Oletko raskaana ollessasi kohdannut negatiivista käytöstä/asennetta joltain taholta?

"Voi kuinka kamalaa"
"Vähänkö teillä tulee rankkaa"
"En ole yhtään kateellinen"
"Otan osaa"
"Tuliko yllätyksenä"
"Onko hoitoja takana"
"EI!! Mä en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään"

yms....

Ja odotimme kaksosia.

Kamalaa!!

 

Kahden ekan raskauden kohdalla kaikki suhtautui tosi ihanasti. Kolmatta aloin odottaa siinä vaiheessa, kun isommat lapset oli jo 4- ja 6-vuotiaat ja itselläni oli ikää 32v. Raskaus oli tuolloinkin todella toivottu eikä tuntunut kovin mukavalta kuulla muutamalta sukulaiselta ja ystävältä kommenttia tyyliin "no tsemppiä vaan, joudut sitten alottamaan vielä kerran kaiken alusta" tai "oliko toi nyt joku vahinko vai oikeesti ihan suunniteltu juttu?"

Meillä vaan edelliset oli jo 7 ja 9- vuotiaat. Kolmatta tehtiin yli vuosi ja pienellä hoitamisella sai sitten alkunsa. Joten ihan hirveen kivalta ei nuo kyselyt tuntunut...
Lisäks käly oli hirveen katkera tästä raskaudesta, piikitteli mun iästä ja ikäerosta. Johtuiko omasta tilanteesta (vauvakuumeinen, mutta mies ei) vai mistä, mutta ärsytti- ja ihmetytti kun kyseessä kumminkin aikunen ihminen :O

 

Olin 40 v kun sain esikoisen pari ihmistä kysyi että "minkäs ikänen sä ootkaan" ja "ootko jossain ertyisseurannassa sun iän takia" työpaikalla eräs korkeassa asemassa oleva nainen jolla 1 lapsi itsellä, kun kieltäydyin alkoholista kysyi "ootsä...?" ei onnitellut kun sanoin et oon raskaana

Jotkut voi sitten olla tosi törppöjä

 

[QUOTE="nuuh";25556104]Mieheni veli tokas juhlissa kaikkien läsnäollessa kun saavuimme paikalle ja minä siis jo aika muhkeamahaisena että " meinaatkos tuosta sitten ruokkoja maksella" siis sanat osoitettiin miehelleni. Kivasti nosti juhlafiilistä![/QUOTE]

Herran tähden mikä typerys :stick:

 

[QUOTE="vieras";25556149]Esikoista odottaessa oma äiti ei onnitellut eikä itseasiassa puhunut mulle puoleen vuoteen. Oli kuulema niin vaikeaa hänen käsitellä asia. Olin 29v, pari vuotta ollut naimisissa, seurustellut 8 vuotta, opinnot tehty, kolme vuotta samassa työpaikassa. Ei ainakaan mun elämäntilanne voinut asian käsittelyä niin vaikeaksi tehdä, mutta enpä jaksanut asiaa sen enempää raskaushormooneissani pyöritellä.

Kuopusta odottaessa anoppi loukkantui, kun tehdään lapsia niin nopeassa tahdissa. Ikäeroa lapsilla on 2v. Anoppi hyljeksi kuopusta parisen vuotta kunnes lapsi kieltäytyi menemästä mummolaan ja siksi pidettiin anopille kunnon puhuttelu.[/QUOTE]


Miten ihmiset voi olla tollasia "tinttejä"

 

"Voi kuinka kamalaa"
"Vähänkö teillä tulee rankkaa"
"En ole yhtään kateellinen"
"Otan osaa"
"Tuliko yllätyksenä"
"Onko hoitoja takana"
"EI!! Mä en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään"

yms....

Ja odotimme kaksosia.

Kamalaa!!

Samaa paskaa meillekin sanottiin.

