanut kuiviin. Tokenin synnytyksestä hyvin leikkaussalissa tikkauksen, verenvuotoa estävän lääkityksen ja kolmen veripussin ansiosta. Molemmissa tapauksissa kotoa sairaalaan olisi ollut liian pitkä matka (n.50km). Jos kolmas laspsi joskus saadaan, en ole valmis riskeeraamaan omaani tai lapseni henkeä.

Tsemppiä kuitenkin sinulle, minkä tavan valitsetkin. Toivotaan että kaikki menee hyvin ja saan toiveidesi mukaisen synnytyksen!

 

[Anatolia]

Myös napanuoran nopeaa katkaisemista en ymmärrä. Onko napanuoran katkaisu lähes heti synnytyksen jälkeen tarpeellista? Voiko joissain sairaaloissa vaikka odottaa puolisen tuntia ennen kuin katkaistaan ja antaa istukan syntyä omia aikojaan? Olen siis tästä asiasta melko tietämätön, en luule, että kaikissa sairaaloissa pakotetaan katkaisemaan nuora heti jne. Kyselen vain miten se muilla on mennyt.

Istukka on mulla aina saanut syntyä omia aikojaan (3 kertaa olen siis synnyttänyt). Joka kerta se on tullut aika nopsaan ulos, alle vartissa tms.

Napanuoraa ei ainakaan ekalla kerralla katkaistu heti. Toisesta kerrasta en muista - ei ihan heti silloinkaan, muistaakseni. Kolmannella kerralla oli todella kova kiire saada vauvan hengitystiet imettyä ja napanuora katkaistua, meni varmaan n. 30 sekuntia syntymästä kun kätilö jo juoksi kovaa vauhtia vauva sylissään lääkärin luo ja sieltä mentiin sitten nopsaan teholle. Ja mikään ei synnytyksen aikana antanut odottaa, että ongelmia tulisi; kätilölle tuli täytenä yllätyksenä ja kuulemma jopa shokkina se, että vauva olikin niin heikossa kunnossa.

Kohtua supistavan lääkityksen sain toisen synnytykseni jälkeen, mutta vasta seuraavana päivänä; istukan ja/tai sikiökalvojen palasia oli jäänyt kohtuun, ja ne piti saada tietysti sieltä pois.

 

[KS]

Minulla on takana kaksi luomusynnytystä Kätilöopistolla, ja molemmat ovat olleet mukavia ja hallittavia kokemuksia. Mitään lääkkeitä ei ole tyrkytetty ja omia mielipiteitäni on kuunneltu. Ainoa toimenpide, minkä kätilöt ovat tehneet minulta kysymättä, on iskeä heti synnytyksen jäljeen piikki reiteen istukan irrottamiseksi (onkohan se oksitosiinia, en edes tiedä). Jos vielä kolmas lapsi tulee, muistan ehkä toivottavasti mainita että jos odotettaisiin istukan irtoamista luonnollisesti - mutta toisaalta se piikki on pamahtanut jalkaan niin nopeasti, että pitäisi mainita siitä hyvissä ajoin.

 

[Möllikkä]

Vanha ketju, mutta vastaan silti. Eli minulla on tuore kokemus ensimmäisen vauvani synnytyksestä kotona.

Ennen sitä kerron täällä vielä esittämättömän kannan tuohon sairaala-koti -väittelyyn. Itse olen kokenut, että äidin rauhallinen mieli ja stressittömyys todella ovat tärkeä tekijä synnytyksessä. Tärkein heti sen jälkeen, että synnyttäjä on terve, normaalipainoinen, mutta lihaksikas (lantionpohjalihakset hyvässä kunnossa), vauva on pää alaspäin ja muutenkin matalan riskin synnytys.

Käynnistämisessä ja SYNTEETTISESSÄ oksitosiinissa sekä kivunlievityksissä suurin ongelma on synnyttäjän oman hormonien (oksitosiini, adrenaliini, endorfiinit) erittymisen väheneminen. Äiti ei saa niistä tarvittavaa voimaa supistuksiin eikä luonnollista kivunlievitystä. Jo pelkkä sairaalaan stressaava ilmapiiri; jatkuva käyrilläolo, sydänäänten seuranta scalpilla tai mahavyöllä sekä sisätutkimykset voivat stressata niin paljon, että synnyttäjän hormonitoiminta ei toimi kunnolla. Monet ongelmat synnytyksessä voivat johtua siitä; kun ei supista, vauvalle voi tulla hapenpuute ja niin edelleen.

