Oletko sosiopaatti tai psykopaatti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Minttu";26444350]Taitaa olla niin että helpompi huomata toisten psykopaattisuudet yms. kuin omat[/QUOTE]

Ainakin jos projektio on voimakkaana, kuten käsittääkseni psykopatiassa on voimakkaimmillaan, joskin sitä esiintyy muillakin..

Mutta ainakin älyntasolla voi "tiedostaa".
 
Minulle meinasi kehkeytyä tästä todella iso kompleksi. Olen aina tuntenut hyvin vahvasti empatiaa, mutta olen myös käytännön tasolla vaativa ja hyvin 'konkreettinen' ihminen. En siis haihattele, en itkeä vollota jokaisen pikku naarmun takia, en hössötä lasten perään. En panikoi. Minulla on kuitenkin hyvin vahva käsitys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, ja vihaan itsekkyyttä, jakamattomuutta ja piheyttä yli kaiken. Ihmiset, jotka panttaavat tunteita ja vetäytyvät kuoreensa, eivät anna mitään takaisin esimerkiksi keskustelutilanteissa, kiristävät hermoani. Olen siis väkevästi tunteva ihminen, jonka tunteita maalaisjärki tasoittaa, mutta toisaalta, tempperamentti värittää.

Sitten elin neljä vuotta ihmisen kanssa, jolla oli ilmeisesti jonkintasoinen persoonallisuushäiriö. Ei sitä pahinta luokkaa, mutta onnistui hän silti nujertamaan minut henkisesti siihen pisteeseen, että lähteminen oli ainoa pelastus. Noiden neljän vuoden jälkeen minulla meni kauan ennen kun löysin uudelleen tunteeni, kykyni uppoutua toisen ihmisen pään sisälle ja eläytyä hänen asemaansa. Neljä vuotta sairaan ihmisen kanssa teki minustakin tunteettoman.

Tämän kaiken jälkeen olen toisinaan eksyksissä. Tuntuu melkein kuin epäilisin omaa terveyttäni. Herää sellaisia ajatuksia kuin "mitäs jos minäkin olen narsisti, en vaan tiedä sitä itse, en myönnä sitä itselleni?" ja siinä sitä sitten neuroottisena etsin itsestäni viitteitä narsismiin. En siis todellakaan tahdo alkaa miettimään olisinko psykopaatti, ehkä onnistuisin maalaamaan itsestäni sellaisen jos tarpeeksi kauan miettisin ( lähde pois, paha ajatus :headwall: lähde pois paha ajatus :headwall: )!

Se minua kiinnostaisin kuulla, että miksi aloittajaa kiinnostaa tietää onko tällä palstalla sosiopaatteja tai psykopaatteja? Onko tuosta sairaiden ihmisten ryhmästä tulossa joku trendi?
 
Minulle meinasi kehkeytyä tästä todella iso kompleksi. Olen aina tuntenut hyvin vahvasti empatiaa, mutta olen myös käytännön tasolla vaativa ja hyvin 'konkreettinen' ihminen. En siis haihattele, en itkeä vollota jokaisen pikku naarmun takia, en hössötä lasten perään. En panikoi. Minulla on kuitenkin hyvin vahva käsitys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, ja vihaan itsekkyyttä, jakamattomuutta ja piheyttä yli kaiken. Ihmiset, jotka panttaavat tunteita ja vetäytyvät kuoreensa, eivät anna mitään takaisin esimerkiksi keskustelutilanteissa, kiristävät hermoani. Olen siis väkevästi tunteva ihminen, jonka tunteita maalaisjärki tasoittaa, mutta toisaalta, tempperamentti värittää.

Sitten elin neljä vuotta ihmisen kanssa, jolla oli ilmeisesti jonkintasoinen persoonallisuushäiriö. Ei sitä pahinta luokkaa, mutta onnistui hän silti nujertamaan minut henkisesti siihen pisteeseen, että lähteminen oli ainoa pelastus. Noiden neljän vuoden jälkeen minulla meni kauan ennen kun löysin uudelleen tunteeni, kykyni uppoutua toisen ihmisen pään sisälle ja eläytyä hänen asemaansa. Neljä vuotta sairaan ihmisen kanssa teki minustakin tunteettoman.