 

Muuttuivat täysin kylmiksi ja puhuivat (ja puhuvat) selän takana kaikkea. Onnistuivat asiassaan niin hyvin, että saivat minut sitten suljettua ulkopuolelle lähes kaikesta, ja kyseessä on siis kaksi sisarpuoltani. Yli kolme vuotta tätä on jatkunut eikä loppua näy. Kaupungilla jos tullaan vastaan, ei tervehditä. Minun isälleni järjestettiin isot juhlat joiden järjestelyyn en saanut osallistua mitenkään, juhlissa minulle ei puhuttu mitään jne.

Voisin kirjoittaa aiheesta kirjan jos toisenkin. Tämä kolme vuotta on tehnyt minut vähän katkeraksi, tyhmää tiedän! Mutta en käsitä miten ihmiset voivat olla sellaisia.

Minulle selvisi muuten jälkeen päin, että kumpikaan heistä ei tiennyt toisesta raskaudestani mitään. Kukaan ei ollut kertonut. Asia selvisi heille kun kohdattiin niissä juhlissa ja minun raskausmahani jo näkyi. Tästäkin sain vihoja päälleni, kun en ollut sanonut mitään. Miten olisin sanonut mitään, kun minuun ei olla missään yhteydessä?

Ei herran tähden:headwall:; uskomatonta käytöstä aikuisilta ihmisiltä sinua kohtaan. Olen sanaton.

 

Muuttuivat täysin kylmiksi ja puhuivat (ja puhuvat) selän takana kaikkea. Onnistuivat asiassaan niin hyvin, että saivat minut sitten suljettua ulkopuolelle lähes kaikesta, ja kyseessä on siis kaksi sisarpuoltani. Yli kolme vuotta tätä on jatkunut eikä loppua näy. Kaupungilla jos tullaan vastaan, ei tervehditä. Minun isälleni järjestettiin isot juhlat joiden järjestelyyn en saanut osallistua mitenkään, juhlissa minulle ei puhuttu mitään jne.

Voisin kirjoittaa aiheesta kirjan jos toisenkin. Tämä kolme vuotta on tehnyt minut vähän katkeraksi, tyhmää tiedän! Mutta en käsitä miten ihmiset voivat olla sellaisia.

Minulle selvisi muuten jälkeen päin, että kumpikaan heistä ei tiennyt toisesta raskaudestani mitään. Kukaan ei ollut kertonut. Asia selvisi heille kun kohdattiin niissä juhlissa ja minun raskausmahani jo näkyi. Tästäkin sain vihoja päälleni, kun en ollut sanonut mitään. Miten olisin sanonut mitään, kun minuun ei olla missään yhteydessä?

Oletko koskaan kysynyt suoraan mistä käytös johtuu? Ja he eivät kumpikaan siis voi saada omia lapsia?

 

Olen ollut se tylysti käyttäytyvä työkaveria kohtaan.
Tullaan töihin, perseillään kuukausi ja ilmoitetaan raskaudesta. Käydään heti lääkärillä kymmeniä kertoja, esiintyy varpaanvälin rasitusta ja särkyä silmäripsessä. Sairaslomaa kerjätään eri syistä niin paljon kuin vain on mahdollista saada.

Plaah, nykyään vuosien kokemuksella tunnistan tämän ihmistyypin jo kaukaa ja tiedän aina miten asia kehittyy..

 

Mä olen ollut joskus se työkaveri, joka ei onnitellut, kun kuuli raskaudesta. Työkaverin laskettu aika oli päivälleen sama kuin mulla olisi ollut. Itsellä keskenmeno paria viikkoa ennen. En vaan pystynyt sanomaan mitään. Onneksi muut onnittelivat ja sähelsivät. Mulla oli olevinaan kiire jonnekin.