Itse synnytin kotona mieheni kanssa kahdestaan. Synnytys kesti ekasta supistuksesta noin 26 tuntia, vauva syntyi täydellisessä takaraivotarjonnassa 5 min kuluttua lapsivedenmenosta. Rääkyi heti synnyttyään, alkoi imeä nopeasti maitoa ja oli käsittämättömän virkeä heti synnyttyään. Käytännön asiat jouduimme hoitaa myöhemmin (syntymäaika, siis tarkka kellonaika, täytyy kirjata ylös ja mielellään punnita) ja käydä lastenlääkärillä yms. mutta Suomessa on vapaus synnyttää missä haluaa.

 

["hmmm"]

Itse synnytin kotona mieheni kanssa kahdestaan. Synnytys kesti ekasta supistuksesta noin 26 tuntia, vauva syntyi täydellisessä takaraivotarjonnassa 5 min kuluttua lapsivedenmenosta. Rääkyi heti synnyttyään, alkoi imeä nopeasti maitoa ja oli käsittämättömän virkeä heti synnyttyään. Käytännön asiat jouduimme hoitaa myöhemmin (syntymäaika, siis tarkka kellonaika, täytyy kirjata ylös ja mielellään punnita) ja käydä lastenlääkärillä yms. mutta Suomessa on vapaus synnyttää missä haluaa.

sori mutta en usko.. siis sun mies oli kätilönä? en usko että mun mies ainakaan tietäisi oliko vauva täydellisessä takaraivotarjonnassa vai ei.. ja syntyi 5 min lapsivesienmenosta?? siis kauanko sulla oli ponnistusvaihe? miehesikö tikkasi sut kiinni ja tarkisti ettei kohtuun jäänyt istukan paloja?

 

[Möllikkä]

[QUOTE="hmmm";27618570]sori mutta en usko.. siis sun mies oli kätilönä? en usko että mun mies ainakaan tietäisi oliko vauva täydellisessä takaraivotarjonnassa vai ei.. ja syntyi 5 min lapsivesienmenosta?? siis kauanko sulla oli ponnistusvaihe? miehesikö tikkasi sut kiinni ja tarkisti ettei kohtuun jäänyt istukan paloja?[/QUOTE]

Katsoin vauvaa peilillä, ja tuli takaraivotarjonnassa. Tiedän miltä se näyttää, koska olen itse ollut doulana mukana synnytyksissä+nähnyt lukuisia kotisynnytysvideoita. Ja mieheni on ihan yhtä tietoinen synnytyksestä kuin minäkin. Kun halusimme hoitaa asian omalla tavallamme.

Aloin ponnistaa jo ennen lapsiveden menoa, noin 20 min ennen sitä. Lapsivesi meni, kun vauvan pää alkoi hieman näkyä. Eli ponnistin sellaiset vajaa puoli tuntia, ihan normaali aika.

Tikkejä ei tarvittu, ei repeämiä. Pari pientä pintanaarmua oli välilihassa.
Istukka tuli kokonaisena, en vuotanut paljoa synnytyksen jälkeen. Kävimme lastenlääkärillä seuraavana päivänä, jolloin myös minulle tehtiin jälkitarkastus. Kaikki oli niin kuin pitääkin! Synnytys ei ole sairaus.

 

[Uulalaa]

Onnea vaan niille rohkeille kun uskaltaa luottaa kroppaansa ja synnyttää luonnollisesti. Aikas hurjaa, mut toisaalta mitenkäs luulette tyyppien vaikkapa suuressa osassa Afrikkaa synnyttävän, kun ei siellä kaikkialla ole sairaalaa lähelläkään.

Miettikääpä, Suomessakin pohjoisessa asuvalla noi olla vaikkapa 500 km matka Rovaniemelle synnyttämään.