Tämän kaiken jälkeen olen toisinaan eksyksissä. Tuntuu melkein kuin epäilisin omaa terveyttäni. Herää sellaisia ajatuksia kuin "mitäs jos minäkin olen narsisti, en vaan tiedä sitä itse, en myönnä sitä itselleni?" ja siinä sitä sitten neuroottisena etsin itsestäni viitteitä narsismiin. En siis todellakaan tahdo alkaa miettimään olisinko psykopaatti, ehkä onnistuisin maalaamaan itsestäni sellaisen jos tarpeeksi kauan miettisin ( lähde pois, paha ajatus :headwall: lähde pois paha ajatus :headwall: )!

Se minua kiinnostaisin kuulla, että miksi aloittajaa kiinnostaa tietää onko tällä palstalla sosiopaatteja tai psykopaatteja? Onko tuosta sairaiden ihmisten ryhmästä tulossa joku trendi?

Oli kuin itseni kirjoittama. Tuo persoonallisuushäiriöisen kanssa eläminen kesti minulla onneksi vain 1,5 vuotta.:)
 
Minulle meinasi kehkeytyä tästä todella iso kompleksi. Olen aina tuntenut hyvin vahvasti empatiaa, mutta olen myös käytännön tasolla vaativa ja hyvin 'konkreettinen' ihminen. En siis haihattele, en itkeä vollota jokaisen pikku naarmun takia, en hössötä lasten perään. En panikoi. Minulla on kuitenkin hyvin vahva käsitys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, ja vihaan itsekkyyttä, jakamattomuutta ja piheyttä yli kaiken. Ihmiset, jotka panttaavat tunteita ja vetäytyvät kuoreensa, eivät anna mitään takaisin esimerkiksi keskustelutilanteissa, kiristävät hermoani. Olen siis väkevästi tunteva ihminen, jonka tunteita maalaisjärki tasoittaa, mutta toisaalta, tempperamentti värittää.

Sitten elin neljä vuotta ihmisen kanssa, jolla oli ilmeisesti jonkintasoinen persoonallisuushäiriö. Ei sitä pahinta luokkaa, mutta onnistui hän silti nujertamaan minut henkisesti siihen pisteeseen, että lähteminen oli ainoa pelastus. Noiden neljän vuoden jälkeen minulla meni kauan ennen kun löysin uudelleen tunteeni, kykyni uppoutua toisen ihmisen pään sisälle ja eläytyä hänen asemaansa. Neljä vuotta sairaan ihmisen kanssa teki minustakin tunteettoman.

Tämän kaiken jälkeen olen toisinaan eksyksissä. Tuntuu melkein kuin epäilisin omaa terveyttäni. Herää sellaisia ajatuksia kuin "mitäs jos minäkin olen narsisti, en vaan tiedä sitä itse, en myönnä sitä itselleni?" ja siinä sitä sitten neuroottisena etsin itsestäni viitteitä narsismiin. En siis todellakaan tahdo alkaa miettimään olisinko psykopaatti, ehkä onnistuisin maalaamaan itsestäni sellaisen jos tarpeeksi kauan miettisin ( lähde pois, paha ajatus :headwall: lähde pois paha ajatus :headwall: )!

Se minua kiinnostaisin kuulla, että miksi aloittajaa kiinnostaa tietää onko tällä palstalla sosiopaatteja tai psykopaatteja? Onko tuosta sairaiden ihmisten ryhmästä tulossa joku trendi?

Minäkin tunnistan tästä itseni. Ei tämäkään mies todellakaan pahinta lajia ollut, mutta huomasin suhteen aikana muuttuneeni tuntettomaksi ja kylmäksi.
 
