Oletko lyönyt naista turpaan?

nuorempana muutamia kertoja tapellu naisten kaa, yhellä kertaa revittiin toisiltamme melkeen hiukset päästä ja lopulta joku soitti poliisit toisella kertaa joku nainen hakkas jostain syystä mun päätä asvalttiin ja yritin tietty puolustaa itteeni. sit on ollu jotai pienempää typerää paskaa.
 
Olem vetänyt kertaalleen turpiin sekä miestä, että naista. Tai pitäisiikö sanoa tyttöä, kun sillä tytöllä taisi olla 15-16v. Olin itse samanikäinen, eli tästä on jo vuosia aikaa. Miestä pieksin vuotta-kahta myöhemmin.
 
Olen kyllä muutama vuosi taaksepäin lyönyt. Mulla on älyttömän pitkä pinna mutta joskus sekin katkeaa. Kyseinen tapaus oli baarissa koko aika ku mikäkin perskärpänen haukkumassa ja huuteli hävyttömyyksiä aina kun ohi kävelin. Loppujen lopuksi illan päättyessä akka lähti vielä seuraamaan. Mun osalta tilanne pysyi rauhallisena tasan niin kauan, kunnes se akka riisu bootsinsa ja heivas niillä meikäläistä otsalohkoon... siinä kohtaa mentiin ja kovaa :whistle:

Toki tänä päivänä kadun tekemisiäni siinä määrin, että olisin voinut pitää jonkunlaisen itsehillinnänkin siinä mutta humalassa ihminen on tyhmä. Noh, sakkotuomiota siitä vaaditaan molemmilta osapuolilta nyt lokakuussa tulevassa oikeudenkäynnissä, joten enköhän mä ole ainakin läksyni oppinut :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: idunnor
olen joutunut "catfightiin" yhden tytön kanssa n. 6v sitten...syy miksi näin liittyi yhteen suht vakavaan asiaan, muija teki erittäin törkeästi eräälle hlölle, avauduin sanallisesti hänelle siitä ja siitä se lähti ja meni hieman fyysiseen, mutta ei kauaa kun meidät tultiin "repimään" erilleen.

Itseäni on sitten teini-iässä mustalaistyttö steissillä läiskinyt ympäri naamaa ja pyöritellyt ja repinyt tukasta. Toinen uhkasi puukottavansa kaisaniemen puistossa.
 
"Minä vaan"
Voi kuulkaa... Minua on lyöty lukuisia kertoja ihan vaan siitä syystä että se on kuulemma kivaa. Mieheni on narsisti. Hän on lapseni isä. Tapaamiset eivät suju hyvin. Mukula on 3v. Olemme menossa siihen että sosiaalihuolto laittaa meille valvotut tapaamiset. Siellä hän voi valvotusti käydä isäänsä katsomassa jos isä on viitsinyt tulla paikalle. Minä tietysti vien lapseni sinne mutta miestä en uskalla nähdä.
 
HippuTAR
En. Mua on kyllä lyöty, useasti. Puolustautunu toki oon eli lähinnä siis yrittäny suojella päätä. Yrittäny lyödäkkin takasin mutta se nyt oli sellasta onnetonta räpellystä.
 

Yhteistyössä