 

[QUOTE="kolmen äiti";25556908]Parhaan ystäväni kommentin muistan ikuisesti "Ei kai, määkin haluisin! Ei voi olla totta että ehdit ensin!" Välit oli aikas viileät siinä, ei onnitteluja ei mitään. Sitten olis toki pitänyt jaksaa kiinnostua kun hän viimein tuli raskaaksi, itse sain jo toisen vauvan pari kk ennen häntä.. Muitakin tuommosia möläytyksiä "No voi että, kunpa meilläkin!"[/QUOTE]

Tunnistan itseni tuosta muutaman vuoden takaa. Takana oli lähes 7 vuotta lapsettomuutta ja lapsettomuushoitoja. Kun sitten paras ystäväni raskautui tuosta vaan, oli vaikea olla onnellinen hänen puolestaan. Tosin en sitä hänelle koskaan näyttänyt vaan osasin onnitella ystävällisesti. Kuitenkin sisimpäni itki ja huusi "miksi sinä, miksen minä". Nyt, pian kolmen äitinä, osaan jo suhtautua asiaan hyvin, mutta osaan edelleen samaistua myös tuon toisen rooliin, ehkä hänelläkin jo ollut pitkään vauvakuumetta, lapsettomuutta yms...koskaan ei voi tietää. Vaikkei se annakaan anteeksi toiselle typeriä kommentteja, niin soisin silti ymmärrystä puolin ja toisin.

 

[QUOTE="pieras";25555885]Minä sain tänään negatiivista palautetta terveyskeskuksesta kun yritin hakea vatsataudin takia sairaslomaa... Ilmeisesti raskaana olevat vain kalastelevat sairaslomaa raskausoireillaan. Sain niin törkeää kohtelua ettö tekisi mieleni valitta johonkin. Ja edelleen olen siis lääkäriaikaa vailla.[/QUOTE]

Mulla on tää sama ongelma, olen ihan kohta 28v, mutta mun kirous on ilmeisesti näyttää loppuelämäni nippanappa 18-vuotiaalta, ja mua kanssa kyylättiin aina raskaana ollessani, ja muutaman kerran kuulin kuinka selän takana supatettiin että "kauheeta kun lapset tekee lapsia". Lapseni on nyt melkein 2v, ja esim. muskarissa tai leikkipuistossa muut äidit eivät juttele /puhuvat hyvin vaivautuneina mulle kunnes sanon jossain asiayhteydessä ikäni.

 

En muistaakseni yhtäkään negatiivista, roppakaupalla positiivista tosin. Mummuilta, ystäviltä, pomo(i)lta, omilta vanhemmilta, lääkäreiltä, terkkarilta ja tuntemattomiltakin.

Yksi ainoa neutraali vastaanotto tuli 10 kertaa icsi-hoidoissa epäonnistunut vuosia yrittänyt ystävä, joka hänkin jaksoi sanoa onnea, mutta en odottanut edes sitä huomioonottaen heidän tilanteen. Yritinkin kertoa mahd hienotunteisesti.

 

Tunnistan itseni tuosta muutaman vuoden takaa. Takana oli lähes 7 vuotta lapsettomuutta ja lapsettomuushoitoja. Kun sitten paras ystäväni raskautui tuosta vaan, oli vaikea olla onnellinen hänen puolestaan. Tosin en sitä hänelle koskaan näyttänyt vaan osasin onnitella ystävällisesti. Kuitenkin sisimpäni itki ja huusi "miksi sinä, miksen minä". Nyt, pian kolmen äitinä, osaan jo suhtautua asiaan hyvin, mutta osaan edelleen samaistua myös tuon toisen rooliin, ehkä hänelläkin jo ollut pitkään vauvakuumetta, lapsettomuutta yms...koskaan ei voi tietää. Vaikkei se annakaan anteeksi toiselle typeriä kommentteja, niin soisin silti ymmärrystä puolin ja toisin.

No ei ollut todellakaan mitenkään itsestäänselvyys se meikäläisenkään raskaus oman perussairauteni takia, koko raskausaika pelkkää lääkärissä ja ultrissa ramppaamista ja kaikenmaailman uhkakuvien kuuntelua. Tukea ja ystäviä olisin todella kaivannut. Enkä todellakaan tiennyt että siinä oli joku kisa meneillään meidän kesken, saati sitten että vauvauutiset "peittoavat" häät ja raskaudesta kertominen polttareita ennen vie kaiken huomion morsiamelta ja hänen tärkeältä päivältään. No, se niistä jo, kunhan vastasin kun kysyttiin.

