Oletko koskaan katunut lapsen hankkimista?

[Wifey]

Oletko koskaan ajatellut, että ei olisi pitänyt..? Jos vastaus on "kyllä" niin halusitko itse lapsen/lapsia, vai perustitko perheen koska "niin kuuluu tehdä" ja se on "normaalia"?

 

["minä"]

en koskaan. Usein katson lastamme ja ajattelen ja kiitän siitä että olen saanut hänet. Tunnen olevani niin onnekas elämässäni. Ihana mies, lapsi ja toinen tulossa.

 

[Suzyanne]

En missään tapauksessa. Sitäpaitsi mulla oli toistakymmentä vuotta aikaa miettiä haluanko vai en.

 

[Mummeliisa]

En ole katunut yhdenkään lapsen saamista.

Sen sijaan , jälkiviisaana, lyhentäisin niitä aikoja jolloin olemme ehkäisseet.
Olisi tähän muutama lisääkin mahtunut...

 

["..."]

En ole katunut lasta sekuntiakaan, mutta tuota miestä ja avioliittoa kyllä.

 

[kyllä]

totta kai joskus neljän aikaan olen katunut, kun vauva huusi taukoamatta, oli huutanut jo tunteja. Mielestäni ihan inhimillistä. Toki lapsiani rakastan ja pidän itseäni suht hyvänä äitinäkin, mutta unenpuute teki joskus todella tiukkaa. Ihan itse olemme lapsemme halunneet Lisää ei tosin tule, kaksi riittää.

 

[Madicken04]

totta kai joskus neljän aikaan olen katunut, kun vauva huusi taukoamatta, oli huutanut jo tunteja. Mielestäni ihan inhimillistä. Toki lapsiani rakastan ja pidän itseäni suht hyvänä äitinäkin, mutta unenpuute teki joskus todella tiukkaa. Ihan itse olemme lapsemme halunneet Lisää ei tosin tule, kaksi riittää.

Jep. Tiukkoina hetkinä sitä ajattelee yhtä ja toista.

Itse en ole koskaan kotunut ylipäätään lastenhankkimista enkä lapsilukua sinällään, mutta yhden lapsen kohdalla on tullut jokusenkin kerran mieleen että olikohan tuon tekeminen varsinkaan tuollaisella ikäerolla järkevää... Toisaalta en ole parempaakaan ikäeroa keksinyt ja tuntuisihan elämä ilman häntä melkoisen tyhjältä.

Mutta siis enemmän kuin lasta, olen mietteissäni kyseenalaistanut omia kykyjäni olla hänelle vanhempi. Noilla hankalimmilla hetkillä.

 

[miunmau]

En ole, vaikka vanhempi lapsi "hankala " onkin. Yksinäistä olisi ilman lapsia.

 

[Kerpele]

Jep. Tiukkoina hetkinä sitä ajattelee yhtä ja toista.

Itse en ole koskaan kotunut ylipäätään lastenhankkimista enkä lapsilukua sinällään, mutta yhden lapsen kohdalla on tullut jokusenkin kerran mieleen että olikohan tuon tekeminen varsinkaan tuollaisella ikäerolla järkevää... Toisaalta en ole parempaakaan ikäeroa keksinyt ja tuntuisihan elämä ilman häntä melkoisen tyhjältä.

Mutta siis enemmän kuin lasta, olen mietteissäni kyseenalaistanut omia kykyjäni olla hänelle vanhempi. Noilla hankalimmilla hetkillä.

Niinpä... Sama juttu.

 

[Kyllä]

Olen katunut, montakin kertaa ja tiedän että voin ajatella näin ja olla silti hyvä äiti (olen työstänyt asiaa paljon!) Lastani yli kaiken rakastan, enkä häntä pois antaisi, ja hän tuo paljon iloa elämääni. Kuitenkin hänen tulonsa muutti elämäni sellaiseksi, josta en läheskään aina nauti. Hänen olemassa olonsa rajoittaa matkustelua, harrastamista, olemista, elämääni. En voi elää sitä elämää, jota olisin halunnut tässä iässä (32v) elää.

Olin melko varmaksi päättänyt lapsettomasta elämästä, kunnes tuli superyllätys. Koin myös "niin kuuluu tehdä"-tunteita ja ajattelin, että tämä on ainoa mahdollisuuteni: mitä jos nelikymppisenä kadun että olin päättänyt jäädä lapsettomaksi. Järjetöntä ajattelua, syytän osin raskaushormoneja, osin omaa pelkuruuttani :/ Toisaalta, lapsen isä halusi lasta kovasti, ja kaksihan meitä oli. Hänellä oli oikeus isyyteen ja hienosti hän on sen hoitanutkin!

Äitiys on elämäni suurin koulu ja hienoin asia. Olen lapsestani onnellinen. Silti sanon, että tarkoituksellinen lapsettomuus on rohkea päätös, jota voisin suositella monillekin. Toista lasta en todellakaan aio tehdä!

 

[adhd ja asperger]

Meillä kolme adhd lasta joista yhdellä myös asperger. Kaikki poikia ja ihania ovat. En ole ikinä katunut.

 

[Katja87]

Joskus sekunnin tai kaksi.