Olen löytänyt ulkomaisia keskustelupalstoja, joissa sosiopaatit ja psykopaatit keskustelevat.
Aika pelottavia tapauksia, mutta kiinnostavia ja silmiä avaavia.
Eniten huolestuttaa terveydenhoitoalalla työskentelevät, joita varmaan on paljon. Heistä suht älykkäät yksiköt kun pystyvät helposti menemään lävitse valintakokeista.
 
Minulle meinasi kehkeytyä tästä todella iso kompleksi. Olen aina tuntenut hyvin vahvasti empatiaa, mutta olen myös käytännön tasolla vaativa ja hyvin 'konkreettinen' ihminen. En siis haihattele, en itkeä vollota jokaisen pikku naarmun takia, en hössötä lasten perään. En panikoi. Minulla on kuitenkin hyvin vahva käsitys hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, ja vihaan itsekkyyttä, jakamattomuutta ja piheyttä yli kaiken. Ihmiset, jotka panttaavat tunteita ja vetäytyvät kuoreensa, eivät anna mitään takaisin esimerkiksi keskustelutilanteissa, kiristävät hermoani. Olen siis väkevästi tunteva ihminen, jonka tunteita maalaisjärki tasoittaa, mutta toisaalta, tempperamentti värittää.

Sitten elin neljä vuotta ihmisen kanssa, jolla oli ilmeisesti jonkintasoinen persoonallisuushäiriö. Ei sitä pahinta luokkaa, mutta onnistui hän silti nujertamaan minut henkisesti siihen pisteeseen, että lähteminen oli ainoa pelastus. Noiden neljän vuoden jälkeen minulla meni kauan ennen kun löysin uudelleen tunteeni, kykyni uppoutua toisen ihmisen pään sisälle ja eläytyä hänen asemaansa. Neljä vuotta sairaan ihmisen kanssa teki minustakin tunteettoman.

Tämän kaiken jälkeen olen toisinaan eksyksissä. Tuntuu melkein kuin epäilisin omaa terveyttäni. Herää sellaisia ajatuksia kuin "mitäs jos minäkin olen narsisti, en vaan tiedä sitä itse, en myönnä sitä itselleni?" ja siinä sitä sitten neuroottisena etsin itsestäni viitteitä narsismiin. En siis todellakaan tahdo alkaa miettimään olisinko psykopaatti, ehkä onnistuisin maalaamaan itsestäni sellaisen jos tarpeeksi kauan miettisin ( lähde pois, paha ajatus :headwall: lähde pois paha ajatus :headwall: )!

Se minua kiinnostaisin kuulla, että miksi aloittajaa kiinnostaa tietää onko tällä palstalla sosiopaatteja tai psykopaatteja? Onko tuosta sairaiden ihmisten ryhmästä tulossa joku trendi?

Minusta sinä kuulostat jonkin sortin narsistilta, jos vaadit että kaikkie non oltava samanlaisia, näytettävä tunteensa ja annettava sulle jotain keskustelussa jne. Kaikki eivt siihen kykene, mm. kiusaamisen jne takia.
 
Antisocial personality disorder - Wikipedia, the free encyclopedia

Jos tuolta kattoo diagnoottisia kriteerejä:

DSM-IV
The Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, fourth edition (DSM IV-TR), defines antisocial personality disorder (in Axis II Cluster B) as:[1]
A) There is a pervasive pattern of disregard for and violation of the rights of others occurring since age 15 years, as indicated by three or more of the following:
- failure to conform to social norms with respect to lawful behaviors as indicated by repeatedly performing acts that are grounds for arrest;
- deception, as indicated by repeatedly lying, use of aliases, or conning others for personal profit or pleasure;
- impulsiveness or failure to plan ahead;
- irritability and aggressiveness, as indicated by repeated physical fights or assaults;
- reckless disregard for safety of self or others;
- consistent irresponsibility, as indicated by repeated failure to sustain consistent work behavior or honor financial obligations;
- lack of remorse, as indicated by being indifferent to or rationalizing having hurt, mistreated, or stolen from another;
B) The individual is at least age 18 years.
C) There is evidence of conduct disorder with onset before age 15 years.
D) The occurrence of antisocial behavior is not exclusively during the course of schizophrenia or a manic episode.