 

["hmmm"]

Katsoin vauvaa peilillä, ja tuli takaraivotarjonnassa. Tiedän miltä se näyttää, koska olen itse ollut doulana mukana synnytyksissä+nähnyt lukuisia kotisynnytysvideoita. Ja mieheni on ihan yhtä tietoinen synnytyksestä kuin minäkin. Kun halusimme hoitaa asian omalla tavallamme.

Aloin ponnistaa jo ennen lapsiveden menoa, noin 20 min ennen sitä. Lapsivesi meni, kun vauvan pää alkoi hieman näkyä. Eli ponnistin sellaiset vajaa puoli tuntia, ihan normaali aika.

Tikkejä ei tarvittu, ei repeämiä. Pari pientä pintanaarmua oli välilihassa.
Istukka tuli kokonaisena, en vuotanut paljoa synnytyksen jälkeen. Kävimme lastenlääkärillä seuraavana päivänä, jolloin myös minulle tehtiin jälkitarkastus. Kaikki oli niin kuin pitääkin! Synnytys ei ole sairaus.

Kuka teillä pisti sen K-vitamiinin lapselle?

 

["juu"]

Itse synnytin esikoisen sairaalassa, mutta jos toinen lapsi tulee, niin haluaisin synnyttää kotona. Sairaalassa oli jotenkin tosi kiireinen tunnelma kokoajan, ja sitä vain makasi siinä avuttomana ja odotti, että milloin seuraava ihminen paukkaa sisään sanomaan, mitä tehdään ja milloin.

Käsittääkseni jostain syystä suomessa nuo kotisynnytykset ovat paljon harvinaisempia kuin monessa muussa euroopan maassa, ilmeisesti koska täällä tuo usko auktoriteetteihin on niin vahva, että halutaan joku ylempi aina kertomaan, mitä tehdään.

 

["Vieras"]

Kotisynnyttäjällä täytyy olla käsittämättömän luja usko omaan hyvään tuuriin :O kun koskaan ei tiedä, oma synnytys sujui täysin lääkkeettä (sairaalaan saavuttiin vasta 10 cm auki tilanteessa, mutta lopputulos oli hätäsektiolla hapenpuutteessa syntynyt vauva.

 

["vieras"]

?

Vanha ketju, mutta vastaan silti. Eli minulla on tuore kokemus ensimmäisen vauvani synnytyksestä kotona.

Ennen sitä kerron täällä vielä esittämättömän kannan tuohon sairaala-koti -väittelyyn. Itse olen kokenut, että äidin rauhallinen mieli ja stressittömyys todella ovat tärkeä tekijä synnytyksessä. Tärkein heti sen jälkeen, että synnyttäjä on terve, normaalipainoinen, mutta lihaksikas (lantionpohjalihakset hyvässä kunnossa), vauva on pää alaspäin ja muutenkin matalan riskin synnytys.

Käynnistämisessä ja SYNTEETTISESSÄ oksitosiinissa sekä kivunlievityksissä suurin ongelma on synnyttäjän oman hormonien (oksitosiini, adrenaliini, endorfiinit) erittymisen väheneminen. Äiti ei saa niistä tarvittavaa voimaa supistuksiin eikä luonnollista kivunlievitystä. Jo pelkkä sairaalaan stressaava ilmapiiri; jatkuva käyrilläolo, sydänäänten seuranta scalpilla tai mahavyöllä sekä sisätutkimykset voivat stressata niin paljon, että synnyttäjän hormonitoiminta ei toimi kunnolla. Monet ongelmat synnytyksessä voivat johtua siitä; kun ei supista, vauvalle voi tulla hapenpuute ja niin edelleen.

Itse synnytin kotona mieheni kanssa kahdestaan. Synnytys kesti ekasta supistuksesta noin 26 tuntia, vauva syntyi täydellisessä takaraivotarjonnassa 5 min kuluttua lapsivedenmenosta. Rääkyi heti synnyttyään, alkoi imeä nopeasti maitoa ja oli käsittämättömän virkeä heti synnyttyään. Käytännön asiat jouduimme hoitaa myöhemmin (syntymäaika, siis tarkka kellonaika, täytyy kirjata ylös ja mielellään punnita) ja käydä lastenlääkärillä yms. mutta Suomessa on vapaus synnyttää missä haluaa.