Mäkin olen muuten aina toivonut että voisinpa olla terve, mutta en ole katkera enkä loukkaantunut yhdellekään terveelle ystävälleni, vaikka välillä heillä maailma tuntuukin kaatuvan siihen parin päivän kurkkukipuun ja väsymykseen..

 

Yks lapsettomuudesta kärsivä persreikä (persreikämäisyys ja lapsettomuus eivät sinänsä toisiinsa mitenkään liity) mussutti että miten mä kehtaan tehdä lapsia liukuhihnalta (kolmas muksu tulossa, edelliset -03 ja -06...) kun eräät eli hän ei ole sitä ekaakaan vielä ehtinyt saada.

Muut on suhtautuneet hyvin. Osa ehkä hiukan ihmetellen, kun olin todennut että ei me enempää lapsia tehdä, mutta positiivisesti kuitenkin.

 

Olen ollut neljästi raskaana joista olen synnyttänyt yhden(kolme km)

Joka kerta kun kerroin "kavereilleni", että odotan. He virnistivät ilkeästi. Eivät vielä sanoneet mitään. Mutta kun eka meni kesken, he sanoivat, että parempi näin. Toisen kanssa sama juttu. Kolmas raskaus menikin hyvin, fyysisesti. "Kaverit" alkoivat raskauden puolen välin jälkeen kertoilla juttuja kylillä, että lapsen isä on nähty siellä ja tuolla sen ja tämän ja tuon naisen kanssa. Tekemässä mitä lie!

Kolmannen keskenmenon jälkeen huhut keskenmenoistani kantautuivat korviini. Ekan km:n olin saanut siksi kuulema koska join niin paljon(en edes saunakaljaa ottanut kun sain kuulla olevani raskaana), että meni kesken. Toinen koska ukko hakkasi niin(EI IKINÄ,se tiesi sen, että jos joskus lyö, lentää kuin leppäkeihäs ja takaisin ei ole tulemista). Kolmas koska harrastin liikaa seksiä raskauden alettua. (Tätä tuskin tarvitsee edes kommentoida)

Näin kivoja meillä. "Anoppi" olikin oma lukunsa. Sen verran sanon ettei ollut iloinen raskauksista vaan keskenmenoista.

 

[QUOTE="kolmen äiti";25558872]No ei ollut todellakaan mitenkään itsestäänselvyys se meikäläisenkään raskaus oman perussairauteni takia, koko raskausaika pelkkää lääkärissä ja ultrissa ramppaamista ja kaikenmaailman uhkakuvien kuuntelua. Tukea ja ystäviä olisin todella kaivannut. Enkä todellakaan tiennyt että siinä oli joku kisa meneillään meidän kesken, saati sitten että vauvauutiset "peittoavat" häät ja raskaudesta kertominen polttareita ennen vie kaiken huomion morsiamelta ja hänen tärkeältä päivältään. No, se niistä jo, kunhan vastasin kun kysyttiin.

Mäkin olen muuten aina toivonut että voisinpa olla terve, mutta en ole katkera enkä loukkaantunut yhdellekään terveelle ystävälleni, vaikka välillä heillä maailma tuntuukin kaatuvan siihen parin päivän kurkkukipuun ja väsymykseen.. [/QUOTE]

No stiä suuremmalla syyllä olisi sinun luullut sitten ymmärtävän...mutta raskaanaollessa sitä on kai niin herkkä muiden kommenteille.

 

turhaa semmonen raskausvalitus, kun selkä on kipee ja kynsiki halkes. ravataa lääkäris ku supistaa koko ajan, ja jos ei supistais ni siltiki ravattais niissä päivystyksissä sun muissa. jos tieten tahtoen haluaa pennun, niin kannattaa varautua siihen että kokoajan ja joka paikkaan sattuu, tai sitten yksinkertaisesti pitää ne reidet yhdessä.