Niin piirteitä toki on minussa, kuten tuo impulsiivisuus. Kuitenkin minun neurologiset tilani ovat F84.0 (korkeatasoinen autismi/high functioning autism) sekä F98.8 (tarkkaavaisuushäiriö). Yksi oire tai piirre voi viitata moneen eri asiaan.
 
Aihe alkoi jostain syystä kiinnostamaan, kun luin Luka Magnottasta. Hän kaiketi pahimman sorttinen narsisti/sosiopaatti/psykopaatti. Katsoin hänen realiysarjahaastattelujaan ym. ja sitten etsin tietoa noista persoonallisuushäiriöistä.
Toivoisin itse, etten olisi aihetta koskaan löytänyt, olisin elänyt onnellisempana ilman tietoa.
Mutta toisaalta, hyvä näistä on tietää, jotta osaa suojata itseään ja perhettä.

Suurin osa narsisti/sosiopaatti/psykopaateista ei tietenkään ole Magnottan luokkaa noin voimakkaan narsisminsa vuoksi, että haluaa hinnalla millä hyvänsä tulla julkisuuteen.

Yleensä kyseiset henkilöt kyllä tunnistavat luonteenpiirteensä tunnekylmyytensä ja julmuudestaan nauttimisensa , mutta osaavat peittää ja piilottaa sen. Omaavat esittää tunteita, omatessaan erinomaisen näyttelykyvyn.
 
Itse olen joitain sarjamurjaajia seurannut. Ja jos sen psykopaatin pään sisään pääsisi, niin mitähän sieltä löytyisi?
Psykopaatti voi elää niin kahdessa maailmassa.. Surmata ihmisiä, ja palata illallispöytään niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Houkutella uhrejaan mitä ihmeellisimmillä keinoilla. Tyhmiä he eivät ole.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ehkä olet psykopaatti;26445845:
Minusta sinä kuulostat jonkin sortin narsistilta, jos vaadit että kaikkie non oltava samanlaisia, näytettävä tunteensa ja annettava sulle jotain keskustelussa jne. Kaikki eivt siihen kykene, mm. kiusaamisen jne takia.

En vaadi, että kaikki ovat samanlaisia, mutta ärsyynnyn hyvin nopeasti sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät anna itsestään mitään. Nyttemmin olen ajatellut, että ehkä tämä ärsyyntyminen juontaa juurensa tuosta sairaasta ihmissuhteesta, koska tämä ex-avomies oli juuri sellainen ihminen, joka ei kyennyt tuntemaan mitään toisia ihmisiä kohtaan, oli täysin eleetön ja ilmeetön, suorastaan julma toisille, mutta vaati kuitenkin hirveästi itselleen, hänelle olisi pitänyt antaa kaikki rakkaus, jumalointi ja empatia. Ehkä ärsyynnyn tunteensa liian tiiviisti itsellään pitävistä ihmisistä juuri sen takia, että he muistuttavat pelottavalla tavalla ex-avomiestäni. Hän tosin ei vain pantannut tunteita vaan vahva epäilys on, ettei hän kertakaikkiaan kyennyt tuntemaan mitään. Paitsi itseään kohtaan paljonkin.

Teille, jotka ovat eläneet suhteessa tunne-elämältään sairaan ihmisen kanssa sanon, että meitä on enemmän kuin moni arvaakaan. Muistan, kun laitoin lapset ensimmäistä kertaa hoitoon äitiysloman jälkeen. Valvoin monta yötä pyörien ahdistuneena sängyssä, koska pelkäsin niin valtavasti sitä, että lasten päiväkodissakin olisi joku joka satuttaa tai ei lainkaan välitä lasteni hädästä. Välillä vieläkin pelkään sitä. Ehkäpä tässä on se sama asia kuin raskaana ollessa näkee ympärillään raskaana olevia. Jos sairaan ihmisen kanssa eläessä alkaa nähdä sairautta ympärillään - itsessäänkin.
 

Yhteistyössä